Bussissa istuessani huolen tsunami löi ylitseni.
Näiden vuosien jälkeen. Enkö jo ollut selvittänyt tätä itselleni? Kaikki kerrat terapiassa. Kaikki unettomat yöt. Kaikki se kipu.
Silti se tuli. Jemina.
Jarkko Tontin Haava on rankka tarina avioeroperheestä, jonka isä on alkoholisti ja tytär narkomaani. Parhaiten ns. normaalin ihmisen kirjoissa tuntuu pärjäävän äiti Greta, joka toimii tutkijana Helsingin yliopistossa. Hän on saksalaissyntyinen, työ- ja suorituskeskeinen nainen, ja avioeron jälkeen hyvin yksin. Greta voi huonosti ja yrittää peitellä perheensä asioita yliopistolla. Ulkopuolisen oloonsa Greta saa lohtua Twitter- ja Facebook-tykkäyksistä: pakonomaisesti on vilkuiltava puhelinta ja pidettävä kirjaa lähipiirin some-menestyksestä.
Avioero it-konsultti Johanneksesta tuli juomisen vuoksi. Mies on yrittänyt raitistua moneen otteeseen, mutta ei ole saanut raittiudesta kiinni. Johannes on käynyt katkot, myllyhoidot ja AA:t, ja jonkun aikaa on mennytkin hyvin, mutta sitten on seurannut entistä pahempi retkahdus ja juomaputki. Viikkoja, kuukausia ja vuosia on häipynyt humalatilojen sumuun. Entiset puolisot eivät pidä mitään yhteyttä keskenään, paitsi minimin yhteisen tyttären asioissa.
Parikymppinen Jemina on narkomaani ja tosiasiallisesti avun ulottumattomissa. Vierottautumisyrityksiä, kuntokuureja ja korvaushoitoja on ollut, mutta Jemina ei pääse huumeista irti. Hän viettää täyttä narkomaanin elämää, jossa tehdään mitä tahansa seuraavan huumeannoksen eteen. Kaverit ovat huumeidenkäyttäjiä hekin.
Tulee päivä, jonka Greta on tiennyt joskus tulevan: poliisit tulevat ilmoittamaan, että Jemina on löydetty kuolleena. Greta tuntee helpotusta ja sitten helpotuksen tunteestaan syyllisyyttä. Tyttärellä on takana vuosien huumekierre ja terapiat; on ollut yhteistapaamisia lääkäreiden ja sosiaalihoitajien kanssa. Nyt on kaikki ohi, ei enää alituista huolta tyttären voinnista eikä pettymyksiä kun orastava toivo joka kerta romuttuu.
Kirjassa puheenvuoron saavat perheen kaikki kolme jäsentä: ensin äiti Greta, sitten isä Johannes ja lopuksi myös nuori Jemina itse. Kukin kertoo vuorollaan, millaista perheen elämä on ollut ja miten kriisi on kehittynyt. Gretan osuus oli antoisin ja hyvin mielenkiintoinen jo hänen tutkimusaiheensa vuoksi. Greta tutki kahta 1600-luvulla noitavainoista syytettyä nuorta Mariaa, joista toinen oli saksalainen tyttö Bambergista, toinen suomalainen. Tontti kirjoittaa todella kiinnostavasti ja asiantuntevasti tästä teemasta. Johanneksen selittelyjä oli sen sijaan vaikea niellä ja hänestä oli mahdoton pitää. Johannes selitteli alkoholismiaan kalseilla ja vaativilla vanhemmillaan ja piti sairautta tekosyynä luonteettomalle käyttäytymiselleen.
Isän ja tyttären sitkeät addiktiot saivat minut miettimään sitä, mikä on se pieni ratkaiseva ero, joka saa toisen pelastumaan ja toisen lopulta tuhoutumaan addiktioonsa. Miljoonat ovat raitistuneet AA:ssa, mutta se ei ollut Johanneksen juttu, koska hän ei sietänyt AA:n kaltaista kiihkouskonnollista salaseuraa. Jeminan puheenvuoro läväytti esiin huumenuorten karun ja rajun todellisuuden. En tietenkään osaa asettua Jeminan tunteisiin, en myöskään voi ymmärtää, millaista hätää ja ahdistusta vanhemmat ovat tyttärensä vuoksi vuosikaudet kokeneet. Lopulta ainoa keino luullakseni on luovuttaa, hyväksyä että auttaa ei voi ja yrittää elää omaa elämäänsä.
Jeminan kuolinyö oli melkoista sekoilua ja isän osallisuus ei tuntunut täysin uskottavalle. Toki osallistumisen oikeutti isän rahapussi, mutta minun oli vaikea kuvitella keski-ikäistä miestä riekkumassa nuorten narkkareiden kanssa Tokoin rannassa. Ehkä Johannes oli pohjemmalla kuin arvasinkaan? Vaikka jonkin verran mutisin, Haava on ravisteleva ja traaginen tarina riippuvuuksista ja Tontin raju kielenkäyttö istuu siihen hyvin. Loppu oli yllättävä. Ehkä Greta ja Johannes etsivät sittenkin tukea toisistaan elämänsä raunioilla.
Olen lukenut nämä Tontin teokset:
Jarkko Tontti - Haava
Otava 2021
Kirjastosta
_______________
Otava 2021
Kirjastosta
_______________
Jarkko Tontti (s. 1971) on kirjailija, runoilija ja juristi. Hän on julkaissut useita romaaneja, runoteoksia ja esseekokoelmia vuodesta 2006 lähtien. Hänen runojaan on käännetty kahdeksalletoista kielelle.
