Jarkko Tontti - Jacasser

Ilmeisesti Jacasser on kirjailija Tontin jonkinlainen alter ego. Nimi tulee ranskan kielen verbistä jacasser, joka tarkoittaa lörpötellä, harakasta myös räkättää. Englannin kielen vastine on jackass, aasi tai pölkkypää. Siis lörpöttelevä aasi tai räkättävä pölkkypää? Kokoelmassa Tontti kyllä lörpötteleekin ja puhuu hyvin monenmoisista asioista miehen elämässä. Kokoelmassa on kuusi osaa, ja niissä Jacasserin ajatus kulkee lapsuudesta keski-ikään, miettiipä hän myös vanhuuttaan ja kuolemaansa. Jokaisessa osassa Jacasser tekee myös minua ihmetyttäneen historiallisen aikasiirtymän aloittaen vuoden 91 Roomasta keisarin opettajan hommasta ja 1600-luvun Tarton piispanvirasta siirtyen sitten pääosin 1900-luvulle ja Suomeen.

Minähän en tiedä, mutta otaksun että Jacasserin mielipide on myös Tontin mielipide; ja että osalla runoissa kerrotusta on omaelämäkerrallinen pohja. Jacasser kertoo lämpimästi lapsuuden kalaretkistään isän kanssa, ja pomppaa sitten aikasiirtymän kautta hetkeen, jossa hänellä on määrätietoinen teinitytär, joka vaatii isää ja tämän lompakkoa mukaansa ostoksille, muusta ei niin väliä. Miesten välinen ystävyys on Jacasserin mielestä mahdotonta, koska välissä on aina kilpailu. Hän rakastuu vain naisiin, joilla on kaksiosainen nimi, koska lapsuuden marsullakin oli kaksiosainen nimi - loogista eikö totta! Jacasser menettää ystäviä, taloudellisen turvan (ilmeisesti ryhdyttyään vapaaksi kirjailijaksi) ja on melko yksinäinen. Hän funtsailee numeroita, Kekkosta ja sen ajan politiikkaa yya-sopimuksineen - hänen päässään risteilee ajatusten tulva koko ajan. Kirjasto saa Jacasserin tolaltaan ja hän tykkää viihderomaaneista, vaikka ei kehtaa sitä kenellekään tunnustaa. Hän ei myöskään pidä värikkäistä kansista, mistä todistaa myös tämän runokokoelman ulkoasu.

Näin Jacasserimme puhelee, kaikenlaista hän miettii. Tontti kirjoittaa hyvin sympaattisesti ja tyylissä olin havaitsevinani jotain mukavan vanhahtavaa. Teksti on sujuvaa ja aavistuksen melankoliselta tuntuvaa, hajamietteitä miehen elämästä ja niin päin pois. Hienosti kirjoitetut proosaan vivahtavat runot eivät minua valitettavasti toivomallani tavalla puhutelleet. Ehkä miehen sielunmaisema ei avaudu naislukijalle?

Kokoelman päättää pitkä kuusisivuinen runo Silloin minä jäin yksin. Se oli tavattoman herkkä, avoin, liikuttava ja surullinen. En tiedä onko runo faktaa vai fiktiota, mutta tuollaisen lapsuuden tragedian jättämä syyllisyys ja yksinäisyys ei varmaan irtoaisi kenestäkään ikinä. Tämä runo puhutteli minua koko alkuosan verran.

Ja minä huusin hampaat timantteina välkkyen

koska aina oli joku muu,

                     timantin kova ja kaunis

                     joku

                    minun kanssani, joku ammatikseen

välittävä, joku joka aina oli uusi, kaunis

ja minä jäin taas

                    ihmisten         väliin            yksin

Vuonna 1971 syntyneen Tontin esikoisrunokokoelma Vuosikirja (2006) sai Kalevi Jäntin kirjallisuuspalkinnon ja oli ehdolla Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.  Tontti on kirjoittanut kaksi runokokoelmaa, neljä romaania ja kaksi esseekokoelmaa.

Jacasserista Kiiltomato

Jarkko Tontti

Jacasser

Otava 2009

***

Kirjastosta