Kirjan juhlaa Savoyssa

Suomessa luetaan ja kirjallisuus vetää yleisöä. Sen todisti taas eilen syksyn ensimmäinen Kirja vieköön! -ilta Savoyssa. Sali oli melkein täynnä ja jännittynyt odotus huokui yleisöstä. Olihan Baba valinnut tälläkin kertaa kirjailijavieraiksi puhuttavia ja odotettuja nimiä. Ensimmäiselle puoliajalle oli valittu tämä kolmen ryhmä: Anni Kytömäki, Kati Tervo ja Selja Ahava.

Baba aloitti tapansa mukaan lausumalla hienon tekstiotteen Anni Kytömäen Kivitaskusta (Gummerus). Ulkokirjallisesti haluaisin todeta, että hän oli säkenöivä murretun turkoosin värisessä mekossaan ja stilettikoroissaan! 

Olen lukenut vasta Kultarinnan, jota Kytömäki sanoi arvelleensa täysin marginaaliryhmien kirjaksi, mutta joka myi ja tuotti. Kirjan tuotoilla hän sai ostettua 3 ha metsää, joka on nyt suojeltu. Kultarintaa lukiessani ihastelin Kytömäen luonnontietämystä ja -rakkautta, ja nyt sain selityksen: hän on opiskellut luontokartoittajaksi ja seuraavaksi ovat vuorossa kansanperinteen opinnot. Baban kysymykseen miten Kytömäki löytää rauhan tässä kaaosmaisessa maailmassa kirjailija vastasi: Nukkumalla mahdollisimman paljon.

Kati Tervo kertoi Iltalaulajan (Otava) syntyprosessista ja taustoista. Hänellä oli itselläänkin nuorena taiteilijahaaveita, mutta kaiken pani alulle täti. Aina Helsingissä käydessään täti halusi Ateneumiin katsomaan Ellen Thesleffin töitä, sillä Pitäähän ne ainakin kerran vuodessa nähdä. Tervoon oli jo vuosia aikaisemmin tehnyt vaikutuksen Ateneumissa nähty Thesleffin työ Kevätyö. 

Tervo teki valtavasti taustatyötä ja valikoi Thesleffin noin 2000 kirjeen kokoelmasta kirjan ajankohtaan, kesän 1945 ympärille sijoittuvat. Niin Thesleff heräsi henkiin kirjailijan mielessä ja hän vieraili monesti myös Pekkalan kartanossa, jossa on taiteilijan seinämaalauksia. Tärkeä tietolähde oli myös Retretin Thesleff-näyttely, jossa oli esillä 140 taiteilijan työtä. Kirjailija halusi keskittyä tuohon rauhan kesään 1945, jolloin sotien jälkeen maa oli rujo ja ihmiset rikki, vallitsi pula ja säännöstely.

Milka Ahlroth tulkitsi taiteilijan piian, 16-vuotiaan Taimin tuntoja.

Sitten yleisö tuskin uskalsi hengittää: Vera Kiiskisen tulkinta Selja Ahavan ahdistuksesta kirjassa Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus) salpasi nimittäin hengityksen. Kiiskisen tulkinnasta huokui kaikki se hätä, epäusko ja eksyksissä olo mitä kirjailija tuon elämänsä mullistaneen vuoden aikana koki. Kaikki elämän kartat olivat levällään, todellisuus pirstaleina. Kirjasta on kohuttu mediassa ja somessa. Näytti siltä, että Ahavan oli vaikea asetella sanojaan, hän tuntui varovaiselta. Itse pidin kirjasta valtavasti, se on koskettava ja avoin. Kaikki sympatiani ovat Ahavan puolella ❤︎

Kolumbuksen mukaan ottaminen kirjaan kuvasi juuri näitä eksyksissä olon tuntoja: vieras tuuli puhaltaa, ollaanko kartalla, kuinka monta meitä on, onko ketään. Hän kertoi myös nettimatkailleensa Kolumbuksen tiimoilta ja käyneensä tuijottelemassa Kolumbuksen muotokuvia mm. Berliinissä ja Lontoossa. Tulos: kaikissa niissä Kolumbus näyttää erilaiselta. Mikä on totuus, onko sitä ylipäätään löydettävissä?

Ahava sanoi myös, että kirjailijan työ on eräänlaista väärentämistä ja taustalla piilevät aina motiivit: kaikki riippuu siitä miten rajaa ja mitä jättää pois. Ennen kuin mieheni katoaa näyttää yhden rajaamisen tuloksen, todellisuus meni ehkä toisin. Mutta se kyllä kuulsi Ahavan puheesta, että viimeisten kolmen vuoden prosessi on ollut hyvin tuskallinen.

Tauon jälkeen näyttämölle asteli Kristiina Halttu, joka tulkitsi sydämeen käyvästi Rosa Liksomin Everstinnan (Like) muisteloita - meänkielellä.

Liksom kertoi, että Ylitorniossa syntyneenä meänkieli on hänen äidinkielensä. Se eroaa suomen yleiskielestä mm. kieliopiltaan ja hänelle tuotti jonkun verran vaikeuksia siirtyä aikoinaan Rovaniemellä koulussa yleiskieleen. Fiksua, kuuluvaäänistä ja selväsanaista Liksomia oli ilo kuulla!

Upeisiin turkooseihin saapikkaisiin sonnustautunut Liksom kertoili, että halusi Everstinnan yhden yön monologissaan tutkia natsismia ja fasismia sekä niihin aina liittyvää (väki)valtaa. Everstinna muistelee kasikymppisenä elämäänsä 1900-luvun natsien eliittipiireissä, Lapissa, Helsingissä ja eri Euroopan kaupungeissa. Kirjan innoittajana toimi hänen kirjoittamansa monologi Lapin punaiset hanget, joka kertoo Annikki Kariniemen elämästä ja jota Topi Mikkola on esittänyt. Liksom halusi kertoa, että Everstinna on sittenkin vahvan naisen selviytymistarina mottona: Kaikesta voi selvitä.

Kukapa nykynäyttelijöistämme osaisi paremmin tulkita Mielensäpahoittajaa kuin Taisto Oksanen! Esitettäväksi oli valittu se sama Suomen vaakunajuttu, joka minuakin Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan Suomea (Wsoy) lukiessa huvitti! Kaikkihan me tunnemme Kyrön luoman loistavan marmattajahahmon, jonka ensiesiintyminen taisi olla jo 2009. Kyrö on uskomattoman tuottelias kirjailija ja nytkin on noin ziljoona projektia työn alla: toista Mielensäpahoittaja-elokuvaa kuvataan  juuri, kolmas on käsikirjoitusvaiheessa ja jotain isoa projektia on Etelä-Koreankin suuntaan.

Ilkka Merivaara johdatti Raamatun Tuhlaajapoika-tarinalla emerituspiispa Eero Huovisen Parhain päin (Wsoy) esseekokoelman maailmaan. Piispa Huovinen oli hyvin huumorintajuinen mies, kuten kuvan iloisista ilmeistäkin voi päätellä. Baban kysymykseen miten hän valitsi esseet tähän kirjaan Huovinen vitsaili: No, ajattelin valita parhaat. Hän haluaa kutsua kirjaansa asiaproosaksi, koska vaikeat asiat innostavat ja kiinnostavat. Helpot pitävät ihmistä paikallaan, vaikeat panevat lujille ja vievät eteenpäin. Ihmisen osa ei hänen näkemyksensä mukaan ole kevyt: Kärsimys on ihmisen yleisin elämänmuoto. Sitten puhe kääntyi armoon, joka Huovisen mukaan on varattu Jumalalle. Se armo kuuluu kaikille, sinulle ja minulle, ja myös kaikille epäonnistuneille ja hulttioille.

Armosta hyvä esimerkki on kaikille tuttu laulu Amazing Grace, joka on päätynyt Suomenkin virsikirjaan nimellä Oi ihmeellistä armoa, virsi nro 932. Tässä linkissä sekä suomen  että englannin kieliset sanat. Huovinen otti esimerkiksi sanan wretch - renttu, hulttio, mutta suomeksi se on käännetty siististi sanalla eksynyt.  Antoipa Huovinen meille vinkin mennä Youtubeen ja kuunnella siellä Barack Obaman laulama Amazing Grace. Mutta me paikalla olleet saimme ihastella laulua jo paikan päällä Ilkka Merivaaran koskettavasti tulkitsemana. Tuntui kuin jotain tuosta armosta olisi siirtynyt meihin kuulijoihin.

Upea ja elämyksellinen ilta - kyllä kirjallisuus on hieno asia! Voisin päättää tähän hupaisaan mottoon, joka syntyi Huovisen sanonnasta, että lukemalla oppii enemmän kuin elämällä:

Lopettakaa eläminen, lukekaa kirjoja!

Syksyn seuraavat Kirja vieköön! -illat Savoyssa

7.11. ja 13.12.