Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia

Elin Danielson-Gambogia jäljittämässä...

Ihastuin pohjoisen naisen Kati Kannon vahvatunnelmaisiin runoihin murrerunoantologiassa Mee mummu ja muut, ja varasin kirjastosta sokkona sieltä löytyvän teoksen Suomalais-italialainen rapsodia, tietämättä ollenkaan teoksen aihepiiriä. Olin iloisesti yllättynyt kun totesin teoksen kertovan suuresti ihailemani Elin Danielson-Gambogin (1861-1919) elämäntarinaa. Kanto linkittää jännittävästi hänen henkilöhistoriansa nykyajan kuvaamataidonopettajan, fiktiivisen Aura Sammalen elämänmutkiin ja stipendiaattivuoteen Italiassa.

Teos on rakenteeltaan hyvin fragmentaarinen, ehkä liiankin. Auran elämän tapahtumat tulevat esiin toisiaan seuraavina ryöpsähtävinä ja hajanaisina välähdyksinä, joita Kanto ei liiemmin selittele. Aura on työhönsä leipääntynyt kuvaamataidonopettaja pohjoisessa. Kaivatun poikkeaman uuvuttavaan opettajantyöhön tuo onnenpotku - stipendi vuodeksi Italiaan. Siellä koti-ikävää potiessaan Aura muistelee kauniisti lapsuutensa hillaretkiä, opettajakollegoita ja miettii miesasioitaan. Haasteellisilta tuntuvat sekä miehet että taiteen tekeminen. Italia hellii kuumuudellaan ja värikkyydellään, kadut ovat elämää täynnä ja Aura on tylytyksestä huolimatta taideopinnoissaan sitkeä. Hän on myös aika huoleton ja uskalias nainen, joka ryhtyy juttusille tuntemattomien kanssa. Italialaisesta Fabriziosta kertovat kirjan monet luvut, joskin vierastin tähän mieheen liittyvää mafiajuonnetta.

Tässä hän taas oli: Elin Danielson-Gambogi. Nainen, jonka elämän tunsin omalla ihollani. Samat vaikeudet, kipuilut oman työskentelyn, töiden vastaanoton, kritiikin kanssa. Samalla koko ajan jäytävä, tuskallinen tietoisuus siitä, että suurin osa taiteilijoista saa varsinaisen tunnustuksen vasta kuolemansa jälkeen.

Voi olla, että kiinnitin lukiessa huomioni enemmän Danielson-Gambogista kertoviin lukuihin; ehkä siksi Aura jäi minulle etäiseksi. Mutta Elinistä kertovat luvut veivät sydämeni täysin, niissä kirjailija oli parhaimmillaan! Tämä Noormarkusta kotoisin oleva taiteilija herätti aikanaan rutkasti pahennusta rohkeilla aihevalinnoillaan. Suomi ja Noormarkku tuntuivat ahtailta, mutta stipendien turvin Elin pääsi ensin Pariisiin ja sittemmin Italiaan, joka koitui hänen kohtalokseen. Avioliitto 13 vuotta nuoremman taiteilijan Rafaello Gambogin kanssa toi sekä onnea että murheita, mutta Elin jaksoi ja kesti - sekä miehen sairauden että uskottomuuden parhaan ystävän Doran kanssa. Pari on haudattu Italian Livornoon.

"Balda-tädin kanssa tulen hyvin toimeen, kaikki tulevat. Kukaan ei pärjää hänelle pasianssissa. 

Se on hänen bravuurinsa, jota hän kertoo harrastaneensa nuoresta tytöstä lähtien.

Varsinaiseksi maestroksi hän onkin kehittynyt! Balda-täti polttelee tupakkaa 

ja nautii selvästi elämästään. Hänestä on yhdentekevää, mitä muut hänestä ajattelevat."
- Balda-tädin ajanviete 1886

"On selvää, että uin koko ajan vastavirtaan. Aivan koko ajan joudun taistelemaan jotain vastaan. 

Jos se ei ole konkreettinen este, jonkun ihmisen mielipide, on se yleinen ajatusmaailma.

Miten paljon rakastankaan Tyttyä esittävää maalaustani, jossa hän vetelee haikuja tupakastaan.

Se on niin tyypillinen näky hänestä! Mutta kuinka paljon olenkaan saanut kuulla 
siitä paheksuntaa ja väheksyviä huomautuksia! "
- Teepöydän ääressä, 1890

❤︎ ❤︎ ❤︎

Minä kiitän Kati Kantoa siitä, että hän muistutti mieleeni taas tämän ihanan taiteilijan. Olen varannut kirjastosta taiteilijasta kertovan Riitta Konttisen & Ulla Savojärven elämäkerran ja teoksen Italian valossa, jonka ovat toimittaneet Virve Heininen, Maria Didrichsen ja Kati Huovinmaa.

Eivätkä nämä sattumukset vielä tähän loppuneet. Halosenniemessä on  parhaillaan näyttely teemalla Naisia tupa täynnä, jossa on Danielson-Gambogilta 10 työtä, myös iki-ihana Teepöydän ääressä ja hieno Balda-tädin ajanviete. Näyttely on avoinna 8.9. asti.

"Halosenniemen kesän taidenäyttely täyttää taiteilijakodin naisilla.

He tulevat esille niin loistavina taiteen tekijöinä kuin myös kuvauskohteina monissa rooleissa – 
arkisissa askareissa, rakkaina vaimoina, lapsina tai viettelijättärinä. 

Näyttelyn teokset ovat kultakauden taiteilijoiden merkkiteoksia sekä hyvin harvoin 

julkisesti nähtyjä maalauksia yksityiskokoelmista.”

Näyttelyn naistaiteilijat: Helmi Biese, Fanny Churberg 3 työtä, Elin Danielson Gambogi 10, Amélie Lundahl 7, Anna Sahlstén 2, Helene Schjerfbeck 6, Maria Wiik 8, Venny Soldan-Brofeldt ja Ellen Thesleff 4. Miestaiteilijat: Marcus Collin, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Eemil Halonen, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Eero Nelimarkka, Tyko Sallinen ja Anders Zorn.

Youtubesta löytyy Danielson-Gambogin töistä muitakin videoita. 

Kati Kanto - Suomalais-italialainen rapsodia

Ulkoasu Hanna Korhonen
Kannen maalaus Kati Kanto
Omakustanne 2017
Kirjastosta
_______________

Helmet-haaste: 14 (kirjailijalla ja minulla sama sukunimen alkukirjain), 24 (sokkona hyllystä valittu kirja),
Kirjailijan kotisivu, josta löytyy hänen runojaan ja maalauksiaan

"Haluan teoksessani nostaa esiin sekä opettajan että taiteilijan asemaa Suomessa: ongelmat ovat edelleen olemassa, vaikka naisten elämän välissä on noin 200 vuotta. Yksi teoksen peruskysymyksistä on se, kuinka pitkälle ihmisen tulee sietää toisen ihmisen alistavaa käytöstä.”

Kannon aiemmat teokset: Ruusuja lumessa 2015, Lumikettu 2015, Maitokahvimaa 2015, Ginestrellehillamekko 2016.

Halosenniemessä ei saanut kuvata, siksi nämä Danielson-Gambogin työt CC-lisenssillä.

Susinukke Kosola - Varisto #runosunnuntai

Luin viimeisenä Ylen Tanssiva karhu -ehdokkaana Susinukke Kosolan kokoelman Varisto, tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana, ja tunnustan: häkellyksiin menin. Ymmärtääkseni, mistä on kysymys minun oli etsittävä tietoa netistä ennen toista lukukertaa. Helsingin Sanomien Antti Majanderin haastattelu avaa tätä Kosolan projektia hyvin. HS-linkki bloggauksen lopussa ei avaudu kaikille lukijoille, joten kerron siitä aluksi hiukan.

Kosola sanoo, että uuden kokoelman työstämisessä rima oli hyvin korkealla - olihan hän saanut esikoiskokoelmastaan .tik.:tutkielma ihmisyyden marginaaleista (2014) sekä viimeisimmästä Avaruuskissojen leikkikalu, tutkielma ihmiskunnan valtavirrasta (2016) paljon kiitoksia ja palkintoehdokkuuksia. Niinpä hän halusi luoda jotain aivan uutta; jotain mitä ei voitaisi verrata edellisiin kokoelmiin. Varisto onkin rajoja rikkova taideprojekti: se on käsin kirjoitettu, puhdas omakustanne, ei hankittavissa rahalla vaan nololla tunnustuksella ja Kosola on itse levittänyt kokoelmaa mm. kirjastoihin lahjoituksina.

Oma häkeltymiseni alkoi jo nimestä. Mitä ihmettä varisto sanana tarkoittaa? Itse ajattelin sen olevan paikka, jonne varisee kaikenlaista sälää. Kaatopaikka ehkä; tosin Kosola antaa muita selityksiä bloggauksen lopussa. Hämmennykseni jatkui heti kahdella ensimmäisellä aukeamalla: punaisten pienien pisteiden täplittämille sivuille on tikkukirjaimin kirjoitettu väittämiä, joiden ydinajatus on ehkä se, että kaikki mikä on, on seurausta tasapainon puutteesta / kaikella on aina tarve olla jotain muuta. Seuraavilla sivuilla nykyihmisen tuskastunut ahdistus infokaaoksen ja ympäristön monimutkaisuuden keskellä jatkaa purkautumistaan angstisella vimmalla. Koin käsinkirjoitetun tekstin vaivalloiseksi luettavaksi, varsinkin kun sivut olivat täyteen ahdettuja eikä mistään ilmavuudesta voinut puhua. Uskon, että Kosolan tarkoitus oli viedä lukijakin keskelle infoähkyn ahdistavaa tykitystä.

Sivuille Kosola lataa loputtomasti & kekseliäästi nykymenon kummia piirteitä ja meidän idioottimaisia pyrkimyksiämme. Kyytiä saavat Youtube-videot ja somepäivitykset; maailmantila ja politiikkakin.  Runot irvailevat huolella yhä monimutkaisemmaksi käyvän yhteiskunnan lonkeroita ja ennen kaikkea sen meistä keräämää dataa:

data on uusi dada, sillä ei ole häntää
josta ottaa kiinni
tai vetää vittuillakseen (...)
se on koko ajan äänessä
ja datan puhe
on nurinkurinen paradoksimaatuska
jokaisen kerroksen alta paljastuu
ISOMPI MAATUSKA
kunnes tulee se ISOIN maatuska
datoista datoin...

Tottahan tuo. Datamaatuskat ovat jo aikoja sitten ohittaneet sairaalloisen lihavuuden BMI:n. Emme edes tiedä mitkä kaikki tahot keräävät meistä joka sekunti tietoa rekistereihinsä; täytämme loputtomasti kaavakkeita ja kulutuskäyttäytymisemme tallentuu ostokuitteihin ja palveluntarjoajien tietokoneille. Tästä datan herruudesta saamme muistutuksia joka ikisen kerran internetiä käyttäessämme EU:n tuoreen tietosuoja-asetuksen GPDR:n tultua voimaan.

Pyristelemme ja sinnittelemme massana tässä mielettömässä koneiden ja datan hallitsemassa maailmassa, mutta silti me haluamme erottua, olla UNIIKKEJA, TODELLISIA JA PANTAVIA. Meillä ihmispoloilla, identiteeteillä, on muitakin, keskenään ristiriitaisia haluja. Haluamme esim. olla rakastettuja mutta riippumattomia, vakavasti otettavia mutta hauskoja, vastuullisia mutta spontaaneja. Haluamme olla AUTENTTISIA. Haluamme olla...

Kosolan tunnelmat ovat samankaltaisia kuin Miki Liukkosella O:ssa. Uhoavan ja paasaavan runominän sisällä asuu kuitenkin herkkyys ja ehkä arkuuskin, jotka paljastuvat teoksen lopussa: kaunokirjoituksella kirjoitettuja vienoja herkkiä kuiskauksia:

musta tuntuu et oon tosi kesken niinku
ihmisenä ja persoonana ja ei se ehkä haittaa mut
mua pelottaa et muut huomaa sen ja tuomitsee
mut

Varisto oli melkoinen kokemus, kyyti sen matkassa hurjaa. Tämä on kokoelma, jota on luettava erissä, hitaasti ja ajan kanssa - ainakin minunlaiseni täti-ihmisen. Kosolalla on suunnitelmissa luoda saamistaan noloista, anonyymeistä tunnustuksista jonkunlainen runoinstallaatio.

Betonikantinen Varisto kestää keikoilla.
Kuva: Vesa-Matti Väärä / HS

Susinukke Kosola

Varisto

Omakustanne 2018

***

Kirjastosta

_______________

Muualla: HS / Antti Majander, Tuijata, Reader why did i marry him?

YLEN TANSSIVA KARHU -EHDOKAS 2018 / RAADIN PERUSTELUT / VOITTAJA SELVILLÄ 4.7.

Susinukke Kosola on kirjoittanut Variston käsin: mustalla ja punaisella tussilla, tikkukirjaimilla ja kaunistelemattomalla kaunolla. Näillä visuaalisilla keinoilla Kosola synnyttää lukukokemuksen, jossa paperilta välittyy runoesitys, näkyy sen esittäjän äänenpainot ja dramaattiset tauon paikat. Kosola on niellyt sisäänsä yliannostuksen sosiaalisen median uutisvirtaa. Hän puskee sen ulos muodossa, joka tekee näkyväksi tälle ajalle ominaiset itsepetoksen erityispiirteet. Kosola ei jätä lukijaa yksin tyhjyyteensä. Hän ehdottaa ratkaisuksi noloutta ja rakkautta. Varisto on myös taideteko. Kirjaa ei voi ostaa. Sen saa, kun kertoo anonyymisti jonkun valonaran tunnustuksen, toiveen tai tapahtuman.

”Nimessä yhdistyvät virasto, varasto ja varis – ja tätä kaikkea Variston sisältö pitkälti onkin”, Kozlov sanoo. ”Halusin luoda uuden symbolin ja suhteellisen tyhjän sanan, johon voi projisoida lukemisen myötä kertyviä merkityksiä.”

***
Tanssiva Karhu -ehdokkaat: 

Riina Katajavuori - Maailma tuulenkaatama *** Tammi 2018

Lassi Hyvärinen - Tuuli ja kissa ***** Poesia 2018
Suvi Valli - Spiraali **** Otava 2017
Kaisa Ijäs - Aurinkokello / Teos 2018
Eino Santanen - Yleisö / Teos 2017
Susinukke Kosola - Varisto / omakustanne 2018

#runo18-haaste 

❤︎
Esther Helmiän Kesäruno täällä
SusuPetal luki Maija Haaviston runokokoelman Raskas vesi
Tuija luki Juho Niemisen Lainatut kumisaappaat lonksuvat jalassa
Elina luki Juhani Ahvenjärven runokokoelman Maitovalas vatsa täynnä mandariineja
Heidi luki Hisashi Hondan runokokoelman Pyhä uni

Henna Siekkinen - Aatteen puolesta

Aatteen puolesta on imatralaissyntyisen, 42-vuotiaan Siekkisen esikoisromaani. Hän kirjoitti itsestään ulos sisintään hiertäneen ahdistuksen ja suvussa vaietun surun. Isoisoisän uhraus aatteen puolesta tuhosi hänen oman elämänsä ja jätti syvät traumat hänen vaimonsa ja tyttärensä elämään - aina nykypolville asti. Tämä uhraus ei ollut ainoa lajissaan, heitä oli tuhansia eri vuosikymmenillä, mutta tämä liikuttava ääni haudan ja rautaesiripun takaa on autenttisena meidän luettavissamme tänä päivänä.

Päähenkilö on vuonna 1901 syntynyt Siekkisen isoisoisä Matti, iloluontoinen, hiukan viinaan menevä, tansseista ja musiikista nauttiva karjalaismies. Pienesti viinapäissään hän iskee tansseissa silmänsä vasta 15-vuotiaaseen Mariaan. Se on suurta rakkautta ensi silmäyksellä. Nuoret seurustelevat kauan, päätyvät avioon ja Matti töihin Vuoksenniskan Harakan tehtaille. Syntyy tytär Kaisa.

Siekkinen valottaa 30-luvun yhteiskunnallisia tunnelmia hyvin. Maa on köyhä, maailmanlaajuinen lama vaikeuttaa elämänehtoja ja työnsaantia myös Suomessa. Sisällissodan haavat vuotavat. Punaisten tai vasemmistolaisittain ajattelevien on aivan mahdotonta saada töitä, sillä Lapuan liikkeen innoittamina työpaikoilla on laadittu mustat listat henkilöistä, joita ei saa palkata. Kommunistinen puolue toimii kiellettynä maan alla. Auvoisat kuvaukset ihanasta elämästä Venäjällä leviävät Punainen Karjala -lehdessä, ja monet punaiset ja kommunistit loikkaavat rajan yli parempaa elämää etsimään.

Punainen Matti on varovainen poliittisessa toiminnassan, mutta silti hänet vangitaan muutamaksi kuukaudeksi, veli Veikko loikkaa vaimoineen Venäjälle, kuten Haanpään Noitaympyrän Pate Teikka. Talvisodassa Matin Venäjän vakoojana toiminut ystävä Heikki järjestää sellaisen tilanteen, että Matin on pakko loikata myös. Hän pelkää nimittäin Suomen kenttäoikeutta ja ammutuksi tulemista.

Aluksi Matti pääsee Petroskoin radioon hyviin töihin, mutta parin vuoden kuluttua hänet vangitaan epäilyttävänä isänmaan petturina ja ulkomaisena vakoojana - niinkuin tuhannet muut suomalaiset kommunistit. Vainoharhaisuus ei tunne sääliä näitä hyväuskoisia suomalaisia, eikä muitakaan veljeskansoja kohtaan. Matti päätyy Dudinkaan Jenisein rannoille, Krasnojarskin aluepiiriin Pohjois-Siperiaan loppuiäkseen. Lukuisista viisumihakemuksista huolimatta lupaa palata Suomeen ei tule.

Siekkisen kirja on jaettu kolmeen osaan: ensimmäinen kertoo Matin ja hänen nuoren perheensä elämästä Vuoksenniskalla Imatralla, toinen osa käsittää puhtaaksi kirjoitetut, korjaamattomat kirjeet tyttärelleen Kaisalle ja kolmas kertoo miten sitten kävi Matille ja hänen veljelleen Veikolle. 

Siekkisen kerronta on hyvin asiallista ilman kaunokirjallisia koukeroita. Omakustanteeksi tämä oli erittäin hyvin oikoluettu ja lähes virheetöntä kieltä. Minua häiritsi ainoastaan suomelle epätyypillinen käänteinen sanajärjestys. Alkuosa eteni hiukan hitaasti, mutta kiinnosti minua, koska olen Imatralta kotoisin ja niin ollen Vuoksenniska on tuttu paikka. Matin kirjeet olivat minullekin tunteita herättävää luettavaa. Voin hyvin kuvitella Siekkisen tunnelmat kun hän sai lukea ne ensimmäisen kerran nuorena, vasta 15-vuotiaana. Veikin vuosikaudet ennen kuin hän sai kirjan valmiiseen muotoon, aihe oli raskas.

En ole lukenut Stalinin vainoista juurikaan, en myöskään Neuvostoliiton vankileireistä Stalinin kuoleman jälkeen. Sen tiedän että 20-30-luvuilla noin 15 000 suomalaista loikkasi Venäjälle ja noin puolet heistä menetti henkensä. Juuri nyt on saanut ensi-iltansa Antti Tuurin Ikitie -kirjaan pohjautuva elokuva, joka kertoo Lapuan liikkeen Venäjälle kyyditsemästä Jussi Ketolasta. Sotien jälkeisestä, vähän saman tyyppisestä kohtalosta kertoo Taisto Huuskosen Laps Suomen, jota en myöskään ole lukenut.

Tämä on hyvin traaginen tarina, jonka Siekkinen kertoi asiallisesti ja toteavasti. Tunsin suurta sympatiaa koko erilleen joutunutta perhettä kohtaan, jonka aate tuhosi. Posti kulki hitaasti, mutta Matin kirjeistä huokui ikuinen kaipuu, ikävä ja rakkaus vaimoaan Mariaa ja tytärtään Kaisaa kohtaan. Koska äiti Maria oli luonteeltaan hyvin sulkeutunut, Matti yritti sieltä tuhansien kilometrien takaa kasvattaa tytärtään ja luoda häneen elämänuskoa. Ymmärrän (tosin tietysti vain osittain) Kaisan ikävän läheistä isää kohtaan. Ymmärän myös vaimo Mariaa, joka vasta kymmenen vuoden jälkeen hävitti asunnosta miehensä vaatteet ja tavarat ja päätti jatkaa elämäänsä.

Kun tapani mukaan seikkailin netissä, löysin mm. tämän tuoreen Uuden Suomen jutun sekä tämän jutun suomalaisista kommunisteista talvisodassa tutustumisen arvoisine kirjalistoineen. Rankka ja vaiettu aihe, joka kosketti minua. En tiedä onko vastaavia kirjedokumentteja ylipäätään olemassa, mutta tämä tarina oli vaikuttava.

Kirjan kanteen skannattu autenttinen isoisoisä Matin kirje herättää kylmiä väreitä.

Muualla: Erkki Tuomioja, Lappeenrannan uutiset, Kirjailijan kotisivu

Henna Siekkinen
Aatteen puolesta
Omakustanne 2017
***
Lukukappale kirjailijalta - kiitos