Victoria Hislop - Paluu

Lähikirjastoni on heinäkuussa kiinni enkä jaksanut siirtää varauksiani toiseen toimipisteeseen. Niinpä etsiskelin taas kerran äänikirjapalvelusta kuunneltavaa ja törmäsin Victoria Hislopin paksuun teokseen Paluu. En pitänyt alkuunkaan lukijan äänestä ja olin jättää kirjan kesken. Mutta onneksi ymmärsin nostaa kuuntelunopeutta - ja kas, kirja tempaisikin lumoavasti mukaansa!

Kirjan 2000-luvun alun nykytaso  kertoo 35-vuotiaasta englantilaisesta Soniasta, jonka avioliitto Jamesin kanssa on huonoissa kantimissa. Naisen äiti oli syntyperältään espanjalainen, mutta MS-tautiin menehtynyt äiti ei koskaan puhunut menneisyydestään. Salsaa rakastava Sonia lähtee ystävänsä Maggien kanssa Granadaan salsa-kursseille ja tutustuu paikallisessa kahvilassa, El Barrilissa mukavaan iäkkääseen kahvilanpitäjään. Seinällä olevat vanhat valokuvat nuoresta flamencotanssijasta Mercedeksestä näyttelevät kirjassa merkittävää osaa.

Kirjan parasta ja kiinnostavinta antia olivat Espanjan sisällissodasta kertovat osuudet. Hislop oli valinnut tapahtumapaikaksi oivallisesti Granadan, jossa homoseksuaaliksi tiedetty Frederico García Lorca murhattiin elokuussa 1936 ja jossa hänen sukunsa talo, Huerta de San Vicente, toimii edelleen museona. Hislop kertoo, miten julma ja verinen sisällissota ja sen jälkeinen Francon diktatuuri tuhosivat yhden aivan tavallisen granadalaisen Ramírezin perheen.

Jännitteet tasavaltalaisten ja fasistien välillä olivat kasvaneet ja kärjistyneet pikkuhiljaa toisen tasavallan aikana vuodesta 1931 lähtien. Politiikka tuli myös perheen poikien väliin. Kitaraa soitteleva homopoika Emilio pysyi politiikasta erillään, mutta opettajana toimiva Antonio ja lupaava härkätaistelija Ignacio ottivat kärjekkäästi yhteen. Ignacio veljeili porvariston ja oikeiston kanssa ja hänen huolettomat lausumansa johtivat Emilio-veljen pidättämiseen ja myöhempään kuolemaan. Isä Pablo vangittiin tekaistuin syin, kukkoileva Ignacio murhattiin ja Antonio lähti rintamalle. Sodan jälkeen hän päätyi pakkotyöhön ja rakentamaan Francolle Valle de los caídos -muistomerkkiä.

Ramírezin perheen ainoa tytär Mercedes oli 16-vuotias ja eli flamencolleen. Hän oli esiintynyt malagalaisen mustalaisen Jávier Monteron kanssa ja myös rakastunut mieheen. Kun perhe oli jo hajalla ja sota tuli kotiaukiolle Granadassa, Concha-äiti antoi tyttärelleen luvan lähteä etsimään rakastamaansa miestä. Taival oli raskas eivätkä rakastavaisten tiet enää koskaan kohdanneet. Minua viehätti valtavasti tapa, jolla Hislop selitti ja kuvasi flamencoa.

El baile es la antesala de la prostitución.

Kuva ja infoa flamencosta täällä.

Wikipedia sanoo flamencon jakautuvan yli viiteenkymmeneen eri tyylilajiin eli paloon. Keskeisiä lajeja ovat muun muassa Toná, Siguiriyas, Bulerías, Alegrías, Soleá, Tangos, Fandangos, Tientos ja Verdiales. Francon sensuuri ulottui myös flamenco-sanoituksiin. Alunperin flamenco oli alimpien yhteiskuntaluokkien marginaalinen taidemuoto, jota valtavirta ei ymmärtänyt, juonsihan se juurensa mustalais- ja muista etnisistä kulttuureista. Espanjan sisällissodan vuosina 1936–1939 flamenco-sanoitukset olivat myös tapa hyökätä fasisteja vastaan ja puolustaa avoimesti tasavaltaa. Francon voiton jälkeen monien sanoituksissaan naisten asemaa ja tasavaltaa puolustaneiden flamenco-laulajien oli paettava maasta. Francon aikana flamenco ’pestiin’ (fue blanqueado) ja valjastettiin palvelemaan diktatuurin tarkoitusperiä ja turismia. 

Hislop on tutkinut Espanjan sisällissodan kulkua tarkoin ja perustaa romaaninsa faktaan. Minusta Paluu on yksi parhaista Espanjan sisällissodasta lukemiani kirjoja.  Romaanissa kerrotaan myös baskikaupungista Guernicasta, jonka tuho pommituksissa oli täydellinen. Ja brittinä Hislop kertoo myös baskilasten siirroista turvaan Englantiin. Ms Habanalla kuljetettiin 4000 lasta hoitajineen turvaan sodan jaloista toukokuussa 1937. Baskilapsista paljon tietoa / University of Southhampton.

Itse olen piipahtanut vain pikaisesti Granadassa. En nähnyt Sacromontea enkä Lorcan taloja. Mutta toki Alhambra ja kaupungin kapeat kujat olivat elämys. Lorcasta olen kirjoittanut useammankin postauksen - Veren häät & Bernarda Alban talo, Andalusian lauluja ja Draamaa Lorcan tapaan. Espanjan sisällissodasta kertovat loistavat, mutta suomentamattomat Almudena Grandesin teokset Los pacientes del doctor García ja El corazón helado sekä Javier Cercasin El monarca de las sombras.

Victoria Hislop - Paluu
Alkuteos The Return 2008
Suomentaja Laura Jänisniemi
Kansi Satu Kontinen
Bazar 2016, äänikirja 2020
Äänikirjan lukija Annu Valtonen
_______________

Kirjaluotsi

Kirjavinkit

Victoria Hislop (s. 1959) on brittiläinen kirjailija. Hän sai vuonna 2007 parhaan tulokkaan Galaxy British Book Awards -palkinnon esikoisromaanillaan Saari. Kirjasta on tehty myös 26-osainen tv-sarja, joka on Kreikan kaikkien aikojen suosituin televisiosarja. Hislop asuu Kentissä puolisoineen, ja heillä on kaksi lasta. Hänen kirjojaan on käännetty 26 kielelle.

Lorca syntyi 1898 Fuente Vaqueros nimisessä kylässä 17 km Granadan kaupungista länteen. Lähellä kaupungin keskustaa oli taas Lorcan perheen kesäasunto Huerta de San Vicente. Tässä espanjankielisessä videossa kuvia molemmista museoista ja täällä enemmän tarinaa espanjaksi Huerta de San Vicentestä, josta Lorca lähti etsimään turvaa serkkujensa luota, mutta hänet teloitettiin  19.8.36 homoseksuaalisuutensa ja vasemmistolaisuutensa vuoksi. Lorca oli 38-vuotias.

DE PROFUNDIS

Sata rakastavaista 

nukkuu ikuista unta 

kuivan mullan alla. 

Andalusiassa on 

pitkät ja punaiset tiet. 

Córdobassa oliivipuita

joihin iskeä sadat ristit 

heidän muistokseen. 

Sata rakastavaista 

nukkuu ikuista unta.

Los cien enamorados 

duermen para siempre 

bajo la tierra seca. 

Andalucía tiene 

largos caminos rojos. 

Córdoba, olivos verdes 

donde poner cien cruces, 

que los recuerden. 

Los cien enamorados 

duermen para siempre.

Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat

Kun tuhoamisen mieltää ratkaistavaksi ongelmaksi, 

se on pelkästään ratkaistava ongelma.

Taas on kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika. Vuorossa on jo kymmenes klassikkohaaste, jota tällä kertaa vetää Raija Taikakirjaimet-blogista. Ernest Hemingwayn Kenelle kellot soivat ilmestyi jo 1940, vuosi Espanjan sisällissodan päättymisen jälkeen. Teos julkaistiin espanjaksi Argentiinassa ja Meksikossa 40-luvulla, mutta Francon sensuuri päästi sen pannasta Espanjassa vasta 1968. Teoksen päähenkilö on amerikkalainen espanjanopettaja Robert Jordan, joka tasavaltalaisten aatetta tukeakseen on liittynyt kansainvälisiin joukkoihin kuten lähes 60 000 kaltaistaan.

Robert saa tehtäväkseen räjäyttää sillan Segovian lähellä ja saa apua vuoristossa majailevilta sisseiltä. Hän lyöttäytyy yhteen Pablon johtaman sissiryhmän kanssa ja asuu heidän leirissään. Pablo on ollut kova luu ja julma aatteen puolesta taistelija sisällissodan alussa, mutta on sittemmin menettänyt otettaan. Häneen ei voi luottaa. Jämäkämmältä tuntuu Pablon nainen Pilar, mustalaisnainen, joka on ennen sotaa heilastellut härkätaistelijoiden kanssa, osaa ennustaa kädestä ja mittelee nyt sissijoukon päällikkyydestä Pablon kanssa.

Robert on uskollinen ihanteilleen, hän on järkevä ja tehtäväänsä sitoutunut. Hän on älykäs ja osaa luovia näiden ihmisten kanssa, joille on selitettävä hyvin tarkoin mitä tehdään ja miksi. Robert luottaa erityisesti iäkkääseen ja tunteikkaaseen Anselmoon, joka painii omatuntonsa kanssa. Ei tällaisena aikana olisi aikaa eikä varaa rakastua, mutta Robert rakastuu Mariaan, tyttöön joka on kokenut kovia sisällisodan aikana. He unelmoivat avioituvansa, menevänsä Madridiin ja hellyttävä Maria haluaa oppia hyväksi vaimoksi Robertolleen. 

Hemingwayn tarina näyttää miten julmaa sota ja veljessota ovat. Tappamisen oikeutusta pohtivat etenkin Anselmo ja Robert. Vanha mies toivoo, että voiton jälkeen seuraa joku yhteinen sovitus ja Robert arvelee pääsevänsä syyllisyydestään eroon kirjoittamalla. Tarina pitää otteessaan ja se on jännittävä kuin trilleri, mutta kieli on paikoin kamalaa. Omituisella kielellä Hemingwayn tarkoitus oli kuulemma tuoda esiin espanjan sinuttelun ja teitittelyn eroja sekä kuulostaa joltain vanhalta Kastilian murteelta. Kamalinta kieli on kirosanailmausten osalta. Hemingway sanoo kirjassa näin:

Espanjan kieltä törkeämpää kieltä ei olekaan. Siinä on sanat kaikille englannin kielen rivouksille ja lisäksi siellä käytetään vielä muita sanoja ja ilmauksia, ominaisia vain sellaisille maille, joissa jumalanpilkan rajuus vastaa uskonnon ankaruutta.

Hemingway oli Espanjassa kirjeenvaihtajana ja varmasti osasi espanjaa. Ihmetyttää, miksi hän päätyi sananmukaisiin käännöksiin. Suomentaja Hilkka Pekkanen selvittää tätä asiaa jälkisanoissaan, mutta silti särisi korvissa. Espanjan lausahdus Leche! on kääntynyt sanoiksi Milk! / Maitoa! Kuulostaa järjettömältä, kun sen pitäisi kuulua Voi helvetti! Me cago en tu leche > Teen tarpeeni maitoosi! Ja sitten vielä lukuisat älyttömät painokelvottomat - unprintables & obscenities. Wikipedia toteaa näin:

In another odd stylistic variance, Hemingway referred to foul language with "unprintable" and "obscenity" and substitutes "muck" for fuck in the dialogue and thoughts of the characters although foul language is used freely in Spanish even when its equivalent is censored in English (such as joder, me cago). The Spanish expression of exasperation me cago en la leche (which translates to "I shit in the milk") repeatedly recurs throughout the novel, translated by Hemingway as "I obscenity in the milk.”

No, lukijan on lupa ihmetellä ja nyt on tämä klassikko selätetty. Arvelin lukeneeni tämän kouluaikana jo, mutta se taisikin olla Jäähyväiset aseille. Vanhus ja meri teki minuun teininä vaikutuksen upealla kielellään, mutta muutama vuosi sitten en löytänyt samaa lukulumoa.

Ernest Hemingway - Kenelle kellot soivat
Alkuteos For Whom the Bell Tolls 1940
Suomentanut Hilkka Pekkanen
Tammi 2014 (ilmestynyt suomeksi ensimmäisen kerran 1944 Tauno Tainion suomentamana)
Kirjastosta
_______________

Klassikkohaasteisiin aiemmin lukemani:
#9: Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys
#8: Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan
#7: José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi
#6: Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä #3

Haastelogo: Nina Tolonen

Isabel Allende - Largo pétalo de mar

Isabel Allende on yksi lempikirjailijoistani, jolta olen lukenut kymmenkunta teosta. Viime vuonna ilmestynyt Largo pétalo de mar on saanut nimensä Pablo Nerudan runosta ja olisi suoraan suomennettuna Meren pitkä terälehti, kuvaten kapeaa ja pitkää Chileä. Kirjan ajoitus on osuva, sillä viime syyskuussa tuli kuluneeksi 80 vuotta siitä, kun Nerudan organisoima SS Winnipeg saapui Valparaísoon mukanaan yli 2200 Francon voittoa Ranskan puolelle paennutta espanjalaista. Teos perustuu SS Winnibegin mukana Chileen saapuneen Victor Peyn elämäntarinaan ja monen muun espanjalaispakolaisen kertomaan.

Francon voitettua Espanjan sisällissodan, kostoa pelänneet tasavaltalaiset pakenivat henkensä hädässä Pyreneitten yli kohti Ranskaa, joka sulki ensin rajansa, mutta kansainvälisen painostuksen alla perusti sitten näille pakolaisille leirejä, joiden olot olivat epäinhimilliset. Pariisissa diplomaattina toimiva Neruda sai tämän Barco de la esperanza - toivon laiva -ajatuksen ja valitsi itse mukaan pääsevät. Näiden onnellisten joukossa olivat Victor ja Roser sekä naisen pieni poikavauva. He eivät olleet toisiinsa rakastuneita, sillä Roser oli Victorin sisällissodassa kuolleen veljen morsian. Avioliiton solmiminen oli laivaan pääsyn ehto ja he päättivät pysyä yhdessä ainakin kunnes poika kasvaisi täysi-ikäiseksi.

Avioparin elämä asettui uomiinsa Chilessä. Victor oli toiminut lääkärinä jo sisällissodan aikana, vaikka opinnot olivat jääneet kesken. Chilessä hän suoritti opintonsa loppuun ja hänestä tuli sydänkirurgi, musikaalinen Roser teki huikeaa uraa pianotaiteilijana ja poika Marcel kasvoi chileläiseksi. Victor sai jonkunlaisen ystävän yläluokkaisesta Felipe del Solarista, jolla oli kärkevät oikeistolaiset mielipiteet ja jonka nuoreen ja kauniiseen sisareen Ofeliaan hän hullaantui. Seurasi lyhyt ja kiihkeä romanssi, jota Roser seurasi vaieten sivusta.

Allenden kukistuttua ja Pinochetin noustua valtaan, Victoria ja Roseria odotti taas kerran pakolaisuus. He pakenivat Venezuelaan, joka silloin oli vielä vapaa, iloinen ja varakas yhteiskunta. Mutta 30 vuotta Chilessä oli tehnyt heistä chileläisiä ja kun Pinochetin aikana pidätetylle ja kidutetulle Victorille avautui mahdollisuus palata Chileen, he vaihtoivat vielä kerran maata.

MITÄ MIELTÄ

Allende on tunnettu lumovoimaisesta maagisesta realismistaan, jota tässä teoksessa ei näy. On ehkä pieni pettymys, että hän on vaihtanut realistiseen tyyliin; toki kerronta eläytyvää ja kiehtovaa silti on. Largo pétalo de mar on kertomus järkyttävästä veljessodasta ja Francon silmittömästä kostosta; se on kertomus Chilen yhteiskunnan luokkahierarkioista, katolisen kirkon ja suvun päämiehen valllasta.; se on kertomus totaalisen diktatuurin kauhuista.

Largo pétalo de mar on kunnianosoitus myös hankkeen ideoijalle, Pablo Nerudalle, sillä jokainen luku alkaa hänen runosäkeillään ja hän esiintyy muutenkin teoksessa, kuten Salvador Allendekin. Romaani on kahden pakolaisen elämäntarina ja myös tarina elämää suuremmasta rakkaudesta.  Vctorin ja Roserin sopimuksesta alkanut avioliitto kesti vastoinkäymiset ja hullaantumiset toisiin. Vanhoilla päivillään he huomasivat rakastavansa toisiaan syvästi ja kun toinen heistä on jo poissa, kohtalo järjestää yllättävän ja iloisen tapahtuman yksin jääneelle.

Teos on suuri lukuromaani 1900-luvun historian käänteistä ja vetoaa historiasta kiinnostuneisiin ja etenkin naisiin. Allenden kieli on erinomaisen selkeää ja hänen espanjansa helppolukuista. Olisin toivonut joidenkin sivupolkujen pientä tiivistämistä, mutta kyllä tämä hieno ja ajatuksia herättävä lukuelämys oli.

Isabel Allende - Largo pétalo de mar

Plaza & Janés 2019

Kirjastosta

_______________

Kirjailijan kuva täältä. Linkissä sanotaan, että englanninkielinen versio A Long Petal of the Sea ilmestyy 20.1.

Isabel Allendelta (s. 1942) olen lukenut monta teosta ennen blogiaikaa: Auroran muotokuva on ainoa, josta on kunnon bloggaus. Muut lukemani:  

• El amante japonés
• La isla bajo el mar
• Paula
• Mi país inventado
• La casa de los espíritus
• Inés del alma mia
• Cuentos de Eva Luna
• Eva Luna
• El Plan infinito & 
• El Zorro, comienza la leyenda

Almudena Grandes - Los pacientes del doctor García

Madridissa vuonna 1961 syntynyt Almudena Grandes on loistava espanjalainen kirjailija, jolta olen aiemmin lukenut kolme teosta espanjaksi. Tietääkseni vain yksi hänen teoksistaan, Lulu, on suomennettu ja se on edelleen itsellä lukematta. Los pacientes del doctor García - Tohtori Garcían potilaat palkittiin 2018 Premio Nacional de Narrativa -palkinnolla. Tämä on osa #4 sarjassa Episodios de una guerra interminable - Loputtoman sodan episodeja. Muut osat ovat Inés y la alegría, El lector de Julio Verne y Las tres bodas de Manolita, mitään näistä en ole lukenut. 

Romaani sijoittuu Espanjan sisällissodan aikaan ja sen jälkeisiin diktatuurin ja kylmän sodan vuosiin; pieni kurkistus tehdään 60-luvun lopullekin. Päähenkilöt ovat kaksi ystävystä: varakkaan perheen lääkäripoika Guillermo, joka varakkuudestaan huolimatta on republikaani sekä äärimmäisen kurjan lapsuuden kokenut Manuel, joka köyhyydestään huolimatta opiskelee stipendien turvin asianajajaksi ja päätyy maailmalle punaisten vakoojana ja soluttautuu toisen maailmansodan jälkeen natsien verkostoon, joka auttaa natseja ja muita sotarikollisia pakoon Perónin hoiviin Argentiinaan.

Romaani alkaa Madridin hurjan tuhon ja sekasorron kuvauksella. Kun syksyllä 1936 falangistit alkavat pommittaa Madridia Hitlerin lahjoittamilla lentokoneilla ja pommeilla, Guillermo joutuu varsinaiseen helvettiin: sairaala tulvii sekä haavoittuneita siviilejä että taistelijoita rintamalta eikä ketään voida haudata kunnollisin menoin. Naapurina asuu kaunis, mutta oikutteleva lapsuudenystävä Amparo, joka falangistina pelkää tasavaltalaisten hallitsemassa Madridissa. Yksin asuva Guillermo ottaa tytön luokseen asumaan, parin eroottinen jännite on vahva ja sisällissodan kestävä rakkaussuhdehan siitä kehittyy.

Sisällissodan jälkeen Guillermon on elettävä väärän henkilöllisyyden turvin ja pelättävä paljastumista koko ajan. Siitä huolimatta hän toimii Francon vastaisessa maanalaisessa liikkeessä lääkärinä ja päätyy myöhemmin auttamaan ystäväänsä Manuelia Francon hallituksen natsisympatioiden paljastamisessa. Heitä kahta ja sodan hävinneitä republikaaneja elättää toivo, etä Franco saataisiin syöstyä vallasta - turhaan.

Grandesin teksti on vetävää ja elävillä kuvauksilla ja takaumilla ryyditettyä. Hän luo hienon faktan ja mielikuvituksen kudelman, joka on jännittävä kuin trilleri ja jossa vilisee todellisia historian henkilöitä. Grandes on koulutukseltaan historioitsija ja se näkyy taitavuudessa ja asiaan perehtyneisyydessä. Fiktiivinen Guillermo on kirjan alussa nuori, 22-vuotias. On hurjaa ajatella mikä mielettömyys, pelko ja sekasorto Madridissa ja Espanjassa vallitsi sisällissodan ajan ja koko Francon elinajan. Myös Manuel on fiktiivinen hahmo, joka otti mielettömiä riskejä, hänkin monen väärän henkilöllisyyden turvin, ja uhrasi elämästään kaksikymmentä vuotta Francon syrjäyttämiseen.

Joitakin todellisia henkilöitä googletin. Heitä oli mm. kanadalainen Norman Bethune (1890-1939), joka keksi liikuteltavan verensiirtoyksikön, mikä pelasti tuhansia henkiä Espanjan sisällissodassa. Myös saksalais-espanjalainen natsi Clara Stauffer (1904-1984) auttoi todellisuudessakin satoja natseja pakoon Argentiinaan - ja nautti Francon suojelusta koko elämänsä ajan. Huiman liikemiehen uran Francon Espanjassa tehneen natsi Otto Skorzenyn (1908-1975) voisin mainita myös... Tuon ajan espanjalaisia poliitikkoja esiintyy romaanissa paljon. Kirjan lopun kattavasta henkilögalleriasta näkee kuka on fiktiivinen hahmo, kuka ei.

Tohtori Garcían potilaat on yli 700-sivuinen romaani, mutta todella vetävä ja vauhdikas. Aikaa lukeminen vei, mutta kertaakaan ei tullut tuskastumista ja toivetta teoksen loppumisesta. Loistava romaani, hyvä juoni ja inhimilliset ja hiotutt henkilöhahmot. Suosittelen espanjaksi lukeville ja historiasta kiinnostuneille. Bloggauksen lopusta löytyy linkki kirjailijan haastatteluun ja tarkempi juonikuvaus espanjaksi.

Almudena Grandes
Los pacientes del doctor García
Tusquets 2017
*****
Kirjastosta
_______________

Kirjailijan kuva: InfoLibre
Kirjailijasta lisää englanniksi Wikipedia


Helmet-haaste: 1 (ihmiskasvot),  7 (olen käynyt Madridissa), 18 (eurooppalainen kirjailija), 30 (kaupunkimaisema), 32 (kirjan nimessä ammatti), 44 (kertoo Berliinistä), 
Seinäjoen kaupunginirjaston maahaste: Espanja
Kirjailijan haastattelu - InfoLibre

Tras la victoria de Franco, el doctor Guillermo García Medina sigue viviendo en Madrid bajo una identidad falsa. La documentación que lo libró del paredón fue un regalo de su mejor amigo, Manuel Arroyo Benítez, un diplomático republicano al que salvó la vida en 1937. Cree que nunca volverá a verlo, pero en septiembre de 1946, Manuel vuelve del exilio con una misión secreta y peligrosa. Pretende infiltrarse en una organización clandestina, la red de evasión de criminales de guerra y prófugos del Tercer Reich que dirige desde el barrio de Argüelles una mujer alemana y española, nazi y falangista, llamada Clara Stauffer. Mientras el doctor García se deja reclutar por él, el nombre de otro español se cruza en el destino de los dos amigos. Adrián Gallardo Ortega, que tuvo su momento de gloria como boxeador profesional antes de alistarse en la División Azul, para seguir luchando como voluntario de las SS y participar en la última defensa de Berlín, malvive en Alemania, ignorando que alguien pretende suplantar su identidad para huir a la Argentina de Perón.

GRANDESILTA LUKEMANI
Estaciones de paso, 2005 - novellikokoelma, ei bloggausta
El corazón helado, 2007 - kahden suvun sukusaaga 30-luvulta nykypäiviin
Los besos en el pan, 2015 - tarinoita Espanjan talouskriisistä

EPISODIOS DE UN GUERRA INTERMINABLE
#1 Inés y la alegria, 2010
#2 El lector de Julio Verne, 2012
#3 Las tres bodas de Manolita, 2014
#4 Los Pacientes del Doctor García, 2017

Javier Cercas - El monarca de las sombras

Vuonna 2002 ilmestyi Cercasin kuuluisa, myös elokuvaksi filmattu romaani Los soldados de Salamina - Salamiin soturit, mikä kertoi Espanjan sisällissodasta. Tuoreessa, tämän vuoden helmikuussa julkaistussa romaanissaan El monarca de las sombras - Varjojen kuningas Cercas palaa sisällissotateemaan, nyt erittäin rankalla ja henkilökohtaisella tasolla. Hän jäljittää isoenonsa, falangisti ja nationalisti Manuel Menan viimeisiä hetkiä. Kirjaa ei ole vielä suomeksi.

Espanjassa on edelleen paljon sisällissotaan liittyviä tabuja. On yhä vaikeaa ja häpeällistä tunnustaa, että omat sukulaiset olivat Francon kannattajia. Koko lapsuutensa Cercas on kuunnellut kiiltokuvamaista legendaa 'kauniin ja kunniakkaan' kuoleman korjaamasta Manuel Menasta, joka kaatui Ebron verisessä taistelussa Francon joukoissa. Hän oli vasta 19-vuotias, mutta edennyt jo esimiesasemaan. Isoenonsa tarina on kummitellut vuosikausia kirjailijan mielessä, ja hän on tehnyt kirjan varalta runsaasti taustatyötä, mutta silti empinyt kirjoittaako vai ei, niin vaikea tämä asia on ollut hänelle.

Cercas avaa Manuel Menan tarinaa kahdesta kertojanäkökulmasta: minä-muodossa henkilökohtaisesti ja läheltä kuin sukututkija, mutta kylmästi ja tosiasioihin perustuen historioitsijan äänellä.  Cercas nojaa aikalaistodistuksiin, haastatteluihin ja arkistotietoihin, fiktiota on vain vähän minä-osuuksissa. Cercasin suku on kotoisin pienestä kylästä Ibahernandosta, joka sijaitsee Extremaduran maakunnassa lähellä Portugalin rajaa. Sisällissodan alkaessa se oli elinvoimainen noin 3000 asukkaan kylä, mutta diktatuurin aikana väki muutti vähitellen pois, Cercasin perhe Kataloniaan Geronaan. Kylä on nykyään kuolemassa, sillä siellä asuu enää noin 500 asukasta.

1930-luvulla myös erittäin köyhässä Ibahernandossa kyläläisten välit kiristyivät. Jakauduttiin puoliin: maata omistaviin vs maattomiin; niihin joilla oli ruokaa vs niihin jotka näkivät nälkää. Eurooppa eli muutenkin kuohuvia aikoja: oli Mussolini, Hitler ja Stalin - fasistit ja luokkataistelu. Manuel oli idealistinen nuorukainen, joka liittyi falangisteihin ja halusi lähteä sotimaan vain 17-vuotiaana - Arriba España!

Cercas kirjoittaa koskettavasti etenkin fiktio-osuuksissa, joissa hän yrittää päästä sisään Manuelin ajatuksiin. Toisaalta Espanjan sisällissodasta kertovat osuudet ovat yksityiskohtaisuudessaan erittäin raskaslukuisia. Toki Espanjan sisällissodan syiden ja sodankulun kuvauksena tämä on loistava, vaikka minut valtava pikkutarkkuus sai lukemaan sotatilanteiden kuvaukset vain pintapuolisesti läpi. Espanjalaisille varmastikin kiinnostavaa luettavaa monine oikeine henkilönimineen.

Olen varma siitä, että sisällissodassa meidän suku erehtyi puolesta. En väitä että heidän tilanteessaan oli helppoa valita oikein, enkä myöskään ole niin kylmä ja häpeämätön, että tuomisisin heidät tänään, 80 vuotta jälkeenpäin, nykyisellä ymmärryksellä ja elellen mukavissa oloissa, ja etenkin kun tiedän sen surkeuden mikä seurasi. He eivät olleet kaikkitietäviä. He eivät tienneet kaikkea, eivät voineet tietää. Mutta he erehtyivät, siitä ei ole epäilystä. He pettivät itseään tai heidät petettiin: heidän olisi pitänyt olla tasavaltalaisten puolella.

Cercasin äiti Blanca Mena oli seitsenvuotias pikkutyttö, kun hänelle rakas Manuel-eno kuoli. Blanca on kaivannut ja jumaloinut tätä sankarivainajaa koko ikänsä ja vaatinut poikaansa kirjoittamaan Manuelin tarinan. Mutta kirjailija on miettinyt ja miettinyt - kirjoittaako vai ei, ehkä sittenkin kyllä, sillä hän ymmärtää vihdoin, että vain kirjassa hän uskaltaa kertoa äidilleen ja muille totuuden Manuel Menasta ja perheen menneisyyden taakasta.

Pitäisikö minun panna paperille tämä tarina, joka symboloi esi-isieni kaikkia erehdyksiä ja vastuita ja syyllisyyttä ja häpeää ja kurjuutta ja kuolemaa ja tappioita ja kauhua ja likaa ja kyyneleitä ja uhrauksia ja intohimoja ja kunniattomuutta?

Meidän omasta sisällissodastamme tulee kuluneeksi ensi vuoden toukokuussa 100 vuotta. Vaikka sisällissota Suomessa kesti vain muutaman kuukauden, se jakoi kansaa vuosikymmeniä, ehkä jäljet tuntuvat nykyäänkin. Espanjan sisällissota kesti kolme vuotta ja miestappiot molemmilla puolilla olivat huimat. Francon diktatuuri ja terrori kesti 35 vuotta, minä aikana katosi valtava määrä ihmisiä. Ei ihme että nämä asiat kuohuttavat espanjalaisia tänäkin päivänä. Ks. Suomen Kuvalehden artikkeli.

Pari espanjankielistä linkkiä:
Cercas itse tästä teoksestaan - klik.
Cercasin hyvä ystävä David Trueba on ohjaaja joka ohjasi Salamiin soturit elokuvaksi, ja kirjailija kirjoittaa kauniisti ystävästään. Triangelidraama Trueba - Viggo Mortensen - Ariadna Gil on saanut paljon huomiota Espanjassa.

Javier Cercas

El monarca de las sombras

Penguin Random House 2017

****

Kirjastosta

Wikipedia kertoo terrorista sodan aikana ja jälkeen seuraavaa:

Kaikkiaan tasavaltalaisen terrorin uhreja oli noin 38 000, joista lähes puolet surmattiin Madridissa ja Kataloniassa kesällä 1936. Sodan aikana surmattiin noin 6 000 piispaa, pappia, munkkia tai nunnaa. 

Kansallismielisten terrori perustui järjestelmällisen puhdistuksen (limpieza) ajatukselle. Eliminoitavien listalla olivat kaikki sotavangit, vastapuolella taistelleet, ammattiyhdistysjohtajat, tasavaltalaiset virkamiehet ja vasemmistolaiset poliitikot. Terrori jatkui kauan sodan jälkeen. Dokumentoituja uhreja on noin 80 000, mutta ottaen huomioon rekisteröimättömät ja vielä dokumentoimattomat surmatyöt, saattaa kokonaisuhrimäärä olla jopa 200 000.

Carlos Ruiz Zafón - El laberinto de los espíritus

Uudenuutukainen ja muhkea, yli 900-sivuinen El laberinto de los espíritus - Henkien labyrintti päättää Zafónin neliosaisen Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjan. Tähän sivumäärään mahtuu paljon, kenties jopa liikaakin sivujuonia ja uusia henkilöitä.

Eletään aivan 50-luvun loppua ja Zafón yllättää taas. Kun odottaa saavansa lukea tutuista Semperen kirjakaupan ihmisistä, teos alkaakin dekkarijuonella: Francon kulttuuriministeri, Montjuicin vankilan ex johtaja Mauricio Valls on kadonnut, luultavasti kidnapattu. Näyttämölle astuu salaisen poliisin nuori agentti Alicia Gris, parinaan kokenut kapteeni Vargas. Kaunis Alicia on mystinen ja kiehtova persoona, ja myös päällikkönsä Leandron tiukassa talutusnuorassa - syystä joka ei minulle selvinnyt. Alician ja Fermínin tiet ristesivät parikymmentä vuotta aiemmin sisällissodan vuosina Mussolinin pommien jyrätessä Barcelonaa. Pieni Alicia loukkaantui pommituksissa vakavasti.

Ministeri Vallsin katoamistapauksen ympärillä leijuu menneitä hirmutekoja, vankien säälimätöntä kohtelua ja kylmäpäistä eliminointia sekä häikäilemätöntä oman edun tavoittelua. Poliisikunnan keskinäisissä välienselvittelyissä myös uhkaavat kolleegat eliminoidaan silmää räpäyttämättä. Zafón ottaa jännittäväksi sivujuoneksi Francon diktatuurin aikana varastetut lapset, joita on eri lähteiden mukaan kymmeniä tuhansia. Netistä löytyy paljon asiasta kertovia artikkeleita. 

Vasta puolen välin paikkeilla sivuille palaavat aiemmista kirjoista tutut Semperen kirjakaupan henkilöt: Daniel ja vaimonsa Bea, Fermín ja hänen Bernardansa. Mystiset kirjailijat Victor Mataix, David Martín ja Julian Caraix pujahtavat myös kirjan sivuille. Zafónin Barcelona on edelleen synkkä, mystinen ja goottinen. Sumu ja kalpea valo leijailevat pimeillä kujilla, joiden varrella synkät ja rappeutuneet palatsit kohoavat. 

Sivumäärästä huolimatta Zafón onnistui pitämään jännitystä yllä ja tuomaan aina lisää uutta kerrottavaa. Mutta mielestäni tarina oli liiaksi venytetty, kirjailija ei malttanut karsia vaan uuvutti lukijaa liioilla yksityiskohdilla ja toisiaan toistavilla kohtauksilla. Tuntui että tähän oli tupattu jokikinen pöytälaatikossa lojuva juonentynkä. El laberinto de los espíritus ei viehättänyt minua niin paljon kuin aiemmat osat. Mutta tottakai tämä oli luettava ja saatava sielulle rauha - nyt tiedän mitä henkilöille tapahtui! Zafón kertookin heidän elämäntarinoitaan aina 1990-luvulle asti ja monet salaisuudet paljastuvat ja epäselvyydet selviävät. Aivan aukoton Zafón ei kerronnassaan ole, sillä montakin seikkaa jäi edelleen hämärän peittoon.

Zafónilla on kaksoiskansalaisuus ja
hän jakaa aikana Barcelonan ja Los Angelesin  kesken

Zafón on paininut tämän sarjan kanssa 15 vuotta. Ilmeisestikin on esitetty ajatuksia kirjasarjaan perustuvasta elokuvasta tai tv-sarjasta, mutta kirjailija torjuu nämä ajatukset jyrkästi. Hän sanoo kirjasarjan olevan kunnianosoitus kirjallisuudelle ja lukemiselle, filmi olisi pyhäinhäväistys. Mielenkiinnolla jään odottamaan mihin Zafón tarttuu seuraavaksi. Itse toivoisin saavani lukea lisää kiehtovan Alicia Grisin elämänvaiheista.

Aiemmat postaukseni Unohdettujen kirjojen hautausmaa -sarjasta.

Carlos Ruiz Zafón

El laberinto de los espíritus

Planeta 2016 (marraskuu)

***

Omasta hyllystä

Ei vielä suomennettu

Carlos Ruiz Zafón - El prisionero del cielo

El prisionero del cielo - Taivasten vanki jatkaa kirjasarjan lumoavan mystistä linjaa vieden lukijan Tuulen varjon jälkeiseen aikaan, vuoteen 1958. Barcelona on edelleen synkkä ja mystinen kaupunki, se on kirottujen ja hävinneiden kaupunki. Daniel Sempere on kasvanut aikuiseksi, on aviossa ja pienen pojan isä. Kirjakauppa Sempere & Hijos toimii edelleen Santa Analla, mutta on taloudellisissa vaikeuksissa. Vanhan herra Semperen lisäksi, kaupassa auttelee Fermín Romero de Torres, jonka kokemuksiin Francon diktatuurin hirveillä ensi hetkillä vuonna 1940 Zafón pitkälti tässä kirjassa keskittyy.

Joulun alla Semperen kirjakauppaan saapuu pahaenteinen ontuva mies, mies kuolleista. Hän on Salgado, sellitoveri ajalta jolloin Fermín oli Francon diktatuurin poliittisena vankina synkässä Montjuicin linnassa. Fermín pelkää ja laihtuu, sillä hänellä on iso ongelma: hän on menossa naimisiin ja morsian Bernarda haluaa kirkkohäät, mutta Fermínillä ei ole henkilöpapereita - hän on virallisesti kuollut. 

Lopulta Fermínin on pakko kertoa nuorelle Daniel Semperelle synkistä vankila-ajoistaan. Espanjan sisällissotahan (1936-1939) oli tavattoman traaginen ja kansan kahtia jakava. Se päättyi nationalistien voittoon ja Francon terroriin ja diktatuuriin. Hävinneen osapuolen edustajia pakeni tuhatmäärin maasta, koska kotimaassa odotti melkein varma kuolema. Wikipedian mukaan Franco eliminoi 100 - 150 000 vastustajaansa, saman verran kuoli vankiloissa ja pelkästään vankilana toimineessa Montjuicin linnassa menehtyi 4000 poliittista vankia.

Francon vastustajana Fermín päätyi vangiksi Montjuiciin. Olot olivat epäinhimilliset ja kidutus pöyristyttävää ja jokapäiväistä. Enkelipelistä tuttu kirjailija David Martín, Danielin äidin Isabellan sydänystävä oli sattumalta vankina viereisessä sellissä - miksi, ei minulle selvinnyt. Vankilanjohtaja Mauricio Valls vehkeili häikäilemättömästi, omia etujaan ajaen eikä kaihtanut murhia eikä jälkiensä peittelemistä. Melko sarkastista ja surkuhupaisaa oli, että Zafón antoi tuon sotarikoksiin syyllistyneen Vallsin edetä kirjassa Espanjan kulttuurielämän ykköseksi, eturivin kustantajaksi ja jopa kulttuuriministeriksi. Ehkä tapauksella on esikuva oikeassa elämässä, en osaa sanoa.

Fermín onnistuu kuin ihmeen kaupalla pakenemaan ja täyttää nyt Montjuicin vankilassa kirjailija David Martínille antamaansa lupausta pitää huolta Isabellan äidittömäksi jääneestä pojasta. Äiti Isabella Sempere nimittäin kuoli äkisti pojan ollessa vasta neljän vanha ja hänen kuolemaansa liittyy rikos. Äitinsä kuolemaan liittyvistä epäselvyyksistä Daniel Sempere oli täysin tietämätön, mutta nyt viha ja kostonhalu alkavat kiehua hänen päässään.

Zafón loihtii mestarillisesti kuvaa Francon ajan terrorista ja julmuuksista, ei ihme että teossarja on ollut Espanjassa huikea menestys. Olen monta muutakin Francon aikaa käsittelevää teosta lukenut, mutta tämä oli yksi vakuuttavimmista. Tarina on juoneltaan loistava, kerronta samoin. Tämä on kertomus sisällissodan häviäjäpuolen raa'asta kohtelusta ja kovista kohtaloista; tämä on ystävyyden ja välittämisen ylistystä.

Kielellisesti kirjan espanja oli paikoin hyvinkin haastavaa, sillä huumorintajunsa kokemuksistaan huolimatta säilyttänyt Fermín leukaili ja vitsaili puhekielellä ja slangilla. Oli mahdotonta ymmärtää nyansseja, mutta kirjan mestarillinen tunnelma vei mukanaan. Taivasten vanki päättyi hyvin kutkuttavasti, jään malttamattomana odottamaan neljännen osan ilmaantumista kirjastoon.

Toisaalla blogeissa: Järjellä ja tunteella, Rakkaudesta kirjoihin, 

Carlos Ruiz Zafón

El prisionero del cielo

Planeta 2011

****

Kirjastosta

Suomeksi nimellä Taivasten vanki, Otava 2012, suomentanut Antero Tiittula

Vaikka nämä sarjan teokset ovat itsenäisiä osia, minua haittasi jonkun verran se, etten enää kovin hyvin muistanut Tuulen varjon tapahtumia. Lukujärjestys olisi mielestäni paras kronologisesti: Enkelipeli > Tuulen varjo > Taivasten vanki.

Ommelten välinen aika - Teema tänään

Teemalla alkaa tänään espanjalainen minisarja El tiempo entre costuras - Ommelten välinen aika. Sarja perustuu María Dueñasin menestyneeseen, vuonna 2009 julkaistuun romaaniin.

Luin kirjan tuolloin melko tuoreeltaan espanjaksi. Muistan pitäneeni siitä paljon.

Pari linkkiä aiheeseen, englanniksi ja espanjaksi.

Minusta on hienoa, että Teemalla voi katsoa jotain muutakin kuin amerikkalaisia ja englantilaisia sarjoja. Velvetkin oli aika hieno ja inhimillinen. Huomasin että tässä uudessa esiintyy tuttu Velvetin söpöliini, Peter Vives.

Ommelten välinen aika (El tiempo entre costuras), Espanja 2013. N: Adriana Ugarte, Peter Vives, Hannah New, Elvira Mínguez, Rubén Cortada

Kirjasta ovat bloganneet mm. Kulttuuri kukoistaa, Kirjan jos toisenkin ja Nannan kirjakimara.

María Dueñas

El tiempo entre costuras 2009

Ommelten välinen aika

Suomentanut Sari Selander

WSOY 2013

Almudena Grandes - El corazón helado

Almudena Grandes on vuonna 1960 syntynyt madridilainen kirjailija. Hän opiskeli historiaa, on toiminut pakinoitsijana El Paísissa ja julkaissut useita romaaneja. Tietääkseni hänen tuotantoaan ei ole suomennettu.

Jäätynyt sydän on muhkea kahden suvun sukusaaga 1930-luvulta 2000-luvulle. Etusijalla ovat Carriónit, taustalla Fernándezit. Madrid 2005. Viiden lapsen isä, rikas liikemies Julio Carrión kuolee 83-vuotiaana. Hänen hautajaisiinsa ilmestyy mystinen nuori nainen, jota kukaan ei tunne. Nelikymppinen poika Álvaro alkaa selvitellä isänsä papereita. Niistä löytyykin kaikenlaista, mistä on aina vaiettu ja minkä olemassaolo on tiukasti kielletty.

Näiden löytöjensä valossa Álvaro ei enää tiedä kuka hänen isänsä oli, ja hänen oma identiteettinsäkin häilyy pahasti. Julio Carrión oli häikäilemätön opportunisti, mutta silti niin sympaattinen ja hyvä isä lapsilleen. Mihin uskoa?

• Isä vaihtoi poliittista kantaansa tilanteen mukaan. Álvaro löysi sekä republikaanien että falangistien jäsenkirjat.
• Julio oli taistellut myös Hitlerin joukoissa, espanjalaisten muodostamassa Sinisessä Divisioonassa. Saksan armeijan asepuku löytyi isän kätköistä.
• Julion rikkaudet olivat peräisin pöyristyttävästä petoksesta, minkä avulla hän varasti itselleen ystäväperheen (Fernández) kaiken omaisuuden perheen eläessä Ranskassa maanpaossa Francon kuolemaan asti.
• Lisäksi hautajaisiin ilmaantunut nuori Raquel Fernández ilmoitti olleensa isä Julion rakastajatar.

Kirjassa on 936 sivua, siis paljon tapahtumia ja runsaasti henkilöitä. Traagisia kohtaloita, kauniita ja traagisia rakkaustarinoita... Madridin sinistä taivasta... Pidin kovasti kirjailijan tyylistä. Jos vertaan Muñoz Molinaan, Grandesilta löytyy myös hienoa kuvailevuutta, mutta juoni kulkee paremmin eteenpäin, mikä miellyttää minua. Aivan erinomaisen kauniita ja koskettavia kohtauksia oli paljon, mm.:

• Kuvaus espanjalaisista sotilaista armottomissa Venäjän pakkasissa. Lumi ja pakkanen olivat kaunis murhaaja, joka tappoi uhrinsa hiljaisesti ja nopeasti, tarvitsi vain pysähtyä hetkeksi puuta vasten nojaamaan.
• Kaksi Ranskassa syntynyttä teiniä, espanjalaisista vanhemmista, Granadassa vuonna 1964. Flamenco sykki heidän suonissaan, he elivät sen ja ymmärsivät.
• Álvaron tuskaiset, loputtomat ajatukset hänen etsiessään kadonnutta rakastettuaan Raquelia.
• Lopun kohtaus, jossa Álvaro yrittää saada äitiään kertomaan oman näkemyksensä tapahtuneista. Aivan riipaisevaa, anovaa. Äiti ei suostu vaan jäädyttää sydämensä ja kääntää puheen tyhjänpäiväisiin asioihin.

Voisin lukea tältä kirjailijalta vielä jotain muutakin, ehkä tuoreimmat Las tres bodas de Manolita (Manolitan kolmet häät)  2014 tai Los besos en el pan (Suudelmat leivällä) 2015.

Almudena Grandes

El corazón helado 2007, 936 sivua
Tusquets

Ei suomennettu (Jäätynyt sydän)

★★★★★
Lainattu kirjastosta.

Helmet-lukuhaasteen kohdat:

9 / luettu vieraalla kielellä & 25 / kirjassa yli 500 sivua

Jordi Sierra i Fabra - Cuatro días de enero

Luin toisen Sierra i Fabran Miquel Mascarell -dekkarin. Cuatro días de enero - Neljä tammikuun päivää sijoittuu Barcelonan tammikuuhun vuoteen 1939, juuri ennen Francon joukkojen saapumista ja kaupungin antautumista. Kirjan juoni - kaksi murhaa - on sivuseikka. Pääosassa on sisällissodan loppuvaiheen kuvaus ja Mascarellin oman elämän vaikeudet.

Ainoa poika on kaatunut Ebron taistelussa, vaimo Quimeta sairastaa viime vaiheen syöpää. Vaimon sairaus estää Mascarellia pakenemasta kaupungista kuten kaikki muut tasavallan virkamiehet ovat tehneet. Kaupunki ei toimi. Kaupunki näkee nälkää ja palelee. Huonekalutkin on pilkottu säpäleiksi asuntojen lämmittämiseksi, ruuaksi on melkeinpä vain linssejä, Negrínin helmiä.

Kolmen vuoden vähäinen ruoka on heikentänyt Mascarellin kuntoa. Hän on väsynyt je hengästyy portaissa, on pyörtymispisteessä. Siitä huolimatta hän täyttää velvollisuuttaan ja jahtaa murhaajaa pitkin Barcelonan katuja. On käveltävä, koska mitään kulkuvälineitä ei ole. Nälkä saa nuoret tytöt antautumaan seksiklubiin kohtalokkain seurauksin. Ja kaupunki odottaa. Odottaa voittajien tuloa.

Innostuin enemmän ensimmäisestä Mascarell-dekkarista, tästä en kovin. Ehkä dekkarikiintiöni on vähäksi aikaa täysi.

Jordi Sierra i Fabra

Cuatro días de enero
Plaza & Janés 2008
**

Ei suomennettu (Neljä tammikuun päivää)
Lainattu kirjastosta.

Eduardo Mendoza - Riña de gatos

Eduardo Mendoza on vuonna 1943 Barcelonassa syntynyt espanjalainen kirjailija. Hän on arvostettu ja julkaissut paljon. Riña de gatos sai ilmestymisvuonnaan 2010 Premio de Planeta -palkinnon. Suomennetut teokset:

• Kissatappelu - Riña de gatos
• Ihmeiden kaupunki - La ciudad de los prodigios
• Tulvan vuosi - El Año del Diluvio

Alaotsikko Madrid 1936 vie lukijan kevääseen juuri ennen Espanjan sisällissodan puhkeamista. Brittiläinen taide-expertti Anthony Whitelands saapuu kaupunkiin arvioimaan taidekokoelmaa. Hänen erikoisalaansa on Espanjan kultakauden taide, etenkin Velázquez. Igualadan herttuan kellarista löytyykin ennen tuntematon Velázquezin alastonmaalaus. Onko se aito vai väärennös, siinäpä pulma.

Mendoza kuvaa hienosti Madridin sekasortoista poliittista tilannetta ja kehittelee uskomattomia juonenkäänteitä. Whitelands huomaa pian, että häntä varjostavat mitä moninaisemmat poliittiset tahot. Häntä sanotaan kirjassa tontainaksi eli vähän höppänäksi. Ja totta onkin, että taiteen ulkopuolella hän on virran, ja etenkin naisten vietävissä.

Kirja oli jännittävä monine juonenkäänteineen. Poliittinen sekasorto ja kansainvälisen poliitiikan ilmiöt (Mussolini, Hitler, Stalin) loivat tapahtumille taustaa. Pidin tyylistä ja päähenkilöreppanasta, josta kuitenkin löytyi vahvuutta tiukan paikan tullen. Huumoriakin löytyi. Kuitenkin kirja oli ajoittain

liian mielikuvituksellinen ja monimutkainen, etenkin loppuratkaisun osalta. Loppuratkaisu & viimeiset sivut jättivät jotenkin pettyneen olon.

Eduardo Mendoza

Riña de gatos
Planeta 2010

Suomeksi Kissatappelu 2012, suomentanut Matti Brotherus
****
Lainattu kirjastosta.

Kirjan ansioihin lasken myös Velázquezin taiteen valottamisen. Velázquez (1599 - 1660) oli Filip IV:n hovimaalari käytännössä koko ikänsä. Sen ajan Espanjassa ei maalattu nymfeistä mytologisia alastonkuvia. Niinpä kirjan hypoteesi tämän alastonkuvan liepeiltä oli hyvin mielenkiintoinen.

Kirjan lopuksi Whitelands käy Pradossa Velázquezin salissa ihailemassa mm. Hovineitoja (Las Meninas). Saattaa olla, että hän näkee tämän ja muut rakastamansa teokset viimeisen kerran, sillä väistämättä päälle vyöryvä sisällissota ei niitä ehkä säästä.

Yksityiskohta Hovineidoista

Onneksi Hovinaiset on edelleen Pradossa, minun ja muiden ihailtavina.