Otin Mia Franckin Keikarit kuunteluun, koska sen tyylikäs kansi herätti kiinnostuksen. Romaanissa voi eläytyä parikymppisten työssäkäyvien (sinkku)naisten elämään vuoden 1912 Helsingissä. Naiset ovat saaneet äänioikeuden vuonna 1906, mutta tasa-arvossa ei olla edistytty. Opiskelua ja ammattiin pyrkimistä ei kannusteta, paras tulevaisuus sosiaaliluokasta riippumatta naiselle on avioliitto. Naisten palkat ovat surkeita ja kaupungissa on asuntopula. Ainoa mahdollisuus tulla toimeen, on asua kimpassa ystävättären kanssa. Kaupungin kaduilla marssii venäläinen sotaväki ja ahdistelee naisia. Suomalaiset työmiehetkin katsovat naiset vapaaksi riistaksi ja käyvät jopa käsiksi. Naisasialiike Unioni on perustettu jo 1892 ja se yrittää parantaa naisten asemaa ja poistaa sukupuolisyrjintää.
Romaani kertoo neljästä ystävyksestä ja keskittyy etenkin modisti Dagmariin, joka on rohkeasti jättänyt taakseen
inkoolaisen maalaistalon ja muuttanut Helsinkiin. Oikeastaan hän olisi halunnut opiskella taidetta kuten kaksi veljeään, mutta leskiäidistä taide oli liian uhkarohkeaa tytölle. Dagmar on
alalla lahjakkuus ja hän on edennyt kirkkaasti Eeva-rouvan liikkeen parhaaksi modistiksi. Dagmar asuu sanomalehden konttorissa työssä olevan ystävättärensä
Hilman kanssa Kruununhaassa hellahuoneessa talossa nimeltä Toivo. Dagmar ja Hilma sekä heidän ystävänsä Klara ja Ebba ovat itsenäisestä ja vapaasta, omaehtoisesta elämästä haaveileva
neliapila, Toivon tytöt. Klaran unelmana on toimittajan ammatti, varakkaan perheen tytär Ebba haluaisi lentäjäksi, räväkkä Hilma haluaa takapajuisesta Helsingistä maailmalle ja myös toteuttaa seksuaalista suuntautumistaan (salattu ja rikollinen asia tuolloin) ja Dagmarin unelmana on oma hattuliike.
Kun venäläiset sotilaat ja humalaiset suomalaiset miehet ovat riittävästi ahdistelleet heitä törkeästi, ratkaisu ongelmaan on selvä: he pukeutuisivat miehiksi ja esiintyisivät miehinä. Johan loppuisi seksuaalinen ahdistelu ja he saisivat kulkea rauhassa kadulla ja käydä ravintoloissakin. Tuumasta toimeen: naiset leikkaavat hiuksensa lyhyiksi ja 'keräilevät' täydelliset miesten asut, ts. varastavat ne, koska rahaa ei ole. He tarkkailevat miehiä oppiakseen heidän liikkeensä, eleensä ja ilmeensä. Pian Klara-Karl, Ebba-Erland, Hilma-Hjalmar ja Dagmar-Romeo ottavat ilon irti ja seikkailevat nuorina keikareina kaupungilla ja ravintoloissa. Naiset altistavat itsensä uhkarohkeasti yhä suuremmille vaaroille näyttäytyen jopa valoisassa Kappelissa. Paljastumisen riski on todellinen mutta kiihottava.
Dagmar pääsee työnantajansa sijaisena tutustumaan Pariisin hattumuotiin ja matkakumppaniksi valikoituu itsestäänselvästi Hilma, joka kirjoittaisi lehteen reportaaseja matkasta. Dagmaria ja etenkin Hilmaa vetää edelleen keikariksi pukeutuminen ja miehinä he tutustuvat Pariisin pimeillä kujilla alamaailmaan ja apasseiksi itseään kutsuviin, kaikkea porvarillista vihaaviin tyyppeihin. Piirit ovat vaaralliset ja Hilma jää koukkuun oopiumiin. Täpärien tilanteiden jälkeen naiset säästyvät puukotukselta ja palaavat Suomeen.
Se mikä alkoi viattomana ja ehkä pilailevanakin leikkinä, nielee Hilma-Hjalmarin täysin. Hän viihtyy paremmin Sörkän ja Kallion pimeissä piireissä kuin porvarillisessa Kruununhaassa. Varastamalla hankittu helppo raha, rötökset ja alkoholi koituvat Hilman kohtaloksi. Dagmar on epätoivoinen nähdessään rakkaan ystävänsä luisuvan rikoksen ja turmion poluille, mutta ei voi tehdä mitään tätä auttaakseen.
Pidin kovasti ajankuvasta ja eläydyin nuorten naisten elämän ahtaisiin raameihin ja tulevaisuuden mahdollisuuksien puutteeseen. Oli kiinnostavaa seurata naisten seikkailuja Helsingissä miehinä, mutta Pariisissa uhkarohkeat etsiytymiset rikolliseen seuraan tuntuivat minusta epäuskottaville. Tosin ymmärrän kyllä Hilmaa: hänen oli pakko salata seksuaalinen suuntautumisensa paljastumisen ja rangaistuksen pelossa ja epämääräinen seura vei. Modisti oli tuohon aikaan tärkeä muotivaikuttaja, koska hattu oli naiselle varsin tärkeä asuste ja Pariisin hattumuodin trendejä seurattiin Suomessa tiiviisti.
Franck sanoo loppusanoissa Dagmar Nyholmin hahmon perustuvan hänen omaan isoäidin äitiinsä, joka oli modisti ja haaveili omasta hattukaupasta. Romaani on kuitenkin fiktiota, vaikkakin jotkut henkilöhahmot esiintyvät todellisilla nimillä. Juonen lomassa pilkahtelevat tositapahtumat tuolta kuohuvalta karkausvuodelta sitovat tekstin historialliseen kontekstiin: Titanic upposi, Ruotsissa oli tuhoisa junaturma sekä kesäolympialaiset, ja Stockmann juhli 50-vuotista toimintaansa. Painetussa kirjassa ja e-kirjassa on myös aitoja lehtileikkeitä. Oli mukava tutustua suomenruotsalaiseen Franckiin ja voisin lukea myös hänen sotalapsuudesta kertovan, kiitetyn romaaninsa Pommipuutarhan.
Alkuteos Galanterna 2021
Suomentanut Laura Beck
Teos 2021
Äänikirjan lukija Anni Tani
_____________________
Teos 2021
Äänikirjan lukija Anni Tani
_____________________
MIA FRANCK (s. 1971) on kirjoittanut viisi romaania, joista suomeksi on käännetty sotalapsiaihetta käsittelevä Pommipuutarha (Bombträdgården,2018) ja Keikarit (Galanterna, 2021). Pommipuutarha oli yksi vuoden 2019 Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista ja oli ehdolla myös ruotsalaisen Vi-lehden kirjallisuuspalkinnon saajaksi.
