Tove Ditlevsenin (1917-1976) Kööpenhamina-trilogiasta on ilmestynyt suomeksi kaksi osaa Lapsuus **** & Nuoruus **** (Kustantamo S & S 2021 & 2022), suomentanut Katriina Huttunen. Kolmannen osan Gift ***** (Natur & Kultuur, 2021) kuuntelin ruotsiksi Ninni Holmqvistin uutena ruotsinnoksena. Kahdessa ensimmäisessä osassa Ditlevsen kertoo elämästään ja perheestään 18-vuotiaaksi, jolloin hänen mielestään aikuisuus alkaa. Elämä 20- ja 30-luvun kööpenhaminalaisessa työläiskaupunginosassa on köyhää ja näköalatonta, tasapäistävää ja masentavaa. Vesterbron lapset eivät välty näkemästä karkeita elämänilmiöitä, joita heille ei mitenkään selitetä: humalaisia, kapakoita, tappeluita, huoria, teiniäitejä ja perheriitoja ahtaissa asunnoissa.
Lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse pois omin avuin. // ... haaveilen aina että kohtaisin jonkun erityisen ihmisen joka kuuntelisi ja ymmärtäisi minua. Tiedän kirjoista että sellaisia ihmisiä on olemassa, mutta lapsuuden kadulla heitä ei ole ainoatakaan.
Pienestä pitäen Tove tahtoo runoilijaksi ja kirjoittaa rakkausrunoja runokirjaansa, vaikka isä sanoo, ettei tytöstä voi runoilijaa tulla ja äiti ja veli Edvinkin nauravat hänelle. Tove on älykäs tyttö, joka tekeytyy tyhmäksi pärjätäkseen karkeassa ympäristössä. Tove kokee, ettei häntä ymmärretä, että hän on liian erilainen ja liian outo. Hän oppii lukemaan ennen kouluikää ja kirjat tarjoavat pakopaikan.
Toven isä ei juo eikä heillä tapella, mutta perheen ennestäänkin vaatimatonta toimeentuloa hankaloittaa se, että isä saa usein potkut työstään vasemmistolaisuutensa takia. Isä on sosiaalidemokraattisen liikkeen agitaattori ja velikin käy isän kanssa kokouksissa. Äiti on kaunis ja nuori, ja tyytymärön elämäänsä, minkä purkaa tyttäreen, joka joutuu varomaan äitinsä vihastumisia. Äidillä ja Tovella on monimutkainen suhde: äiti lyö ja tylyttää, mutta joskus heidän välillään on yhteisymmärrys ja myötätunto.
Ainoa ystävä on Ruth, joka johdattaa Toven pikkurötösten tielle, mutta teini-iässä ystävyys loppuu, koska Tove ymmärtää, että hän haluaa elämältään jotain enemmän. Tove odottaa kärsimättömänä lapsuuden loppua, sillä hän uskoo, että vasta silloin äitikin ymmärtää ja rakastaa häntä.
Haluaisin huoneen, jossa olisi neljä seinää ja suljettava ovi. Huoneen, jossa olisi sänky, pöytä ja tuoli, kirjoituskone tai lehtiö ja lyijykynä, ei enempää. Niin, ovi jonka saisi lukkoon. Mitään tästä en kuitenkaan saa ennen kuin olen kahdeksantoista ja voin muuttaa kotoa pois.
Tovesta kasvaa pitkä ja laiha nuori nainen, ei mikään kaunotar. Lukioon ei varojen puutteessa ole asiaa, vaan rippikoulun jälkeen on mentävä töihin. Muutama ensimmäinen työpaikka menee myttyyn, mutta kivipainon konttorissa Tove alkaa pyynnöstä kirjoittaa onnittelulauluja, joita pidetään hyvinä. Uuden ystävättären Ninan kanssa käydään tansseissa, unelmoidaan miehistä ja ystävättären yllytyksestä Tove pääsee vihdoin neitsyydestään, kliinisesti, ilman tunteita.
Tove odottaa suurta ja hullaannuttavaa rakkautta. 18-vuotiaana hän vuokraa itselleen pienen huoneen vanhempiensa vastusteluista huolimatta. Hänen vuokraemäntänsä on natsi, joka kuuntelee radiosta Hitlerin puheita. Unelma runoilijuudesta elää ja hän kuulee kirjallisuuslehden toimittaja Viggo F.:stä, joka julkaisee lehdessä nuorten runoilijoiden runoja. Viggo F. lupaa julkaista yhden Toven runoista. Hän on se henkilö, jota Tove on odottanut koko ikänsä! Runokokoelma Tytön mieli julkaistaan toisen maailmansodan kynnyksellä ja Tove asuu enimmäkseen Viggo F.:n luona (koska siellä on suihku!) ja äiti hoputtaa heitä naimisiin. Se että mies on 36 vuotta tytärtä vanhempi, ei merkitse. Se merkitsee, että mies on varakas ja pystyy elättämään.
Trilogian kolmas osa Gift on julkaistu englanniksi nimellä Dependancy / Riippuvuus. Jännittävää nähdä, miten sana gift (naimisissa, myrkky) käännetään suomeksi. Tässä osassa on Ditlevseniä ihailevan norjalaisen Vigdis Hjorthin esipuhe, jossa Hjorth sanoo, että Ditlevsenin Barndom oli hänen ensimmäinen aikuisten romaaninsa. Tove keskittyy tässä osassa kolmeen asiaan: miehiin ja avioliittoihinsa, huumeriippuvuuteensa ja kirjoittamiseen. Hjorth sanoo, että Gift oli aikoinaan suunnaton menestys, mutta myös hirveä skandaali, koska kaikki miehet esiintyivät kirjassa omilla nimillään.
Sedan sticker han, och i takt med att vätskan i sprutan försvinner i armen, sprider sig en aldrig tidigare upplevt salighet genom hela kroppen. Rummet vidgas till en strålande sal, och jag känner mig alldeles slapp, dåsig och lycklig som aldrig förr. // Petidin, tänker jag, och namnet är som ett fågelläte. Jag bestämmer mig för att aldrig släppa taget om mannen som kan skaffa mig en så obeskrivlig, salig njutning.
Tove löysi Viggo F.:ssä lupauksen tulevaisuudesta ja meni naimisiin tämän lyhyen, lihavan ja impotentin miehen kanssa. Viggo F. esittelee Toven kirjallisille piireille, mutta pian Tovella on muita rakkaussuhteita (Piet, Ebbe, Carl). Tove kokee laittomia abortteja ja synnyttää kaksi lasta eri miehille. Kohtalokkain on Toven viimeinen abortti, jonka suorittaa sudenhampainen lääkäri nimeltä Carl, joka ruiskuttaa potilaansa suoneen petidiniä sillä seurauksella, että tämä jää koukkuun ensimmäisestä opioidiannoksesta. Tove eroaa Ebbestä ja menee Carlin kanssa naimisiin varmistaakseen keskeytymättömän huumeiden saannin ja he adoptoivat myös lapsen, jonka Carl on saanut toisen naisen kanssa. Alkaa viiden vuoden helvetti, jonka kuluessa Tovesta tulee auttamattomasti huumekoukussa oleva narkomaani, joka ei jaksa välittää lapsistaan eikä pysty enää kirjoittamaankaan. Tove makaa päivät vuoteessaan ja lastenhoitajan on tuettava häntä vessakäynneillä. Hoitoon päästessään Tove painaa vain 30 kiloa.
Ditlevsen kuvaa itseään säälimättömän rehellisesti ja avoimesti ja kertoo sydäntä raastavasti, miten hän käyttäytyi: hänelle merkitsi vain seuraava annos ja hän rukoili ja aneli Carlia sen saadakseen. Kuukaudet sairaalassa huumevierotuksessa saavat hänet tuntemaan itsensä taas terveeksi ja hän saa takaisin normaalin painonsa. Carlin jälkeen Tove rakastuu ensisilmäyksellä Victoriin ja on hyvin onnellinen, mutta addiktio ei ole kadonnut. Hän retkahtaa ja luisuu taas käyttäjäksi Victorin selän takana ajatellen, ettei pari pilleriä voi vaaraksi olla. Annokset kasvavat väistämättä ja asia paljastuu myös Victorille, joka yrittää kaikkensa Toven pelastamiseksi. Toven ja Victorin avioliitto on hyvin julkinen ja hyvin myrskyisä. Sen kulkua Hjorth avaa esipuheessaan.
Ditlevsen ja Victor Andreasen vastanaineina 1951.
Jag tog fler och fler butalgin av rädsla för att bli sjuk om jag slutade. Jag tappade aptiten och gick ner i vikt, och Victor sa att jag såg ut som en gasell vars öde var att bli uppäten av lejonet. Jag tog tabletterna godtryckligt och oregelbundet och blev aldrig klok på hur få eller hur många jag behövde. Ibland fick jag lust att ringa till Borbeg (läkaren) och berätta alltihop för honom. Jag kände mig också frestad att berätta det för Victor, men på grund av en dunkel rädsla att förlora honom lät jag bli.
Tämä osa oli hyvin järkyttävä ja minusta trilogian puhuttelevin. Tove napsii salaa tabletteja, haluaa lopettaa, mutta ei pysty. Kirjan lopussa hän myöntää itselleen, ettei hänen addiktionsa ikinä katoa. Ditlevsen teki itsemurhan unilääkkeillä 1976. Äänikirjan lukijan Monica Einarsonin ääni sopi loistavasti tekstiin. Vavahduttava kuuntelukokemus.
