Kulissien takaa & Gabrielista & koronasta

Kun menee teatteriin, on tulevasta esityksestä innostunut ja ihailee kaunista miljöötä. Yleensä ei suo ajatustakaan näyttämön takaisille asioille: miten valot ja kulissit vaihtuvat, kuka siellä taustalla organisoi ja häärää, rakentaa ja järjestää. Viikko sitten minulla oli tilaisuus kurkistaa Kansallisteatterin kulissien taakse. Olimme pieni ryhmä ja kiersimme kaikkien neljän näyttämön takatilat, ajelimme jättihisseillä ja kompuroimme kapeissa ja pimeissä portaissa. Kuulimme myös tulevasta rakennusprojektista, joka vie näyttämöitä väistötiloihin.

Kansallisteatterin peruskorjauksen on määrä alkaa tänä keväänä. Pieni näyttämö ja Willensauna siirtyvät väistötiloihin vuoteen 2023 saakka, jolloin uusitut tilat on tarkoitus ottaa käyttöön. Peruskorjauksen aikana teatteri toimii normaalisti Suuren näyttämön ja Omapohjan osalta.

Ryhmäämme sokkeloisissa ja sotkuisissa kapeikoissa opasti erinomaisesti näyttämöassistentti Tuomas Wellamo, kuvassa tuo viiksekäs herra. Kiitos! Willensaunan esiripun suojissa sijaitsee aivan hurjalta näyttävä köysipatteristo, josta valittua manuaalisesti vetämällä taustakankaat nousevat ja laskevat. Remontin myötä tämä fyysinen työ vaihtuu pääosin nappuloitten paineluksi kun järjestelmät automatisoituvat. Tilat olivat täpötäynnä tavararöykkiöitä, johtoja ja varmasti pölyäkin, ei sopivaa astmaatikolle ollenkaan. Näyttelijät joutuivat vaihtamaan asujaan järkyttävän pienissä väliköissä - mutta kaikki ilmeisesti toimii loistavasti ja näyttämöassistentit pitävät ohjat tiukasti käsissään. Hämmästyttävää!

Viikko sitten koronavirustilanne Suomessa oli rauhallinen. Tänä aamuna Kansallisteatteri viestii näin. Viestistä voi olla vain yhtä mieltä. 500 katsojaa on turvallista, 501 katsojaa ei?

Noudatamme viranomaisten ohjeita. Suuren näyttämön katsomopaikat rajoitetaan 500:lle katsojalle toukokuun loppuun saakka. Katsomopaikat jaetaan lippujen ostojärjestyksessä, jolloin osa asiakkaista ei valitettavasti pääse näytäntöihin. Ilmoitamme tekstiviestitse kaikille numeronsa antaneille, jotka jäävät ilman katsomopaikkaa. Heille maksetaan rahat takaisin tai liput vaihdetaan vuoden voimassa olevaan lahjakorttiin.

Tänään iltapäivällä Kansallisteatteri ilmoitti peruvansa kaikki kevätkauden näytöksensä.

Rakkaudennälkäiset Angerin siskokset:

Karin Pacius Kristiinana ja Paula Siimes Ulriikana. Loistavat roolisuoritukset!

Itse olisin varmastikin valinnut Sinivalaan, mutta meille oli varattu liput Willensaunan Gabrieliin. Ohjelmistossa syksystä 2018 pysytellyt Gabriel on Mika Waltarin klassikkokomedia rakkaudennälästä, juonittelusta ja rahasta. Ohjaus Vesa Vierikko, rooleissa Minttu Mustakallio, Karin Pacius, Sampo Sarkola ja Paula Siimes.

Naistenpäivän aattona nähty esitys herätti ryhmämme naisissa ajatuksia myös nykynaisen herkkäuskoisuudesta. Aika useinkin saa lehdistöstä lukea, että joku hurmaava auervaara on huiputtanut omaisuuksia fiksulta tuntuvalta naiselta. Miten ihmeessä me naiset olemme yksinäisyydessämme ja rakkauden tarpeessamme näin höynäytettäviä? 

Gabrielin juoni lienee useimmille tuttu ja moni lienee nähnyt Tarmo Mannin Gabrielina Valentin Vaalan elokuvassa vuodelta 1951. Pikkukaupungin paperikaupan omistajatar Ulriika Anger on vanhapiikuuteensa ja sovinnaisuuksiinsa jämähtänyt. Hän hallitsee ja vallitsee taloutta ja nuorempaa sisartaan Kristiinaa, kuin myös holhokkiaan, orpoa sisarentytärtä Railia. Raili haluaa kiihkeästi päästä pois tästä ankeasta talosta ja orjan asemastaan. Kun kapteeniksi ja johtajaksi esittäytyvä karismaattinen Gabriel Lindström tulee taloon, lupaus uudesta alusta saa naisten elämät totaalisen sekaisin.

Esityskuvat: Mitro Härkönen.

Minttu Mustakallion Raili oli Sampo Sarkolan Gabrielia lopulta ovelampi.
Minusta Minttu ei oikein istunut tähän rooliin, sillä mielestäni
Railin olisi pitänyt olla nuorempi ja hennompi.

Oi, oi miten paljon olikaan tunteita pelissä!

Gabriel lähtee kuulemma ilahduttamaan ruotsinsuomalaisia 
- ellei koronavirustilanne aiheuta muutoksia. 

Ensi-iltansa tänä keväänä saa vielä The Betty Show. Kuva Silja Minkkinen.

Ryhmäteatteri - Harriet by Milja Sarkola

"Heinjoella Karjalankannaksella 20. huhtikuuta 1918. Everstinna, sairaanhoitaja Harriet Thesleff oli majoittunut Ristseppälän maatilalle jääkärimajuri Olof Laguksen kanssa. Harriet, Olof ja jääkärimajuri Ero Gadolin lähtivät hevosajelulle. Kun he pari tuntia myöhemmin palasivat, oli Olof kuollut luodinosumaan ohimoonsa. Kukaan ei enää muista mitä tapahtui.” - RT

Mitä tuolla kohtalokkaalla hevosajelulla tapahtui? Kuoliko nuori Olof oman käden kautta, vahingonlaukaukseen vai oliko kyseessä pikaistuksissa tehty tappo vai kylmäverinen murha? Mikä oli motiivi? Tapahtumasta ei koskaan avattu virallista tutkintaa, joskin Olof Laguksen äidin ja veljen pyynnöstä asiaa tutki viipurilainen tuomari Fritz Wiik - saamatta selvyyttä asiaan. Sadassa vuodessa eri historiankirjoittajat ja -tutkijat ovat esittäneet Heinjoen murhenäytelmästä lukuisia ’totuuksia’, jotka eroavat toisistaan vain hiukan tai ovat keskenään täysin vastakkaisia. Näytelmän lähtökohta on varsin herkullinen: Milja Sarkola esittää Olof Laguksen kuolemasta 15 tulkintaa tai totuutta, jotka kaikki perustuvat kirjallisiin lähteisiin.

Näytelmäkirjailija-ohjaaja Milja Sarkolaa Ristseppälän selvittämättä jääneet tapahtumat koskettavat syvemmältä kuin vain historiantutkijaa, sillä Harriet Thesleff oli hänen isoisoäitinsä. Sarkola törmäsi tähän suvussa vaiettuun salaisuuteen vasta kolmisen vuotta sitten. Hän tutki tapausta vuoden istuen täysiä päiviä arkistoissa ja lukien asiasta julkaistuja tutkimuksia. Yksi ohjelmalehtisessä mainittu lähdeteos on Martti Backmanin Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918, joka ilmestyi 2016.

Viipurin hienostopiireissä kasvanut kaunis ja omapäinen maailmannainen Harriet pani miesten päät pyörälle. Hän oli avioitunut jo 19-vuotiaana kymmenisen vuotta vanhemman Wilhelm Thesleffin kanssa, mutta suhde oli viilentynyt. Harriet toimi pataljoonan sairaanhoitajana ja oli siten tutustunut nuoreen jääkäriin, Olofiin. Myöhemmin Harriet ajautui morfiinin väärinkäyttäjäksi, erosi pian sodan jälkeen miehestään eikä kyennyt tai halunnut kasvattaa tytärtään, vaan jätti hänet miehensä ja äitinsä hoidettavaksi. Ero Gadolin teki myöhemmin vuonna 1944 itsemurhan ampumalla.

”Aika äkkiä minulle tuli ymmärrys, että oli käynyt niin tai näin, Ero ja Harriet kokivat syyllisyyttä jostain. Myös itsemurha aiheuttaa mitä suurimmassa määrin syyllisyyttä. Jos heillä on ollut vähäinenkin osa itsemurhaan, syyllisyys siitäkin on ollut valtava.” --- ”Isoisoisä Wilhelm Thesleff kuului valkoisten johtoon, ja jollain tavalla koen edelleen sisällissodan seuraamusten vastuun taakkaa. Jälkipolvien syyllisyydestä suhteessa sisällissotaan on Suomessa kirjoitettu aika vähän. Syyllisyyttä ikään kuin sisältä käsin tarkastelevat teokset olisivat tosi kiinnostavia ja tärkeitä.” -HS

"Hän oli kohtalokkaan kaunis, hurmaava, Viipurin kermaan kuuluva, sivistynyt, älykäs, itsenäinen, voimakastahtoinen, julkean piittaamaton kaikista sovinnaisuussäännöistä, miehenkipeä, yhdistelmä aristokraattisuuta ja estotonta luonnonlasta, villi nainen, huono nainen, vahva, röyhkeä, hurja, hupsu, kovaääninen, hillitsemätön, nymfomaani, suuren maailman nainen, miestennielijä, perhanan kaunis, taiteellisesti lahjakas, kerrassaan rauhaton, kevytmielinen, itsekäs, ärsyttävä, negatiivinen, harvinaisen onneton, nautinnonhimoinen, seikkailunhaluinen, yksinäinen.” -RT

MITÄ TUUMIN NÄYTELMÄSTÄ

Olen lukenut Backmanin kirjan, joten aihehan kiinnosti kovasti ja herätti uteliaisuutta - ainahan me haluaisimme tietää mitä todella tapahtui. Halusin myös tietää, miten Milja Sarkola on kokenut tämän sukunsa jymypaukun. Katsellessani näyttämöllä esitettyjä 15 versiota tapahtuneesta, syntyi hienovaraista ja huvittavaa komiikkaa, vaikka aihe traaginen onkin. Esimerkiksi näin: jossain versiossa seurue nauttii maltillisesti konjakkia, vain yhden lasillisen, toisessa versiossa he remuavat ympäripäissään; yhdessä versiossa Harriet on umpirakastunut Olofiin saamatta tältä vastakaikua, toisessa versiossa osat ovat vaihtuneet.

Pidin kovasti lavastuksesta ja visuaalisesta yleisilmeestä. Minusta väritys oli tavattoman kaunis leppeän värisine beigeine asuineen ja harmaine pariovineen. Vähällä rekvisiitalla ja ketterästi vaihtuvilla miljöillä syntyi mieltä kutkuttavia tunnelmia.

Roolisuoritukset olivat kaikki nautittavia. Nuori Roosa Söderholm esittää tässä näytelmässä Teatterikorkeakoulun opinnäytetyönsä ja eläytyy tunteella moneen versioon Harrietista: hän on itsevarma, leuhka ja tietoinen asemastaan everstinnana, mutta myös sokissa kirkuva ja sekaisin. Minusta yksi illan tähdistä oli myös Santtu Karvonen, jolla oli monta hienosti tulkittua roolia.

Näytelmä oli hieno kompakti kokonaisuus ja mieltä kutkuttava esitys yhdestä historian selvittämättä jääneestä murhenäytelmästä. Tapahtumien oikeaa kulkuahan ei millään voi enää saada selville. Katsoja voi asioihin perehdyttyään ja näytelmän katsottuaan valita oman kantansa.

RYHMÄTEATTERI - Harriet

Käsikirjoitus ja ohjaus Milja Sarkola 

Lavastus Kaisa Rasila

Äänisuunnittelu Jussi Kärkkäinen

Musiikin sovitus Joel Mäkinen

Valosuunnittelu Ville Mäkelä

Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen

Rekvisiitan suunnittelu Viivi Kuusimäki

ROOLEISSA:
Santtu Karvonen - mm. John Rosenbröjer, Saara Rampanen, Sotilas
Pyry Nikkilä (vier.) - Olof Lagus
Minna Suuronen - iäkäs Harriet, kertoja
Robin Svartström - Ero Gadolin 
Roosa Söderholm (TeaK, vier.) - nuori Harriet
_______________

Kuvat RT / Mitro Härkönen, ystävälippu Ryhmäteatterilta - kiitän!

Helsingin Sanomat 10.2.2019 / Susanna Laari

Henkilöt: 
Harriet Thesleff (1891-1975) / Olof Lagus (1893-1918) / Nils Ero Gadolin (1889-1944) / Wilhelm Thesleff (1880-1941)