2. kesäkuuta 2016

Heidi Köngäs - Hertta


Heidi Köngäs (s. 1954) on helsinkiläinen kirjailija, jota on kiitetty erityisesti suomalaisen sielunelämän oivaltavasta kuvauksesta. Köngäksen esikoisromaani Luvattu ilmestyi vuonna 2000. Hän on myös Venla-, Koura- ja Telvis-palkinnoilla palkittu tuottelias ohjaaja ja tuottaja. 

Hertta kertoo Hertta Kuusisen värikkäästä elämästä yhden siivun, keskittyen pitkälti hänen ja Yrjö Leinon kiihkeään rakkaustarinaan. Tämä oli yllättävän raju kurkistus Kuusisen yksityiselämään, jota Köngäs kuvaa erinomaisen verevästi ja elävästi. Uppouduin tekstiin ensi sivuilta ja olin vietävissä.

Hertta Kuusinen oli eittämättä yksi sotien jälkeisen ajan merkittävimpiä ja kiistellyimpiä poliitikkoja. Häntä vei tulenpalava aate ja luja, sinisilmäinen luottamus Staliniin. Tuota luottamusta eivät horjuttaneet edes sukulaisten ja toverien puhdistukset. Aatteen alttarille jäi myös Kuusisen ainoa poika Juri. SKDL:n kansanedustajana Kuusinen oli ajamassa eteenpäin mm. kansaneläkettä, äitiyslomaa ja monia muitakin sosiaalietuisuuksia.

Tarina alkaa Hertan vapautuessa viisi vuotta kestäneestä vankeudestaan. Hertta tuli Neuvostoliitosta Suomeen poliittiseen tehtävään, jonka piti kestää vain muutama kuukausi. Toisin kävi - pidätys tuli kahden viikon jälkeen. Kun vankilan ovet avautuvat on kevät ja Hertta hurmaantuu vapaudestaan ja Hesperianpuiston kukkivista kastanjoista. Hänellä on valtava elämänjano ja hän rakastuu päätäpahkaa Yrjö Leinoon, naimisissa olevaan, tylsähköltä vaikuttavaan kirkkonummelaiseen maanviljelijään. Hertta on hyvin seksuaalinen ja epäsovinnainen. Hän on Anita Kollontain julistama uusi nainen, aatteessan elävä toimija, ei miehen varjossa elävä kotistatisti. Hän ei laita ruokaa eikä siivoa, ne eivät ole hänen juttujaan.

Heidi Köngäs kehittelee mielenkiintoisen fiktion / faktion. Lukija pääsee puikahtamaan Hertan, Yrjö Leinon ja Ohranan päällikön, Esko Riekin velloviin ja seilaaviin ajatuksiin. Tuolloin elettiin  poikkeuksellisia ja mielikuvituksellisia aikoja. Yhteistä näille kolmelle päähenkilölle on pelko, kullakin omansa. Hertta pelkäsi alati kiinnijäämistä. Hän pelkäsi poikansa Jurin puolesta, ikävöi tätä sydäntäsärkevästi ja poti jatkuvasti syyllisyyttä ja huonoa omaatuntoa.

Köngäs esittää Yrjö Leinon Ohranan vasikkana. Tämä on mielenkiintoinen ajatuskuvio, joka laittaa Kuusisen ja Leinon rakkaussuhteen aikamoiseen valoon. Oliko Yrjö Leino Ohranan vasikka? Näin  asiasta Heidi Köngäs. Rauhan tultua Leinosta tuli SKDL:n ministeri, mutta kirjan mukaan hän vasikoi edelleen. Leinon paineet tuossa myllytyksessä olivat kovat: suhde Herttaan viileni ja tämä alkoholisti-isän absolutistipoika alkoholisoitui itse pahoin sekä kärsi vainoharhasta (?) ja pelosta, että hänet aiotaan murhata.

Ohranan / Etsivän keskuspoliisin päällikkö Esko Riekki oli taitava manipuloimaan ja saamaan vasikkansa koukkuunsa. Velkaantuneeseen Leinoon tepsi raha. Riekki kantoi kaunaa Kekkoselle, oli hyvää pataa saksalaisten kanssa ja lähetti suomalaisia nuoria miehiä SS-joukkojen koulutukseen Saksaan. Rauhan tultua hänkin pelkäsi - Neuvostoliiton valvontakomissiota ja fasistisyytteitä saksalaisten kanssa veljeilystä.

Itsellä ei ole noin fanaattista aatetta eikä taida olla kellään lähipiirissäkään. Siksi on hiukan vaikea samaistua Hertta Kuusisen ajatuksiin. Mutta 1900-luvun alkupuoli oli Suomessa ja koko Euroopassa hyvin vaikeaa ja kuohuvaa aikaa. Oli jyrkät rintamat ja vastakkaiset leirit. Hertan fanaattinen vakaumus kumpusi jo lapsuudesta: Otto Wille Kuusinen onnistui loistavasti aatteen istuttamisessa tyttäreensä.

En osaa ottaa kantaa siihen, mikä kirjassa on faktaa, mikä fiktiota eikä sillä väliä. Kaunokirjallisena tuotoksena Hertta on mielestäni huikea. Pidin valtavasti Köngäksen tavasta astua noiden kolmen päähenkilönsä kihiseviin aivoihin, poukkoileviin ajatuksiin ja kylmääviin pelkoihin. Kieli oli maanläheistä, rempseää, omintakeista ja elävää, hurjan virkistävää. Tämä on niin monitahoinen kirja, ettei muutamilla riveillä voi tyhjentävästi luonnehtia. Kärkijoukkoon menee tänä vuonna lukemistani. Elämys.

Kirjaa on luettu ja blogattu laajalti, mm. OmppuKatja, Kaisa Reetta ja Kirsi

Heidi Köngäs
Hertta
Otava 2015
★★★★★ Loistava!
Kirjastosta.


Heidi Köngäksen muut romaanit:
Luvattu (2000), Vieras mies (2002), Hyväntekijä (2006), Jokin sinusta (2008), Dora, Dora (2012). Kunhan lukupino vajenee, jonkun näistä otan lukuun!

New to me Reading Challenge nro 2 / 1.6. - 31.12.

1. kesäkuuta 2016

Blogger Recognition Award


Kiitos tästä palkintohaasteesta Katriina @ Unelmien aika kirjablogi!

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

2. Näin aloitin bloggaamisen
Yksi ystäväni innosti minut bloginpitoon viime elokuussa. Itse asiassa aloitimme kimppablogin, mutta niinkuin usein yhteisprojekteissa käy, sukset menivät ristiin. Olin kuitenkin päässyt sen verran bloggaamisen makuun, että perustin lokakuussa oman nimeltä Into & Vimma.

Sen tärkein teema on puutarha, mutta pikkuhiljaa tuli mukaan kansainvälisiä kontakteja ja valokuvaushaasteita, mikä on ollut hurjan kivaa - ja myös avartavaa. Kuitenkin luen paljon, erityisesti talvisin, ja halusin kirjoittaa lukemistani kirjoista. Lähinnä itselleni muistiin, koska muistini on hatara enkä vuoden lopussa muista mitä olen lukenut.

Kirjapostauksia tuli sen verran, että Into & Vimma alkoi tuntua sillisalaatilta. Kypsyttelin ajatusta muutaman päivän ja yhden helmikuisen aamuyön käytin kirjapostausteni kopsaamiseen uuteen kirjablogiini, jonka nimeksi valikoitui Kirja vieköön! Postausten kopsaamisessa oli se huono puoli, että kaikki saamani kommentit jäivät pois. Sitten myöhemmin seikkailin vielä Google-kommentoinnin kanssa. En tykännyt, vaan poistin. Ja taas kaikki kivat kommentit tiessään!

3. Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
  • Blogin nimen ja osoitteen valintaan on syytä paneutua huolella, koska niitä on myöhemmin hankala muuttaa. Valitse helposti mieleenjäävät ja mieti myös onko suomi se paras kieli. Esim Into & Vimman kohdalla joku englanninkielinen nimi olisi ollut parempi.

EDIT TÄHÄN KOHTAAN!
Blogin nimen voi kylläkin helposti muuttaa, mutta osoitteen muuttaminen on hankalaa. Kiitos Elegialle oikaisusta!

  • Pääasiallisen teeman valinta on myös tärkeä. Pitää olla aihe, josta on itse kiinnostunut, josta tietää jotain, josta on helppo ja mukava kirjoittaa ja joka innostaa pitemmälläkin tähtäyksellä.
  • Ei pidä masentua, jos lukijoita on aluksi vähän, lukijoiden kerryttäminen ottaa aikansa - kaikilla on kiireensä. 
  • Kannattaa mahdollisuuksien mukaan kommentoida muita saman aihealueen blogeja ja seurata mitä niissä tapahtuu. Idealla I scratch your back, you scratch mine. On kohteliasta vierailla ja kommentoida toisen blogissa vastavuoroisesti.
  • Oma tyyli blogata ja kirjoittaa löytyy ajan kanssa, useimmat haparoivat alussa.
  • Jotkut kirjabloggaajat ottavat kirjoista kauniita asetelmallisia kuvia, mikä minusta on hienoa. Mieleen tulee esim. Lumiomena. Itse käytän pääsääntöisesti kustantajien kansikuvia.
  • Hankaluus, jonka olen itse todennut. Jos on 2 eri aihealueen blogia, Google-seuraajat menevät sekaisin. Tästä syystä kansainväliset ystäväni kommentoivat kirjablogiini aivan sinne kuulumattomia juttuja. Yrittäkää kestää! Tämän ongelman välttää, jos luo eri blogeille eri profiilit. Itse en sitä ymmärtänyt enkä ole tutkinut onnistuisiko muutos vielä.
Bloggaamisessa parasta!
Ehdottomasti kommunikointi ja yhteys toisiin samasta asiasta innostuneisiin! Konkareilta saa paljon virikkeitä, lukuvinkkejä & kaikenlaisia tuulahduksia - tämä on todella hienoa! Ennen blogiaikaa olin monta kertaa pulassa miettiessäni mitä nyt kirjastosta hakisin. Sitä pulmaa ei ole enää, vaan lukupino toisinaan melkein kaatuilee!

Olen samaa mieltä Katriinan kanssa - pdetään hauskaa tämän bloggaamisen kanssa, kommentoidaan ja vieraillaan toistemme blogeissa, miten sitten ehditäänkään!

Kesä on näköjään haasteitten aikaa :) Heitän tällä haasteella seuraavia:

Takkutukka @ Mummo matkalla
Margit @ Tarukirja

Haaste: Unpopular Bookish Opinions


Kiitän Kaisa Reettaa tästä kivasta haasteesta! Olen sen verran tuore kirjabloggaaja, etten ole vielä selvillä teidän bloggarien kirjamausta - siihen kai viittaa kysymyksissä sana kaikki. Minäkin valitsen rennon otteen ja vastaan kysymyksiin tämän takia hiukan sovelletusti. Korvaan sanan kaikki jollain epämääräisellä ajatuksella laajalti tai suuri yleisö. Toivottavasti en tällä tätä haastetta vesitä.

Haasteen säännöt ovat seuraavat:
1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät mikä on homman nimi.

1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
 - Minun versioni: josta laajalti pidetään
Näitä on vaikka kuinka. 
  • Harry Potterit - genre ei kiinnosta ollenkaan, en ole lukenut enkä katsonut elokuviakaan. Tuomitaanko minut nyt?
  • Mika Waltarin Sinuhe. Luin sen varmaan liian nuorena, minusta se oli äärimmäisen julma, raaka ja lohduton. Ehkä katsoisin sitä toisella tavalla tänään.
  • Laila Hirvisaaren ja Kaari Utrion naistenromaanit. Perin näitä anopiltani aikamoisen pinon. Muutaman luin, mutta sitten oitis myin - tai annoin ilmaiseksi - johonkin divariin. Teki tiukkaa että huoli!
  • Tuomas Kyrön Mielensäpahoittaja. Sain jonkun joululahjaksi, luin sisulla loppuun enkä ymmärtänyt mitä hauskaa siinä oli.
  • Uudemmista Milana Busquetsin Tämäkin menee ohi ja Nina Georgen Pieni kirjapuoti Pariisissa. Päässäni löi tyhjää enkä ymmärrä mihin näitten miljoonamenestys Euroopassa perustuu.
2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Tämä on vaikea kysymys. Luen jonkun verran espanjankielistä kirjallisuutta, jota ei ole käännetty suomeksi eikä englanniksikaan. Ehkä joku pitäisi jos olisi. Vastaan tähän nyt Almudena Grandes - El corazón helado (Jäätynyt sydän). Paksu sukukronikka, johon tykästyin alkuvuodesta.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Kolmiodraamoja ei ole tullut paljonkaan vastaan viime aikoina. Stonerin olisi varmaan pitänyt jättää omituinen vaimonsa ja elää rakastajattarensa kanssa. Mutta hän oli liian päättämätön, mikä minua Stonerin persoonassa ärsytti muutenkin.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty.
Kyllä se fantasia on. Tosin kuluneena talvena olen hiukan venyttänyt rajojani lukemalla montakin Murakamia ja Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Olen pitänyt lukemastani kovasti - ja olen ihmetystä täynnä.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Liittyy kohtaan 1: Harry Potter ja Mielensäpahoittaja.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Tähän taas Laila Hirvisaari ja Kaari Utrio. Lisäksi Donna Leon, Dan Brown, Kari Hotakainen ja ylimmäisenä Panu Rajala - uhh!

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Harry Potterit, Donna Leonit, Kalle Päätalo (kiitos Kaisa Reetta - olen näköjään kova matkimaan!)

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Tähän on vaikea vastata, en oikein pysty vertaamaan. Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin oli huikea kirjanakin, mutta edelleenkin muistan vuosia sitten näkemästäni samannimisestä elokuvasta vaikuttavia kohtauksia. Pitkään muistissa pysyminen on laadun merkki.


Tässäpä minun haastevastaukseni. Voi tulla tuplahaasteita, mutta lähetän haasteen edelleen seuraaville:

Jenni @ Kirjakirppu
Henni @ Mustelumo

Mukavaa lukukesää kaikille!