Samanta Schweblin - Houreuni

Vuonna 1978 Buenos Airesissa syntynyt, nykyisin Berliinissä asuva, Samanta Schweblin kertoi tästä esikoisromaanistaan Helsinki Litissä. Hannele Mikaela Taivassalon haastattelussa keskusteltiin paljon romaanin nimen käännöksistä eri kielille. Alkuperäinen nimi on Distancia de rescate - pelastusetäisyys; englanniksi se on kääntynyt nimeksi Fever Dream ja suomeksi Houreuni. Olen iloinen että luin kirjan vasta kuunneltuani kirjailijan haastattelun Yle Areenassa, sillä tapani lukea oli erilainen kuin jos olisin lukenut houreunta. Teos oli ehdolla Man Booker -palkinnon saajaksi vuonna 2017.

Eloisa ja ihastuttava Schweblin kertoi pelastusetäisyydestä, joka on näkymätön nuora, joka yhdistää äitiä ja lasta. Äiti on aina tietoinen lapsensa liikkeistä ja hän pohtii puolet päivästä tuota etäisyyttä, joka tilanteiden mukaan kiristyy tai höllentyy.  El País: "La distancia de rescate con la que protegemos a nuestros hijos = esa distancia variable que separa la madre de su hijo y ella pasa la mitad del día calculándola, aunque siempre arriesga más de lo que debería." Schweblin antoi myös taidon näyttelijänlahjoistaan lukiessaan otteen kirjasta: hän luki aikuisen äänellä Amandan ja kuiskaten pienen David-pojan suulla. Erittäin havainnollista ja auttoi hahmottamaan mistä romaanissa on kyse.

Huom. Jatkossa seuraa jonkun verran juonipaljastuksia, joskin aika alkumetreillä ymmärsin mikä pientä Davidia vaivasi.

Tapahtumat sijoittuvat Argentiinan maaseudun pieneen kylään, jossa kasvatetaan soijaa ja joka on alkeellinen ja takapajuinen: edes omaa lääkäriä ei kylässä ole. On kaksi äitiä lapsineen: pääkaupunkilainen Amanda ja hänen pieni tyttärensä Nina sekä paikallinen Carla David-poikansa kanssa. Naisten aviomiehet eivät saa suurta roolia. Amanda on vuokrannut vanhan talon ja tullut Buenos Airesista tyttärensä kanssa lomalle. Mutta jotain pelottavaa, pahaenteistä ja peruuttamatonta tapahtuu.

Amanda on päätynyt kuolemankielissä paikalliseen sairaalaan, makaa pilkkopimeässä ja keskustelee nuoren Davidin kanssa. Poika tenttaa Amandalta tapahtumien kronologista kulkua, ja naisen muistikatkelmista selviää vähitellen kylän karmiva todellisuus. Viljelyssä käytettävät ympäristömyrkyt ovat tappaneet Davidin isän Omarin kaikki hevoset, kylän ankat ja aiheuttaneet kylän lapsille epämuodostumia ja kehityshäiriöitä. Koska kylässä ei ole lääkäriä, asukkaat turvautuvat vihreässä talossa asuvaan kansanparantajaan. Kun David sai myrkytyksen, Carla ryntäsi poikansa kanssa vihreään taloon. Nyt hän väittää, että ao. parantajan käsittelyssä hänen poikansa kadotti puolet sielustaan eikä hän tunne lasta enää omakseen. Kuumeisen, houreisen ja puolitajuttoman Amandan hätä lapsestaan on äärimmäisen koskettavaa.

Helsinki Litissä Schweblin sanoi, että koska tarina on monimutkainen (complex) kieli on tarkoituksellisen yksinkertaista (uncomplicated). Schweblin kirjoittaakin eri aikatasoissa liikkuvaa dialogiaan lyhyin, selkein lausein. Itsekin elokuvaa opiskelleena kirjailija kertoi innostuneesti, että kirjasta on tekeillä elokuva, joka saa ensi-iltansa parin vuoden kuluttua. Uskon että elokuvana Houreuni toimii hyvin ja että tekstinä teos puhuttelee erityisesti pienten lasten äitejä.

Käsitteenä pelastusetäisyys on kiinnostava emo-poikanen ajatus. Tarinan Amanda sanoo perineensä suojelevan käyttäytymismallinsa omalta äidiltään, jonka mukaan lopulta aina jotain pahaa tapahtuu. Kumpikaan äideistä ei tarinassa onnistunut pelastustehtävässään, ei varjelemaan lastaan pahalta. Kuva myrkytetystä maailmasta on pelottava ja dystooppinen. Mitä meille tapahtuu kun maaperä, ilma tai vesi myrkyttyvät? Aihe on ajankohtainen ja ympäristömyrkyt ovat puhuttaneet Argentiinassa paljonkin kuten bloggauksen lopussa olevasta linkistä voi lukea.

Pieni kulttuurinen ero meihin suomalaisiin ja takapajuiseen Argentiinan maaseutuun kirjassa on. Voin hyvin kuvitella että noissa olosuhteissa taikausko elää vielä voimakkaana. Lopussa oleva kahden isän pikainen kohtaaminen puhutteli minua kovin. Kummankin vaimo on poissa eikä isillä ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää selvitä tilanteen kanssa. Juuri mitään puhuttavaakaan ei heillä keskenään ole.

Hän ei näe soijapeltoja, kuivaa maata kirjovia puroja, kilometrien päähän ulottuvaa karjatonta lakeutta, maatiloja eikä tehtaita kaupungin lähestyessä. (...) Hän ei näe tärkeintä: nuora on viimein irrallaan kuin jossain liekkiin leimahtanut sytytyslanka; jähmeä tauti puhkeamaisillaan.

Kuva: Alejandra López

Samanta Schweblin
Distancia de rescate 2014
Houreuni
Suomentanut Einari Aaltonen
Like 2018
***
Lukukappale kustantajalta - kiitos
_______________

Muualla: Eniten minua kiinnostaa tie, Kirjapöllön huhuiluja, Rakkaudesta kirjoihin

Yle Areena: "Schweblinin mielestä tarinan pitää noitua lukijansa. Hän kirjoittaa tiiviissä, kuumeisessa romaanissaan äidin mielen muodostamista kauhukuvista. Argentiinalainen kirjailija sanoo, että samalla tavalla kuin ratsulle on näytettävä kuka on johtaja, määrittyy myös kirjailijan ja lukijan suhde - vaikka se toisinaan on mahdotonta."

Argentina: The Country that Monsanto poisoned