Lealiisa Kivikari - Rakkaudelma #runosunnuntai

Ei velvollisuuksien, vaan ihan huvin vuoksi vain

voi ihminen ihanasti, holtittomasti rakastaa.

Tutustuin Lealiisa Kivikariin alkuvuodesta Twitterissä, kun hän ystävällisesti antoi minulle julkaistavaksi kaksi ihastuttavaa runoa tästä juuri ilmestyneestä runokokoelmasta Rakkaudelma: Lohtulaulu / klik  & Äänesi pehmeä väri / klik. Nyt tämä kokoelma, hurmaavaa vanhaa roosaa ja runoja rakkaudesta, on käsissäni. Rakkaudelman osioiden nimeämisessä sanataideohjaaja Kivikari leikittelee ihanasti: Mustelma, Kudelma ja Suudelma - rakkaus koostuu monenlaisista tunteista ja vaiheista, ilosta ja surusta, eikä se aina roihua ikuisesti niin kuin haluaisimme. Runoilija luo lukijalle kokoelmassaan ikään kuin pienen rakkauden tutkielman. Tutkitaanpa siis.

Hän kuuluu kirjoittaneen näitä runoja aamuyön tunteina, suden hetkinään, jolloin muisti ja muistot, uni ja unelmat sekä mennyt ja tuleva ovat vahvasti läsnä. Unet ja painajaiset valvottavat runoilijaa: näen hänet istumassa työpöytänsä ääressä aamuyön tunteina alitajunnan mieleen tuoma epätodellisuus seuranaan, kun kaikki on omituisesti värittynyttä ja vääristynyttä. En tiedä onko runoissa tarinallista juonta, mutta jotain sen tapaista uskon löytäneeni. Hän vinksauttaa kronologisen järjestyksen käänteiseksi ja aloittaa rakkauden mustelmista.

Mustelma

Tämän osion runoissa runominä kipuilee ja tuskailee, on kyllästynyt ja äkäinen. Rakastetusta on vieraannuttu tai hänet on kuolema korjannut; tunteitten roihu on väljähtynyt ja intohimo hävinnyt - on muututtu kuin veljeksi ja siskoksi. Suru menetetystä rakkaudesta valvottaa ja tuottaa painajaisia, mutta aamulla vedetään kasvoille taas päiväilme ja suljetaan suu suppuun. Jäähyväislaulu on hyvin koskettava, ote:

Taittelen männynhavuista tyynyn pääsi alle, silitän vielä hetkeksi

punan poskillesi, piirrän silmän otsalle, jospa löytäisit perille.

Pyydätkö: Tule mukaan, viereeni. Tulisinko?

On yönpimeä, olet kätkeytynyt kuljettuihin polkuihin,

teen ruohosta tapin veneeseen, sytytän kokkaan myrskylyhdyn.

Kukaan ei kysy jälkeen päin tämän päivän nimeä, se on kirjoitettu

luihin, mänty rannalla on vaiti, korppi sen oksalla mykkä.

Runo Vieraantuminen kuvaa herkullisen tarkasti entisten rakastavaisten mykkää hiljaisuutta ja epämääräistä kohteliaisuutta, kun toisen sanomiset eivät voisi vähempää kiinnostaa. Runo Aina löytyy tekosyy kuvaa rakastamisen vaikeutta tässä pimeässä, arktisessa ja tylyssä Suomenmaassa: puetaan päälle velvollisuuksien liimaama kokovartalopuku, säilötään tunteet naftaliiniin, niitä ei pääse edes koit härnäämään... rakastuminen on rakkauden äpärälapsi, selitetään se pois aivotoiminnan häiriöllä; selviydytään paremmin

...

Viillä sumuun aukko, virtaa tai jäädy, sano nyt saatana jotain, saumat vuotavat jo.

Kudelma

Tässä osiossa myyttisyys ja mystisyys jatkuvat ja lisääntyvät; myös alussa linkittämäni minua isosti koskettaneet runot löytyvät täältä. Ollaan siirrytty symbolisestikin elämän syksyn tunnelmiin: Kuka pyörittää aikapyörää käsiensä välissä niin kuin omistaisi sen? Tämä välähdys syksyisestä luonnosta ilahdutti kovin:

Varpuslinnut syövät pihlajanmarjoja, lentävät ikkunaheijastuksista

seuraaviin, pökertyvät pihanurmelle siivet solmussa,

ne muistuttavat rakastuneita ihmisiä, huulilla humalainen laulu.

Suudelma

Jokainen meistä ihmisistä on ainutkertainen, mutta silti me ollaan yleisinhimillisesti niin samanlaisia: tahdomme syliin, hamuamme lämpöä ja rakkautta. Runoilija peräänkuuluttaa rakastamisen iloa ja etenkin uskallusta rakastaa - ihan huvin vuoksi ja holtittomasti vain! Ja se rakastamisen hetki on käsillä nyt, sillä mitään ei voi säilöä talven varalle. Mutta mikä meitä estää antautumasta erotiikalle ja rakkaudelle? Ikä, sovinnaisuussäännöt, suomalainen pessimismi? Pitäisi uskaltaa tarttua kiinni, sillä aika kuluu vääjäämättä ja tilaisuus voi lipua ohi.

Tämä on onnellisuutta: Kaksi ihmistä löytää kodin toisistaan

rakentaa ilosta kattohuoneiston, eikä ikkuna tarvitse

verhoja kätkemään kotiin palaamisen hellyyttä.

...

Sillä vain toisen ihmisen silmissä voi näkyvä olla

ja vain rakastetun sylissä voi eläväksi tulla.

...

Lealiisa Kivikari on taitava sanankäyttäjä. Runoihin ujuttautuu paljon myyttisyyttä ja tajunnanvirtaa. Haasteellisuudessaan säkeet ovat kauniita, ja koin ne lohdullisiksi myös. Rakastaminen ja rakkauden hurma eivät ole varattu vain nuorille ja kauniille; ne on sallittu myös meille keski-ikäisille joihin eletty elämä on jättänyt jälkensä. Vaikka se ensimmäinen, toinen tai kolmas rakkaus hiipuisivatkin ja tuntuisi kuin maailmanlopulta, uusia rakkauksia tulee - jos vain antaa mahdollisuuden.  Rakastamisen onnesta ja ilosta ei kannata kieltäytyä.

Kuva runoilijan Facebook-sivulta

Lealiisa Kivikari

Rakkaudelma

Duurisointu 2018

****

Lukukappale runoilijalta - kiitos
_______________

Vuonna 1964 syntynyt Lealiisa Kivikari on lahtelainen sanataiteilija ja vapaa kirjoittaja. Lisää kirjailijan tuotannosta täällä. Kivikari kirjoittaa runoja, käsikirjoituksia, näytelmiä ja kolumneja. Lealiisa Kivikarin työskentelylle on tunnusomaista monitaiteellisuus.

#runo18-haaste 

❤︎
Harmaasusi
Esther kirjoitti Taitekohdasta pienen tarinan ja runon
Omppu luki Susinukke Kosolan Variston

Vink, vink - ensi viikon sunnuntaina juhlivat äidit ilahtuisivat varmastikin Rakkaudelmasta! Kirjaa voi tilata Lealiisa.duurisointu@gmail.com - 20e+postikulut

Runoilijan tytär Aurora on tehnyt mukavan ja rennon videokoosteen Rakkaudelman julkistamistilaisuudesta Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivänä 28.2.2018. Katso ja kuuntele, videolla Stefan Anderssenin Lealiisan runoon säveltämä rakkauslaulu.