Jhumpa Lahiri - Kaima

Intialaiset Ashima ja Ashoke solmivat järjestyn avioliiton hyvin nuorina. Elämä ja koti perustetaan Bostoniin, jossa Ashoke opiskelee. Kaikki tuttu, koko perhe ja laaja suku jäävät kauas Intiaan. Etenkin vaimo Ashimasta tuntuu kuin hän olisi reväisty juuriltaan. Perheeseen syntyy ensin poika (1968) ja sitten vielä tytär Sonia. Tytär jää tarinassa taustalle, pojan elämää seurataan kolmikymppiseksi. 

Pojan identiteettikriisi alkaa nimestä. Bengalilaisilla on käytössä 'kotinimi' sekä virallinen 'kunnon nimi'. Pojan kummaksikin nimeksi muotoutuu Gogol parin yhteensattuman kautta. Tärkein niistä on rutistettu Nikolai Gogolin kirjan sivu, joka pelastaa pojan isän hengen junaonnettomuuden kaaoksessa Intiassa. Mutta Gogol ei voi sietää nimeään: se on outo, ei bengalilainen eikä amerikkalainen - ei kenelläkään ole näin hullua nimeä! Nuorena aikuisena hän vaihtaa sitten nimensä Nikhiliksi, mutta ei sekään hänen identiteettiään eheytä - pikemminkin päinvastoin, sillä joka käänteessä saa selitellä nimiasiaa.

Lahiri kuvaa bengalilaisten siirtolaisten elämää Yhdysvalloissa lukuisin pienin arkisin tapahtumin. Rauhallinen tarinankuljetus välittää melankoliaa, juurettomuutta ja eksyksissä oloa. Äiti Ashima on tiukasti sidoksissa bengalilaisiin tapoihin, ja hänen on vaikea ymmärtää 'amerikkalaisia' lapsiaan. Isä Ashoke etenee urallaan, tekee hiljaisesti ja nöyrästi työtään professorina.

Gogol-Nikhil kipuilee kahden kulttuurin välissä, bengalilaisten ja amerikkalaisten tapojen ristiriidassa. Hän tuntee häpeää hillityistä ja sovinnaisuuksien sitomista vanhemmistaan, etenkin seurustellessaan rennon amerikkalaisen Maxinen kanssa. Kuitenkin seurustelu amerikkalaisten tytöjen kanssa päätyy aina eroon, vanhemmatkin toivovat lapsilleen bengalipuolisoa. Äitien järjestämät treffit bengalitaustaisen Moushumin kanssa johdattelevat parin tavallaan järjestettyyn ja hyväksyttyyn liittoon.

Kaima on hieno siirtolaisuuskuvaus, joka kertoo kotoutumisen vaikeudesta ja kulttuurisesta vieraudesta. Olen lukenut Lahirilta aiemmin hienot teokset, novellikokoelman Tuore maa ja  romaanin Tulvaniitty, jotka käsittelevät samaa teemaa. Aivan vastaavaan lukuelämykseen en nyt päässyt, mutta hieno romaani Kaima eittämättä on. Lahiri rakensi draaman kaarta upeasti, lisäten koskettavuutta kirjan loppuluvuissa. Gogolia, surullisen hahmon ritaria, tuli surku. Arkkitehdin ammatissaan hän eteni hyvin, mutta yksityiselämä ei sujunut yhtä onnellisissa merkeissä. Etenkin loppupuolen tapahtumat ja miehen oman paikan ja identiteetin jatkuva etsintä, tunteet ja pohdinnat riipivät sielua.

Jhumpa Lahiri
The Namesake 2003
Kaima
Suomentanut Kersti Juva
Tammi 2005
****
Kirjastosta
_______________

Kaiman parissa ovat viihtyneet mm. Kaisa Reetta, Marika & Suketus

Vuonna 1967 syntynyt Lahiri kuvaa teoksissaan intialaissiirtolaisten elämää Yhdysvalloissa ja vaikeuksia, joita uuteen kulttuuriin sopeutuminen aiheuttaa.

Teokset:

Novellikokoelma Interpreter of Maladies (1997) / Tämä siunattu koti (2001) voitti Pulitzer-palkinnon. 
Esikoisromaani The Namesake (2003) / Kaima (2005) ****
Novellikokoelma Unaccustomed Earth (2008) / Tuore maa (2008) *****
Romaani The Lowlands (2013) / Tulvaniitty (2014) *****

Esseekokoelma In altre parole (2015) / In Other Words (2016) / Med andra ord (2015) - mietteitä kielestä.
_______________