Runokuu - teemana rakkaus

Sinä tulit minun uniin 

unettomien kuiden öinä, 

ja me näimme samaa unta 

valkoisen melankolian alla, 

kosketit kättäni 

ja karkotit ikäväni, 

kun muut valvoivat vielä.

- Ari Kokkonen

Runokuu-festivaali valtaa Helsingin koko ensi viikoksi - 21.-27.8. Jo kolmattatoista kertaa järjestettävän tapahtuman teemana on tänä vuonna RAKKAUS. Festivaalin kohtaamis- ja päätapahtumapaikkana toimii Kansallisteatterin Lavaklubi, mutta runous virtaa myös ihmisten olohuoneisiin, raitiovaunuihin ja metroihin. Lue lisää viikon ohjelmasta täällä.

Illuusio 1

hetken luulin 

että se olisit sinä 

se, jota tarvitsin, jota olin vailla, jota voisin rakastaa 

paskanmarjat 

Illuusio 2

hetken luulin

että se olisit sinä 

se, johon voisin luottaa, joka olisi tässä, joka rakastaisi

paskanmarjat

Illuusio 3

paskanmarjat 

se et ole sinä

- SusuPetal

Heinäkuinen Runon ja suven päivän Runokävely elää mukavana muistona mielessämme. Runokävelykokemuksistamme postasimme näin: Hyönteisdokumentti, Tuijata, Reader why did I marry him, Eniten minua kiinnostaa tie, Tekstiluola & Kirja vieköön! Ja nyt elokuussa otamme Runokuu-festivaalin haasteen vastaan. Luemme rakkausrunoja, johon festivaalin järjestäjä Nuoren Voiman Liitto ja yhteistyökumppaninsa Kirjasampo innostavat.

Postaamme rakkausrunokokemuksistamme seuraavasti:

21.8. Tuijata

22.8. Hyönteisdokumentti

23.8. Reader, why did I marry him?

24.8. Eniten minua kiinnostaa tie

25.8. Kirja vieköön!

26.8. Lumiomena
27.8. AVOIN HAASTE kaikille bloggareille! Ota haaste vastaan ja postaa rakkausrunoista!

Postaa somessa tunnuksella #runokuu sunnuntaina 27.8. tai toki muulloinkin Runokuu-viikolla. Tässä vinkki: Kirjasammossa on 20 kokoelman lista teemaan sopivista nykyrunokokoelmista, ja lisää runoteoksia rakkaudesta eri maista ja aikakausilta voi selailla Kirjasammossa haulla rakkausrunot tai runokokoelmat rakkaus. 

Me kysyimme, vastasimme,

utelimme, väistimme,

itkimme, nauroimme,

ja kun makasimme hiljaa,

meidän ruumiimme kuiskailivat

toisilleen, ja rakkaudessa 

me sulimme toisiimme kokonaan.

- Erkki Kiviniemi

Kirjabloggaajilla on vuoden loppuun käynnissä runonluentaa tunnisteella #runo100. Itse olen Reader why did I marry him? -blogin runohaasteen innoittamana tänä vuonna lukenut 29 kotimaista nykyrunokokoelmaa. Kirjasammon listasta Anja Erämajan Ehkä liioittelen vähän, Juuli Niemen Tuhat tytärtä sekä Sirpa Kyyrösen Ilmajuuret & muut haasteeseen lukemani runokirjat löytyvät täältä.

Tuivertaa lunta, tuuli

                    sinihuuli, kylmäverinen.

Yksin kaksiossa poimin irronneita hiuksiasi,

                                 ikävälleni

teen niistä pieluksen.

- Ilpo Tiihonen

25.8. bloggaan Sinikka Vuolan toimittamasta 

upeasta eroottisen runouden antologiasta 

OLET TÄYTTÄNYT RUUMIINI TULELLA.

Rakkauden ja rakkausrunojen täyteistä runokuuta!

Camilla Grebe - Kun jää pettää alta

Greben trilleri vie lukijan loskaiseen joulukuiseen Tukholmaan. Suuren vaateliikeketjun toimitusjohtajan Jesper Orren hulppeasta talosta on löytynyt raa'asti murhattu nuori nainen, mutta itse mies on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Epäilykset kohdistuvat heti naissankarina tunnettuun ja omavaltaisilla johtamistavoillaan ammattiyhdistyksen suututtaneeseen ylimieliseen mieheen.

Tarinaa valottavat vuorollaan kolme kertojaa. Emma on nuori ja kouluttamaton vaatemyyjä, joka on rakastunut intohimoisesti pomoonsa Orreen. Mies on jopa kihlannut Emman upealla timanttisormuksella, mutta ei yllättäen vastaa enää tytön tekstiviesteihin eikä puheluihin. Suhde on pidetty Orren toiveesta julkisuudelta salassa, sillä mies on toimittajien riistaa. Emman tilanne on vaikea: hän on saanut potkut työstään kun henkilökuntaa vähennettiin ja hän on lainannut miehelle kaikki säästönsä. Missä on unelmien sulhanen, mistä on kysymys?

Rikostutkimusta johtaa viisikymppinen rikoskomisario Peter Lindgren, joka pyytää avukseen tutun profiloijan Hannen. He ovat aiemmin työskennelleet yhdessä, mutta eivät ole tavanneet toisiaan kymmeneen vuoteen, kun yksi yksityiselämän suunnitelma kariutui. Uusi henkirikos muistuttaa tekotavaltaan ja raakuudeltaan pelottavasti kymmenen vuoden takaista tapausta. Matkiiko joku vai onko kyseessä sama tekijä?

Grebe valottaa näiden kolmen kertojan taustoja pikku hiljaa ja vähitellen syntyy kuva siitä, miksi he ovat sellaisia kuin ovat. Niin hyvä kuin työssään onkin, yksityiselämässään Peter on aina ollut vastuuta karttava, sitoutumiskammoinen tyyppi. Miehen ratkaisuja en voinut ymmärtää ollenkaan. Peter on eronnut ja hänellä on poika, jonka elämässä hän isänä loistaa tyystin poissaolollaan. Ankea lapsuus on saanut orvon Emman unelmoimaan paremmasta elämästä, mikä on täysin ymmärrettävää ja oikein.

Hanne tuli minulle lähimmäksi ja asetelma olikin varsin mielenkiintoinen: naisella on diagnosoitu alkava Alzheimer. Pystyykö muistisairas nainen toimimaan terävyyttä vaativassa profiloijan työssä? Hannen pohdinnat ja alati mukana kulkeva muistikirja olivatkin liikuttavia. Mutta en siltikään pystynyt ymmärtämään, miksi hän oli pysytellyt ankeassa avioliitossa määräilevän, narsistisen ja naisissa juoksevan Owensa kanssa. Oliko aviomies onnistunut lannistamispyrkimyksissään vai sinnittelikö Hanne koska kuitenkin arvosti miehensä huolehtivuutta ja taloudellisesti huoletonta asemaa?

Grebe kehittelee sekä tarinaa että henkilökuviaan sujuvasti ja elävästi. Peterin hahmo jäi minusta tosin tavattoman köykäiseksi, Emman ja Hannen kanssa hän onnistui erinomaisesti. Mutta: psykologisen trillerin ensimmäinen ehto on se, että sen on oltava jännittävä. Juonen on oltava niin monimutkainen ja eksyttävä, että lukija pysyy pimennossa eikä arvaa mitä tuleman pitää. Tämä ei nyt valitettavasti toteutunut, sillä Grebe antoi kirjan keskivaiheilla niin selvän vihjeen että arvasin syyllisen. Luin kirjan kuitenkin loppuun varmistaakseni olinko oikeassa. Olin, mutta jännittävyys oli hävinnyt.

Jos tätä kömmähdystä ei olisi tapahtunut, trilleri olisi ollut hyvä. Juoni oli kivasti kehitelty ja kerronta taidokasta. Lopussa oli hiven hiljaista Carpe diem -onneakin. Se että kirjailija kertoi niin tarkkaan rikospoliisi Peteristä ja profiloija Hannesta saa odottamaan sarjalle jatkoa. Toivottavasti eksyttävämmän juonen kera.

Camilla Grebe (s. 1968) on ruotsalainen kirjailija ja liikkeenjohdon konsultti. Hän on aikaisemmin kirjoittanut kolme rikosromaania sisarensa Åsa Träffin kanssa.

Muissa blogeissa on oltu innostuneempia: Kirsin kirjanurkka, Leena Lumi, Tuijata

Camilla Grebe

Älskaren från huvudkontoret 2015

Suomentanut Sari Kumpulainen

Gummerus 2017

**

Ennakkokapple - kiitokseni kustantajalle

Ben Kalland - Vien sinut kotiin

Likapyykki pestään kotona.

Vien sinut kotiin on vuonna 1959 syntyneen Kallandin esikoisteos. Kirjailija tuntee aiheensa: it-alalla työskentelyn ohella musiikki ja säveltäminen ovat yksi hänen intohimoistaan. Jehovan todistajat taas on tuttu sisältä päin, sillä lapsuuden perhe kuului liikkeeseen. Kirja kertoo sisaruussuhteista ja uskonlahkon doktriinien järkyttävästä vallasta niihin (näin maallisen ihmisen silmin) sekä järjestön huipun häikäilemättömistä valtapeleistä.

Valitsen tähän mukaan sellaisia hetkiä, jotka nyt tuntuvat merkityksillisiltä. Ne ovat fragmentteja, joista kokonaisuus muodostuu, pieniä irrallisia palapelin osia. Ne ovat pelkkiä muistoja, mutta niiden takana on pala todellisuutta.

Näin sanoo kertoja Markus, mies joka pakeni nuoruuden painolastejaan Yhdysvaltoihin 30 vuotta sitten ja uppoutui Jehovien organisaation rattaisiin. Hän on kiipinyt määrätietoisesti porras portaalta liikkeen huipun tuntumaan. Hänestä on tullut oikea järjestöjyrä, joka taitaa juonittelut ja vehkeilyt. Hän on uhrannut liikkeelle elämänsä rakkauden ja suvunjatkamiskykynsä. Edessä olisi vielä vihonviimeinen hyppy huipulle, mutta suru-uutinen Suomesta kutsuu kotiin kesken tärkeän äänestyksen. Markus kertoo elämästään ja muistelee lapsuuttaan Helsingin Herttoniemessä, myös ihania ja etuoikeutettuja kesiä Porkkalassa. Markuksen muistikuvat ovat kuitenkin valikoituja ja sekavia kuin elämä itse. En tiedä voiko niihin luottaa.

Perheessä oli Markuksen lisäksi kolme tyttöä: kaksoissisko Carola, muutaman vuoden nuorempi musikaalisesti huippulahjakas Ellen sekä pikkusisko Sofia, joka oli vauva vielä kun muut lähestyivät jo teini-ikää. Markus sanoo että koti oli onnellinen, mutta muistoista paljastuu muuta. Perhe piti kulissia yllä, vaikka kaikki ei olllut hyvin. Isän ja äidin avioliitto ei olllut onnellinen, riideltiin. Äiti oli sairas ja väsynyt, syynä ehkä masennus tai jokin muu mielenterveyden häiriö. Lääkäriapua ei haettu, sillä liikkeen vanhimpien mielestä tarvittiin vain enemmän kilvoittelua. Isä oli energinen, taisi juosta naisissakin ja noudatti kauhistuttavan tiukasti liikkeen kaksinaismoralistisia ja patriarkaalisia doktriineja.

Kalland aloittaa Markuksen muistelut järkyttävällä nuoruuden tragedialla, yltiöpäisellä varomattomuudella, jollaiseen hiprakkapäiset nuoret usein syyllistyvät. Kirjaa pitemmälle luettuani luulen, että Markus ei tapahtumasta kerro koko totuutta. Muistamattomuus on helpompi valita selitykseksi kuin tarkoituksellisuus tai kosto. Markuksen muistelot pomppivat kronologiasta piittaamatta menneisyyteen ja nykyisyyteen, niin Helsinkiin, Porkkalaan kuin Yhdysvaltoihin. Tämä fragmentaarisuus ilmaisi minusta viileää toteavuutta ja haikeutta, jonkinlaista elämänkulun alakuloista tunnustamista.

Päätä pahkaa ei sukelleta perheen salaisuuksiin, vaan Kalland pitää lukijaa jännityksessä ja raottaa niitä verho kerrallaan. Juuri kuolleen pikkusisko Sofian avioliitossa oli pimeä puoli ja kaksoissisko Carolan erottamiseen liikkeestä oli syynsä. Erottaminen ja luopioksi leimaaminen oli sama kuin kuolema. Carola oli kuin spitaalinen, hänen kanssaan ei puhunut perheestä kukaan muu kuin Markus ja hänkin salaa.

Ja sitten oli hurmaava Ellen, tuo huippulahjakas pieni 'mustalaistyttö', joka sai Stradivariuksen lumoavasti soimaan. Ellen oli Markukselle siskoista rakkain ja miehenä hänen tehtävänsä oli suojella tätä, mutta hän epäonnistui surkeasti. Tosin tässäkin taitaa velmu Markuksemme peitellä totuutta ja tietojaan. Ellenistä Kalland loi aivan ihanan persoonan. Hän oli mielikuvitusta kihisevä, villi ja luova pikkutyttö, joka näki musiikin väreissä ja loi viulullaan klassisten teosten päälle omia hurjia sovituksiaan. Kalland kuvaa musiikkia niin upeasti, että minäkin onneton sävelkorvaton tunnistin sen kauneuden. Löysin kirjasta hyvin vähän huumoria, mutta muutamat Ellenin pikkuvanhat tokaisut toivat hymyn huulille.

Vien sinut kotiin on kuvaus tiukan patriarkaalisen oppijärjestelmän tuhoamasta perheestä, sen tuhoamista tytöistä ja naisista. Jehovien opit, käsitykset ja naisiin liittyvät käytännöt olivat hyytävää luettavaa. Toinen juonne keskittyy maailmanlaajuisen järjestön huipulle silmittömään valtapeliin. Miljoonien jäsenten yhteisössä ylin päätäntä- ja toimeenpanovalta sokaisee ja häikäilemättömyys kukoistaa. Valtapeleissä ei paina ystävyys eikä vuosien läheinen työtoveruus. Ne uhrataan jos uhrattava on. Aivan kuten nuoret tytöt ja naiset opille ja kaksinaismoraalille.

Uskonlahkot ovat itselleni hankala aihe, sillä näen punaista kun herkkään lapsenmieleen istutetaan syyllisyys ja ikuisen kadotuksen pelko. Kalland kuitenkin kuvaa tarinaansa asiallisen viileästi ja toteavasti, jotenkin etäännyttäen ja ulkopuolelta, ilman tunnemyrskyjä. Minusta tämä huokui kylmää, mutta kaunista kyynisyyttä, ja tarinaa siivitti musiikki. Markuksen henkilökohtainen elämä oli alistettu liikkeelle ja näennäisesti sen säännöille, mutta kun se tie oli kuljettu loppuun oli inhimillisyyden ja pienen Rubyn aika. Vaikuttava, kuulaan kaunis ja traaginen esikoisteos.

Muissa blogeissa: Leena Lumi, Lumiomena, Tuijata

Ben Kalland

Vien sinut kotiin
Kansi Anna Makkonen

Atena 2017

****

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle