30. toukokuuta 2016

Renée Knight - Kenenkään ei pitänyt tietää

Palkittu ja tunnettu dokumentaristi Catherine Ravenscroft on viisikymppinen. Hänellä on juristiaviomies Robert ja poika nimeltä Nicholas. Kun poika muutti omaan asuntoonsa, Catherine ja hänen miehensä vaihtoivat pienempään. Muuttohässäkän keskellä Catherine löytää yöpöytänsä lukupinosta kirjan Vieras mies. Kirjassa on kiinnostava kansikuva ja Catherine alkaa lukea, mutta ei kestä kauaakaan kun hän tunnistaa itsensä kirjan dramaattisten tapahtumien päähenkilöksi. Erehtyä ei voi. Catherine kokee shokin. Miten joku voi tietää, vaikka kenenkään ei pitänyt?

Knight kutoo tässä psykologisessa trillerissä aikamoisen hämähäkinverkon, johon lukija jää koukkuun ja pyristelemään. Aivot hyrräävät koko ajan miettiessään, mistä tässä on kysymys, mitä oikein on tapahtunut. Sivu sivulta ja vähän kerrassaan Knight raottaa tapahtumia. Selviää että 20 vuotta sitten on tapahtunut jotain hyvin dramaattista, josta Catherine on vaiennut tyystin. Edes miehelleen Robertille hän ei ole asiasta puhunut.

Catherine on kertonut tästä tapauksesta vain yhdelle henkilölle, joka ei enää ole elävien kirjoissa. Kuka siis on kirjoittanut Vieraan miehen? Tämä haamukirjoittaja lähestyy myös Catherinen puolisoa ja poikaa. Lähettää kirjan heillekin luettavaksi, ja myös shokeeraavia valokuvia. Seuraa ristiriitoja, syytöksiä, katkeruutta ja välirikkoja sekä karua kielenkäyttöä ja kiroilua. Enempää en juonta voi avata pilaamatta muilta lukunautintoa.

Kirjan puolivälissä olin hiukan pettynyt. Etenkin lukiessani otteita Vieraasta miehestä. Teksti oli kliseistä ja esitti Catherinen hyvin ikävässä valossa. Mietin, että asiat eivät voineet olla noin mustavalkoisia. Ymmärrän toki tuon haamukirjoittajan motiivit - kosto ja katkeruus.

Mutta sitten Knight vei jalat alta. Hän jatkoi hämähäkinverkkonsa kutomista mestarillisella tavalla, ja vasta hyvin lopussa selvisi mitä todellisuudessa oli tapahtunut. Vaikeneminen ja salaisuuden säilyttäminen olivat Catherinen valinta, mutta motiivi oli muu kuin ensiksi näytti.

Tämä Renée Knightin esikoistrilleri oli jäätävän hieno kirja kahden perheen traumoista. Kertomus siitä, miten onneton ja dramaattinen tapahtuma suistaa ihmiset ja heidän elämänsä elämämänmittaisesti raiteiltaan.

Kirjan ovat lukeneet mm. Ulla ja Mai

Renée Knight
Disclaimer 2015
Kenenkään ei pitänyt tietää 2015
Suomentanut Arto Schroderus
Otava
★★★★ Aivan loistava psykologinen thrilleri!
Kirjastosta

PS
En jaksa Helmet-lukuhaasteeseen kirjailla enää mitään. Otankin varaslähdön Ullan haasteeseen
New to me Reading Challenge 1.6. - 31.12. ja kirjaan tämän siihen.

6 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tästä kirjasta ja se onnistui tosiaan jopa yllättämäänkin. Pidin viipyilevästä kerronnasta ja sellaisesta hiljaisesta jännitteestä.

    Kuulostaapa muuten kivalta tuo Ullan haaste, täytyypä osallistua itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos visiitistä Elegia. Tosiaan taitavasti punottuja juonenkuvioita ja sujuvaa kerrontaa. Melkeinpä itsensä tuntee onnelliseksi, kun näittenkin -fiktiivisten- henkilöitten elämään kurkisti.

      Poista
  2. Gracias por tu recomendación, aunque supongo que este libro será difícil de conseguir aquí.
    Un cordial saludo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gracias por visitar Manuel. Sí se puede conseguir. Lo encontré en Casa del Libro con el título -Observado-.

      Poista
  3. Tätä kirjaa olen harkinnut. Juttusi oli houkuttava, joten pistänpä teoksen aktiiviselle lukulistalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä kiva, ettei veri roiskunut eikä liikaa mässäilty väkivallalla. Minusta taitavasti punottu juoni ja sujuva teksti. Dekkareilla ja thrillereillä on aina paikkansa...

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.