Tuija Välipakka - Take away #runosunnuntai

kuoltuaan jokainen tulee haudatuksi

ennenkuulumattomien adjektiivien alle

Take away on tätä päivää. Meillä on niin kiire, ettemme ehdi pysähtyä, haistaa, maistaa tai nauttia siitä mitä syömme. Välipakan Take away on eräänlainen kuoleman ajatusten ja ilmiöiden noutopiste. Urbaani eläjä voi napata mukaansa pienen annoksen ja maistella varovasti; tai voi ahmia koko menun jos uskaltaa.

Kuolema on täällä tänään Kuolema on in Kuolema on uusi musta Kuolema on must Kuolema on sosiaaliset bileet ja muistosivu Facebookissa Kuolema on kilpikonna ja

Me emme osaa suhtautua kuolemaan, emmekä halua ajatella omaa kuolevaisuuttamme. Kuolleita ei näy, kuolema on siivottu pois näkyvistä, laitoksiin. Saako kuolemasta puhua ironisesti ja sarkastisesti? Saako kuolemasta laskea groteskia leikkiä? Niin Välipakka rohkeasti tekee, eikä kaihda tabuja, vaan viiltää ja pysähdyttää. Kuoleman Take away -tarjonta on runsas, ota ja maista, Välipakka tarjoaa erilaisia ja hätkähdyttäviäkin ajatuksia.

Teos on omistettu Meille jotka kuolemme ja se alkaa Tutkimuksella giljotiinista. Giljotiinin isänä pidetään ranskalaista lääkäriä Joseph-Ignace Guillotinia (1738–1814), jonka mukaan se sai nykyisen nimensä. Guillotin ei keksinyt giljotiinia, sillä samalla periaatteella toimivia teloituslaitteita oli tunnettu jo vuosisatoja aiemmin, mutta hänen vaikutuksestaan se otettiin käyttöön Ranskan vallankumouksen aikana ja se muodostui yhdeksi vallankumouksen tunnetuimmista symboleista:

... ja kun katsomme huolellisesti huomaamme että giljotiini on täpösen täynnä iloisen sävyn antavia i-kirjaimia.

Miltä kuoleman take away maistui?

Sivujen ylälaidassa kulkee kekseliäästi ironisia sanarimpsuja, jotka tuntuvat tutuilta. Väittämät on lainattu mediasta ja nykypuheesta ja sijoitettu epätavalliseen yhteyteen. Typografiallakin on kivasti leikitelty, mutta ei liikaa. Itse löysin uusia ja teräviä huomioita siitä, miten me kuolemaan suhtaudumme. Kokoelma on jaettu tämän nimisiin osioihin: Kuoleman käyttöohje, Surun mittayksikkö, Tutkimuksia sukuun kadonneesta tädistä, Dance macabre, Valse triste, Take away, Tutkimus kuolemasta, Toistaiseksi tuntemattomasta syystä ja Lähtöselvitys. Siteeraan tähän muutaman irrallisen säkeen. Ensimmäisestä näkyy hyvin kaksoispisteen epätavallinen käyttö:

:ei ole asetta jonka voisi väittää olevan lataamaton

:aina on kuolema käsillä
äkkiväkevä huulilla kuin lapsen suuhun eksynyt liköörikarkki

...

lehdissä syntyneet ja kuolleet

luetellaan samalla sivulla kuin alun ja lopun välissä ei olisi mitään mainittavaa 

...
me puhumme luopumisesta kuin se olisi
jokin erityinen hetki 
 itse päätetty irrottaminen
vaikka elämä luopuu meistä kaiken aikaa 

...

kuolemantapauksen jälkeen ota hautausmaalla omakuva

ja lähetä kauniisti puettu surusi pilviin

...

aamulla ajattele kuolemaa

sitä ei saa kirjoittaa näkyväksi sillä se on

yhteisestä sopimuksestamme

suurin elossa oleva klisee

Rakkaus ja kuolema ovat runouden keskeisiä teemoja. Take away keskittyy tiukasti kuoleman eri puoliin. Taidokkaita runoja ja oivaltavia huomioita kuolemasta monelta kantilta, mutta kieltämättä tämän menun nautittuani olo oli aika ähky. Suosittelen silti jokaiselle luettavaksi, sillä ehkä pelottavastakin aiheestaan huolimatta runokokoelma hätkähdyttää ja ravistelee; se kannustaa ennen kaikkea pysähtymään ja arvostamaan elämää; että emme pitäisi elämää itsestäänselvyytenä vaan nauttisimme siitä; että pitäisimme mielessä oman kuolevaisuutemme: Memento mori. - mutta: Carpe diem!

Minulla oli ilo kuulla Välipakkaa livenä Runokuun lavaklubilla, jossa hän lausui tämän Uutisia-runonsa. Samanniminen kokoelma ilmestyy tuota pikaa Siltalan kustantamana.
Oheinen kuva Aamulehti. Linkki juttuun.

:en vieläkään tiedä miten kuolemasta saa puhua
revin elämänlankaa vadelmien anorektisilta varsilta
en muista mihin olen laittanut lapset
en muista sydämellä

Tuija Välipakka on syntynyt 1967 ja julkaissut kaksi romaania ja kolme runoteosta: Lasimorsian. (2003), Klovnin pelko (2010) ja Take away (2014) joka voitti Nihil Interit -runopalkinnon. Sivuston Suomi on runo Välipakka perusti Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi. Hänen tyttärensä, videotaiteilija Mikaela Välipakan video Kuolema on in.

sinäkö toit näin kauniita ruusuja kuolleelle  oletko järjiltäsi Kuolema on täällä tänään Kuolema on in Kuolema on uusi musta Facebookissa hautajaiset jatkuvat ikui

Muualla: Kustantaja Paasilinna, Tuli & Savu 

Tuija Välipakka
Take away
Paasilinna 2013
Kansi Laura Noponen
****
Kirjastosta

Hyvää huomenta! - Hyvää runosunnuntaita!

Etsin runoja meiltä ja maailmalta.
Lähetä runovinkki tai postauslinkki kommenttikentässä tai sähköpostiini:
riittacita@gmail.com

Runosunnuntaissa tänään mukana:
Luovasti vinossa / Esther Helmiä - Kylmät silmät
Harmaasusi / Harri Markoff  / Huomenkukon avaus
Runomaalari / Seija - tähän päivään valittu runo kommenteissa!
Ari Kokkosen kaksi runoa kommenteissa
riitta k:n runo kommenteissa
❤︎

#runo18-haaste kestää koko vuoden!

Reader why did I marry him? -blogin #runo18-haaste on taas käynnissä.  Kurkkaa linkkiin ja tule mukaan, blogi ei ole osallistumisen edellytys! Tänä vuonna luetaan runoja kaikkialta maailmasta ja lopuksi kirjoitetaan luettujen kokoelmien nimistä runo, suunnilleen näin: 'Haasteen päätteeksi jokainen julkaisee "oman" runon, joka muodostetaan luettujen runokokoelmien nimistä ja jota kukin voi halutessaan täydentää omilla sanoillaan. Luettujen runokokoelmien nimet tulee kuitenkin erottaa selvästi kokonaisuudesta esimerkiksi lihavoimalla tai kursivoimalla.'

Itse osallistun #runo18-haasteeseen postaamalla runoista joka sunnuntai.

Muutama wanhempi Tieto- & Globalia-vinkki

Vuonna 2017 lukemistani kirjoista 44 % oli uutuuskirjoja, mutta luin myös paljon loistavaa kirjallisuutta aiemmilta vuosilta. Kirjabloggarit äänestävät vuoden parhaita kirjoja Blogistania 2017 -äänestyksessä sunnuntaina 4.2. Siinä kategorioita on neljä: Finlandia, Tieto, Globalia ja Kuopus. Annan tässä muutaman wanhemman vinkin kategorioissa Tieto & Globalia.

TIETO

HURMAAVA 20-LUVUN HELSINKI 
& KAUNEIN KANSI
Mikko-Olavi Seppälä - Suruton kaupunki ***** Wsoy 2016

Äänestin Suruttoman kaupungin myös kanneltaan vuoden kauneimmaksi.
Kannen on suunnitellut Mika Tuominen ja siinä kuvastuu loistavasti aikakauden henki. ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎

Suruttoman kaupungin sivuilla 20-luvun Helsinki kuohuu ja sykkii. Tuntuu tapahtuvan todella paljon lyhyessä ajassa, Helsinki ei ole enää mikään syrjäinen maailmankolkka vaan osa Eurooppaa ja maailmaa. Kirjan runsas kuvitus on upeaa ja aikakautta elävöittävää. Erityisen hienoa minusta olivat runsaat viitteet ja sitaatit tuon ajan kirjallisuudesta.  Hieno ja runsaasti faktaa sisältävä tietokirja Helsingin historiaan. 

KOTIMAISTA TAIDETTA

Luin useita tietokirjoja taiteesta, myös 2017 ilmestyneitä:  Hanna-Reetta Schreck - Minä maalaan kuin jumala ***** Teos 2017 & Riitta Konttinen - Täältä tullaan! ***** Siltala 2017

Vanhemmista haluan nostaa esiin nämä:

Edelfelt Pariisissa - Useita kirjoittajia ***** Turun taidemuseon näyttelyjulkaisu 2001

Riitta Konttinen - Oma tie, Helene Schjerfbeckin elämä***** Otava 2004
Anna Kortelainen - Puolivilli puutarha, Albert Edelfeltin Haikko **** Otava 2004
Riitta Konttinen - Taiteilijatoveruutta **** Siltala 2014

JAPANI / SEI SHŌNAGON
Mia Kankimäki - Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin  ***** Otava 2013

Tämä oli aivan hurmaava! ❤︎❤︎❤︎❤︎❤︎

GLOBALIA

Rakastuin Raymond Carverin (1938-1988) rosoiseen tyyliin. Luin häneltä novellikokoelman ja kaksi runokokoelmaa:

Raymond Carver - Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta ***** Sammakko 2015

Raymond Carver - Rivi riviltä, lyönti lyönniltä **** Wsoy 1994 (runoja)

Raymond Carver - Sateisten päivien jälkeen **** Sammakko 2013 (runoja)

Toinen uusi ihastukseni oli eteläafrikkalainen vuoden 2003 nobelisti J.M. Coetzee (s.1940), jota en aiemmin ollut lukenut.

J. M. Coetzee - Häpeäpaalu **** Otava 2000 

J. M. Coetzee - Kesä ***** Otava 2011

J. M. Coetzee - Jeesuksen lapsuus **** Otava 2014 

Tuoreimman vuoden 2017 nobelistin Kazuo Ishiguron (s. 1954) tuotantoon tutustuminen on kesken, jonotan teoksia kirjastosta:

Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari *** Tammi 1988 

Kazuo Ishiguro - Ole luonani aina **** Tammi 2005

Yhdysvaltalainen Adam Johnson (s. 1967) vei hurjalle matkalle Pohjois-Koreaan. Hänen romaaninsa Orpokodin poika voitti Pulitzer-palkinnon:
Adam Johnson - Fortune Smiles ***** Penguin Random House 2015 (novelleja)
Adam Johnson - Orpokodin poika ***** Alligaattori 2014 

Orpokodin poika on jäätävä, julma, raaka ja mielikuvituksellinen. Johnson sekoittaa kirjaansa maagista realismia ja spefiä, seikkailukertomusta ja ideologian sairaita piirteitä siinä määrin, että lukijaa alkaa kuvottaa. Propagandan ja pelon alistamissa ihmisissä löytyi toki myös pieniä inhimillisiä piirteitä, välittämistä ja rakkautta. Kaiutinten propagandaviestit olivat mainioita sarkasmissaan. Kidutuskohtaukset autopilotteineen ja 'eutanasiat' veripusseineen saivat voimaan pahoin. Mielenkiintoinen, vaikuttava ja ajatuksia herättävä tarina, ehkä ei kuitenkaan kaikkein herkimmille.

Intialainen Jhumpa Lahiri (s. 1967) vie erilaiseen kulttuuriin ja vei myös sydämeni, häneltä on luettava ehdottomasti lisää.
Jhumpa Lahiri - Tulvaniitty ***** Tammi 2014
Jhumpa Lahiri - Tuore maa ***** Tammi 2008 (novelleja)

Tuore maa on loistava novellikokoelma. Lahirin kerronta kaikissa novelleissa on tarkkanäköistä ja uskottavaa. Hän kuorii henkilöittensä silotellun pintakerroksen alta pikkumaiset ja tyhmät pohdinnat. Paikoin teksti tuntuu näennäisesti turhan vähäeleiseltä ja tylsältäkin, mutta piilottaa sisäänsä mielettömän määrän inhimillisyyttä. Kirjailija tuo esiin ihmiselämän kipupisteitä, suruja ja iloja puhuttelevalla tavalla. Lahiri vei, minä mykistyin jälleen kerran ❤︎ Lahiri taitaa olla tämän kesän loisteliain kirjailijalöytö minulle. Ei haittaa ollenkaan, että hänen henkilönsä ovat pääasiassa intialaisia, sillä heistä löytyy universaalia ihmisyyttä.

Xinran - Kiinan kadotetut tyttäret

Briteissä nykyään asuva kirjailija Xiaolu Guo kertoi omaelämäkerrassaan, että hänen vanhempansa hylkäsivät hänet vastasyntyneenä vuonna 1973. Halusin tietää lisää ja etsiessäni tietoa netistä törmäsin tähän kiinalaisen toimittajan Xinranin kirjaan vuodelta 2013. Mari Manninenhan kertoo samasta asiasta teoksessaan Yhden lapsen kansa, joka voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2016.

Kiinassa noudatettiin yhden lapsen politiikkaa vuosina 1979 - 2015. Vain harvoin poikkeuksin perheille sallittiin useampi lapsi. Tämä politiikka on johtanut väestön ikä- ja sukupuolijakauman vääristymiin sekä järkyttäviin tyttövauvojen eliminointeihin: abortteihin, hylkäämisiin ja jopa surmaamisiin vastasyntyneinä.

Xinranin teos on hurjaa luettavaa. Hän toimi radiotoimittajana 80-luvulta alkaen Kiinasta pois muuttamiseensa asti ja oli erityisen kiinnostunut äitien ja tyttöjen asemasta kulttuurivallankumouksen ja maan ikivanhojen perinteiden paineissa. Nykyisin kirjailija asuu Lontoossa ja on julkaissut useita kirjoja ja myös perustanut hyväntekeväisyysjärjestön nimeltä The Mothers' Bridge of Love.

Tytöillä ja naisilla ei kiinalaisessa yhteiskunnassa ole ollut mitään arvoa. Koko suvun, appivanhempien ja miehen arvo riippuu siitä että nainen synnyttää pojan. Pojan syntyessä perhe on saanut lisää maata ja ruokakuponkeja, tytön syntyessä mitään näistä ei tule, tulee vain yksi lisäsuu ruokittavaksi. Monet juuri synnyttäneet äidit ovat joutuneet itse surmaamaan vauvansa, joissain tapauksessa asiasta on huolehtinut kätilö tai aviomies. Pojan saamiseksi monen naisen kohdalla on syntynyt kauhistuttava kierre: useita syntyneitä tyttövauvoja, jotka kukin vuorollaan on surmattu tai hylätty kaduille tai surkeiden orpokotien oville.

Sanktiot useammasta lapsesta ovat olleet sitä luokkaa, ettei lakia ole uskallettu olla noudattamatta: on seurannut työpaikan menetys ja kaiken sosiaaliavun ulkopuolelle jääminen. Näitä 'ylimääräisiä' lapsia - jos heitä ylipäätään on jäänyt henkiin - ei ole uskallettu rekisteröidä. He ovat tipahtaneet paperittomien tapaan lastentarhojen, koulujen ja sairaanhoidon ulkopuolelle. Nyt yhden lapsen politiikasta on luovuttu ja perheille sallitaan pääsääntöisesti kaksi lasta. 35 vuotta voimassa ollut laki merkitsee mm. sitä, että naimaikäisten miesten on hyvin vaikea löytää itselleen puolisoa, naisvaje on niin suuri. Myös huoltosuhde on vinksahtanut ja eläkeikäisten määrä kasvaa räjähdysmäisesti.

Xinran kirjoittaa ehkä aavistuksen liikaa tunteisiin vetoavasti tietokirjan ollessa kyseessä, mutta järkyttävä teos toki on. Naisen asema Kiinassa on ollut perinteisesti täysin arvoton ilman mitään oikeuksia. Etenkin takapajuisilla syrjäseuduilla pienet tytöt ovat jo muutaman vuoden ikäisinä joutuneet raatamaan raskaissa töissä, koulusta ei ole ollut tietoakaan ja heitä on myyty lapsimorsiamiksi. Adoptiot länteen sallittiin 1990-luvulla, mutta ajoittain niissäkin on ilmennyt ongelmia. Itseäni hämmästytti ja järkytti asioiden surkea tola vielä aivan viime vuosina.

Xue Xinran syntyi Pekingissä 1958 ja vuodesta 1997 lähtien hän on asunut Lontoossa. Hän on perustanut hyväntekeväisyysjärjestön The Mothers' Bridge of Love. 
Yhdysvaltojen adoptiotilasto kertoo että Kiinasta adoptoitujen määrä on yli 78 000 lasta vuosina 1999-2016. Suomesta en löytänyt vastaavaa tilastointia.

Muualla: Hannan kirjokansi, Notko, se lukeva peikko, Tuulin viemää

Xinran
Message from an Unknown Chinese Mother, Stories of Loss and Love 2010
Kiinan kadotetut tyttäret
Suomentanut Taina Wallin
Kansi Emmi Kyytsönen
Atena 2013
****
Kirjastosta