Carmen Amoraga - Basta con vivir

Riittää että elää sijoittuu Miravalin kylään Valencian lähelle. Päähenkilöinä ovat kuuttakymppiä lähestyvä vanhapiika Pepita eli Pepa ja nuori romanialaistyttö Crina, tyttökaupan uhri. Pepa on katkeroitunut ja inhoaa elämäänsä. Hän on ikänsä kulkenut suu mutrussa ja valittanut kaikesta. Naisen mielestä syypää hänen onnettomaan elämäänsä on ensiksi äiti, toiseksi sulhanen Ramón, joka hylkäsi hänet yli 30 vuotta sitten. 

Prostituoitu Crinalla olisi paljonkin valittamista, mutta ei hän uskalla: hän pelkää - hän yrittää vain selvitä hengissä. Crina ei tiedä varmasti kuinka monta vuotta hänen elämänsä on ollut yhtä suihinottoa ja maatuksi tulemista. La Mama näet pitää tyttönsä vankeina, täysin eristettyinä ulkomaailmasta. Hän piilottaa ruokaan & juomaan huumeita, jotta tytöt muuttuvat eloisammiksi ja asiakkaille haluttavammiksi, mutta vie heiltä todellisuudentajun. Sen Crina muistaa, että hänelle on tehty kaksi aborttia. Nyt hän on kolmatta kertaa raskaana, ja epäilee että rinki aikoo myydä hänen vauvansa.

Pepa on niin äkäinen ja paha suustaan, että pomo passittaa hänet pakkolomalle. Joutenolo saa Pepan miettimään elämäänsä ja havahtumaan yli 30 vuotta kestäneestä horroksestaan. Hän kävelyttää kadulla uutta koiraansa, värjää tukkansa ja hankkii jopa uusia vaatteita; ja tottelee äitiään kun tämä passittaa hänet psykiatrille. Pepa suostuu vastahakoisesti, mutta havaitsee pian että psykiatrista on apua. Koiranulkoilutuskävelyillä hän huomaa yksinäisen ja surkean, raskaana olevan tytön, jota vanha rähjäisen näköinen nainen ja musta mies vahtivat. Kylän vanha leipuri ja Pepa ottavat tytön pelastamisen elämäntehtäväkseen.

Amoraga kirjoittaa hyvin ja luo etenkin kärttyisästä Pepasta mainion ja humoristisen henkilöhahmon. Pepan mietteitä elämästään, entisestä sulhasestaan ja äidistään oli nautittavaa lukea. Tosin Pepan toipuminen vuosikymmenten katkeruudesta ja masennuksesta tuntui mielestäni liian optimistiselta. Söihän hän masennuslääkkeitä, mutta silti. Uutta sisältöä elämään toi ajatus romanialaistytön pelastamisesta epärealistisinekin toiveineen.

Espanjalaisesta yhteiskunnasta kertoi se, että veljet edellyttivät naimattoman Pepan hoitavan leskeksi jäänyttä, pahasti masentunutta äitiä Josefaa. Niinpä Pepa irtisanoutui töistä ja keskittyi kokopäiväisesti 13 vuoden ajan hoitajan rooliin - heitti oman elämänsä täysin sivuun. Kiitokseksi sisarelleen veljet tosin luopuivat perintöoikeudestaan. Aiemmin vastaavanlainen uhrautuva omaishoitajuus lienee ollut hyvinkin yleistä, tämän päivän tilannetta en tunne.

Crinan tilanteesta oli ahdistavaa lukea, Sofi Oksasen Puhdistus tuli monestikin mieleen. Tyttökaupparinki piti tytöt vallassaan pelolla: oli pakko tehdä mitä vaadittiin, muuten omaiset kotimaassa joutuisivat julman koston kohteiksi. Kirjan loppusanoissa Amoraga antaa tilastoja: YK:n mukaan ihmiskaupan kohteeksi joutuu vuosittain yli 40.000 ihmistä, useimmat naisia ja lapsia, ja heistä 60% päätyy prostituoiduiksi. Espanjassa prostituution 'arvo' on 3.700 miljoonaa euroa vuodessa, 8,3 miljoonaa  per päivä. Vuonna 2015 paljastui 42 ihmiskauppaa harjoittavaa rinkiä ja melkein 500 henkilöä pidätettiin. Samana vuonna liki 14.000 henkilöä oli vaarassa joutua näiden rinkien verkkoihin.

Tilastot ovat kauhistuttavan karuja ja Amoragan kuvaus näiden muista maista valheellisin lupauksin houkuteltujen tyttöjen elämästä lohdutonta. Pepan hahmo oli samalla sekä humoristisen korni että liikuttava ja toivoa herättävä. Amoraga halusi osoittaa, että missä iässä tahansa elämänlaatu voi kohentua: on syytä elää eikä hautautua katkeriin muistoihin neljän seinän sisälle. Meidän muistomme ovat monesti myös vääristyneitä, alamme voida paremmin jos muutamme käsitystä menneistä tapahtumista. Kirjailija halusi myös herättää meidät huomaamaan ympärillämme marginaaliin joutuneita, joista niin mieluusti käännämme katseemme pois. Pienet epäuskottavat juonenkäänteet eivät vieneet kirjan viihdyttävyyttä. Pidin kovasti kirjailijan pirteästä tyylistä.

Carmen Amoraga on syntynyt 1969 Valencian lähellä Espanjassa. Kirjastosta löytyy kolme muutakin kirjaa häneltä: La vida era eso 2014 - Premio Nadal,  El tiempo mientras tanto 2010 & Algo tan parecido al amor 2007.

Kurkkaa Hyönteisdokumentin Frau, Signora & Bibi -lukuhaasteen koosteeseen: Naiskirjailijoiden teoksia 19 eri alkuperäiskielellä, 58 kirjailijaa, 70 teosta - paljon suomeksi myös.

Carmen Amoraga

Basta con vivir - Riittää että elää

Ei suomennettu

Planeta 2017

****

Kirjastosta

Kazuo Ishiguro - Haudattu jättiläinen

Haudattu jättiläinen on häkellyttävä, ja lukijaa tuskastuttavakin fantasia-allegoria. Tarina vie muinaisille Britteinsaarille, jonnekin 500-luvun tienoille ja Ishiguro sekoittaa tarinaansa kuningas Arthurin legendaa, pyöreän pöydän ritareita Merlineineen ja Walesin lohikäärmettä; kelttien ja saksien raakoja sotia ja taikauskon myyttejä. Otaksuttavasti jossain päin Walesia ihmisten mieliä sumentaa mystinen unohduksen sumu, joka salaa heiltä paitsi menneisyyden, myös tuoreet tapahtumat. Päähenkilöinä on iäkäs aviopari Axl ja Beatrice, jotka asuvat kelttien luolastoyhteisössä. Heitä kohdellaan siellä hiukan huonosti, mutta pariskunta ei muista mistä tämä ikävä kohtelu johtuu. Heidän hämärät muistikuvansa sanovat, että heidän poikansa asuu jossain lähellä, joskaan he eivät tiedä missä eivätkä muista edes miltä poika näyttää. Eräänä päivänä he saavat kerättyä tarpeeksi rohkeutta ja lähtevät etsimään poikaansa.

Axl ja Beatrice kohtaavat matkallaan monenlaista kulkijaa ja uhkaavia tilanteita. Kuningas Arthurin kuoltua vallitsee tosin rauha, mutta mennyt vihanpito kelttien ja saksien välillä huokuu edelleen jännitteisenä ja uhkaavana. Seudulla uskotaan että naaraslohikäärme Querig on unohduksen sumun takana. Parin seurueeseen lyöttäytyvät mestari Wistan ja tämän pelastama, 'pahan' purema nuori Edwin. Viidenneksi joukkoon liittyy ruostuneeseen haarniskaan sonnustautunut keltti sir Gawain, kuningas Arthurin veljenpoika.

Seurue taivaltaa eteenpäin sumuisessa Englannin maisemassa päämääränään tuhota tuo tienoota terrorisoiva ja ihmisten muistia henkäyksillään sumentava lohikäärme. Kaikkien henkilöiden muistikuvat menneestä ovat hämäriä, mutta jokaisen mieliin välähtää sirpaleisia ja hämmentäviä asioita.

"Mistä te puhutte, mestari Axl?"
"Heidän naisistaan, lapsistaan ja vanhuksistaan, jotka oli jätetty turvatta, kun olimme pyhästi luvanneet olla kajoamatta heihin, mutta nyt kaikki ovat kohdanneet loppunsa meidän käsiemme kautta, jopa pienimmät lapsetkin. Jos meille olisi hiljattain tehty niin, eikö meidänkin vihamme purkautuisi? "

Fantasia ei ole minun kirjallisuudenlajini, ja totta puhuakseni olin alkupuolella vähällä jättää kesken. Päätin kuitenkin sinnitellä ja teoksen loppupuolelta löytyikin muutama huikaisevan hieno kohtaus. Näitä sykähdyttäviä kohtia olivat mm. ritari Gawainin pohdinnat syyllisyydestään ja sotimisensa ja palkkasoturin ammattinsa oikeutuksesta sekä vanhan avioparin keskinäinen rakkaus ja kiintymys. Olisin kuitenkin suonut, että Ishiguro olisi hiukan suitsinut villisti laukkaavaa mielikuvitustaan ja jättänyt vaikkapa sadat keljuilevat keijut vähemmälle.

"Jumalamme on armon jumala, vaikka pakanana teidän on ehkä vaikea ymmärtää sitä. Ei ole hulluutta pyytää anteeksiantoa sellaiselta jumalalta, olipa rikos kuinka hirveä tahansa. Meidän jumalamme armo on ääretön."
***
"Kyllä vain, me tapoimme monia piittaamatta siitä, kuka oli vahva ja kuka heikko. Jumala ei ehkä hymyillyt meille suopeasti, mutta me puhdistimme maan sodasta."

Teos on haasteellinen ymmärtää, mutta pääasia on mielestäni tahallinen ja armelias unohtaminen, joka tekee elämän siedettävämmäksi elää. Tämä unohduksen sumu valtaa niin kansakuntien kollektiivisen mielen kuin yksityisen ihmisenkin muistikuvat. Kollektiivisen unohtamisen kohteita tai syitä voivat olla esim. menneitten sotien ja siirtomaavaltojen hirmuteot. Yksittäisen ihmisen menneisyyteen ja pitkään parisuhteeseen mahtuu niin ikään paljon ikävää, jonka mieluusti unohtaa ja torjuu. Sir Gawainin parista puheenvuorosta mieleeni tuli monta nykyistä ja 1900-luvun historian kauheutta: Syyria, Jugoslavia, II maailmansodan järkyttävät tapahtumat eri Euroopan maissa, Chile, Argentiina, omakin sisällissotamme. Lista on loputon. Uskonto tai tulenpalava poliittinen aate oikeuttaa mielissämme julmat terroriteot, joita maailma jälkeenpäin kauhistelee ja tuomitsee.

"Tuli vain mieleeni, prinsessa. Onko mahdollista, että rakkautemme ei olisi vuosien mittaan vahvistunut näin lujaksi, jos sumu ei olisi vienyt meiltä sitä minkä vei? Ehkä vanhat haavat paranivat sen takia."

Axlin ja Beatricen liikuttava ja vahva rakkaus kesti myös menneitten loukkausten ja erimielisyyksien mieleen tulvahtaneet muistot. He olivat luvanneet rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisissä, pysyä yhdessä aina. Mutta lautturin viimeiselle matkalle kunkin ihmisen on lähdettävä yksin.

Ishiguron tapa kirjoittaa tuntui joissakin dialogeissa jokseenkin tankkaavalle. Mystisyys sekoitti päätäni ja mieltäni armotta, mutta lopun muutamassa luvussa kirjailija suorastaan loisti. On tämä jännä veijari, tämä nobelisti Ishiguro!

Haudattua jättiläistä on luettu paljon, tässä muutama mielipide, ole hyvä:

Luettua elämää, Lumiomena, P.S. Rakastan kirjoja, Takkutukka, Tuijata,

Ishiguron teokset:
Silmissä siintävät vuoret, 1983 - A Pale View of Hills, 1982
Menneen maailman maalari, 1988 - An Artist of the Floating World, 1986
Pitkän päivän ilta, 1990 - The Remains of the Day, 1989
The Unconsoled (1995) - ei suomennettu
Me orvot, 2002 - When We Were Orphans, 2000
Ole luonani aina, 2005 - Never Let Me Go, 2005
Yösoittoja, 2011 - Nocturnes, 2009
Haudattu jättiläinen, 2016 - The Buried Giant, 2015 

Kazuo Ishiguro
The Buried Giant 2015
Haudattu jättiläinen
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Jussi Kaakinen
Tammi 2016
****
Kirjastosta

Anna-Liisa Ahokumpu - Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Tällä Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaanilla on hurmaavan houkutteleva nimi ja tavattoman kaunis kansi. Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on surullinen tarina sodan aiheuttamista tragedioista yksilötasolla ja kertoo siitä kuinka menneet traumat heijastuvat jopa kolmanteen polveen. Lapin sota tuhosi jollain tapaa kaikkien kirjassa esiintyneiden henkilöiden elämät, vaikka henki säilyi.

Max on nelikymppinen eronnut mies, tytär Niia asuu äitinsä kanssa, mutta viettää joskus viikonloppuja isän luona. Perhoset ovat Maxin intohimo ja hänelle tärkeintä elämässä. Max tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja vieraaksi ihmisten yhteisössä. Niin on ollut lapsuudesta saakka: kiusa ja pilkka ovat olleet armottomia. Kaikkihan sen tiesivät, vaikka miten olisi halunnut salata: Maxin isä oli natsi, hän on saksalaisen sotilaan äpärä.

Lapissa oli jossain vaiheessa 200.000 saksalaista sotilasta. He olivat meidän suomalaisten liittolaisia ja aseveljiä ja heihin suhtauduttiin myönteisesti. Rakkauksia ja romansseja syntyi. Kun Saksan sotaonni kääntyi, saksalaiset muuttuivat hetkessä vihollisiksi. Lappi paloi ja naisista tuli saksalaisten huoria. Maxin äiti Silvia oli yksi näistä rakastuneista nuorista naisista, jonka unelmat sortuivat tylysti: sulhanen katosi, Silvia jäi yksin ja syntyvä lapsi isättä. Silvia toivoi ja odotti, odotti ja toivoi -  kymmenen vuotta. Vaikeni lopulta ja kantoi yksin sisimmässään häpeänsä, pettymyksensä, katkeruutensa ja tuskansa.

Saksalaisveljekset Erik ja Viktor olivat molemmat sotakomennuksella Suomen Lapissa, ja rakastuivat palavasti samaan naiseen. Mustasukkaisuus ja kostonhalu ylittivät perhesiteet ja veljesrakkauden. Viktor säilyi hengissä ja eli pitkän elämän, mutta tyngäksi se supistui kun kirvelevä omatunto sammutti kaiken luovuuden.

Minun kävi sääliksi kaikkia teoksen henkilöitä, sillä he kaikki vaurioituivat Lapin sodan seurauksena. Silvialta katkesi yhteys omiin vanhempiin täysin ja hän joutui kestämään ympäristön pilkat ja huorittelut. Jaksaakseen oli vaiettava kuin simpukka, voimia ei riittänyt olla tukeva ja rakastava äiti pojalle Maxille. Perhostutkija Max tuntui minusta elävältä kuolleelta, natsiäpärän pilkat olivat opettaneet olemaan varovainen ja varuillaan. Surulliselta tuntui, että hän oli siirtämässä tätä vierauden ja kylmyyden perintöä tyttärelleen Niialle. Stanislauksen veljekset sitten. Toki Erik teki katalan tempun veljelleen Viktorille, jonka tämä kosti - mutta millä hinnalla!

Kauniin ja traagisen tarinan taustalla on rankka ja tärkeä aihe. Samat traumat vaikuttavat edelleen monessa suomalaisessa suvussa. Joku määrittelemätön piti minua kuitenkin loitolla päähenkilöistä ja tarinasta. Ahokummun teksti leijailee kevyesti kuin perhonen, se on vähäeleisen kuulasta ja virheetöntä, mutta ehkä kaipasin  kirjailijalta enemmän rohkeutta, syvyyttä ja särmää.

Anna-Liisa Ahokummun (s. 1984) juuret ovat Taivalkoskella. Vuosia sitten hän näki kuvan vanhasta perhoskokoelmasta. Siitä alkoi kehkeytyä Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa.

Anna-Liisa Ahokumpu  

Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Gummerus 2018
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
**

Lukukappale kustantajalta - kiitos