13. marraskuuta 2018

Anneli Kanto - Ihan pähkinöinä


Anneli Kanto on loistava tarinankertoja, joten totta kai tämä hänen uusi aluevaltauksensa tuli lukuun. Ihan pähkinöinä on sympaattista ja sarkastista bitch lit -viihdettä, jossa minäkertojana toimii viittä vaille viisikymppinen Mirjami. Tämä linjojaan vahtiva, stilettikoroillaan sipsuttava ja aina elegantisti pukeutuva sinkkunainen on kotoisin Seinäjoelta, mutta jättänyt sikäläiset nuhjuiset ympyrät taakseen aikoja sitten. On kaikki menestyksen merkit: upea työsuhdeasunto arvokiinteistössä Töölössä, työsuhdeauto ja huippupalkkainen työ mainostoimistossa. Öitä sulostuttaa nuori nouseva videotaiteilija Stefan, jonka kanssa käydään viettämässä rakkausviikonloppuja Pariisissa ja Singaporessa. Mirjami maksaa, tottakai, kuten puuman osaan kuuluu.

Naisen hallittu elämä ja ojennuksessa oleva pakka menevät kuitenkin tyystin sekaisin, kun nuori pomokaksikko  Sturm und Drang - tai millä nimellä heitä kutsutaankaan - irtisanoo toimiston koko senioriportaan ja myy firman enemmistön kiinalaisille. Samaan syssyyn saapuu suruviesti lapsuudenkodista, joten on lähdettävä Seinäjoelle järjestämään hautajaisia, huolehtimaan siskon orvoksi jääneestä alaikäisestä tyttärestä Usvasta ja rullatuolilla liikkuvasta äidistä.

Uskon, että Anneli Kannolla on ollut hirmuisen hauskaa Mirjamin alennustilaa kuvatessaan. Kirjailija lataa sivuille kaikki mahdolliset nuorten bisneshaitten sanontatavat ja kertoo osuvasti, miten hienostelevan Mirjamin on vaihdettava ranskalainen gourmet makkaraperunoihin. Hän päätyy olosuhteiden pakosta uhmakkaan Usvan huoltajaksi, ja käytännössä äitinsä omaishoitajaksi. Ränsistyvä kotitalo nielee laskuineen Mirjamin tilin tyhjäksi.

Olin väsynyt ja himoitsin hiilareita. Suklaata, jäätelöä, voikkuleipää. Vatsani pömpötti, reiteni levisivät. Olin jo ostanut halpamarketista collegeverkkarit, joissa hiihtelin päivät pääksytysten. Verkkareissani ehkä piili turtumusvirus, joka nousi takapuolesta kohti aivoja. Kadotin ajantajuni. (...) Päivät olivat suttuisia ja hämäriä.

Elämä Köyhänluomalla, Seinäjoen keskustan laitamilla on lannanhajuista ja ankeaa. Mirjamin mielentila painuu alamaihin, aina väsyttää ja hiilaripitoinen ruokavalio iänikuisine pullineen kerää rengasta vyötärölle. Äiditön Usva on sisältä herkkä mutta päältä kova, sekoilee ja lintsaa - ja koulun Wilma-järjestelmä tekee huoltajatätinsä hulluksi. Tytön silmäterät, Barbara ja Eeva, tarvitsevat silloin tällöin asiantuntijan neuvoja, joten tohtori Jarkko tulee talossa tutuksi. Tämän keski-ikäisen miehen pehmeä vartalo on aivan toista kuin Stefanin trimmattu six-pack, mutta valinnanvaraa ei Köyhänluoman kylä miehissä tarjoa. Amor lennättelee nuoliaan, sormuksia pujotellaan sormiin, mutta täysin vaaleanpunaisissa ja utuisissa onnenpilvissä ei leijailla.

Hauskan lisänsä tarinaan tuo Seinäjoen vastaanottokeskus ja tienoolla pyörivä Salim. Mies puhuu hoono soomi, mutta on oikeasti irakilainen korkeastikoulutettu insinööri. Salimista Mirjami leipoo ranskaa suoltavan Irakin rakennushankkeitten asiantuntijan ja Usvasta tylyn punk-assarin. Yhdessä kolmikko tekee rynnistyksen pääkaupunkiin kansainvälisten bisnesten apajille.

Anneli Kanto kuvaa mehevästi ja osuvasti eroja pääkaupungin menevien ja menestyvien juppipiirien ja pienen maaseutupaikkakunnan ihmisten välillä. Pohjanmaan murretta oli käytetty juuri sopivasti, ja se istutti tarinan tukevasti miljööseensä. Ihan pähkinöinä on sympaattinen ja viihdyttävä - hauskasti kirjoitettu pikkutarina, joka toi iloa ja hymyn huulille.

Anneli Kanto
Ihan pähkinöinä
Kansi Terhi Ekebom
Karisto 2018
HYVÄ ***
Kirjastosta
_______________

Muissa blogeissa: Kirjakko ruispellossa, Tuijata
Anneli Kannolta olen aiemmin lukenut vahvan sisällissotaromaanin Lahtarit

12. marraskuuta 2018

Liv Strömquist - Prinssi Charlesin tunne


Naisina meidät on kasvatettu 
ottamaan vastuu kaikenmaailman idioottien tunteista!

Liv Strömquistin Prinssi Charlesin tunne on railakasta feminististä sarjakuvaa Ruotsista. Nimensä albumi on saanut kaikkien tuntemasta kuninkaallisesta kolmiodraamasta. Charlesin, Dianan ja Camillan soppa ei suinkaan ole ainoa Strömquistin ruotima onneton rakkaustarina, vaan myös Whitney Houston laulaa häntä huonosti kohdelleelle Bobbylleen And I will always love you - ja menehtyy huumeisiin. Strömquist tutkii mitä rakkaus on ja miten tähän on tultu; miten älykkäästä ja lahjakkaastakin naisesta on tullut miehelle näin alisteinen.

Skandinaavisen mytologian jumalattaret, mm. Freija ja Frigg, olivat nimittäin itsenäisiä ja omapäisiä, seksuaalisesti paljon vapaampia kuin myöhemmät siskonsa. Ikävä kehitys on toki monimutkainen kulttuurihistoriallinen juttu, mutta suurimmat syylliset ovat viktoriaaninen naiskuva ja se, että avioliittoja alettiin solmia rakkaudesta. Kyllä, näin on.

  • 1800-luvulla liu’uttiin viktoriaaniseen ja kaksinaismoralistiseen naiskuvaan: nainen oli joko madonna tai huora. Kunnon kristillisen aviovaimon ja äidin ei ollut sopivaa nauttia seksistä, eikä ylipäätään käyttäytyä normeista poikkeavalla tavalla. 
  • Naisen ainoa valuutta avioliittomarkkinoilla oli seksi. Ei siis pitänyt suostua seksiin ennen avioliittoa, koska siten naisen ainoan kauppatavaran arvo oli vaarassa devalvoitua. 
  • Rakkausavioliitot loivat yhteiskunnan, jossa rakkauden arvoa pidetään suhteettoman suurena. Tärkeydestä rummuttavat viihdekirjat ja elokuvat.

Rakkauteen osana kuuluvan seksuaalisen omistusoikeuden kuvaus oli hulvatonta ja osuvaa. Tämän omistusoikeuden loukkaaminen synnyttää toisessa osapuolessa - niin miehessä kuin naisessa - äärimmäisen vahvoja vihan ja mustasukkaisuuden tunteita. Strömquist kuvaa näitä loukattuja tunteita todella mainiosti ja osuvin sanankääntein. Uskoton nainen päätyy tänäänkin usein - traagista kyllä - kumppaninsa pahoinpitelemäksi, pääsee jopa hengestään. Nykyään rakkaus sisältää lupauksen täydellisestä onnesta, ennen tämän lupauksen antoi uskonto. Strömquist vetää johtopäätöksen: rakkaus on kahdenvälinen miniuskonto.

Miehet antavat itsestään parisuhteessa paljon vähemmän, naiset taas panostavat suhteeseen ja ovat uhrautuvia huolenpidossaan. Miehet ovat egoisteja ja kykenemättömiä todelliseen läheisyyteen, mutta siitä huolimatta me naiset matelemme heidän edessään ja anelemme hyväksyntää. Strömquistin Hoivaa miestä MM oli aika mainio veto. Kisassa mitalin saivat mm. rouva Hemingway, joka hoivasi pahasti alkoholisoitunutta Ernestiä 10 vuotta, miestään 36 vuotta nuorempi Oona Chaplin sekä Alzheimeriin sairastunutta miestään Ronaldia hoivannut Nancy Reagan. Ronaldin sairauden kuvaus hipoi tosin hyvän maun rajoja.

Strömquist on kärjekäs ja liioitteleva, mutta monesti hillittömän riemastuttava. Kuvitus oli minusta paikoin todella taiteellista ja upeaa. Tekstiä oli aavistuksen liian paljon ja joskus se oli vaikeasti luettavaa. Strömquist on ihailtavan terävä ja oivaltava, sanottavaansa feministiseen suuntaan liioitteleva. Silmille lävähtivät monet rakkauden normaaleina ja hyväksyttävinä pitämämme omituiset ja koomiset piirteet.

Learnig to love yourself is the greatest love of all.


Ruodin lopuksi kirjan kansikuvaa: minusta se on tavattoman ruma ja mauton. Varmasti taustalla on jotain (amerikkalaisen) romanttisen rakkauden parodiaa, joka ei avaudu minulle. Kuvituksena Stömquist käyttää joutsenia kirjassaan monessakin kohtaa, sillä nehän symboloivat ikuista parisuhdetta. Jos huonosti käy, sanoma ehkä kuuluu ’nalkissa oot ikuisesti’. Kun Strömquist on loistava piirtäjä, kysyn eikö esimerkiksi tästä kirjan aukeaman kuvasta olisi saanut puhuttelevamman ja lukemaan houkuttelevamman kannen?

Liv Strömquist
Prins Charles känsla 2010
Prinssi Charlesin tunne
Suomentanut Helena Kulmala
Sammakko 2017
ERITTÄIN HYVÄ ****
S. Lahtinen Sammakolta muisti minua ystävällisesti Strömquistin sarjakuvilla - kiitän lämpimästi!
______________


Länsimaisen kulttuurin totuuksia riemukkaasti kyseenalaistava Strömquist tutkii Prinssi Charlesin tunteessa parisuhdetta, romanttista rakkautta ja avioliittoa – sekä niihin kuuluvia valta-asetelmia ja hullunkurisia ehtoja, joita olemme tottuneet pitämään normaaleina ja jopa ”romanttisuuden” määritelmänä. 

Tulossa suomeksi keväällä 2019:
Einsteins nya fru : Samlade serier av Liv Strömquist 2018

11. marraskuuta 2018

Shiwu - Kaivoin lammen kuuta varten #runosunnuntai



Jumalaksi tai buddhaksi ryhtyminen on helppoa,
mutta vaikeinta on olla munkki.
Väsyttää jatkuvasti eikä ehdi levätä riittävästi:
jos ei polttopuita tai vettä, temppelitehtävien hoitamista.

Kaivoin lammen kuuta varten vie kiehtovalle matkalle 1300-luvun Kiinaan ja chanmunkki Shiwu Qinggongin (Kivimajan) elämään ja ajatuksiin. Ajatuskokoelman on suomentanut ja toimittanut Itä-Aasian tutkija Miika Pölkki. Kirjan lopun selitykset avaavat joitakin suomalaiselle lukijalle outoja ilmauksia ja Pölkki kertoo mielenkiintoisesti chanbuddhalaisuudesta. Lyhyt kuvaus Shiwun elämästä avaa hänen ajatuksiaan.

Shiwu (1272-1352) syntyi Jangtse-joen suistoalueella sijaitsevassa Changshun kaupungissa. Elettiin mongolivallan ja Kublai-kaanin perustaman Yuan-dynastian aikaa (1271-1368). Mongolit syrjäyttivät kiinalaisia oppineita valtion viroista, jolloin nämä usein vetäytyivät vuorille kirjoituspuuhiin. Kulttuuri ja kirjallisuus hyötyivät. Parikymppisestä lähtien Shiwu opiskeli useita vuosia eri chanmestareiden johdolla, kunnes hänet kutsuttiin mietiskelymestariksi Hangzhoun temppeliin.

Sinne tänne seilaavat ihmisjoukot täyttävät hallintokäytävät,
heidän viestijuoksunsa jatkuu yötä päivää.
Virkamiehet havittelevat suosiota ja mainetta,
kauppiaat mukavuutta ja voittoja.
...

Skorpionihännät ja susisydämet hallitsevat maailmaa,
jokaisella keinonsa päästä eteenpäin.
Mutta kuinka monesti puhkeaa hymyyn elinaikanaan,
kuinka monta rauhallista hetkeä koittaa päivässä?

Virkamiehen hälisevä elämä vallanhimoisten pyrkyreiden keskellä ei kuitenkaan viehättänyt ja niinpä nelikymppinen Shiwu vetäytyi vuorille yksinäisyyteen. Punapilvivuoren vaatimattomassa ruohomajassa vierähti parikymmentä vuotta. Vielä kerran, jo kuusikymppinen Shiwu hylkäsi rakkaan vuoristomajansa ja lähti keisarin kutsusta temppeliin apotiksi. Kahdeksan vuoden kuluttua hän hylkäsi lopullisesti vallan oravanpyörän ja vetäytyi loppuelämäkseen majaansa Punapilvivuorelle, jossa hän kuoli 81-vuoden iässä.

Hopeakynttilöitä jadehallissa, laulun täyttämiä öitä,
Kultalaaksoa tai varakkaiden talojen silkkiverhoja
ei voi verrata syrjäilijän ruohomajaan,
jossa luumunkukat hohtavat pilvettömässä kuutamossa.
...

Me kukimme ja lakastumme kuin kukat,
keräännymme ja hajaannumme kuin pilvet.
Maalliset ajatukset unohdin ajat sitten,
nyt olen vain virttymässä pois vuoren laella.


Yritin hahmottaa millaiselta Kiinan vuoristoseutu näyttää. Vuoret ovat vihreitä mäntyjen peittämiä ja terävähuippuisia. Ne ovat eittämättä erittäin vaikeakulkuisia tänäänkin, saati sitten 700 vuotta sitten. Katseltuani kuvia ymmärsin paremmin, mistä Shiwu puhui: vain harva jaksoi kulkea vaivalloisen matkan ylös vuorille, vieraita kävi Punapilvivuorella harvoin - eikä Shiwu satunnaisista kulkijoista innostunutkaan. Mutta kun merkityksellinen ystävä tuli vieraaksi hän nuortui ja innostui juttelemaan koko yön.

Majani sijaitsee Punapilvihuipun laella,
vain harvat vieraat uhmaavat kielekkeitä ja rotkoja.
Kantaessani polttopuita torille liukastelen sammaleissa,
ja kantaessani riisiä takaisin ylös uin hiessä.
Vähä riittää kun nälkä ei lopu,
ei auta ahnehtia kun aikaa on rajallisesti.
En halua pilata toisten iloja,
vain näyttää miten joutavuuksista vapaudutaan.

Vuoristosyrjäilijän elämä oli niukkaa ja työntäyteistä. Toisin kuin jotkut vuorille vetäytyneet munkit Shiwu halusi olla omavarainen eikä kulkea kulho kourassa almuja anelemassa. Hän istutti mäntyjä ja keräsi polttopuita, ja kantoi niitä myytäväksi alas kylään. Hän muokkasi pengerrettyjä kasvatuspenkkejään, kuokki, kylvi ja korjasi, ja keräsi myös luonnosta syötävää. Ruokavalio koostui kulloisenkin vuodenajan antimista: vuoristoriisiä, jamssia, bataattia sekä bambunversoja ja -juuria. Hurmaavalta kuulostivat keväisen sinisateen silmut. 

Hiukan ristiriitaisesti Shiwu puhuu työn paljoudesta ja uuvuttavuudesta, mutta sanoo toisaalta laiskottelevansa ja kuluttavansa aikaa jouten ollen. Yhä uudestaan hän ylistää luonnon kauneutta, kuun valoa ja lintujen laulua - ja tottakai luumupuitten hurmaavaa kukintaa. Monissa runoissa tulee esiin vastakkaisuus Shiwun itsensä valitseman ja temppeleissä mainetta hamuavien elämäntavan välillä. Hän miettii mikä on elämässä tärkeää. Kun ihmisen elämä kestää maksimissaan sata vuotta, kannattaako kerätä tavaraa?

Harvoin yltää elämänkaari sataan vuoteen, 
miksi siis tavoitella voittoja ja mainetta?
...

Sata vuotta vilahtaa ohitse hetkessä,
mutta pohtiiko kukaan tätä läpikotaisin?
Jos ei ole selvillä siitä mitä tekee,
elämän ja kuoleman reuna tulee vastaan äkisti.


Vanheneminen ei tunnu chanmunkistakaan ylevältä: voimat ovat huvenneet ja mies on luuta ja nahkaa. Hatarassa majassa on hytisyttävän kylmää talvisin ja vaatteet ovat resuisia ja riekaleina.  Niitä hän paikkailee lootuksen lehdillä ja pilvipaikoilla. Joskus hän on päivän töistä täysin uupunut, rojahtaa vain kovalle ruohomatolleen ja painaa päänsä puiselle tyynylle. Vanhemmiten hän nukkuu mielellään pitkään. Bambuseinämä kahisee ja gibbonit huhuilevat. Tähdet loistavat taivaalla ja kuu valaisee satumaisesti maiseman ja heijastuu Taivasjärven lähteeseen. Shiwun todellinen ilo on tässä hetkessä.

Kun suljin silmäni kaikki oli hyvin,
mutta avaan silmäni jälleen,
koska rakastan vuoria.

Suomalainen voi kokea syvän luontoyhteyden, kaikkeuden läsnäolon ja zen-hetken vaikka varhain sumuisena aamuna mökillä kun maailma herää uuteen päivään. Moni kohtaa skorpionihäntiä ja susisydämiä työelämässä. Vaikka emme voi eristäytyä maailmasta Shiwun tavoin, voisimme joskus miettiä rajallista aikaamme. Ehkä silloin monet asiat asettuisivat oikeisiin mittasuhteisiin. Shiwun mietteet veivät minut kauas Kiinan vuorille ikiaikaiseen rauhaan. Kaivoin lammen kuuta varten on lisäksi kirjana kaunis kuin koru. Se on pieni ja kompakti; kannen satiininen pinta ripauksella kultaa ja bambun lehvien takaa pilkottavine kuineen on ihastuttava. Valloittava ja viehättävä zen-matka.

Shiwu Qinggong
Kaivoin lammen kuuta varten
Suomentanut Miika Pölkki
Kansi Satu Kontinen
Art House 2018
ERITTÄIN HYVÄ ****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________

Kaivoin lammen kuuta varten on ensimmäinen suomennettu kokoelma Shiwun ajatuksista. Sen on suomentanut ja kommentein täydentänyt ansioitunut Itä-Aasian tutkija Miika Pölkki (s. 1975), joka on kääntänyt itäaasialaista kirjallisuutta ja julkaissut kirjoja muun muassa zenbuddhalaisuudesta.

Temppeliaiheinen tapetti täältä
Jangtse-joen kuva täältä
Vuoristomaisemia Kiinasta haulla tianmenshan mountain

❤︎
Tuija luki rakkausrunoelman Aina
Takkutukka rauhoittui myös Shiwun ajatuksissa - Kaivoin lammen kuuta varten
Estherin runossa Hämärä laskeutuu