Susinukke Kosola - Avaruuskissojen leikkikalu

Sinä olet ihminen. Se on ihan okei.

Meidän ihmisten kohtalona on elää avaruudessa seilaavalla pikkuisella pallolla, mutta ... tämä taivaankappale on surullisen pellen nenä... tarvitaan vain ... yksi pieni myrsky ja lennämme kaikki avaruuskissojen leikkikaluiksi... maailma on kaaos, josta ei pääse pois, sillä ... avaruudesta ei voi paeta kuin sen syvimpään siniseen nurkkaan.

Tämän tapaiset ihmiskunnan premissit kuuluvat Kosolan ideologiaan, jota hän julistaa toisessa runokokoelmassaan Avaruuskissojen leikkikalu. Ei siis kannattaisi liiemmin isotella ja uhoilla. Mutta ihminen kokee olevansa koko maailmankaikkeuden ylin olento ja luomakunnan kruunu. Ja jokainen näistä kruunuista on sitä mieltä että oma kruunu loistaa kirkkaammin kuin tuon toisen. Me unohdamme niin kovin mielellämme, että ... me olemme niin vähän, vain yhden tähden pärske tähtikuvion marginaalissa...

kun maa oli litteä me kävelimme ympyrää

kun maasta tuli pyöreä me kävelimme palloa (...)

ja kuljimme kohti utopiaa ...

Kokoelman alaotsikkona on Tutkielma ihmisyyden valtavirrasta. Kosola julkaisee kolme eri listaa: Forerin, Loen ja Malrauxin. Kaikki ne vaikuttavat epämääräisyydessään joltain naurettavalta ja kliseiseltä psykologiahömpältä. Uskomme niin mielellämme, että minulla on käyttämätöntä potentiaalia, mutta maailma tai joku pirun kohtaloilkiö on estänyt menestykseni. Tottakai minä uskon että minulla on merkitystä maailmassa, vaikka maailmassa ei olekaan merkityksiä, kuten Kosola sanoo. Totta on myös, että olisimme mielestämme parempia poliitikkoja kuin nuo oikeat kelvottomat, eikö vaan? Näinpä me viilaamme itseämme linssiin ja jatkamme valehteluamme, sillä ... jos valehtelee aina ei voi erehtyä koskaan...

Kosola kuvaa vuodatusmaisesti ihmisen mitätöntä elämää ja surrealistista maailmaamme, jossa meidän kohtalomme on elää. Hänen jotkut juttunsa ja otsikkonsa tuntuvat naiveilta, mutta luulo on pettävää. Runoihin on julistuksen oheen siroteltu huumoriakin, paljon kahvinjuontia ja jääkaappimagneeteista koostuvia runoja. Sekä kysymyksiä kuten ... tältäkö olemassaolon pitäisi tuntua? Kosolan monet aforistiset väittämät ja tuoreilta tuntuvat kielikuvat viehättivät minua suuresti. Otan niistä tähän muutaman asiayhteydestään siepatun, anteeksi Kosola.

... jos tämä kirja olisi leipää niin siitä saisi 323 kaloria...
... aamutuulet työntyvät höyhenpeitteisiin nokkahuiluihin, tsirp....

... autan sinut unelman ääreen...
... hengität savua, ettet olisi tyhjä...
... ihmiselle ominaista: etsiä hyvää tapaa kuolla koska ei löydä hyvää tapaa elää... 
... jokaiseen aamuun on nidottu esitäytetty syntymätodistus...
... jokainen meistä on profeetta maalla jonne meidät on huonosti markkinoitu...
... tulevaisuus tulee riippumatta siitä onko ketään vastassa...

Kosolan äänessä on anarkistista paatosta, hän on terävä, hän on julistaja, joka uskoo lujasti siihen mitä sanoo. Kielikuvana Avaruuskissojen leikkikalu on kovin sympaattinen, siinä Kosola vetää minua nenästä ja sanookin ettei tämä mikään satujen maailma ole.  Tämä runokokoelma piilottaa sivuillensa paljon ja antaa aivoille töitä. Kosolan teksti on hienoa ja viimeisteltyä, joskin vaativaa. En tiedä sainko muuta lohtua Kosolan ideologiasta kuin tuon lauseen - Sinä olet ihminen. Se on ihan okei. Mutta onhan sekin jotain. Kun emme voi paeta absurdia elämäämme emmekä pääse pois tältä kreisiltä palloltamme, olkaamme armollisempia omalle pienelle ihmisitsellemme.

me emme vihaa ketään, etenkään heitä, 

joita pitäisi vihata 

koska vielä meillä on leipämme

Avaruuskissat pääsivät Larin Parasken jalkojen juureen
kirjabloggareiden Runokävelyllä Runon ja suven päivänä

Vuonna 1991 syntynyt Susinukke Kosola (Daniil Kozlov) on venäläistaustainen anarkistilyyrikko ja punk-runoilija, joka tunnetaan energisistä lavaesiintymisistään. Esikoisrunokokoelma .tik (2014).

Runokokoelman on lukenut myös Omppu

Susinukke Kosola
Avaruuskissojen leikkikalu, Tutkielma ihmisyyden valtavirrasta
Sammakko 2016
****
Kirjastosta

Elokuun top 5

Mitäpä tekisi kirjoihin hurahtanut kun sataa? Lukee tietysti! Kesä on minulla yleensä muitten juttujen aikaa, mutta elokuun sateet ja kolea sää antoivat tarvittavan tekosyyn viihtyä tuntikaudet kirjojen parissa.  Saldo mukavasti 12 kirjaa. Kaikki tänä vuonna lukemani kirjat löytyvät kuukausittain tuosta ylhäältä Luetut 2017 sivulta. Valitsin taas tapani mukaan viisi kuukauden elämyksellisintä - luku- ei paremmuusjärjestyksessä esitettyinä alla lyhyin luonnehdinnoin. 

ELOKUUN TOP 5

Selja Ahava - Ennen kuin mieheni katoaa ***** Gummerus 2017 

Ahavan teksti on paljasta, korutonta ja runollista. Se on henkilökohtaista. Taidokkaissa ja taloudellisissa lauseissa on kaikki olennainen, kaikki hätä ja tuska; kaikki kipu ja kaipuu; suunnaton pettymys ja petetyksi tuleminen. Kaikki nuo itse koetut tunnot Ahava kuvaa avoimesti ja sieluun menevästi sanojen listauksilla ja sisimmästä kumpuavilla lauseilla. Tekstissä ei tunnu olevan yhtään turhaa sanaa.

Anni Kytömäki - Kultarinta ***** Gummerus 2014

Astuin ikiaikaisiin koskemattomiin korpimetsiin Erikin ja Mallan kanssa. Tunsin sammaleen märän hajun ja mäntymetsän pihkan tuoksun kuumana kesäpäivänä. Palokärki nakutti, sepelkyyhkyt kujersivat, pöllö jossain viuhahti. Kyllä, uskoin voivani nähdä haltioita, keijukaisia ja peikkoja - karhunkin. En varmaan koskaan ennen enkä missään ole lukenut näin upeaa, monipuolista ja asiantuntevaa luontokuvausta. Sitä oli paljon, liki joka kohtauksessa, mutta se ei tuntunut itseään toistavalta jaaritukselta, vaan lumosi aina vaan.

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä ***** Atena 2017

Marrasvirran kaupunkisuunnittelun pääinnovaattori Kaarna on pikkuinen kooltaan mutta luovilta kyvyiltään suuri. Mies herää suurin odotuksin ja ylpeyttä tuntien kotikaupunkinsa syysfestivaalipäivään, joka on kansainvälistäkin kuuluisuutta saavuttanut The Tapaus. Päivän lukuisia happeningejä on koko kaupunki suunnitellut pieteetillä, Kaarna itse hionut juhlapuhettaan ja toimittajavaimo Minerva Stasi-näyttelyään. Herttainen perhehetki jäätelöbaarissa keskeytyy Kirsikkapuiston ylellisestä dementikkojen hoitokodista saapuvaan puheluun: Alice tekee lähtöä, tulkaa. Tästä alkaa Kaarnan päivän mittainen kujanjuoksu, joka hengästyttää lukijankin.

Olet täyttänyt minut tulella, toim. Sinikka Vuola ***** Wsoy 2017 

Minua ihastutti ja riemastutti se valtava tyylien ja lähestymistapojen kirjo, joilla runoilijat eroottisia tuntojaan kuvasivat. Joukossa oli varsin taiteellisia ja vertauskuvallisia runoja, mutta myös arkisia ja humoristisia erotiikan välähdyksiä. Joku sanoi sanottavansa hyvin proosallisesti, jopa vimmaisen pornahtavasti, toinen verhosi tunteensa luontokuviin tai murreilmaisuun. Antologian runoissa on koko erotiikan kattaus: ronski ja suorasukainen himo ja pano, hillitön kiihko ja hekuma; niissä on hellä herkkyys ja rakastetun kaipuu.

Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä I ***** Gummerus 1967

Paustovskin teksti on hurmaavaa ja viettelevää kuin impressionistinen maalaus. Hänen lukunsa ovat lyhyitä ja novellinomaisia, kokonaisuuksia jo itsessään. Luin hänen tarinoitaan kuin tuhannen ja yhden yön satuja, ja olin aivan ihastuksissani. Alkupuolelta jäi mieleeni esimerkiksi novelli joka kertoi huumaavasta Kiovan keväästä. Lukiessani mieleeni tulivat kuvat jostain venäläisestä televisiosarjasta. Näin maisemat, kartanoitten salit, hevosvaljakot ja ihmisten asut. Aika upea aikamatka!

Haastetilanne

Helmet 2017 -haasteessa ei muutoksia, sen puuttuvan kotimaisen klassikon olen jo lukenut (Pentti Haanpään Noitaympyrä), mutta Ylen 101 -bloggaus tulee ulos vasta marraskuun alussa.  Runohaasteeseen lisää 2 merkintää, Frau, Signorina & Bibi -haasteeseen ei yhtään ja Nipvet-blogin isännöimään Novellihaaste 2:een yksi merkintä. Oksan hyllyltä -blogin emännöimään kesän kolmanteen lukumaratoniin osallistuin myös, loppusaldo 554 sivua. Runokuu-haasteeseen osallistuin kolmella postauksella, tietokirjaviikkoon myös kolmella postauksella.

Mukavaa kirjasyksyä!

Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas

Westön Rikinkeltainen taivas on yksi niistä syksyn uutuuskirjoista, joihin olen ladannut suurimmat odotukset. Pettymyksen humahdus iski alkumetreillä, ja kestikin pitkään, mutta sitten Westö alkoi kuljettaa tätä suurta sukupolvisaagaansa sellaisella imulla, etten edes vikissyt. Kirjan kertoja on takavuosien bestselleristi, joka on sittemmin flopannut kahdella romaanillaan. Hän yrittää kertoa rehellisesti oman ja tiiviin ystäväpiirinsä elämäntarinan 60-luvulta nykypäivään valoineen, varjoineen ja kirvelevine kipupisteineen. Tapahtumapaikkana tietenkin suomenruotsalainen Helsinki ympäristöineen.

Olen yrittänyt kirjoittaa tätä kertomusta kolmekymmentä vuotta, olen yrittänyt kerran toisensa jälkeen, ja siihen että olen epäonnistunut yhä uudestaan on monia syitä. XX ja XX ovat kaksi syytä, joiden takia minun on ollut vaikea saada tarinastani kokonaista ja ymmärrettävää ja antaa ihmisille sitä arvokkuutta ja merkitystä jonka he ansaitsevat. (...) Todellista tarinaa on ollut vaikea kertoa minun itsenikin takia.

Rabellien mahtisuvun vaikutus kertojaan alkaa kun hän on kymmenvuotias pikkupoika. Rautakaupan myyjänä työskentelevä isä on pystynyt vihdoin vuokraamaan perheelle kesämökin meren rannalta. Kyläkaupalla kertoja törmää Alex Rabelliin, Eirassa asuvan yläluokkaisen perheen poikaan. Kertoja alkaa melkein asua uuden ystävänsä kotona Ehrensvärdintiellä ja kesäisin suvun kartanossa. Hän ihastuu kaikkeen tähän loistoon ja varakkuuteen, mutta luokkakuilu on syvä ja pysyvä: vaikka kelpuutetaankin joukkoon, tasavertaiseksi ei pääse ikinä. Rabelleilla on synkät salaisuutensa, joita Alex yrittää määrätietoisesti piilottaa, mutta harhautus ei kestä ikuisesti. Isä on poissa arkipäivän kuvioista, isoisä Poa hallitsee ja sijoittaa, lisäten liikeyrityksillään perheen varallisuutta.

16-vuotiaana tämä alemman keskiluokan kertojamme rakastuu päättömästi ja pakkomielteisesti ylimieliseen ja hemmoteltuun Stellaan, Alexin siskoon. He ovat eri maailmoista, mutta fyysistä vetovoimaa pakoon he eivät pääse. Heidän rakkaussuhteensa on tulevina vuosina alituisten on-off -vaiheitten rikkomaa. Ollaan erossa jopa vuosikausia kunnes taas päädytään muiden suhteiden jälkeen samaan sänkyyn. Kun fyysinen intohimo vanhuuden kynnyksellä lopulta on kulutettu loppuun jää kaunis ystävyys ilman seksuaalisia jännitteitä. Minusta tämä oli hienoa tässä parissa ja Westön kuvauksessa. Tarinan tärkeä nainen on myös Linda Vogt, kertojan toinen suuri rakkaus: Lindan syliin hän etsiytyy aina kun Stellan kanssa käy mutkikkaaksi.

Alexin ja Stellan kanssa vietettyjen varhaisten vuosien yllä lepäsi kimallus. (...) Nyt niillä kesillä on musta reunus, ja tiedän että se reunus oli niissä jo alusta asti. Minä en vain nähnyt sitä.

Kylmä ja laskelmoiva Alex on itsestäänselvä kingi ystäväporukassa, jota hän pyörittää miten tahtoo jo nuorena. Samaa häikäilemättömyyttä hän osoittaa myöhemmin myös bisneksissään, mikä johtaa tavattoman hienosti kuvatun 90-luvun laman kierteissä tragediaan, jolla on sitten dramaattiset seurauksensa myöhemmin. Tiiviiseen porukkaan kuuluivat myös pahis ja hyvis, nuoruuden seksisekoilut, ryyppäämiset, tappelut ja ristiinnaimiset. Ihmettelin mikä Alexia ja kertojaa  yhdisti. Yksinäisyys ja rikkonaiset kodit, vai sekö että Alex tarvitsi ympärilleen tämänkin ihailevan alamaisen, ja kertoja halusi itselleen rahtusen yläluokan glamourista?

Westö luo henkilöittensä ympärille pääkaupunkiseudulle levittäytyvän upean kudelman, kokonaisen maailman, jossa on paljon nyansseja. Mielenterveyspotilaisiin ei osata suhtautua hyvin vieläkään. Siksi voin hyvin kuvitella, että etenkin paremmissa piireissä toimittiin juuri kuten Rabellin suvussa: henkisesti sairas suvun jäsen oli piiloteltava suunnaton häpeä,  ja rahan ja vallan sokaisemia ihmisiä on ollut kaikkina aikoina,

Westö kirjoittaa lempeästi ja ymmärtävästi ihmisen elämästä ja ajan vääjäämättömästä kulusta, mutta hyvin realistisesti rumuutta kaihtamatta. Kerronta tuntuu avoimelta ja rehelliseltä kuvatessaan tiivistä ystäväpiiriä väärinymmärryksineen ja riitoineen, välirikkoineen ja taas uudestaan löytyvine yhteyksineen; se on terävää tutkailua suomenruotsalaisten piiri pieni pyörii -systeemistä, johon joskus joku vähempivarainenkin kelpuutetaan; mutta ennen kaikkea se on elämänmittainen rakkaustarina kertojan ja Stella Rabellin välillä.

Rikinkeltaisesta taivaasta löytyy paljonkin pohdittavaa: yhteiskuntaluokkien välinen kuilu, ystäväporukan dynamiikka, raha ja valta, ihmisten heikkoudet, alhaisuudet ja typerät teot, intohimo ja seksuaalisuus, vanheneminen, lasten suhde vanhempiin, elämän vaikeudet, nykymaailman haasteet... loputtomiin. Romaanin henkilöhahmot joutuivat luopumaan monesta rakkaasta ja tärkeänä pitämästään ihmisestä ja asiasta. Luopumisen kuvauksen koinkin itselleni hyvin puhuttelevana: jopa Stella Rabell joutui luopumaan rakkaasta lapsuuden Ramsvikista ja kertojamme sekä siitä että pitkäaikaisesta perheen vuokramökistä. Ei pettänyt Westö odotuksiani, sillä Rikinkeltainen taivas on terävä, avoimelta ja rehellisen raadolliselta tuntuva kuvaus ihmisen elämästä valoineen ja varjoineen.

Kjell Westö

Den svavelgula himlen 2017

Rikinkeltainen taivas

Suomentanut Laura Beck

Otava 2017

*****

Kustantajan lukukappale - kiitos

Muissa blogeissa on luettu jo paljonkin mm.:
Kirjasähkökäyrä, Mummo matkalla, Reader why did I marry him?, Tuijata