Kirja vieköön!

15. maaliskuuta 2017

John Williams - Augustus

John Williams vie tässä viimeisessä, alunperin vuonna 1971 ilmestyneessä romaanissaan lukijan Antiikin Roomaan ja sen kihiseviin ja kuhiseviin valtataisteluihin. Rooma oli laajentunut koko Välimeren alueen kattavaksi imperiumiksi, jota kiusasivat sukupolvesta toiseen hillittömät valtataistelut, julmuudet, orjakapinat, diktaattoripyrkimykset, barbaarisodat ja nälkä. Williams kuvaa loistavasti roomalaista yhteiskuntaa ja sen tapoja:

Sellaisessa Roomassa minä nyt asun - lähes miljoonan asukkaan kaupungissa, olen kuullut. Tänne saapuu väkeä kaikkialta maailmasta - mustia miehiä Afrikan polttavilta hiekoilta, kalpeita pellavapäitä pohjoisen pakkasista ja kaikkia ihonvärejä niiden väliltä. Ja millainen kielten kirjo! Kaikki kuitenkin osaavat latinaa ja kreikkaa, joten kenenkään ei tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi.

Nuori Gaius Octavius oli vajaa 19-vuotias kun Julius Caesar (hänen äitinsä eno) murhattiin 44 eaa. Tuosta päivästä alkaen tämä nuori, sairaalloinen ja heiveröinen mies ei voinut välttää kohtaloaan. Hänestä tuli myöhemmin Augustus, Rooman ensimmäinen keisari, jonka hallituskaudella alkoi pitkä, vuosikymmeniä kestänyt rauhan aika, Pax Romana.

Williams rakentaa romaaninsa fiktiivisille muistiinpanoille, kirjeille ja päiväkirjamerkinnöille. Tämä ratkaisu istuu hienosti, sillä eri henkilöiden puheenvuorot valottavat eri näkökulmista tuota valtavaa valtataisteluiden ja vehkeilyjen verkostoa. Alkuosa on melko raskasta luettavaa, sillä nimiä vilisee paljon. Williamsin mahtava kerronta alkaa pujahtaa ihon alle vasta kun Julia-tyttären kohtalo valkenee hänen liikuttavissa päiväkirjamerkinnöissään. Lopulta myös itse Augustus pääsee ääneen elämänsä ehtoopuolella, 76-vuotiaana ja kuolemansairaana.

Williams teki Antiikin Rooman säälimättömän ja julman yhteiskunnan kaikkine puolineen erinomaisen eläväksi. Orjat vs plebeijit vs patriisit ja kolmen henkilön, triumviraatin, hallintotavan, jossa kukin jäsen ajoi häikäilemättömästi omaa etuaan. Toisinajattelijoiden, omaa valtaa uhkaavien eliminointi tai karkotus oli käytäntö - aivan kuten myöhemmän ajan diktatuureissakin. Sukulaisuussuhteilla ei ollut tässä merkitystä.

Tulevalla Augustuksella oli kasapäin vihollisia, mutta vaikeimmin voitettava oli Marcus Antonius, joka oli murhatun Julius Caesarin konsulikumppani. Marcus Antonius halusi itse valtaan eikä suostunut tunnustamaan nuoren Octaviuksen Caesarilta perimää valta-asemaa. He tekivät keskenään mitä omituisimpia vallanvarmisteluja, mutta riita kyti kunnes Marcus Antonius hävisi Aktionin taistelun ja teki itsemurhan samoin kuin myös hänen rakastajattarensa Kleopatra.

Avioliittopelejä vallan vuoksi

Roomassa ei tunnettu romanttista rakkautta, vaan avioliitot solmittiin suvun vallan vahvistamiseksi. Myös lapsia adoptoitiin tässä tarkoituksessa. Leskeksi jäänyt nainen naitettiin hyvin pian uudelleen. Silmät ymmyrkäisinä luin Williamsin tarinointia tästä sokkelosta. Muutama esimerkki:

Murhattu Julius Caesar oli lapseton. Niinpä hän adoptoi nuoren Octaviuksen postuumisti testamentissaan ja määräsi tämän valtansa perijäksi.
Octaviuksen 1. vaimo oli Marcus Antoniuksen tytärpuoli Clodia; Marcus Antonius puolestaan nai Octaviuksen siskon Octavianuksen, vaikka heilasteli samaan aikaan Kleopatran kanssa.
2. vaimo oli Scribonia, ruma ja luotaantyöntävä nainen, joka synnytti Octaviuksen ainoan tyttären Julian. Avioero astui voimaan samana päivänä kun Julia syntyi.
Erittäin vallanhimoinen Livia oli Octaviuksen pitkäaikaisin 3. vaimo, joka pääsi päämääräänsä: hän sai Octaviuksen naittamaan Julian pojalleen Tiberiukselle; Tiberiuksesta tuli Augustuksen jälkeen Rooman keisari ja Liviasta itsestään valtakunnan mahtavin nainen.

Valta & vallanhimo - Rooma! Rooma!

Augustus uhrasi koko elämänsä ja myös läheisensä vallanhimolle ja Roomalle. Hän uhrautui kohtalolle ja ylevälle päämäärälleen: hän halusi lujittaa Rooman imperiumin vallan, turvata sen rajat ja taata sille rauhan. Näissä pyrkimyksissä hän onnistui, mutta valtavin henkilökohtaisin uhrauksin. Ainoa tytär Julia oli isälleen rakas ja Augustus antoi tämän opiskella laajasti. Hän valvoi tyttärensä koulutusta, mutta uhrasi tämän Rooman hyväksi naittaen tämän omiin tarkoitusperiinsä sopiville miehille.

Julia oli oppinut ja sivistynyt nainen, joka ei suostunut rajoituksiinsa. Hän eli pahennusta herättävästi ja rakastui keisari Augustusta vastaan tähdätyn salaliitton johtajaan, Jullus Antoniukseen, Augustuksen entisen vihamiehen Marcus Antoniuksen poikaan. Augustus pystyi säästämään Julian hengen karkottamalla tämän yksinäiselle saarelle ja eristämällä tämän täysin ulkomaailmasta. Mitään kontaktia ei isällä ja tyttärellä viimeisinä vuosina ollut. Julia kuoli ilmeisesti miehensä Tiberiuksen toimesta nälkään ennen isäänsä.

On outoa odottaa maailmassa, missä ei ole valtaa, eikä millään ole merkitystä. Siinä maailmassa, josta tulin, kaikki oli pelkkää valtaa ja kaikella oli merkitystä. Siellä jopa lemmittiin vallan tähden; eikä lemmen päämääräksi tullut sen ilo vaan vallan monisyiset ilot. - Julia

Joutavaa komediaa

Kirjan viimeisessä luvussa vanha ja kuolemansairas Augustus matkaa sinisellä Välimerellä. Laiva ajelehtii, mihinkään ei ole kiire, on aikaa mietiskellä elämäänsä. Hän toteaa eläneensä kohtalon kouran alla ja esittäneensä niin monia rooleja, ettei häntä itseään enää ole olemassa. Tuntuu kuin elämä olisi kulkenut nuoren miehen illuusioista keski-ikäisyyden tragediaan - ja nyt vanhana kaikki tuntuu joutavalta komedialta. Augustus tuntee epätoivoa pitkästä valtakaudestaan, sillä yhtään ystävää ei ole jäljellä ja kaikki varteenotettavat seuraajaehdokkaat ovat kuolleet. Augustuksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nimittää absurdisti seuraajakseen julma ja häikäilemätön, häntä itseään vastaan salaliitossa vehkeillyt Tiberius.

En pysty tuntemaan muuta kuin halveksuntaa Tiberiusta kohtaan. Syvällä hänen sielussaan asuu katkeruus, jota kukaan ei ole käsittänyt, ja hänen luonnettaan määrittää julmuus, jolla ei ole mitään erityistä kohdetta. Hän ei kuitenkaan ole heikko mies eikä tyhmä, ja julmuus on keisarissa pienempi paha kuin heikkous tai tyhmyys. Siksi olen luovuttanut Rooman Tiberiuksen ja ajan sattumien armoille. Muuta en voinut.

Augustus on vaikuttava ja mykistävä lisä Williamsin vahvaan sarjaan Stoner & Butcher's Crossing. Ilkka Rekiaron suomennos oli laatutyötä. Romaani vei minut täysillä Antiikin Roomaan, kuulemaan Forum Romanumille puheita ja runoilijoiden säkeitä. Augustus on ajatuksia herättävä romaani 2000 vuoden takaiseen historiaan. Se herätti myös apeita ajatuksia - ihmiskunta ei tunnu paljon oppineen tai kehittyneen, samat julmat valtapelit, sodat ja kahakoinnit melskaavat myös nykymaailmassa.

Augustuksen ovat lukeneet myös Krista, Tuomas, Jenni, Laurakaneli,

John Williams

Augustus 1971

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Bazar 2017

*****

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

13. maaliskuuta 2017

Lenita Airisto - Elämäni ja isänmaani

Tämä kirja on Suomen historiaa niin kuin olen sen kokenut.

Se on elämäkertani niin kuin olen elämäni elänyt.

Lenita Airisto on näyttävä ja näkyvä nainen. Hän on edistänyt suomalaista muotia, designia ja vientiä isosti ja näyttävästi. Airiston elämäkerta on samoilla linjoilla, ei mikään pieni ja varovainen kuiskaus, vaan iso ja upea kuin Voguen triplapainos; 400 sivua ja yli 1200 valokuvaa kertovat tarinaansa loistaen laadukkaalla päällystetyllä paperilla. Elämäni ja isänmaani kattaa kaikki Suomen itsenäisyyden 100 vuotta, joista Airisto itse on elänyt hyvän siivun - ja täydesti. Tämä nainen on aina synnyttänyt lööppejä, niin nytkin. Lööpit näyttävät kirkuvan Airiston miesjuttuja, mutta minä en puhu nyt niistä vaan muusta.

Lapsuus sotavuosina ja sotaveteraanien kunnioitus

Kirjaa lukiessani huomasin, että itseasiassa tiesin hyvin vähän tästä naisesta, koko kansan Lenitasta. Airisto kuvaa lämmöllä yritteliäitä vanhempiaan ja heidän jättämäänsä henkistä perintöä. En tiennyt että hänen isällään oli saksalaiset sukujuuret. Niinpä natsiaika säväytti lukiessani Airiston tädin kokemista vaikeuksista 30-luvun Saksassa, jolloin ei-arjalaisia boikotoitiin natsiaatteen noustessa. Emmekä me sodan jälkeen syntyneet voi millään ymmärtää, miltä tuntuu herätä ilmahälytyssireeniin tai viettää yönsä pimeissä pommisuojissa.

Kirjassa tulee useinkin esiin se kunnioitus, jota Airisto tuntee sotaveteraaneja ja lottia kohtaan. Heidän taisteluaan ja suomalaisten yhtenäistä rintamaa saamme kiittää vapaudestamme ja tämän päivän vauraudestamme. Tuo sukupolvi uhrasi, me nuoremmat voimme nauttia ja paistatella. Airisto ottaa esiin myös 70-luvun stalinistiset sotaveteraanien vähättelyt ja halveksunnat, mutta onneksi niiden vähäisten jäljellä olevien veteraanien arvostus on palautettu.

Sotainvalidien veljesliiton Suomen Neito 1954

Tuo kruunaus oli alku Airiston huikealle uralle. Jo pitkällä Miss Universum -matkallaan Yhdysvaltoihin hän solmi hienoja ja hyödyllisiä kontakteja. Tämän nuoren naisen pää ei ollut höttöä ja haihattelevia pilvilinnoja täynnä, vaan hän osoitti älykkyyttä, tehtävälleen omistautumista ja skarppiutta jo tuolloin. Airisto opiskeli useita kieliä, kauppatieteitä ja tv-journalistiikkaa päässään kristallinkirkkaasti pärjääminen ja itsenäisen naisen elämä.

Suomi-imagon kohentamista ja vienninedistämistä

Noina kylmän sodan ja finlandisierungin aikoina viennin edistäminen oli myös Suomi-imagon kirkastamista. Airiston lukuisat ympäri maailmaa ulottuneet muoti- ja vienninedistämiskiertueet olivat värikkäitä ja näyttäviä uutiskynnyksen kevyesti ylittäviä spektaakkeleita, joissa alan parhaat valaistusekspertit, valokuvaajat ja mallit panivat parastaan suomalaisten tuotteiden hyväksi. Lenita Showt ja Success Story Finlandit kertoivat tarinaa Suomesta luovana, itsenäisenä ja luotettavana kauppakumppanina. Tästä kaikesta oli kiinnostavaa lukea. Miten valtavia taloudellisia riskejä, miten valtava työmäärä!

Tosin noista vuosikymmenistä ja tapahtumista lukiessa tulee myös surullinen olo. Mihin katosi mm. loistava suomalainen vaateteollisuus satoine työpaikkoineen, mihin katosivat Suomen trikoo ja suomalaisen designin kansainvälinen loisto ja glamour? Globalisaation muutosmyrskyt ovat olleet rajuja, mutta hienoa on, että kaikki tuon ajan vientiponnistukset on nyt dokumentoitu historiaan.

Edelläkävijyyttä naisena miesten maailmassa

Airiston yritteliäisyys ja suorapuheisuus ovat aina nostattaneet lööppejä - ja herättäneet kateutta. Markkinoinnin ammattilaisena hän on tiedostanut uutiskynnyksen ylittämisen tärkeyden: jos kukaan ei huomaa, kukaan ei myöskään puhu. Me muistamme mm. hänen puheensa vientimiestemme huonosta pukeutumisesta ja uusimman tokaisun Tavis on luuseri! Airiston menestys on saanut monet hyvissä asemissa istuvat miehet heittämään hiekkaa hänen rattaisiinsa. Mutta rehellisyys ja toiminnan läpinäkyvyys ovat pelastaneet aina, niin vientiponnistuksissa kuin tv-työssä.

Tietokirjoja aitiopaikalta

Kirjan loppuosassa Airisto puhuu muutosmyrskystä ja globalisaatiosta. Hän on itse elämässään ja yritystoiminnassaan osannut muuttaa kameleonttimaisesti kurssia. Kun yksi tie on kuljettu loppuun, on ollut aika astua uusille urille. 2000-luvulla Airisto on kirjoittanut useita tietokirjoja mm.: Eläköön 100 vuotta!: ikävallankumous vai suuri utopia?, Naarasenergia: hyöty ja uhka, Jatkoaika: molto vivace, Voitontahto: avain suomalaisten menestymiseen, Rautarouva; Teräsmies: globaalilla markkinapaikalla, Menestys!: uusia näkemyksiä ja selkeitä virikkeitä 2000-luvun businessihmiselle...

Lenita on itse Success Story. Nykyisessä tilanteessa Suomi tarvitsisi
muutamankin hänenlaisensa, jotka tekisivät uudestaan maastamme globalisaation paineissa
Success Story Finlandin!

Lenita Airisto on poikkeuksellinen ilmiö Suomessa. Hän on värikäs ja nuorekas, kaunis ja näyttävästi pukeutuva, hän kääntää päät missä vain liikkuu. Airisto on älykäs ja säkenöivä, hänen terävä kielensä sivaltaa. Hän on menestynyt urallaan. Kaikki tämä herättää meissä harmaissa suomalaisissa ennakkoluuloja, kateutta ja puheita pinnallisuudesta. Mutta onko Airisto lannistunut vähättelevistä puheista? Ei suinkaan. Hän on aina porskuttanut eteenpäin omana itsenään itse valitsemallaan tiellä. Ei voi kuin ihailla ja nostaa hattua.

Elämäni ja isänmaani kertoo itsenäisen Suomen taipaleesta sekä Lenita Airiston hämmästyttävän elämän käännekohdista, valinnoista ja ihmisistä. Kirja on omistettu Suomen puolustusvoimille sekä talvi- ja jatkosodan rintamamiehille ja -naisille, lotille. Kirja on upea ja värikäs katsaus satavuotiaan Suomen lähihistoriaan, teollisuutemme ja designimme menneeseen gloriaan ja yhden päättäväisen naisen kiehtovaan elämään.

Lenita Airisto on vieraana keskiviikkona 15.3. Baba Lybeckin Kirja vieköön! -illassa Savoyssa. Tuskin maltan odottaa.

Lenita Airisto

Elämäni ja isänmaani

Bazar 2017

*****

Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

12. maaliskuuta 2017

Adam Johnson - Orpokodin poika

Orpokodin poika on Pohjois-Koreaan sijoittuva fiktiivinen trilleri, joka toi Johnsonille Pulitzerin 2013. Fiktion taustalla on seitsemän vuoden tutkimustyö kirjan takakannen mukaan. En pysty arvioimaan mikä on faktaa mikä fiktiota, mutta eittämättä paljon pohjautuu tosiasioihin. Totta ovat japanilaisten sieppaukset, miljoonia tappanut nälänhätä ja valtava ruoka-avun tarve; totta ovat hallituksen propaganda sekä Kim Jong-ilin ja nykyään poikansa Kim Jong-unin uhittelut ja henkilökultti; totta ovat ihmisoikeusrikkomukset, vankileirit ja vaarallisiksi koettujen eliminointi, jolloin sukulaisuussuhteilla johtajaan ei ole pienintäkään merkitystä.

Kirjan päähenkilö Jun Do viettää lapsuutensa orpokodissa, jonka johtajana hänen isänsä toimii. Pojan äiti on siepattu maaseudulta Pjongjangiin hallituksen miesten viihdykkeeksi, kuten kaikki kauniit nuoret naiset. Orvot ovat maan alhaisinta kastia, joilla ei ole mitään ihmisarvoa. Orpokoti on itseasiassa työleiri, olot ovat kaameat, ruokaa ei ole ja monet pojat heittävät henkensä nukkuessaan öisin pakkasessa. Jun Do joutuu käyttämään valtaansa määrätessään pojille työt ja nukkumapaikat, hän ikäänkuin päättää kuka kuolee heti, kuka myöhemmin.

Kylmäpäiseksi osoittautunut Jun Do etenee tunnelitaistelijaksi, Japanin kansalaisten sieppaajaksi sekä vakoojaksi kalastusalukseksi naamioidulle laivalle. Tällä pestillä hänen rintaansa tatuoidaan kansallisen idolin, elokuvanäyttelijä Sun Moonin kuva osoitukseksi siitä että hän on vain tavallinen kalastaja. Jun Do oppii englantia ja päätyy tulkiksi Texasiin tehdylle valtiovierailulle. Siellä jotain menee vikaan, hallinnon epäilyt heräävät ja Jun Do vangitaan.

Vankilakaivoksen pimeissä ja epäselvissä oloissa Jun Do surmaa Sun Moonin aviomiehen vankilakaivosministerin ja taekwondomestari Gan ja ottaa surmatun henkilöllisyyden. Jun Do ilmaantuu Sun Moonin kotiin Gan univormussa ja rakastuu naiseen. Miehen elämän missioksi muodostuu Sun Moonin ja tämän lasten pelastaminen. Hän tietää että hänellä itsellään ei Rakkaan johtajan valtakoneistossa ole toivoa eikä tulevaisuutta, hän uhraa itsensä.

Orpokodin pojassa Johnson luo hyytävän fiktion faktojen ympärille:

Propaganda kailottaa kierolla tavalla vääristeltyjä totuuksiaan jokaisen kansalaisen kodissa ja Rakas johtaja hymyilee jättimäisissä potreteissa rakennusten julkisivuissa ja julkisten tilojen seinillä.
Hän on hyväntahtoinen isä, joka tekee kansalaisten elämän helpoksi vapauttaen heidät päätöksenteon vaivasta. Toisinajattelijat yksinkertaisesti eliminoidaan. 'Eutanasia' on maan käytäntö.
Vankileireissä ahertavat tyytyväisinä lobotomian läpikäyneet vangit ja eläkeläisille luvattu paratiisi pohjoisen rannnikolla kumisee tyhjyyttään.
Elämää ohjaa pelko perheen ja harvojen ystäviksi luokiteltavien puolesta, kehenkään ei voi luottaa. Johtajan mielivallan heittopusseilla ei ole minkäänlaista itsemääräämisoikeutta.

Jäätävä, julma, raaka ja mielikuvituksellinen. Johnson sekoittaa kirjaansa maagista realismia ja spefiä, seikkailukertomusta ja ideologian sairaita piirteitä siinä määrin, että lukijaa alkaa kuvottaa. Propagandan ja pelon alistamissa ihmisissä löytyi toki myös pieniä inhimillisiä piirteitä, välittämistä ja rakkautta. Kaiutinten propagandaviestit olivat mainioita sarkasmissaan. Kidutuskohtaukset autopilotteineen ja 'eutanasiat' veripusseineen saivat voiman pahoin. Mielenkiintoinen, vaikuttava ja ajatuksia herättävä tarina, ehkä ei kuitenkaan kaikkein herkimmille.

Kansalaiset, hyviä uutisia! Missä olettekin - keitiöissänne, toimistoissanne, tehdassaleissanne - aina kuullessanne tämän lähetyksen, kääntäkää äänenvoimakkuutta suuremmalle! Ensimmäiseksi haluamme kertoa, että Ruohoa Lihaksi -kampanjamme on ollut kertakaikkinen menestys. On silti vielä kannettava paljon lisää multaa talojen katoille, joten kaikille asuinyksiköiden johtajille on annettu ohjeet järjestää ylimääräisiä motivointikokouksia.