John Williams vie tässä viimeisessä, alunperin vuonna 1971 ilmestyneessä romaanissaan lukijan Antiikin Roomaan ja sen kihiseviin ja kuhiseviin valtataisteluihin. Rooma oli laajentunut koko Välimeren alueen kattavaksi imperiumiksi, jota kiusasivat sukupolvesta toiseen hillittömät valtataistelut, julmuudet, orjakapinat, diktaattoripyrkimykset, barbaarisodat ja nälkä. Williams kuvaa loistavasti roomalaista yhteiskuntaa ja sen tapoja:
Sellaisessa Roomassa minä nyt asun - lähes miljoonan asukkaan kaupungissa, olen kuullut. Tänne saapuu väkeä kaikkialta maailmasta - mustia miehiä Afrikan polttavilta hiekoilta, kalpeita pellavapäitä pohjoisen pakkasista ja kaikkia ihonvärejä niiden väliltä. Ja millainen kielten kirjo! Kaikki kuitenkin osaavat latinaa ja kreikkaa, joten kenenkään ei tarvitse tuntea itseään ulkopuoliseksi.
Nuori Gaius Octavius oli vajaa 19-vuotias kun Julius Caesar (hänen äitinsä eno) murhattiin 44 eaa. Tuosta päivästä alkaen tämä nuori, sairaalloinen ja heiveröinen mies ei voinut välttää kohtaloaan. Hänestä tuli myöhemmin Augustus, Rooman ensimmäinen keisari, jonka hallituskaudella alkoi pitkä, vuosikymmeniä kestänyt rauhan aika, Pax Romana.
Williams rakentaa romaaninsa fiktiivisille muistiinpanoille, kirjeille ja päiväkirjamerkinnöille. Tämä ratkaisu istuu hienosti, sillä eri henkilöiden puheenvuorot valottavat eri näkökulmista tuota valtavaa valtataisteluiden ja vehkeilyjen verkostoa. Alkuosa on melko raskasta luettavaa, sillä nimiä vilisee paljon. Williamsin mahtava kerronta alkaa pujahtaa ihon alle vasta kun Julia-tyttären kohtalo valkenee hänen liikuttavissa päiväkirjamerkinnöissään. Lopulta myös itse Augustus pääsee ääneen elämänsä ehtoopuolella, 76-vuotiaana ja kuolemansairaana.
Williams teki Antiikin Rooman säälimättömän ja julman yhteiskunnan kaikkine puolineen erinomaisen eläväksi. Orjat vs plebeijit vs patriisit ja kolmen henkilön, triumviraatin, hallintotavan, jossa kukin jäsen ajoi häikäilemättömästi omaa etuaan. Toisinajattelijoiden, omaa valtaa uhkaavien eliminointi tai karkotus oli käytäntö - aivan kuten myöhemmän ajan diktatuureissakin. Sukulaisuussuhteilla ei ollut tässä merkitystä.
Tulevalla Augustuksella oli kasapäin vihollisia, mutta vaikeimmin voitettava oli Marcus Antonius, joka oli murhatun Julius Caesarin konsulikumppani. Marcus Antonius halusi itse valtaan eikä suostunut tunnustamaan nuoren Octaviuksen Caesarilta perimää valta-asemaa. He tekivät keskenään mitä omituisimpia vallanvarmisteluja, mutta riita kyti kunnes Marcus Antonius hävisi Aktionin taistelun ja teki itsemurhan samoin kuin myös hänen rakastajattarensa Kleopatra.
Avioliittopelejä vallan vuoksi
Roomassa ei tunnettu romanttista rakkautta, vaan avioliitot solmittiin suvun vallan vahvistamiseksi. Myös lapsia adoptoitiin tässä tarkoituksessa. Leskeksi jäänyt nainen naitettiin hyvin pian uudelleen. Silmät ymmyrkäisinä luin Williamsin tarinointia tästä sokkelosta. Muutama esimerkki:
- Murhattu Julius Caesar oli lapseton. Niinpä hän adoptoi nuoren Octaviuksen postuumisti testamentissaan ja määräsi tämän valtansa perijäksi.
- Octaviuksen 1. vaimo oli Marcus Antoniuksen tytärpuoli Clodia; Marcus Antonius puolestaan nai Octaviuksen siskon Octavianuksen, vaikka heilasteli samaan aikaan Kleopatran kanssa.
- 2. vaimo oli Scribonia, ruma ja luotaantyöntävä nainen, joka synnytti Octaviuksen ainoan tyttären Julian. Avioero astui voimaan samana päivänä kun Julia syntyi.
- Erittäin vallanhimoinen Livia oli Octaviuksen pitkäaikaisin 3. vaimo, joka pääsi päämääräänsä: hän sai Octaviuksen naittamaan Julian pojalleen Tiberiukselle; Tiberiuksesta tuli Augustuksen jälkeen Rooman keisari ja Liviasta itsestään valtakunnan mahtavin nainen.
Valta & vallanhimo - Rooma! Rooma!
Augustus uhrasi koko elämänsä ja myös läheisensä vallanhimolle ja Roomalle. Hän uhrautui kohtalolle ja ylevälle päämäärälleen: hän halusi lujittaa Rooman imperiumin vallan, turvata sen rajat ja taata sille rauhan. Näissä pyrkimyksissä hän onnistui, mutta valtavin henkilökohtaisin uhrauksin. Ainoa tytär Julia oli isälleen rakas ja Augustus antoi tämän opiskella laajasti. Hän valvoi tyttärensä koulutusta, mutta uhrasi tämän Rooman hyväksi naittaen tämän omiin tarkoitusperiinsä sopiville miehille.
Julia oli oppinut ja sivistynyt nainen, joka ei suostunut rajoituksiinsa. Hän eli pahennusta herättävästi ja rakastui keisari Augustusta vastaan tähdätyn salaliitton johtajaan, Jullus Antoniukseen, Augustuksen entisen vihamiehen Marcus Antoniuksen poikaan. Augustus pystyi säästämään Julian hengen karkottamalla tämän yksinäiselle saarelle ja eristämällä tämän täysin ulkomaailmasta. Mitään kontaktia ei isällä ja tyttärellä viimeisinä vuosina ollut. Julia kuoli ilmeisesti miehensä Tiberiuksen toimesta nälkään ennen isäänsä.
On outoa odottaa maailmassa, missä ei ole valtaa, eikä millään ole merkitystä. Siinä maailmassa, josta tulin, kaikki oli pelkkää valtaa ja kaikella oli merkitystä. Siellä jopa lemmittiin vallan tähden; eikä lemmen päämääräksi tullut sen ilo vaan vallan monisyiset ilot. - Julia
Joutavaa komediaa
Kirjan viimeisessä luvussa vanha ja kuolemansairas Augustus matkaa sinisellä Välimerellä. Laiva ajelehtii, mihinkään ei ole kiire, on aikaa mietiskellä elämäänsä. Hän toteaa eläneensä kohtalon kouran alla ja esittäneensä niin monia rooleja, ettei häntä itseään enää ole olemassa. Tuntuu kuin elämä olisi kulkenut nuoren miehen illuusioista keski-ikäisyyden tragediaan - ja nyt vanhana kaikki tuntuu joutavalta komedialta. Augustus tuntee epätoivoa pitkästä valtakaudestaan, sillä yhtään ystävää ei ole jäljellä ja kaikki varteenotettavat seuraajaehdokkaat ovat kuolleet. Augustuksella ei ollut muuta mahdollisuutta kuin nimittää absurdisti seuraajakseen julma ja häikäilemätön, häntä itseään vastaan salaliitossa vehkeillyt Tiberius.
En pysty tuntemaan muuta kuin halveksuntaa Tiberiusta kohtaan. Syvällä hänen sielussaan asuu katkeruus, jota kukaan ei ole käsittänyt, ja hänen luonnettaan määrittää julmuus, jolla ei ole mitään erityistä kohdetta. Hän ei kuitenkaan ole heikko mies eikä tyhmä, ja julmuus on keisarissa pienempi paha kuin heikkous tai tyhmyys. Siksi olen luovuttanut Rooman Tiberiuksen ja ajan sattumien armoille. Muuta en voinut.
Augustus on vaikuttava ja mykistävä lisä Williamsin vahvaan sarjaan Stoner & Butcher's Crossing. Ilkka Rekiaron suomennos oli laatutyötä. Romaani vei minut täysillä Antiikin Roomaan, kuulemaan Forum Romanumille puheita ja runoilijoiden säkeitä. Augustus on ajatuksia herättävä romaani 2000 vuoden takaiseen historiaan. Se herätti myös apeita ajatuksia - ihmiskunta ei tunnu paljon oppineen tai kehittyneen, samat julmat valtapelit, sodat ja kahakoinnit melskaavat myös nykymaailmassa.
John Williams
Augustus 1971
Suomentanut Ilkka Rekiaro
Bazar 2017
*****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle
Tämä teos todella sa Antiikin Rooman elämään! Kirjan alkuosa oli minustakin melkoisen raskas, mutta loppu palkitsi lukijansa. Itse ihastuin juuri loppuun kun Augustukselle itselleen annettiin vielä ääni pohtia elettyä elämäänsä. Williams on kyllä todella monipuolinen kirjailija.
VastaaPoistaKyllä vaan! Näin tuon kuhisevan miljoonakaupungin ja miehet toogissaan, myös suunnattomat ammattiarmeijat ja armottomat taistelut! Etsin postauksesi ja linkitän tähän.
PoistaOli tämä kyllä upea, ihana että sinäkin pidit. Nyt täytyy pitää pieni tauko ja ottaa sitten Butcher's Crossing lukuvuoroon, onneksi on se vielä lukematta, niin on jotain Williamsilta mitä odottaa!
VastaaPoista