Kirjan pitkä otsikko Orpotytöstä ministeriksi - Sinikka Mönkäreen tarina kertoo mihin tämä karjalainen orpotyttö ylsi. Eikä vain lyhyeksi tähdenlennoksi, sillä Mönkäreen ministeriys kesti 10 vuotta eri hallituksissa. Hän on Suomen pitkäaikaisin naisministeri 3817 päivällä. Jos oikein katsoin Valtioneuvoston listaa vain kaksi naisministeriä on yltänyt Mönkäreen lisäksi yli 3000 ministeripäivän: Tarja Halonen ja Paula Risikko. Wikipediasta löytyy tämä kunnioitusta herättävä listaus:
| Sinikka Mönkäre | |
|---|---|
| Suomen sosiaali- ja terveysministeri | |
13.4.1995–14.4.1999 Jäätteenmäen hallitus 17.4.2003–23.6.2003 Vanhasen I hallitus 24.6.2003–23.9.2005 | |
| Suomen työministeri | |
15.4.1999–24.2.2000 | |
| Suomen kauppa- ja teollisuusministeri | |
25.2.2000–16.4.2003 | |
| Kansanedustaja | |
24.3.1995–31.1.2006 | |
Sinikka Mönkäre on juuri täyttänyt 70 vuotta, joten hän kuuluu suuriin ikäluokkiin. Isä palasi sodasta mieleltään järkkyneenä ja äiti kuoli traagisesti kun Sinikka * oli vajaa 3-vuotias. Äidin sisko Tilda otti puolisoineen Sinikan ja tämän veljen Timon hoitaakseen. Lapseton pari oli orvoille tuki ja turva, kuin oikeat vanhemmat. Asuttiin Imatralla, Vuoksenniskalla työväenyhdistyksen talossa, joten Sinikka kasvoi luontevasti sosiaalidemokraattiseen aatteeseen.
Uravalintaan vaikutti ratkaisevasti Tilda-tädin halvaantuminen vain 48-vuotiaana. Kun nuori Sinikka meni kunnanlääkäriä iltakymmeneltä hakemaan, tämä ilmoitti ettei jaksa tulla. Sinikka ei ymmärtänyt yhtään, sairaita ihmisiähän piti hädässä auttaa! Lääkärin ammatista tuli kutsumus ja Sinikka läpäisikin Turun lääketieteellisen tiukat karsinnat. Hyvin pian tätä nuorta naista kohtasi taas musertava isku: sekä Tilda-täti että hänen puolisonsa menehtyivät vajaan vuoden sisään. Äidittömäksi ja isättömäksi jäätiin taas. Onneksi lähellä oli sentään tukena sulhanen, tuleva puoliso Timo Mönkäre.
Sinikka oli tottunut tiukkaan elämään, joten opiskelijan rahahuolet eivät olleet mitään uutta. Ei ollut opintotukia eikä alkuun edes opintolainan valtiontakaustakaan. Jotenkuten pärjättiin, syntyi esikoispoika eikä kunnallisesta lastenhoidosta tietoakaan! Junaillen ja sinnitellen opinnot saatiin päätökseen. Nuoripari palasi Imatralle, Sinikka Imatran aluesairaalan lääkäriksi ja alkoi osallistua myös sosiaalidemokraattien toimintaan. Syntyi tytär ja työpaikka vaihtui Tiuruniemen sairaalaan, olihan hän keuhkosairauksiin erikoistuva lääkäri. Vuoden 1980 kunnallisvaaleissa Sinikka Mönkäre valittiin Imatran kaupunginvaltuustoon. Siitä se poliittinen ura sitten lähti.
Sinikka Mönkäre oli nyt 33-vuotias. Hän oli palannut Imatralle, lapsuutensa ympäristöön ja tuttujen pariin. Hän oli päässyt kunnallispolitiikkaan isolla äänimäärällä. Hän oli lääkärinä menestynyt, tutkimustyötä tekevä, kannustettu ja tunnustettu. Opiskeluajan ujous ja epävarmuus olivat kaikonneet. Hän ei ollut enää arka, vaan mielipiteissään jopa räväkkä.
Elämä hymyili, vaikka maan talous rypi jo lamassa. Mönkäre eteni kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi vaikeissa olosuhteissa: Valco oli ajettu alas, Ovako ja Enso-Gutzeit vähensivät väkeä. Imatran työttömyys oli korkea ja lyhyessä ajassa oli menetetty lisää 2000 työpaikkaa. Vuoden 1987 eduskuntavaalien asetelmat olivat Imatralla varsin mielenkiintoiset. Paikkakunnalla oli kolme työväenyhdistystä ja kukin nimesi oman ehdokkaan. Vuoksenniskan työväenyhdistyksen ehdokas oli Sinikka Mönkäre, Imatrankosken Sinikka Hurskainen ja Imatran Heikki Luukkanen. Kilpailu oli timantinkovaa ja ristiriitoja syntyi. Kirjassa kerrotaan Sinikka Hurskaisen miesystävän Smp:n työministeri Urpo Leppäsen masinoimista hyökkäyksistä mielenkiintoisesti! Mutta 1987 eduskuntavaalit olivat Imatralle juhlaa: valituiksi tulivat molemmat Sinikat, demarit Mönkäre ja Hurskainen sekä Kokoomuksen Riitta Uosukainen!
Kansanedustajan työ oli innostavaa ja inspiroivaa ja Sinikka Mönkäre toimi myös Koiviston valitsijamiehenä 1988. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Imatralla ehdokkaina oli neljä demaria ja lisäksi tietysti Kokoomuksen Riitta Uosukainen. Miettiä sopii kuinka monelle 30 000 asukkaan äänet riittävät! Mönkäre putosi, sillä juorut kihisivät pienellä paikkakunnalla. Mönkäreitten avioerosta kohuttiin ilkeästi lehdissä ja suosio notkahti. Putoamisen jälkeen Mönkäre palasi Imatralle lääkärintyöhönsä ja päätti pian aloittaa myös paikallispolitiikassa. Hänet valittiin uudestaan kaupunginvaltuustoon 1992.
Vuoden 1995 eduskuntavaaleissakin Sinikka Mönkäre tuli uudelleen valituksi ja siitä alkoi hänen kymmenvuotinen uransa kansanedustajana ja ministerinä. Paavo Lipposen johtamistapaa Mönkäre kehuu moneenkin otteeseen. He eivät puhuneet keskenään paljon, mutta Lipponen johti ministereitään, piti ohjat käsissään ja häneen saattoi luottaa. Myös vihreitten ja kokoomuslaisten kanssa tultiin toimeen, mutta toista oli Keskusta. Itsekin muistan vuodelta 2003 Anneli Jäätteenmäen polemiikkia herättäneen episodin, julkisuuteen vuotaneet salaiset asiakirjat, ja hänen lyhyen pääministerikautensa. Jäätteenmäen seuraaja Matti Vanhanenkaan ei paljon kehuja Mönkäreeltä saa. Ei sen puoleen Eero Heinäluomakaan!
Kirjassa kerrotaan - myös valokuvin - runsaasti sattumuksia ja sisäpiiritietoa pääkallonpaikalta. Tarinoissa esiintyvät useimmat tunnetut poliitikkomme: Tarja Halonen, Sauli Niinistö, Satu Hassi, Eeva Kuuskoski, Erkki Tuomioja, Arja Alho, Liisa Jaakonsaari... Lukija pääsee kurkistamaan monen kohun taustalle: pankkikriisiin, Soneran epäonnisiin UMTS-kauppoihin, Tsunami-tragedian hoitoon, Nuorisosäätiön vaalirahajupakkaan, Partekin kauppaan... etc. Kiinnostavaa luettavaa ja uutta tietoa ainakin minulle!
Ministerinä olo oli yhtä haipakkaa ja luovimista selkäänpuukottajien ja median kanssa. Puukottajia olivat useinkin oman puolueen naiset, sillä kilpailu paikasta auringossa oli veristä. Mieliinpainuvia valtiovierailujakin oli: Kiinaan, Japaniin, Venezuelaan... Kaiken tämän keskellä elettiin yksityiselämää: Sinikka Mönkäre ja Juha Laisaari avioituivat kypsällä iällä 1996 seurusteltuaan vuosikaudet.
Poliitikon ammatti on aikamoinen koiran virka. Mutta Mönkärettä ajoi halu auttaa vähempiosaisia ja parantaa yhteiskuntaamme. 10 vuoden ministeriys on kunnioitettava saavutus. Tuona aikana maassamme tapahtui paljon, upottiin lamaan mutta noustiin ja sosiaaliturvaa parannettiin monin tavoin. Kirjan lopussa charmantti ja vaatimaton Mönkäre toteaa näin:
Uraa ei voi suunnitella. Olen sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Haasteita on ollut, mutta olen aina elämässäni kokenut, 'että asioilla on tapana järjestyä'. Se vaatii kuitenkin tahtoa onnistua, tehdä sitkeästi työtä ja tavoitella päämäärää. (...) Sisimmässäni olen edelleen se ujo työväentalon tyttö, jolla oli paljon unelmia ja paljon hyviä ihmisiä ympärillä auttamassa unelmien toteutumiseen. (...) Eniten minuun on ihmisenä vaikuttanut aviomieheni Juha Laisaari. (...) Yhdessä olemme pohtineet politiikan päivänpolttavia kysymyksiä. Olen aina voinut luottaa Juhan mielipiteeseen ja apuun. Meillä molemmilla oli 1990-luvulla hankalat vuodet työelämässä. Elämä ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Vastamäkiä on koettu, mutta yhdessä on selvitty.
Voiko puolisoaan kiittää kauniimmin? Tuskin. Orpotytöstä ministeriksi - Sinikka Mönkäreen tarina on mielenkiintoinen kurkistus päivänpolitiikan ja päätöksenteon taustoihin; se on kertomus kutsumuksensa löytäneen älykkään ja sitkeän naisen pyrkimyksistä kohti unelmiaan ja parempaa yhteiskuntaa. Minulle kirja oli erityisen kiinnostava, koska olen Imatralta kotoisin. Sinikka Mönkäre asui Vuoksenniskalla Enso-Gutzeitin Kaukopään tehtaiden lähellä, itse taas Meltolassa lähellä Valtionhotellia. Mutta sama iloinen karjalainen miljöö, samat pikkukaupungin ongelmat - samat pienisieluiset juorut ja puheet. Suosittelen jokaiselle politiikasta kiinnostuneelle, kymenlaaksolaiselle ja tietysti jokaiselle imatralaiselle!
* Sinikka Mönkäreen lapsuudesta ja nuoruudesta puhuessani käytän vain etunimeä, koska se tuntui luontevammalta.
Patrik Pehkonen
Orpotytöstä ministeriksi - Sinikka Mönkäreen tarina
Art House 2017
****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle
Kansanedustajan työ oli innostavaa ja inspiroivaa ja Sinikka Mönkäre toimi myös Koiviston valitsijamiehenä 1988. Vuoden 1991 eduskuntavaaleissa Imatralla ehdokkaina oli neljä demaria ja lisäksi tietysti Kokoomuksen Riitta Uosukainen. Miettiä sopii kuinka monelle 30 000 asukkaan äänet riittävät! Mönkäre putosi, sillä juorut kihisivät pienellä paikkakunnalla. Mönkäreitten avioerosta kohuttiin ilkeästi lehdissä ja suosio notkahti. Putoamisen jälkeen Mönkäre palasi Imatralle lääkärintyöhönsä ja päätti pian aloittaa myös paikallispolitiikassa. Hänet valittiin uudestaan kaupunginvaltuustoon 1992.
Vuoden 1995 eduskuntavaaleissakin Sinikka Mönkäre tuli uudelleen valituksi ja siitä alkoi hänen kymmenvuotinen uransa kansanedustajana ja ministerinä. Paavo Lipposen johtamistapaa Mönkäre kehuu moneenkin otteeseen. He eivät puhuneet keskenään paljon, mutta Lipponen johti ministereitään, piti ohjat käsissään ja häneen saattoi luottaa. Myös vihreitten ja kokoomuslaisten kanssa tultiin toimeen, mutta toista oli Keskusta. Itsekin muistan vuodelta 2003 Anneli Jäätteenmäen polemiikkia herättäneen episodin, julkisuuteen vuotaneet salaiset asiakirjat, ja hänen lyhyen pääministerikautensa. Jäätteenmäen seuraaja Matti Vanhanenkaan ei paljon kehuja Mönkäreeltä saa. Ei sen puoleen Eero Heinäluomakaan!
 |
| Kuva: Hbl 2002 / Partek-jupakka puhutti Sauli Niinistö, Sirpa Pietikäinen, Erkki Tuomioja |
Kirjassa kerrotaan - myös valokuvin - runsaasti sattumuksia ja sisäpiiritietoa pääkallonpaikalta. Tarinoissa esiintyvät useimmat tunnetut poliitikkomme: Tarja Halonen, Sauli Niinistö, Satu Hassi, Eeva Kuuskoski, Erkki Tuomioja, Arja Alho, Liisa Jaakonsaari... Lukija pääsee kurkistamaan monen kohun taustalle: pankkikriisiin, Soneran epäonnisiin UMTS-kauppoihin, Tsunami-tragedian hoitoon, Nuorisosäätiön vaalirahajupakkaan, Partekin kauppaan... etc. Kiinnostavaa luettavaa ja uutta tietoa ainakin minulle!
Ministerinä olo oli yhtä haipakkaa ja luovimista selkäänpuukottajien ja median kanssa. Puukottajia olivat useinkin oman puolueen naiset, sillä kilpailu paikasta auringossa oli veristä. Mieliinpainuvia valtiovierailujakin oli: Kiinaan, Japaniin, Venezuelaan... Kaiken tämän keskellä elettiin yksityiselämää: Sinikka Mönkäre ja Juha Laisaari avioituivat kypsällä iällä 1996 seurusteltuaan vuosikaudet.
Poliitikon ammatti on aikamoinen koiran virka. Mutta Mönkärettä ajoi halu auttaa vähempiosaisia ja parantaa yhteiskuntaamme. 10 vuoden ministeriys on kunnioitettava saavutus. Tuona aikana maassamme tapahtui paljon, upottiin lamaan mutta noustiin ja sosiaaliturvaa parannettiin monin tavoin. Kirjan lopussa charmantti ja vaatimaton Mönkäre toteaa näin:
Uraa ei voi suunnitella. Olen sattunut olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Haasteita on ollut, mutta olen aina elämässäni kokenut, 'että asioilla on tapana järjestyä'. Se vaatii kuitenkin tahtoa onnistua, tehdä sitkeästi työtä ja tavoitella päämäärää. (...) Sisimmässäni olen edelleen se ujo työväentalon tyttö, jolla oli paljon unelmia ja paljon hyviä ihmisiä ympärillä auttamassa unelmien toteutumiseen. (...) Eniten minuun on ihmisenä vaikuttanut aviomieheni Juha Laisaari. (...) Yhdessä olemme pohtineet politiikan päivänpolttavia kysymyksiä. Olen aina voinut luottaa Juhan mielipiteeseen ja apuun. Meillä molemmilla oli 1990-luvulla hankalat vuodet työelämässä. Elämä ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Vastamäkiä on koettu, mutta yhdessä on selvitty.
Voiko puolisoaan kiittää kauniimmin? Tuskin. Orpotytöstä ministeriksi - Sinikka Mönkäreen tarina on mielenkiintoinen kurkistus päivänpolitiikan ja päätöksenteon taustoihin; se on kertomus kutsumuksensa löytäneen älykkään ja sitkeän naisen pyrkimyksistä kohti unelmiaan ja parempaa yhteiskuntaa. Minulle kirja oli erityisen kiinnostava, koska olen Imatralta kotoisin. Sinikka Mönkäre asui Vuoksenniskalla Enso-Gutzeitin Kaukopään tehtaiden lähellä, itse taas Meltolassa lähellä Valtionhotellia. Mutta sama iloinen karjalainen miljöö, samat pikkukaupungin ongelmat - samat pienisieluiset juorut ja puheet. Suosittelen jokaiselle politiikasta kiinnostuneelle, kymenlaaksolaiselle ja tietysti jokaiselle imatralaiselle!
* Sinikka Mönkäreen lapsuudesta ja nuoruudesta puhuessani käytän vain etunimeä, koska se tuntui luontevammalta.
 |
| Sinikka Mönkäre oli vieraana 15.3. Kirja vieköön! -illassa Savoyssa |
Patrik Pehkonen
Orpotytöstä ministeriksi - Sinikka Mönkäreen tarina
Art House 2017
****
Arvostelukappale - Kiitokseni kustantajalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.
Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.