19. joulukuuta 2017

Kazuo Ishiguro - Menneen maailman maalari

Menneen maailman maalari vie lukijan vuoteen 1949, Yhdysvaltojen miehittämään Japaniin ja kaamean tuhon kärsineeseen Nagasakiin, Ishiguron synnyinkaupunkiin. Pääosassa on liki kuusikymppinen sensei Ono, aiemmin arvostettu taidemaalari, joka päätyi sodan aikana maalaamaan propagandistisia sotajulisteita. Nyt hänet on hyllytetty eläkkeelle ja hänen taiteensa julistettu aikaan epäsopivana pannaan. Monet pitävät Onon tapaisia henkilöitä syyllisinä maan tuhoon ja kärsimyksiin. Sotaisasta musiikistaan tunnettu säveltäjäkin on tehnyt itsemurhan katumuksensa osoituksena. Onon omat tyttäretkin arvostelevat kärjekkäästi isäänsä.

Tässä hankalassa tilanteessa Onolla on ongelma: hänen pitäisi naittaa nuorin tyttärensä, jo 26-vuotta täyttänyt Noriko. Vuosi sitten tyttären järjestetty avioliitto oli jo näyttänyt selvältä, mutta sitten kaikki raukesi tyhjiin isän paheksutun menneisyyden vuoksi. Nyt hän tekee kaikkensa ja pyrkii suostuttelemaan itselleen kaunaa kantavat menneisyyden ihmiset antamaan hänestä positiivisia lausuntoja sulhasehdokkaan perheelle. Kihlajaispäivällisillä hän jopa tunnustaa julkisesti erehtyneensä. Huolestunut isä onnistuu näissä suostutteluhankkeissaan ja avioliitto solmitaan.

En ole varma mikä Ishiguron pääsanoma tässä kirjassa oli, vai oliko sellaista ylipäätään, mutta luulen että kirjailija puhuu menneisyyden muistamisen ongelmallisuudesta kuten tuoreimmassa teoksessaan Haudattu jättiläinen. Ihmiset valtaa unohduksen sumu.

Häpeällisiä menneisyyden erehdyksiä ja tekoja on tuskallista muistaa, siksi ne halutaan aktiivisesti unohtaa. Menneen maailman maalarissa tämä unohduksen sumu ilmenee mm. siinä, että vuoden kuluttua kummatkin tyttäret odottavat onnellisina perheenlisäystä ja kieltävät tyystin Onon menneisyyden ja sotaisat propagandamaalaukset. He käyttäytyvät ikään kuin niitä ei olisi koskaan ollutkaan ja isä olisi ollut puhdas rauhan pulmunen koko ikänsä. Unohduksen sumu on vallannut koko yhteiskunnan. Maassa ihannoidaan nyt kaikkea amerikkalaisten miehittäjien tuomaa: liikeyritysten amerikkalaishenkistä uutta johtoa, joka on korvannut entiset Japanin imperialismia ajaneet johtajat. Omituiselta adhd-lapselta vaikuttava tyttärenpoika Ischirokin ihannoi kaikkea amerikkalaista Kippari-Kallea ja karjapaimenia myöten.

Itselleni Japanin militarismi ja laajentumishalut Aasiassa ovat kuitenkin hyvin kaukaisia asioita, jotka ovat painuneet unohduksen sumuun jota Ishiguro hätistää pois. Kirjan ansioksi lasken sen, että se innosti muistelemaan mennyttä ja googlettelemaan II maailmansodan Japania sivuavia tapahtumia, kuten Pearl Harbouria, keisari Hirohitoa, Hiroshiman ja Nagasakin ydinpommeja. Tutkailin netistä myös japanilaisia militaristisia propagandajulisteita. Otaksun että japanilaista ja amerikkalaista lukijakuntaa kirja koskettaa enemmän.  Muistiini tuli Isabel Allenden suomentamaton teos El amante japonés, jossa kerrotaan Yhdysvaltojen japanilaisille organisoimista internaatioleireistä. Maiden välit olivat erittäin tulehtuneet ja Yhdysvalloissa pelättiin keltaista vaaraa. Traagisinta näissä leireissä oli se, että useimmat internoidut olivat olleet sukuineen Yhdysvaltain kansalaisia vuosikaudet.

Menneen maailman maalari on kiinnostava kurkistus sodanjälkeiseen Japaniin ja silloin vallinneisiin mielipiteisiin, järjestetyn avioliiton traditioihin ja äärimmäisen kohteliaaseen kanssakäymiseen jopa perheenjäsenten kesken. Ishiguron tyylin koin viitteelliseksi ja hienovaraisen japanilaiseksi, mutta en löytänyt valitettavasti lähellekään sitä lumoa kuin Ishigurolta aiemmin lukemastani teoksesta Ole luonani aina.

Muualla: Donna mobilen kirjatKirjanurkkaus, Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Olen juuri lukenut haasteellisen fantasia-allegorian Haudattu jättiläinen, josta bloggaan kun ajatukseni ovat järjestäytyneet. Haastan itseäni vielä ainakin näillä:  Pitkän päivän ilta ja Yösoittoja.

Ishiguron teokset:
Silmissä siintävät vuoret, 1983 - A Pale View of Hills, 1982
Menneen maailman maalari, 1988 - An Artist of the Floating World, 1986
Pitkän päivän ilta, 1990 - The Remains of the Day, 1989
The Unconsoled (1995) - ei suomennettu
Me orvot, 2002 - When We Were Orphans, 2000
Ole luonani aina, 2005 - Never Let Me Go, 2005
Yösoittoja, 2011 - Nocturnes, 2009
Haudattu jättiläinen, 2016 - The Buried Giant, 2015 


Kazuo Ishiguro
An Artist of the Floating World 1986
Menneen maailman maalari
Suomentanut Helene Bützow
Kansi Markko Taina
Tammi 1988
***
Kirjastosta

18. joulukuuta 2017

Joulukalenteri - koosteena luukut 18-13

Joulukalenterin luukkujen 13-18 leikilliset kirjankansirunot 
ovat syntyneet pienin muunnelmin näistä 37
tänä vuonna lukemistani kirjoista. 


Jacasser Nollakatu nollan edellinen asukas
lähtee Atochan asemalta ajattoman kaupungin varjoista.
Täältä tullaan Palm Beach Finland & etelän meret!

 Jarkko Tontti - Jacasser *** Otava 2009
Satu Manninen - Nollakatu nolla **** Gummerus 2016 
J. P. Delaney - Edellinen asukas ** Otava 2017
Ben Lerner - Lähtö Atochan asemalta *** Siltala 2017  
Enrique Moriel - La ciudad sin tiempo **** Ediciones Destino 2007
Riitta Konttinen - Täältä tullaan! ***** Siltala 2017 
Antti Tuomainen - Palm Beach Finland ***** Like 2017
Manuel Vazquez Montalbán - Los mares del sur *** Grijalbo 2017 (ensi-ilm. 1979)


Ruskeat tytöt & kompassit etsivät kadotettuja hymyjä,
runoja rajasta etelään, auringosta länteen.
Jotkut lähtevät, jotkut jäävät.

Koko Hubara - Ruskeat Tytöt **** Like 2017 
Albert Espinosa - Brújulas que buscan sonrisas perdidas ** Grijalbo 2013
Jukka Viikilä Runoja I-II **** Gummerus 2017 
Haruki Murakami - Rajasta etelään, auringosta länteen **** Tammi 2017
Elena Ferrante - Those Who Leave and Those Who Stay ***** Europa editions 2014/2015 


Annoin sinun mennä Augustus.
Elämän tarkoitus: mantelitorttua rakkaudella.
Mikä ettei!

Clare Mackintosh - Annoin sinun mennä **** Gummerus 2017 
John Williams - Augustus ***** Bazar 2017 
Merete Mazzarella - Elämän tarkoitus **** Tammi 2017 
 Ángela Vallvey - Tarta de almendras con amor **** Penguin Random House 2017 
Stig Hansén - Birgitta Ulfsson, med och mot min vilja **** Förlaget 2017 


Rikinkeltainen taivas, sulavoi - onnen asioita, kesä...
Suudelmia leivällä, oi Alex...
Naurettavaa etten muka enää sinua näkisi!

Kjell Westö - Rikinkeltainen taivas ***** Otava 2017
Heli Laaksonen - Sulavoi ***** Otava 2006 
Tuija Takala - Onnen asioita **** Avain 2017
J. M. Coetzee - Kesä ***** Otava 2011 
Almudena Grandes - Los besos en el pan *** Tusquets 2015 
Karo Hämäläinen, Alexander Stubb - Alex **** Otava 2017 
Rosa Montero - La ridícula idea de no volver a verte **** Seix Barral 2013 


Hyvä etsivä ei koskaan mene naimisiin
väärän kissan päivänä Tristaniassa.
Maailman luonnollisin asia vaiko fanifiktiota?!

 Marta Sanz - Un buen detective no se casa jamás **** Anagrama 2012 
Pasi Ilmari Jääskeläinen - Väärän kissan päivä ***** Atena 2017
163. Marianna Kurtto - Tristania ***** Wsoy 2017 
Mikko Rimminen - Maailman luonnollisin asia ***** Teos 2017
Jatkuu! - Fanifiktiota kirjallisuutemme klassikoista **** Gummerus 2017 



Sairaalapäiväkirjan kertomus elämästä: largo! 
Hietaniemen kirjailijat ilman juuria, juuret ilmassa! 
Juurihoito viimeinen mahdollisuus?

SusuPetal - Sairaalapäiväkirja*** Books on Demand 2010 
Konstantin Paustovski - Kertomus elämästä II *** Gummerus 1968 
Ilpo Tiihonen - Largo ***** Wsoy 2004 
M. Paulaharju, E. Tarkoma - Kirjailijoiden Hietaniemi ***** Avain 2017
Sirpa Kyyrönen - Ilmajuuret **** Otava 2016
Miika Nousiainen - Juurihoito *** Otava 2016 
Federico Axat - La última salida *** Ediciones Destino 2016 

Energiaa kaikille tontuille jouluviikkoon!

17. joulukuuta 2017

Harri Markoff - Voittamattoman auringon päivä


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Aloitan selittämällä mitä nuo mystiset kirjaimet tarkoittavat: Markoff tapasi aikoinaan Kemissä amerikkalaisen intiaanin, joka tokaisi Your name is Gray Wolf! Cheyenne-intiaanien kielellä Harmaasusi =  Oh-show-tah hoi-ne-ne - ja siitä nimi blogille. Markoffille tuossa 'ouvossa' hetkessä luotu uusi identiteetti tuntui omalta ja siirtyi hiljalleen myös pukeutumiseen - ja koko elämään. Nyt vähän yli kuusikymppinen runoilija elää tundran reunalla itäisimmässä Norjassa Jäämeren rannalla, Varangin niemimaalla Kibergin kylässä, täältä etelästä katsottuna hyvin eksoottisessa paikassa. Mieli, kieli- ja valokuvia syntyy katkeamattomana virtana nuoren lääkärivaimon ja pienen tundran tyttären rinnalla. Sanojen järjestelijänä hän uskoo varhaisaamun magiaan: 'Aamunkoissa runoni syntyvät sen sijaan että ne pitäisi valmistaa.' Apu-lehden artikkelista voit lukea lisää kirjailijasta.

Voittamattoman auringon päivä -runokokoelma kuuluu Mediapinnan Suomi100-runoprojektiin. Markoffin runoissa maisema ja sen vuodenaikojen vaihtelut ovat vahvasti esillä. Talvella eletään kaamosta sinertävässä hämärässä Siperian puhurien pyyhkiessä yli. Keväällä ihmetellään luonnon heräämistä ja lintujen paluuta. Kamera kulkee aina matkassa, siitä todistavat blogin tavattoman upeat, runoihin sopivat valokuvat. Runoilijalla on kunnioitusta herättävä 5000 runon projekti. Uskon että tällä luovuudella tavoite täyttyy, sillä joka päivä syntyy uusi runo.

Markoffin kielenkäyttö on juurevaa ja tulvii sanoja, joita etelän asukki ei tunne. Mutta se ei haittaa, sillä omaperäiset pohjoisen sanat antavat runoille alkukantaista voimaa. Runojen tulva vyöryi mieleeni kuin tuo pohjoisen puhuri. Löysin mietittyjä ajatuksia, läsnäolemista tässä hetkessä, hiljaista onnea elämästä ja paljon huumoriakin. Itse törmäsin jo keväällä Markoffin Harmaasusi-blogiin, jossa hän julkaisee joka päivä uuden runon kuvituksena itse ottamiaan maisemakuvia. Kurkistus Markoffin blogiin avaa päivän hienosti runolla ja upealla maisemalla - suosittelen! Pitemmittä puheitta näytteitä Markoffin kynästä ja kamerasta.:

3.1.
Heittäytyminen intuitioiden huomaan;
se antaa aikaa muulle - joutavalle -,
säntillisten ihmisten maailmassa säntäilyn sijaan.

Runoudelle, haihatteluille, sielun lennätykselle...
sanaleikeille,
kaikelle mitä vaan sattuu päähän pälkähtämään.

11.1.
Sinisen sävyt asettuvat suurin piirtein niille kohdin
joille niiden olettaisi kuuluvankin,
toki vain wanhasta muistista,
joka pyrkii iän myötä olemaan hapokasta,
tujumpaa kuin leppoisimpina vuosina,
silloin kun ei kaikesta ollut niin hyvin perillä.

16.1.
Sininen katoaa,
varjot palaavat sielut muassaan
ja toimeliaisuus kampeaa laiskansutjakan 
vermeilyn niskan päälle.
Ja jää sinne.

23.1.
Levotonta ei ole;
hiljaisuuden tyvenessä voi arvailla sarastusta,
sen hetken avartumista taivaanpiirillä,
häämöttämässä syvänsinisen suloisen rajamailla;
enteilemässä jotain nousevasta päivästä.

9.2.
Interaktiivisuus on niin in,
vaikkakin kovin yksipuolista luonnonilmiöiden kera;
arktinen luonto antaa ankarasti,
asujisto ottaa kaiken vastaan suojaansa käpertyen
ja pujahtaa arvioimaan tolaa laantumisten hetkinä.

13.2.
Punaiset auringonlaskut lisääntyvät,
tihentyvät upeiden sarastusten tapaan,
lisääntyvä seesteisyys sen tekee - kaikkivoi.
Maailma on lupaus.

21.2.
Aikaa kyllä on,
ja lumi sulaa itsestään,
se on iän wanha lumen tapa idästä.

Tekee sen ilman hoppuutusta sitten
kun katsoo sen parhaimmaksi ratkaisuksi
kylmän ja kuuman taistelun välttääkseen.

Kevät tulee vastaan puolivälissä - morjestan.


26.2.
Asioiden ylikatsomisen suuri lahja on osa ikälisää,
sitä ei voi opettaa - se on opittava itse.
Ylikatsomisen Zen on saman näkeminen mielellä
kuin mitä silmilläkin.

3.3.
Tässä ilmi nyt,
se arktisen hysterian lyömätön upeusleikki,
valo jota jaksaa ihailla aamusta ehtooseen;
kuukausitolkulla,
yhtäsoittoa.


Tuntureiden lumous velloo sieluni läpi saaden ajuni tuuliajolle! Se häilyttää eetostani kuin vesisammalta soljuvassa purossa. Taivaankaari väristää minut ymmälle. Wäkevä myrsky hyökyy sisimmässäni, repien minua joka taholle. Ja minä värisen ilosta. Sivistykselle haistatan paskat, mutta kulttuuria rakastan. Se virtaa kuin joki ja siirtää tietoa tarinoina ja runoutena. Runouden harrastaminen on kulttuurin korkein muoto, ilman sitä ei ole olemassa muuta kuin tuota tavallista nyhtösivistystä. Kaamoksessa ei ole varjoja. Täkäläiset kutsuvat sitä sieluttomaksi ajaksi. Tammikuun lopulla sielu palaa.


28.11.
Tämä riitasoinnuton panoraama,
kaikkien laveeraajien äitien äiteiden unelma,
suoraan silmien edessä,
tarvitsematta tehdä mitään.

Vain katsoa,
ihmetellä kuinka värit valuvat toistensa lomiin,
sekoittuvat omiin sävyihinsä kuin 
vielä terminä toistaiseksi voimassa olevat
mies ja nainen oman aktinsa huipulla yhdeksi lihaksi.

Tuon tallentamisessa se haaste lienee,
vaatii taiturimestarin otetta pensselin varteen,
värinappeihin haltioituneen omasta kyynelvuosta 
talteen otettuja pisaroita suolaisuuden luomiseksi.

 25.11.
Kaamos,
se on alkanut;
eipä tuosta kovinkaan isoa hässäkkää syntynyt.

Aurinko on ja pysyy maillaan hyvän tovin,
ei ole varjoja - sielut ovat lomailemassa;
jos niillä on hermot,
niin nekin lienee nyt lepotilassa.


Harri Markoff 
Voittamattoman auringon päivä, runoja 1.1. - 23.1.2017
Mediapinta 2017
*****
Luin kirjan tekstitiedostona

Mediapinnan runokirjaprojekti
"Osallistumme itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlaan tarjoamalla kirjoittajille mahdollisuuden julkaista oman kirjan ilmaiseksi. Tammikuussa lupasimme, että teemme vuoden 2017 aikana 100 runokirjaa veloituksetta. Sen jälkeen kustantamoon alkoi tulvia käsikirjoituksia sekä runoilijoiden iloisia ja kiitollisia yhteydenottoja. Siksi teimme maaliskuussa päätöksen, että julkaisemme juhlavuoden ajan joka kuukausi 50 runokirjaa – veloituksetta."