Lemaitre aloittaa Tulen varjot hyvin dramaattisella kohtauksella: kun pankkiiri Marcel Péricourtin hautajaissaatto on lähtemässä liikkeelle komean kaupunkipalatsin edustalta, tämän 7-vuotias tyttärenpoika Paul heittäytyy ikkunasta alas ja putoaa verissään isoisänsä arkun päälle. Häikäilemättömästä miehestään Henri d'Aulnay-Pradellesta eronnut äiti Madeleine Péricourt joutuu kovien realiteettien eteen: kohtaamaan poikansa vamman vakavuuden ja isältään perimänsä pankin johtokunnan monimutkaiset päätökset.
Nääntynyt Madeleine luottaa sokeasti pankin nokkamieheen Gustave Joubertiin. Mutta mies kantaa kaunaa ja haluaa kostaa saamansa pakit tälle satumaisen rikkaalle seurapiirinaiselle. Kovin iloinen ei myöskään ole vainajan veli, kansanedustaja Charles Péricourt, sillä hän ei perinyt veljeltään yhtikäs mitään. Madeleinelle lohtua tuo kotona majaileva oma seksipoju, komea André Delcourt, nimellisesti pojan kotiopettaja. Mutta mahtaako tälläkään olla puhtaat jauhot pussissa... Onneksi kaunis seuraneiti Léonce on tukena ja turvana, vai onko?
Lemaitre kuvaa tarkoin vedoin 20-30-lukujen Pariisia ja Ranskaa, joka kärvistelee yleismaailmallisen laman kourissa. Omaa etuaan ajavat pyrkyrit käyttävät sumeilematta hyväkseen hyväuskoisia eivätkä kaihda mitään keinoja. Kaikenlainen kieroilu ja kähmintä ovat päivän sana. Pörssikeinottelu kukoistaa ja sanomalehdet levittävät valheellista tietoa mm. osakkeiden arvosta ajaen eniten maksavan tahon etuja.
Hylätty kosija Joubert ja setä Charles ajavat sinisilmäisen Madeleinen täydelliseen vararikkoon. Hän menettää aivan kaiken: Péricourtin pankki tekee konkurssin, osakesalkku haihtuu, samoin pojan obligaatiot. Ylellinen lapsuuskoti on myytävä ja Madeleine joutuu muuttamaan halvaantuneen poikansa kanssa pieneen vaatimattomaan asuntoon huonolle asuinalueelle. Mutta Madeleinen silmät alkavat avautua ja irtonaiset langanpäät yhdistyä: hän ymmärtää pikkuhiljaa ketkä ovat syösseet hänen elämänsä ja finanssinsa tuhoon.
Tulen varjot on pitkälti Madeleinen koston manifestia. Madeleinestä kehittyy säälimätön koston enkeli samaan tapaan kuin Dumasin Edmond Dantès. Nainen ei hellitä ennen kuin on syössyt viimeisenkin henkilön listaltaan täydelliseen perikatoon. Lemaitren taitava juoni kertoo yksityiskohtaisesti kuinka Madeleine kostonsa toteuttaa - henkilö henkilöltä ja askel askeleelta. Kostossaan naisella on apuna muutama konna ja herra Dupré. He teitittelevät toisiaan, vaikka intiimistikin tunnetaan.
Koin että Näkemiin taivaassa oli hyvin julma, jopa brutaali. Tulen varjot on taas kuin klassinen seikkailukertomus: koston enkelin hahmossa Madeleine liihottelee ympäriinsä ja käy rohkeasti kauppaa jopa Berliinissä natsien kanssa. Lemaitren juonikuvio on loistava, joskin paikoin liiankin monimutkainen. Kirjailija höystää kuvaustaan nautittavilla ironian välähdyksillä. Epilogissaan Lemaitre kertoo mitä kirjan henkilöille myöhemmin elämässä tapahtuu ja listaa muutamia historian tositapahtumia, jotka ovat tätä fiktiota innoittaneet.
On pakko ihailla Lemaitrea. Hän on tunnettu aika raaoista dekkareistaan (Camille Verhoeven -sarja). Sitten hän kirjoittaa psykologisen trillerin Silmukka, ja nyt huumorilla höystetyn ja nerokkaan koston manifestin. Trilogiasta on nyt ilmestynyt kaksi osaa, kolmannen tyylilajia ja ilmestymistä odotan mielenkiinnolla.
Olen lukenut kaikki suomennetut Lemaitrelta:
Alex, Irène, Camille, Rosie, Silmukka, Verihäät, Näkemiin taivaassa
Pierre Lemaitre
Tulen varjot
Suomentanut Susanna Hirvikorpi
Kansi Taittopalvelu Yliveto
Suomentanut Susanna Hirvikorpi
Kansi Taittopalvelu Yliveto
Minerva 2018
****
Kirjastosta
_______________
Näkemiin taivaassa on minusta varma huomisen klassikko ja eiköhän Tulen varjot seuraa perässä. Molemmissa on tosi häikyjä tyyppejä. Vielä eilenkin keskustelimme Lumimiehen kanssa pojan kotiopettajasta...Madeleine on syystä kostoretkellä ja naisen kostohon on tunnetusti rajaton.
VastaaPoistaPidän kovasti Lemaitresta, mutta tunnen muitakin hänen fanejaan. Eräs ylilääkäri ei lue lennoilla muuta kuin Lemaitrea ja kyselee nykyään minulta, että 'onkohan uutta tulossa?' Ja Lumimies tietysti...:)
Kotiopettaja Andre on todella kostonsa ansainnut! Pidin tästä kovasti. Varmasti nuo ranskalaiset esikuvat - joku entisten aikojen lehtimies ja veronkiertotapaukset - antavat ranskalaiselle lukijalle vielä enemmän. Taitava, monen tyylin kirjailija! Uusi Lemaitre on aina tapaus.
PoistaLaatuteos; Lemaitre ei petä lukijaansa! Hän on todellinen sävyjen monitaituri ja ei todella voi kuin ihailla hänen laajaan repertuaariaan.
VastaaPoistaNimenomaan! Lemaitre hallitsee tyylilajit. Tässä oli vähän hauskaa naiiviutta sen Solangen ja Paulin ystävyydessä. Mutta mikä ettei, aika hurmaavaa.
Poista