3. kesäkuuta 2022

Sally Salminen - Aikani Amerikassa


Sally Salmisen (1906-1976) omaelämäkerrallinen Aikani Amerikassa kertoo Salmisen kuudesta vuodesta kotiapulaisena New Yorkin Manhattanin miljoonaperheissä (1930-1936) ja se ilmestyi ruotsiksi 1968. Kirja piirtää tarkan kuvan siitä, mistä Salminen lähti ja miten hänestä tuli kirjailija. Sally kasvoi 12-lapsisessa köyhässä kalastajaperheessä pienellä Vårdön saarella Ahvenanmaan itäpuolella. Isä oli kuollut ja perheen toimeentulo niukkaa. Koulunkäyntiin ei ollut taloudellisesti eikä maantieteellisesti minkäänlaisia mahdollisuuksia, siksi Sally lähti jo nuorena töihin Maarianhaminaan ja Ruotsiin.

Veli Albin oli jo aiemmin lähtenyt siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin ja Sally ja nuorempi sisko Aili lähtivät perässä vuonna 1930. Matkarahat oli lainattava, mutta Sally piti kunnia-asianaan maksaa ne takaisin. Hänellä ei ollut alkuun onnea palveluspaikkojensa suhteen ja hän hyppäsikin paikasta toiseen. Kotiapulaisen työ oli raskasta ja näännyttävää ja herrasväen jokainen oikku oli täytettävä. Sally kertoo työnantajistaan tuskastuttavan yksityiskohtaisesti ja pisteliäästi, mutta tekstistä saa hyvän aikalaiskuvauksen siirtolaistyttöjen elämästä New Yorkissa. Kotiapulaiset asuivat perheissä huoneenaan joku pieni ja ankea, usein pohjakerroksessa sijaitseva kylmä koppi. Vapaa-aikaa ei juuri ollut ja työnantajat suhtautuivat penseästi siihen, että kotiapulainen olisi käynyt iltaisin ulkona, vaikka vain kävelyllä. Elettiin 30-luvun lamaa ja ruoassa säästeltiin. Sallykin oli hoikka kuin pajunvitsa, koska näki usein nälkää.

Vähäisen vapaa-aikansa Sally vietti tapaamalla siskoaan ja muita skandinaaveja Scandinavian Educational Clubilla Harlemissa. Suurin osa siellä käyvistä oli vasemmistolaisia ja niin Sallynkin silmät avautuivat kaltaistensa riistoon. Hänellä oli myös suuri tarve kouluttaa ja sivistää itseään. Hän opiskeli englantia, luki herrasväen sanomalehtiä, kävi jonkun aikaa kirjekursseilla ja luki maailmankirjallisuutta - englanniksi sanakirja apunaan. Skandinaavien klubilla oli myös pienimuotoisia esityksiä ja Sallyn ironinen runo Yes madam, no madam esitettiinkin siellä. Sally ihastui myös New Yorkin upeisiin museoihin.

Sally oli kuullut pohjanmaalaisen Katrinan elämäntarinan äidiltään ja hänessä heräsi halu kirjoittaa se novelliksi - joka paisui meidän kaikkien tuntemaksi Katrinaksi. Kirjoittamisen mahdollisti yksi inhimillinen työpaikka, joka ei näännyttänyt työllä. Sally kirjoitti käsin lyijykynällä käsikirjoitustaan, usein sängyllään istuen. Olihan se sensaatio, että Amerikassa asuva kouluttamaton kotiapulainen voitti ruotsalais-suomalaisen romaanikilpailun! Tuloksen julkistamisen jälkeen Sally joutui hurjaan julkisuusmyllyyn Amerikassakin ennen paluutaan Suomeen. Aikani Amerikassa on tietysti erittäin kiinnostava Sally Salmisen oman tarinan ja Katrinan syntyhistorian vuoksi, mutta myös silmiä avaava kuvaus satojen skandinaavisten siirtolaistyttöjen elämästä. 

Sallyn sisko löysi Amerikassa Pohjanmaalta kotoisin olevan sulhon, Sallylla ei romanttisissa suhteissa onnea ollut ja hän uskoikin pysyvänsä naimattomana koko ikänsä. Vasta sota-aikana 1940 hän meni naimisiin tanskalaisen taiteilijan Johannes Dührkopin kanssa ja muutti Tanskaan. Aikani Amerikassa on hämmästyttävän elävä runsaine yksityiskohtineen. Muistin tukena kotona Tanskassa kirjoittavalla kuusikymppisellä kirjailijalla oli runsaasti muistiinpanoja, kirjeitä, sähkösanomia ym., jotka liittyivät New Yorkin aikaan ja Katrinan julkaisemiseen. Kiinnostava kirja ehdottomasti! Aion myös lukea Katrinan uudestaan nyt kun tiedän enemmän kirjailijasta.

Sally Salminen - Aikani Amerikassa
Alkuteos Min amerikanska saga 1968
Suomentanut Laura Jänisniemi
Teos 2022
____________________


Kirjailija Sally Salminen  eli suomalaisittain täysin ainutlaatuisen elämän. Hän syntyi suureen pienviljelijäperheeseen Ahvenanmaan saaristossa. Vuonna 1930 hän lähti kotiapulaiseksi laman runtelemaan USA:han ja palasi kuuden vuoden kuluttua Pohjolaan maailmankuuluna kirjailijana voitettuaan ruotsalais-suomalaisen romaanikilpailun käsikirjoituksellaan Katrina (suom. Juha Hurme, Teos, 2019). Salminen kirjoitti pitkän uransa aikana 17 romaania, joista kuusi on suomennettu.

8 kommenttia:

  1. Tämä voisi olla kiinnostava kirja ihan siirtolaisuusnäkökulmasta, mikä aihe minua kiinnostaa sukututkimuksen takia. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain Aino! Siirtolaistytöthän toimivat yleensä kotiapulaisina tai tehtaissa. Tässä on kiinnostava kotiapulaisnäkökulma, todellista kahden kerroksen väkeä.

      Poista
  2. Oletpa ottanut aivan ihanan kirjakuvan! Siinä on alkukesän tunnelmaa parhaimmillaan. Tämä kirja on varmasti hyvä aikalaiskuvaus. Hienoa, että Salminen pystyi nousemaan kirjailijaksi noin rankasta taustasta. Olen varmaan joskus nuorena lukenut sen Katrinan,mutta en muista siitä enää mitään. Olisikin kiinnostavaa lukea se joskus uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, puutarhasta löytyy nyt rekvisiittaa. Salminen oli äärettömän sitkeä ja tiedonhaluinen. Hän sivisti itseään systemaattisesti. Aion lukea Katrinan uudestaan, viimeistään seuraavaan klassikkohaasteeseen.

      Poista
  3. Taas yksi kirja lisää mun lyhyelle listalle. Äitini suku on lähes kokonaan muuttanut USA:han viime vuosisadan alkupuolella ja tätini oli juuri NYK:issä piikomassa monta vuotta, kunnes tapasi miehensä, toisen amerikansuomalaisen. Tapasin amerikkalaisen tätini ensimmäistä kertaa USA:ssa, jo täyskasvuisena, ja enoni Michiganista alle nelikymppisenä. Sekä sukuhistorian että siirtolaisuusnäkökulman kannalta todella mielenkiintoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin siirtolaisuus kiinnostaa. Ensimmäisen mieheni suvusta lähdettiin paljon siirtolaisiksi Amerikkaan. Salminen kirjoittaa elävästi ja yksityiskohtaisesti. Välillä vähän kyllästytti, mutta todella hyvän kuvan kotiapulaisten työstä kirjassa saa.

      Poista
  4. On kyllä melkoinen voimanponnistus noin niukalla koulutustaustalla! Ja muun raskaan työn ohessa vieläpä. Vaikuttaa varsin kiinnostavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisen luokkahypyn Salminen teki. Kunnioitettavaa!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.