Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Vanhenemista ei voi välttää, ja vanhetessaan joutuu pohtimaan, miten oma mieli mukautuu fyysisiin muutoksiin. Vanhana osaa toivottavasti jo vastata siihen, "miten minusta tuli minä". Jotta tuo olisi mahdollista, on pakko käsitellä kaikenlaisia tunteita, elämässä koettua iloa ja surua, ylpeyttä ja häpeää, pettymyksiä ja pärjäämistä. On kohdattava sisäiset demoninsa, mielensä varjopuolet, kielteiset ajatukset, vihan ja katkeruuden tunteet.

Kaikista tunnemaailman piirteistä minua on jo varhain kiinnostanut etenkin häpeän tunne, koska aistin sitä ympärilläni ja yhteiskunnassa - häpeää omasta historiasta, luokkataustasta, perheestä, juurista, häpeää omasta kehosta ja riittämättömyyden tunteita omien valintojen edessä. Häpeä haavoittaa ja on merkittävä ihmistä ohjaava voima. Minua ovat kiinnostaneet ihmisenä ja tutkijana ilmiöt, jotka luovat häpeää ja sen myötä vaikenemista ja puhumattomuutta. Kyse on tällöin aina myös yhteiskunnallisesta normistosta ja kulloisenkin aikakauden käsityksistä siitä, mikä on sopivaa ja sopimatonta, hyväksyttävää ja tuomittavaa.

Euroopan historian professorina Helsingin yliopistossa toimivan Laura Kolben (s. 1957) teos Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen on henkilökohtaista ja avointa kerrontaa kirjan nimen teemoista. Loppusanoissa Kolbe sanoo, että on kirjoittanut kirjan lähinnä lapsilleen ja mahdollisille tuleville lapsenlapsilleen. Kolbe ei häpeä sanoa, että on hyväosainen, urbaani, sivistynyt ja porvarillista elämäntapaa arvostava. Erilaisesta koti-, koulutus- ja luokkataustasta tuleva lukija voi silti peilata omaa elämäänsä ja elämänkulkuaan Kolben ajatuksiin. Jo pelkästään alun pitkässä sitaatissa mainittujen asioiden ja omien häpeän tunteiden pohtimisessa eri ikäkausina riittää loputtomasti työsarkaa.

Olen Laura Kolben kanssa suunnilleen samaa ikäluokkaa ja siksi minusta oli kiinnostavaa peilata omia lähtökohtiani ja työuraani hänen vastaaviin. Lähtökohdissamme on paljon eroja, vaikkapa esimerkiksi kodin varallisuus ja vanhempien koulutus tai maaseutu vs kaupunki. Mutta silti nuoruutemme aikakauden asenteista löytyi paljon samaa, konkreettisena asiana esimerkiksi tietty onnellisuusmuuri. Toisin sanoen ikävät asiat pidettiin vain perhepiirissä, mikä edisti vaikenemisen ja puhumattomuuden kulttuuria. Tunnistan tämän hyvin. Kolben perheessä vaiettiin mm. isän naissuhteista ja äidin juomisesta, meillä muusta. Onnellisuusmuuri muokkasi hänestä (ja minustakin) omista asioistaan aikuisenakin vaikenevan henkilön.

Kolbe puhuu myös naisen kehohäpeästä. Useimmat meistä naisista ovat jossain elämänvaiheessa hävenneet lihavuuttaan tai muuten ulkonäköään. Onneksi vanhempana nämä asiat eivät ole niitä elämän tärkeimpiä, terveys ja toimintakyky ovat. Kuitenkin peiliin katsoessaan vanheneva nainen ei voi olla huomaamatta ryppyjään, roikkuvia leukaperiään tai ruttuista kaulaansa. Nuoruutta ihannoivassa yhteiskunnassa rapistuva ulkonäkö voi olla häpeän aihe. En ole lukenut Kolben mainitsemaa Nora Ephronin teosta En voi mitään kaulalleni (suom. 2008). Varmaan pitäisi!

Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen tarjosi miellyttäviä ja humoristisiakin kuunteluhetkiä, ja lukijan Hannamaija Nikanderin ääni oli seesteinen ja rauhallinen. Kovin jäsentynyttä kuvaa kirjan sisällöstä ei mieleeni kuitenkaan jäänyt, koska teemat tuntuivat poukkoilevan sinne tänne. Kolbe sanoo aikovansa tehdä mm. sukututkimusta eläkkeelle jäätyään. Tulevia polvia varten hän on tehnytkin tässä  kadehdittavan työn, sillä harvalla tulevaisuuden sukututkijalla on näin tarkkaa, yhteiskunnan kehitykseen nivoutuvaa, selvitystä isoäitinsä ja esivanhempiensa elämästä.

Tämä kirja on kirjoitettu lapsiani ja mahdollisia lapsenlapsia ajatellen. Olen koettanut valaista perheeni ja sukuni monia juonteita siten kuin itse ne olen hahmottanut, hieman ranskalaisen historiasarjan La vie quotidiennen hengessä: Sellaista oli elämäni. Tunnustan avoimesti, että itsekäsitykseni ja maailmankuvani ankkuroituu tiettyyn sosioekonomiseen taustaan, mutta en osaa enkä halua hävetä hyväosaisuuttani.

//

Yleistavoitteena on koettaa hahmottaa kaupungistuvan ja keskiluokkaistuvan yhteiskunnan vaikutusta yhteen mikromaailmaan, minuun ja perheeseeni. Kyseessä on historiantutkimuksen perustavoite, yleisen historian suurten sävyjen tavoittaminen yksityisten ihmisten kokemuksen kautta. 

 

Laura Kolbe - Keho. Matkoja ikään, mieleen ja minuuteen

Kirjapaja 2022
Äänikirjan lukija Hannamaija Nikander
___________________

Laura Kolbe on Euroopan historian professori Helsingin yliopistossa. Hän on kirjoittanut lukuisia teoksia historian ja kulttuurin aihepiireistä, mm. Koti, katu, kortteli (2018) ja Nykyajan nainen (2016) sekä yhdessä Katriina Järvisen kanssa mm. Sopivia ja sopimattomia (2019) ja Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa (2007).

Juttu Iltasanomissa Laura Kolben lapsuuden perheestä.