7. lokakuuta 2018

Kissuuden ytimessä - Bibi, Alma & Co #runosunnuntai


Kun Lassi Hyvärisen runoteos Tuuli ja kissa voitti Ylen Tanssivan karhun, raati totesi Hyvärisen olleen kissuuden ytimessä. Mitähän tämä kissuus oikein on? Jokaisella kissanomistajalla on tähän tietysti oma mielipide, jota värittää hurmaantuminen siihen omaan kissaan. Yleensä kissoja pidetään itsenäisempinä kuin koiria. Niin tuttua on, että ne vaatimalla vaativat huomiota emännältään tai isännältään. Jos ei huomiota heru, järsitään kirjan kulmaa tai tassutellaan näppäimistön päällä. Jäynä se on pienikin jäynä! Netistä löytyy loputtomasti kissoista kertovia linkkejä. Mm. täällä voit tutustua viiteentoista kissaharhaluuloon. Mutta tämän postauksen aihe ei ole kissojen luonne, vaan kirjalliset kissat. Esittelenpä heidän runsaasta joukostaan muutaman. 

Ensiksikin blogiystäväni Saassan Bibi, joka tähtää maailmankaikkeuden missiksi vähintään. Nyt Bibi on bongannut seksikkään tankotanssin. Ja sehän sopii kuin tanko tassuun tälle viehkeälle kissaneidille: muokkaa muotoja ja opettaa liikehtimään sulokkaasti. Alku on tietenkin hiukan työlästä: massu ottaa kiinni ja kynnet luistaa, mutta sitkeänä tyttönä Bibi on päättänyt ottaa tangon haltuun. Bibi ei itse runoile, mutta innostaa tempuillaan emäntäänsä Saassaa sekä runoilemaan että taiteilemaan. Parissa viimeisessä runossa Bibi ilmoittaa ärhäkkäästi mustasukkaisen ärtymyksensä perheen pikkuiseen kollijäbään. Alla muutama Bibin tempauksista kertova runo ja Saassan maalamat kuvat tästä mainiosta missikandidaatista. Oi että, minä kuulen nämä räppinä!


TANKOTANSSI
Atm, mitä ihkua tapahtuu mun elämässä
ykkösmisu treenaa siististi tässä
Tunnen tassuissa tankotanssin treenin huuman
Kiedon tangon ympärille vartaloni niin kuuman

Hei snaijaako jäbät
tarvii kisaan paljon sisuu
Jos haluutte omaksenne
tosi kuumaa misuu

Mut hei
kantsii varmaan odottaa
Vain coolein teistä
mun bae
olla saa

Pakko on venata viel vähän
mä tsekkaan ekaks tyylin tähän
Liukas tanko saa kynteni törkeesti luistaa
peppuni makeen tangolta lattiaan suistaa

Mut ei siis epäilyä yhtäkään
et vaiheeseen jätän treenin tään
The Best ykkösmisu jäbät hajoomaan saa
muilla ei siis tangolle oo mitään asiaa.


YKKÖSMISU
Muotoni makeat
liikkeeni sulavat
Tosi ihku tää mimmi
vartalo silleen siististi timmi

Varokaa siskot muut
pian suljen ilkeät suut
Kisan voittaja tulee olee mä
ikuinen kakkonen sä
joka kelaat kaikki muotituulet
täytteillä, meikeillä voittavas luulet

Hei relatkaa törkeen teennäiset misut
kohta heiluu mun aidot luomutisut
Vaihtoehtoja on vain yx
eikä se oo todellakaan yllätys

Pian saatte onnitella voittajaa
joka lähtee valloittaa koko maailmaa


BIBI THE QUEEN
Mutsi mua sikana rakastaa
Niin se mun korvaan kuiskuttaa
Faija palvoo pikkuistaan
paijaa suloista kisuaan

Suukkoja saan
Mua palvellaan
mikään ei uhkaa mun maailmaa. 
Tai no ehkä joku kollin rontti
Tehnyt oon sille selväks
tää on mun tontti

No mut kyl mä sitä siedän
Oon ihan varma
Todellakin tiedän
Tämän paikan kuningatar olen MÄ
Nyt sen tiedät myös sä

Oon makee
Oon hellä
Suloisuuden huippu
Hyvin harvoin oon törkee tai tuittu

Mut joskus muakin kiukuttaa
Ovi kynteni silloin tuntea saa
Pikku jäbä tekee källejä yhtenään
Mun pahat duunit sen varjoon jää

Hei venaa viel vähän
Tää ei päättynyt tähän! 

Miks mutsi sitä urpoo
pussaa ja hellii
Jäbä onnesta soikeena kellii

Kai se nyt tajuu siististi olla
Sehän on mun mielest täysi nolla
...

SNADI DUKE NUKEM
Hei haloo
ette ikinä usko tätä
Tää snadi tyyppi tääl himas
ei mua rauhaan jätä

Nuuska tai Nuke
tiedä nimeä en
Ehkä menneestä palannut
Duke Nukem

Nuori kolli tunkee mukaan
vaik ei ees kutsuis kukaan
Jos käsken et venaa tässä
ei tajuu ei mitään kässää

Yx toivoton
dummy takkuturkki
Tarttuu kylkeen 
kuin liimapurkki

Snus klump 
alan sille huutaan 
jäbä vaan nassuttaa suutaan

Ei lähde pois paikalleen jää
Dorkana istuu ei kuule ei nää
Se on joku ihmeen pyhä birma 
Onx se joku merkki vai firma

No kyl mä sen kuriin saan
voin alkaa sääntöjä kelaamaan
Koulutan palvelijax pikkukisun
sit voi olla seuras tän laatumisun



Ja tältä näyttää Bibi livenä - muotokuvat ovat niin näköiset, eikö vaan!
Tankotanssitreenin jälkeen ollaan aika heikossa hapessa, on se niin rankkaa.


Sitten meillä on tietysti Tuijata-blogin Tuijan sielukas Alma, joka runoilee haikuja ja tankoja blogissa Alman runot. Alma soveltaa runoissaan japanilaista runomittaa, mutta ottaa vapauksia alkuperäisen runotyylin teemojen ja aiheiden suhteen. Emäntänsä Tuijan tavoin Almaa inspiroivat luonto ja kukat, koko tämä ihmeellinen maailma. Joskus saattaa Alman ajatus lipsahtaa näitä mittoja vapaammaksi: kuva voi kytkeytyä ajatelmaan, mutta hajamiete saa myös karata omille teilleen. Alma virkistää muistiamme näitten runomittojen salaisuuksista: haikussa on kolme riviä, tavujako niissä on 5-7-5; tankassa on viisi riviä, tavujako niissä on 5-7-5-7-7. Otetaanpa muutama näyte:

Yöttömänä yö
avaa päivän saranan.
Hämärä väli
valon paeta, valon
raottaa aamun.
...
Katson taivasta,
katson maata. Näen ne
sinisin silmin.
Suljen silmistä mustan.
Väritän niin kuin tahdon.
...
Kielen kuville:
tuo tuhannet tavut ja
tavat tavata.
...
Lasken aikaa. Tuo
mittanauha. Minuutti
milleihin mahtuu.


Kosminen K -blogin Heidillä on kirjakissat Hilma ja Siiri. Linkki vie pitkään ja ihanaan postauskseen näistä kirjakodin kasvateista. Herkullisia kuvia heistä löytää myös Instagramista hashtageilla #kirjakissahilma & #kirjakissasiiri. Käypä kurkkaamassa, ovat ne mainioita. Siiri tykkää muuten melskata veden kanssa lavuaarissa - meidän Sissi kiipeilee pitkin seiniä jos uhkaan pesulla!


Elämää on ihanaa -blogissa tepsuttelee tämän postauksen toinen kolli, upea valkoinen kissaherra Mannilainen. Sitä kyllä ihmettelen, miten Virpi pystyy lukemaan kirjaa Mannilaista ulkoiluttaessaan - meillä ei onnistuisi :)


Kirjanmerkkinäni on pitkään ollut kiva kissapostikortti. Kissaherra Napilla on tärkeä virka Kustantamo Reunan kirjakaupassa Myllykoskella. Toimenkuvaan kuuluu olla mukana kirjalaatikoiden purkamisessa - voih miten rasittavaa! Mutta onneksi voi välillä nukahtaa asiakkaan syliin tai koelekotella käsityönäyttelyn virkatulla sänkypeitolla. Kiitos Reunalle kortista!


Oman blogini kuningatar on Itävallan keisarinna Sissi, joka vaatii palvelua ja huomiota. Jos ei saa, tiputtelee kirjoja kirjahyllystä. Mutta onhan se maailman pehmein ja parhain lukukaveri!

Itse asiassa varsin monella kirjabloggarilla on lukukaverinaan kissa. Entä sinulla?
 Goodreadsissa on 877 kissasitaattia, tässä pari:

Cats are connoisseurs of comfort.
- James Herriot

The smallest feline is a masterpiece.
- Leonardo da Vinci


ELÄINTEN VIIKKO on vuosittain 4.–10.10. vietettävä teemaviikko, 
jonka ensimmäinen päivä on kansainvälinen Eläinten päivä. 
Suomessa Eläinten viikkoa on vietetty SEYn aloitteesta vuodesta 1959 lähtien. 

KIRJALLISET KATIT / KIRJALISTA
Kaunis kiitos Facebookin Kirjallisuuden ystävät -ryhmälle!

❤︎
Saassa runoilee tänään Bibistä ja Kulkurista
Uunan runo kertoo Kultaisesta näystä
Esther Helmiän runo on nimeltään Kissa vieköön!

13 kommenttia:

  1. Rittia, hiipivännaukuvaa runosunnntaita! Katsoin eilen Arenasta dokumentin istanbulilaisista katukissoista, mikä osaltaan todisti sitä, että kun puhumme kissoista tai kuvaamme niitä, kerromme yhtä paljon ihmisestä. Se on osa kissuutta ja sen kiehtovuutta. Alma tuossa kehräten kiittää mukaanpääsystä juttuusi ja pesee tassujaa, ehkä hioo myös kyntiään uuteen haikuun. Niin teen minäkin - etenkin kiitän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Almanpehmeää runosunnuntaita Tuija! Ovathan nämä pehmoiset ystävämme suloisista suloisimpia - vaikka raivostuttavia välillä. Meidän Sissi on hurjassa vedossa öisin, ehkei niin kivaa :)

      Poista
  2. Tästä tuli upea kokonaisuus, kissat ovat selkeästi isossa roolissa kotonaan. Ja ovathan ne niin ihania, ettei ihme. Jokainen on persoona, omalla tavallaan.
    Niiden keinot saada huomiota, ovat uskomattoman kekseliäitä. Nuke on meillä mestari siinä. Nöyrimmästi kummarramme, sydämellisesti kiitämme, saamastamme huomiosta❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inspiksestä ja runoista Saassa. Tämä oli tosi hauska case - olen kippurassa naureskellut Bibin ja Nuken kissanhännän (!!!) vedolle! Kiitos uudesta runosta - tulenpa kurkkimaan. Rapsutuksia karvatassuille <3

      Poista
  3. Anonyymi07 lokakuuta

    No jopas oli hieno ja hauska kissamainen postaus :-))))

    Minulla on vain oravia pihalla ja lintuja laudalla, kissakin on ollut joskus muinoin, mutta allergia estää ottamasta uutta. Kissarunoa ei syntynyt, eikä muutenkaan kunnollista, mutta mukana Runosunnuntaissa kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos runosta Uuna - pois, pois nyt vähättelyt . Sinulla on niin hieno unenomainen ja arvoituksellinen tyyli.

      Me siirryttiin koirista kissoihin kun viimeinen kuoli. Helpompaa ulkoilun yms. kanssa. Luonnoneläimiä tykkään seurailla minäkin. Mukavaa sunnuntaita.

      Poista
  4. Kaunista sunnuntaita! Herätys oli ennen kuutta, koska Manni-herra näin päätti.

    Tämä postaus on mainio. Ihania kissoja, pieniä riiviöitä. Suurkiitokset tästä postauksesta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mannilainen! Riiviöitä ne on! Meidän Sissi meuhkaa tällä hetkellä kaiket yöt - haluu ulos hiirijahtiin tms. Isännyydellä ja emännyydellä unen puutteesta kevyt pää koko ajan :)

      Poista
  5. Ihana kissapostaus,runosuoni kukkii ja kissat selkeesti inspiksen lähteenä, upeaa!
    Mukana omalla kissateemallani, kissailun mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nämä olivat mainioita! Kiitos runosta ja rapsutuksia sun Tarzanille!

      PS
      Saassa, Uuna ja Esther - tosi kiva kun olette taas mukana ❤︎ Vakirunoilija Susu on reissussa, tiedoksi vain.

      Poista
  6. Hulvaton postaus ja ihanat kuvat. Runot vetivät suun hymyyn. KIITOS!

    VastaaPoista
  7. Olipa kissaa kerrakseen tässä postauksessa, miau kaikille mirreille tätä kautta!
    Palattu reissusta, tuliaisena flunssa, pah.

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.