17. toukokuuta 2020

Anu Heiskanen - Salateitse Saksaan


Tuhat nuorta naista lähti Suomesta Lapin sodan puhjettua. He päätyivät saksalaisten mukana Norjaan tai sortuvaan Saksaan. Naisten salaperäinen lähtö synnytti villejä huhuja heidän kohtalostaan. Keitä nämä naiset olivat, miksi he lähtivät ja mitä heille tapahtui?

Salateitse Saksaan perustuu Anu Heiskasen väitöskirjaan, joka tutkii Suomesta syksyllä -44 Saksan armeijan mukaan lähteneiden suomalaisnaisten kohtaloita. Pääaineistona ovat Valtiollisen poliisiin kuulustelupöytäkirjat Hangon Palaavien suomalaisten leiriltä vuosilta 45–48. Suomeen palaavia naisia odottivat tiukat kuulustelut ja Heiskanen tutustui noin 650 naisen tutkintapöytäkirjoihin ja kokemuksiin Norjassa ja Saksassa. Syyskuussa -44 sovittuihin jatkosodan aselepoehtoihin kuului saksalaisten joukkojen nopea vetäytyminen Suomesta. Täällä oli noin 200 000 saksalaista sotilasta ja valtava määrä kalustoa. Saksalaiset aseveljemme olivat tarvinneet valtavasti naistyövoimaa ja nuoria naisia heidän palvelukseensa olivat vetäneet hyvä palkka ja ruokaedut.

Tilanne Pohjois-Suomessa oli kaoottinen, koska myös siviiliväestölle oli annettu evakuointimääräys. Aikaa harkintaan ei ollut ja naiset lähtivät matkaan usein ilman passia. Heidän tarinansa ovat korutonta kertomaa, mutta syyt lähtöön olivat täysin järkeenkäypiä:

  • Monet näistä 19-24-vuotiaista naisista olivat rakastuneita saksalaiseen kihlattuunsa, joka halusi tyttöystävänsä turvaan ja että nainen odottaisi sodan loppua miehen vanhempien luona. Moni naisista oli myös raskaana
  • He olivat lojaaleja saksalaiselle työnantajalleen ja tunsivat vastuunsa esim. sairaanhoitajana vetäytyvän saksalaisen sotasairaalan potilaista. 
  • Joukossa oli heitäkin, jotka lähtivät matkaan hetken mielijohteesta ja seikkailunhalusta. 
  • Saksan sotateollisuuden naistyövoiman tarve oli loputon, joten suomalaisnaisia houkuteltiin maahan. Primulan kahvila Helsingissä oli kuulemma oikea värväystoimisto. 
  • Naiset pelkäsivät mitä tapahtusi jos Nevostoliitto miehittäisi Suomen. Tietoon oli tihkunut, miten Ranskassa oli miehittäjien lähdön jälkeen ajeltu kaljuiksi ja häpäisty valtava joukko naisia. 

Todellisuus iski lujaa ja ruusuiset unelmat kariutuivat. Saksalaiset olivat luvanneet, että Norjasta pääsisi myöhemmin Ruotsin kautta Suomeen, mutta näin ei tapahtunutkaan. Moni juuttui Norjaan tai päätyi laivamatkalle Saksaan. Erityisen rankkaa oli lukea, mitä naiset perillä Saksassa kohtasivat. Tulevat appivanhemmat olivat natsien rotuopin aivopesemiä ja suomalaiseen miniäkokelaaseen suhtauduttiin hyvin nuivasti. Joskus paljastui, että sulhasella oli jo perhe, joskus sulhanen katosi tai kaatui rintamalla. Saksassa oli työvelvoite kaikille 17-45-vuotiaille naisille, joten suomalaisnaisetkin joutuivat miljoonapäiseen pakkotyövoimaan epäinhimillisissä oloissa.

Sodan päätyttyä Saksa oli kaaoksessa. Entisen Kolmannen valtakunnan alueella oli miljoonia displaced persons, jotka piti palauttaa kotimaihinsa. Eri kansallisuuksille oli kotiuttamisleirejä, joiden olot olivat surkeat. Ainoa keino selvitä hengissä oli tehdä töitä, usein vieraitten miehitysvaltojen leivissä.  Tuolloin ei todellakaan eletty internetaikaa ja oikeaa tietoa Suomen oloista Saksaan alkoi tulla vasta keväällä 46 - sitä ennen luultiin että Neuvostoliitto oli miehittänyt Suomen.

Suomalaisten naisten kotiuttaminen oli äärimmäisen hidasta ja Ruotsin Punainen risti auttoi heitä palaamaan. Hangossa punaisen Valpon kuulustelijat pitivät naisia usein saksalaismielisinä ja moraaliltaan arveluttavina. Salateitse Saksaan antaa hyvän kuvan näitten naisten kohtaloista, mutta mitään viittausta siihen villiin huhuun, että saksalaiset olisivat hukuttaneet naisia mereen, ei löytynyt. Painetussa versiossa on myös kuvitus, joka minulta jäi nyt näkemättä. Vaikuttava teos, suosittelen. Tämä istuu hyvin Jokken rauhanhaasteeseen.

Anu Heiskanen - Salateitse Saksaa
Otava 2019, äänikirja 2020
Äänikirjan lukija Anne Saksman
_______________

8 kommenttia:

  1. Onpa kiinnostava aihe! En ole tiennytkään, että noin paljon suomalaisia naisia lähti saksalaisten matkaan. Ikävää, että todellisuus perillä oli sitten niin kova. Hyvä että tätäkin aihetta on tutkittu, tehty väitöskirja ja vielä tämäkin kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näihin saksalaisten mukana lähteneisiin naisiin olen törmännyt monissa romaaneissa. Esim. Minna Rytisalon Lempissä oli tällainen tapaus. 70% lähteneistä naisista palasi. Ehkä palaamatta jääneiden elämä Saksasa sujui paremmin, mene tiedä.

      Poista
  2. Onpas mielenkiintoinen aihe, jota ei ole varmaan paljoa tutkittu. Ikävä kohtalo oli noilla naisilla. En tiennytkään lainkaan, että suurin osa heistä palasi. Muistaakseni Katja Ketun romaanissa Kätilö on käsitelty saksalaisia lapissa. Oli vaikuttava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, Kätilössä aihetta käsiteltiin myös. Jossain olen törmännyt myös saksalaisten sotilaiden Suomessa syntyneisiin lapsiin, heidän ja heidän äitiensä elämä oli kovaa sodanjälkeisesä Suomessa.

      Poista
  3. Meilläkin tuli katsottua tuo Kätilö-leffa ja hiljan oli muutenkin tapahtumista Saksassa sodan loppupuolelta, kun Venäjä sitä valloitti. Karmivia aikoja ja ihan hiljan täälläkin tapahtuneita. Vähän sama ja viä lähempänä ajallisesti oli karmivat tapahtumat kun käytiin Vilnassa KGB-museossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli erinomaista kuvausta Saksan kaoottisista oloista juurikin juuri ennen antautumista ja sen jälkeen. Kirjan kannen taustakuva on pommitetusta Berliinistä, tiilimurskana kaikki. En lue läheskään kaikkea, mitä noilta ajoilta julkaistaan, edelleen ilmestyy aika paljon. Juuri nyt mm. Auschwitzin tatuoija, Cilkan tarina ja Mengelestäkin joku. Ei sielu kestä kaikkea. KGB-museossa käynti oli varmasti hyytävä kokemus.

      Poista
    2. Tallinnan KGB-museo siinä Viru-hotellissa on enemmänkin hauska vierailu, koska siellä oli tehty vain kuuntelua Itämeren yli ja hotellin vieraiden huoneissa jne. Mutta tuolla Vilnassa paikkana oli se rakennus, jossa näki sellit ja kerrottiin mitä siellä oli tapahtunut. Vastaavia hätkähdyttäjiä on olleet Chilen-diktatuurista kertova museo Santiagossa ja Apartheid-museot Johannesburgissa & Robben saarella.

      Poista
    3. Olet matkustanut laajalti! Minä vain kirjallisuuden kautta. Virolaisista miehitysajan kirjoista voisin suositella vaikka Ilmar Taskan Pobedaa, Imbi Pajulta on joku juuri ilmestynyt... Näitä diktatuureja on riittänyt ja riittää. Karmivaa vain muistellakin Pinochetia tai Etelä-Afrikan apartheidia

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.