Joel Haahtelan pienoisromaani Hengittämisen taito pohdiskelee ihmiselämää ja hengellisyyttä nuoren miehen silmin. Kuuntelin kirjan äänikirjana ja Anssi Niemen kirkas ääni istui hienosti tähän kiehtovasti kerrottuun tarinaan. Kirjan minäkertoja on 24-vuotias kreikkalais-suomalainen nuori mies, joka opiskelee lääketiedettä. Hänen isänsä Dimitris ’katosi’ pojan ollessa kymmenen ja vanhemmille tuli ero. Sen jälkeen isä ja poika eivät ole nähneet toisiaan ja kaikki yhteydenpito on hiipunut.
Minäkertoja on unohtanut lapsuutensa kreikan, mutta opiskellut nyt kieltä äidiltään salaa. Hän pitää vaativista lääketieteen opinnoistaan taukoa ja päättää lähteä Kreikkaan etsimään isäänsä. Thessalonikissa poika tapaa setävainajansa Evangeloksen vaimon Elenin, jonka taloon hän majoittuu. He vetävät toisiaan puoleensa ikävuosista huolimatta, 42 vs 24. Eleni kertoo, että Ateenan pääkirjastossa työskennellyt isä on muuttanut pienelle luostarisaarelle, joka sijaitsee tunnin päässä mantereelta. Sinne käy pojan tie.
Kirjaa kuunnellessa ajattelin, että nyt - nyt on Haahtela kirjoittanut kirjan minulle. Minähän en päässyt ollenkaan sisään Adèlen kysymykseen, jonka jatkumoa hengellisyydessä ja uskonnollisuudessa tämä tavallaan on. Kerronnan edetessä paljastuu herkkä ja hauras isä, joka ei koskaan löytänyt omaa paikkaa Suomessa. Masentuneena hän tunsi olevansa pelkkä riippa vaimolleen ja pojalleen, ja päätti kadota. Isän arvoitus ja isän kaipuu on merkinnyt pojan kasvuvuosia. Hän on yhtä herkkä ja hauras kuin isänsä, mutta lapsuuden koettelemukset ovat tehneet hänet myös vahvaksi ja ymmärtäväksi.
Poika saa luvan asettua isänsä luostarin vierasmajaan. Hän elää askeettista ja korutonta elämää muiden munkkien tavoin ja osallistuu heidän töihinsä, jumalanpalveluksiinsa ja rukouksiinsa. Haahtela kuvaa todella kauniisti tämän isättömänä kasvaneen nuoren miehen tunteita ja ajatuksia. Hän on herkkä ja avaa sielunsa kirjan sivuilla. Mutta aivan kuin Adèlen kysymyksessä, kirjan loppupuolella lisääntyvä uskonnollisuus ja henkinen pohdiskelu vieraannuttivat minua. Suosittelen Hengittämisen taitoa lukijalle, joka on avoin hengellisyydelle ja uskonnollisille pohdinnoille. En tunne Kreikkaa kovin hyvin, mutta kirjan kreikkalaisuus viehätti ja lennätti minut matkalle maahan, samoin kuin vastikään lukemani Victoria Hislopin Saari.
Kansi Päivi Puustinen
Otava 2020
Äänikirjan lukija Anssi Niemi
_______________
Lumoava pienoisromaani isästä ja pojasta, tuulisesta saaresta ja anteeksiannosta. Nuorukainen saapuu talviseen Kreikkaan etsimään vuosia sitten kadonnutta isäänsä. Matka johtaa kaukaiselle ja yksinäiselle saarelle, jossa pieni erakkoyhteisö elää sopusoinnussa luonnon kanssa, hengittää vuodenaikojen rytmiin. Talvi vaihtuu kevääksi, isä ja poika istuvat oliivipuun juurella, ja hiljalleen jokin paino alkaa hellittää.
Tykkään Haahtelasta, ja tämäkin kirja kiinnostaa. Kreikka, luostarisaari ja isän kaipuu, siinä hyvä yhdistelmä! Haahtela on tainnut käsitellä isän kaipuuta ennenkin, olikohan se juuri siinä Adèlen kysymyksessä? Minulla on tämä kirja varauksessa kirjastosta, ja varmaan aika pian saan sen. Tänään pitäisi mennä hakemaan Paula Nivukosken uusi romaani.
VastaaPoistaTapahtumien sijoittuminen Kreikkaan viehätti kovin, minulla on yksi Suomessa asuva kreikkalainen ystävä... Adèlen kysymyksessä oli tosiaan yksi isään liittyvä iso trauma. Pidin tästä, vaikkakin taas syvälliset uskonnolliset ja hengelliset pohdinnat olivat minulle vaikea pala kirjan loppupuolella. Todella kaunista tekstiä.
PoistaKirjan kirjoittaja on kristitty. Kristillinen usko ja hengellisyys on nykyisin kova pala monelle. Kristinusko haastaa liikaa nykyihmistä. Meditaatio, jooga, mindfulness, enkeliterapiat ja idän uskonnot ovat sen sijaan pinnalla. Kuitenkin vanha kristillisyys, ortodoksisuus on syvä hengellinen, mystinen ja ihmeellinen "kaivo", josta voi ammentaa loputtomiin. Tämä ei ole monellakaan tiedossa, koska protestanttinen luterilaisuus on Suomessa kristinuskon "kasvot".
VastaaPoista