16. syyskuuta 2020

Rakel Liehu - Valaanluiset koskettimet


Rakel Liehun Valaanluiset koskettimet on kuin tuhannen ja yhden yön satu tummista tunnelmista ja sota-ajasta huolimatta. Tietääkseni teos kertoo kirjailijan omasta lapsuudesta, vaan ei ollenkaan tavanomaisesti. Liehulla on runoilijan kieli ja mieletön mielikuvitus, jolla hän panee kertojaääneksi pianon! Venäläinen pianonrakentajamestari Ivan Fjodorovitš rakensi aikanaan pianoveljekset, valkoisen ja mustan. Valkoisessa on kalliit norsunluiset koskettimet. Nyt tämä valkoinen pianoveli piilottelee valeseinän takana pölyn peitossa nälkään nääntyvässä Leningradissa, jota saksalaiset piirittävät. Mustaan pianoon laitettiin halvemmat valaanluiset koskettimet, mutta eivät ne sen sointia ja lumoa vähennä.

Pianot keskustelevat romaanissa keskenään ja kertovat nykyisyydestään ja varsinkin loisteliaasta menneisyydestään. Pianoiden tarinat aiemmista omistajistaan olivat aivan hurmaavia, vaikka osin traagisia olivatkin. Ne loivat aristokratian ja emigranttien säihkettä pienen sota-ajan tytön lapsuuden kuvauksiin. Otaksun, että nimeltä mainitut henkilöt ovat pääosin fiktiivisiä. Sen sijaan sivuilla soi   Chopin, Mozart, Lizt ynnä muut suuret säveltäjät; Wagner esiintyy jopa omana persoonanaan.

Keski-Euroopan ylhäisiin piireihin tottunut musta piano saapuu muuttokuormassa Kainuuseen, isoon mutta syrjäiseen Mellinin pappilaan. Piano ihmettelee lunta ja kylmyyttä sekä pietismin ankaruutta, mutta kiintyy vähitellen perheeseen ja erityisesti pieneen tyttäreen. Pappi Hermanilla ja vaimollaan Hannalla on vain tämä yksi tytär joka viihtyy yksin, vaikka pimeää pelkääkin. Pappila on järven rannalla, mutta veteen meno on ankarasti kielletty. Silti tyttö uittaa nukkeaan Ottoa, kunnes tämä näyttää uupuneelta. Pienet korvat kuuntelevat aikuisten puheita, vaikka kaikkea hän ei ymmärräkään.  Tytöllä on valtava mielikuvitus, jota ruokkivat kotikirjaston ja kirjastosta lainatut kirjat.

Mikään kamera ei kykenisi tallentamaan tätä pyörteilevää, perheen yhteen sitovaa hetkeä, jossa he nyt ovat. Mielet kirkkaina, huolettomina. On niin hiljaista, että hiljaisuuden melkein kuulee. Tarvitaan taide, ajattelen; vain jonkun Vermeerin mietiskelevä, lyyrinen sivellin pystyisi taltioimaan tämän uniikin hetken, lapsen preesensin, joka on enemmän kuin preesens.

Perheeseen syntyy sota-aikana pieni Beth, mutta suruitta ei sota pappilan väkeäkään päästä. Tyttö katsoo kauhuissaan kun sotalapsia kootaan turvaan kuljetettaviksi. Sotalapseksi hän ei päädy, mutta evakkoon Uusikaarlepyyhyn joutuu koko perhe. Koulussa tyttöä kiusataan ja haukutaan papin pennuksi. Tyttö ei ymmärrä, sillä hänelle isä on Jumalasta seuraava, mutta niin eivät suinkaan ajattele kylän karkeat kommunistit.

Maailma ei ole pyöreä, se on terävä neliö tytön sydämessä.

Kirja sopi erinomaisesti kuunneltavaksi äänikirjana, sillä pidän myös Karoliina Kudjoin äänestä. Valaanluiset koskettimet oli ihastuttavaa kuunneltavaa, sillä pianoiden tarinat olivat kuin novelleja itsessään. Kainuulaisen pappilan ja pienen tytön elämä istui saumatta niiden väliin ja Leningradin kohtalonhetket ja nälkään nääntyvät ihmiset toivat sodan kauhut taas kerran mieleen. Sodan loputtua hytisevä ja nälästä heikko nuori poika löytää valkoisen pianon poltettavaa puuta etsiessään. Päättyytkö valkoisen pianon upea tarina piiritetyssä Leningradissa kylmettyneitä ja yskiviä lapsia lämmittäen?

Leipää jaetaan (Leningradissa) kullekin vain pieni pala. Vesijohdot on suljettu. Lumeen hukkuvassa, sähköttömässä kaupungissa eivät raitiovaunutkaan kulje. Ihmiset kulkevat kapeita polkuja talosta toiseen etsimässä vettä ja syötävää. Uljaat palatsit ovat mykkinä, unenomaiset sillat hiljaisina.

Valitsin kirjan taustaksi sinivaleunikon, koska Kreivittären petollinen puutarhuri istutti hänen puutarhansa näitä upeita sinisiä unikkoja. Niiden sinellä ei ole kasvimaailmassa vertaa. Rakel Liehun Helene Schjerfbeckin elämästä kertova Helene sai minut vuoden alussa aivan hurmoksiin. Valaanluiset koskettimet ei kalpene ollenkaan sen rinnalla.

Rakel Liehu - Valaanluiset koskettimet
Kansi Marjaana Virta
Wsoy 2020
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi
_________________

Vuonna 1943 musta antiikkinen piano tuodaan pohjoisen erämaapitäjän pappilaan. Siellä se seuraa silmäteräänsä, perheen tytärtä, ja näkee välähdyksiä tämän elämästä. Samalla piano singahtelee muistoissaan Pietariin ja eri puolille Eurooppaa edellisten omistajiensa luokse. Heitä ovat salaperäinen Kreivitär, mystisesti sairastunut nuori Pino ja maineikas hypnotisoija Jean Charcot. Pianon kertomuksista tyttö, tuleva kirjailija, loihtii toisen kiehtovan maailman kainuulaiseen sota-ajan pappilaan.


Rakel Liehu (s. 1939) on yksi Suomen rakastetuimpia kirjailijoita. Hän aloitti runoilijana 1974 ja on julkaissut yhteensä 13 runokokoelmaa ja neljä romaania. Liehu sai Valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 2008. Liehun edellinen romaani, Helene Schjerfbeckistä kertova Helene voitti Runeberg-palkinnon 2004 ja oli ehdokkaana Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vuonna 2020 sai ensi-iltansa Antti J. Jokisen ohjaama, romaaniin perustuva elokuva Helene.

4 kommenttia:

  1. Raakel Liehu vain paranee vuosien myötä. Luin Helenen ja miten kaunis, surullinen,täyteän herkkä se olikaan. Tämä uusikin vaikuttaa mielenkiintoiselta, kun pianot kertovat tarinoitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helene oli valtavan upea elämys kun Schjerfbeckiä fanitan jo muutenkin. Tämä on juuri ilmestynyt, kokeile Marja.

      Poista
  2. Sinä osaat niin herkullisesti kuvailla kirjoja, että kerta toisensa jälkeen ihastun kaikkiin tarinoihin. Mulla on varastossa vanhempien aikanaan ostamat Tuhannen ja yhden yön tarinat -kirjasarja. Niiden siniset kannet sopivat ajatuksena tähän postaukseesi.

    Monet sanat, paikat ja nimeltä mainitut asiat muodostavat yhdessä kokonaisuuden, jonka pystyy näkemään kuin elokuvan edessään. Hieno kuvaus 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Titta <3 Tämä on erikoinen, ei ehkä kaikkien makuun, mutta minuun vetosi täysillä. Tässä oli niitä tuhannen ja yhden yön tarinoita, pienen työtön elämää sota-aikana ja maailmansotaa ja -politiikkaa, kaikki istui hienosti kokonaisuuteen.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.