4. huhtikuuta 2017

Alice Munro - Jupiterin kuut


On älykästä rakkautta joka tekee älykkäitä valintoja. Sellainen rakkaus naidaan. Ja sitten on rakkautta joka on kaikkea muuta kuin älykästä, joka on kuin pakkomielle. Ja se on se, se mitä kaikki oikeasti arvostavat. Sitä vaille ei kukaan halua jäädä.

Siinä totuuslauseke Munron terävään tyyliin - ja niin oikeaan osuva. Kaikki me naiset haluamme kokea tuon päättömän ja pakkomielteisen rakkauden ja rynnätä suin päin sen hulluuteen järjen pienestä äänestä tai seurauksista piittaamatta. Novellikokoelma Jupiterin kuut kertoo omapäisistä ja rohkeista naisista, jotka ovat uskaltaneet kokea. Rakkaus, onni, intohimo - mitä se nyt sitten olikin, kesti aikansa, mutta elämä jatkui. Mutta oli eletty, oli koettu.

Useimmat novellien naiset ovat yli neljänkymmenen ja muistelevat tyynesti mennyttä kiihkoaan ja niitä miehiä, jotka aikanaan saivat heidän päänsä sekaisin. Mutta uskallusta seikkailuun löytyy toki heistä myös myöhemmällä iällä. Munro on aika vekkuli kertoja. Asiallisen ja terävästi kuvailevan tekstin sekaan putkahtaa äkisti - 80-luvun alussa ja Munrolta! - ehkä uskaliaita ja pikkutuhmiakin välähdyksiä. Nämä pikantit lisät piristävät kummasti kerrontaa ja suomennos tuo nämä pirskahdukset hienosti esiin.

Kokoelmassa on 11 novellia, joista yksi on kaksiosainen. Chaddeleyt ja Flemingit kertoo kirjoittajan äidin- ja isänpuoleisten sukujen naisten huikeista eroista. Äidinpuoleiset Chaddeleyn vanhapiikaserkukset olivat melkoisen villejä, maailmannaisia ja kaupunkieläjiä, jotka eivät ymmärtäneet maaseudun päälle yhtikäs mitään. Vanhapiika olisi ollut liian heiveröinen luonnehdinta, se ei sopinut heihin. Heillä oli isot ja pelottavat ryntäät - tiukasti haarniskoitu povi - ja heidän mahansa ja ahterinsa olivat yhtä muodokkaat ja korsetilla kuriin pannut kuin kenellä hyvänsä naimisissa olevalla naisella. Naisten vartalot näyttivät tuohon aikaan paisuvan ja kypsyvän muhkeiksi, jos he ylipäätään pääsivät nauttimaan elämästä. Isän puoleisen Flemingin suvun naiset olivat taas juroa ja vaiteliasta maaseudun kuivakkaa kansaa, täysi vastakohta noille rempseille ja iloluontoisille Chaddeleyn naisille.

Novellin Levää Lydia on yksinään lomaileva nelivitoinen eronnut nainen, jonka lapset ovat jo omillaan. Ihmiset eivät enää halunneet tutustua häneen. Ei niin, että hänen ympärillään olisi aikaisemminkaan kuhistu, mutta oli hänessä jotain puoleensavetävää ollut. (..) Hän ei ollut lihonut eikä laihtunut eikä vanhentunut silmiinpistävästi, mutta yhtäkaikki hän oli lakannut olemasta tietynlainen nainen ja muuttunut toisenlaiseksi, ja sen hän oli havainnut tällä matkalla. Hän yritti tosissaan, kerran toisensa jälkeen. (...) Joskus hän ei olisi millään jaksanut. Majatalossa New Brunswickin saarella majailee myös muutaman miehen asennusporukka, jonka kanssa Lydia pelaa iltaisin korttia. Lydiaa kirvelee vastikään myttyyn mennyt rakkausjuttu entisistä naisystävistään koko ajan puhuvan Duncanin kanssa. Korttiporukan naisiin ja seksiin kiertyneet puheet saavat Lydian yöllä vuoteessaan fantasioimaan ja haikailemaan minkälaisia nuo miehet mahtaisivat olla rakastajina. Rahvaanomainen Lawrence, kokematon Eugene vai hampaaton Vincent? Kyllä, Lydia hyvä - yksinäiset fantasiat on parempi vaihtoehto kuin alistuminen tympeiden, omaan napaansa tuijottavien duncaneiden tylyttävään itseriittoisuuteen!

Novellissa Onnettomuus Francesilla on salasuhde naimisissa olevan suomalaissyntyisen opettajakollegansa Tedin kanssa. Rakkauskohtaukset tapahtuvat autossa, kirkossa ja koulun tarvikevarastossa, aina kiihkeästi ja suurella himolla. Seuraava sitaatti on varsin riehakas, toki poikkeus Munron tekstissä: Kiharainen häpykarvoitus ja rusottava, hilpeä siitin, pystyssä ja valmiina hommiin. Pienet karheat karvat Francesin suussa. Juuri tuolloin ovelle koputettiin. Tässä novellissa on aika mainioita ns. faktoja suomalaisten alkuperästä ja muinaisista jumalistamme. Francesin omaksikin ihmeekseen hän sai elämässään kaipaamansa suuren käännekohdan, jota hän iäkkäänä muistelee näin:  Hän sai rakkautensa, skandaalinsa, miehensä, lapsensa. Mutta sisällään hän tikittää ihan itsenään.

Bardon bussin päähenkilö pohtii näin: Mietin millaista olisi ollut olla vanhapiika jonkin edellisen sukupolven aikana. Suvussamme on ollut runsaasti ikäneitoja. Tulen hyvin vaatimattomista oloista, meillä salailtiin asioita, oltiin jääräpäisiä, saitoja. Naisella on kuuma suhde naimisissa olevan antropologi X:n kanssa ja he asuvat yhdessä tutkimustöittensä aikana Australiassa kuin vanha  yhteenhitsautunut aviopari ikään. Kaikki on ihanaa ja täydellistä, mutta sitten suhde tietysti loppuu. Olen todella alamaissa. En pysty käsittelemään kaikkea mieltäni kaihertavaa, jollen saa apua, ja on vain yksi ihminen jolta apua haluan ja se on X.

Jupiterin kuut kertoo meistä naisista, rakkauden kaipuustamme ja onnen etsinnästämme. Se kertoo mitä kaikkea olemme valmiit tekemään miellyttääksemme miestä ja pitääksemme hänet. Munron naiset ovat tekemisissään syvästi inhimillisiä, rakkauden etsintä on välillä surkuhupaisaa ja tehdään hävettäviä ja noloja asioita. Munro saa lyhyessä novellissaan kerrottua ilmeikkään elämäntarinan, johon joku toinen tarvitsee sata sivua. Vähin lausein hän maalaa henkilökuvat, piirtää unelmat ja elämän käänteet, onnistumiset ja pettymykset. Haaveet eivät suinkaan aina täyty, mutta unelma vielä kerran saapuvasta suuresta rakkaudesta pitää Munron naiset elämässä kiinni.

Novellihaasteeseen lisää 11 novellia, yht. 204. Olen iloinen että sain nyt paremman otteen Munron kerronnasta, Kalliille elämälle en osannut lämmetä. Novelleista nauttiminen vaatii näköjään tottumusta.

Tätä mieltä olivat KirjaluotsiTakkutukkaSinisen linnan kirjasto

Alice Munro
The Moons of Jupiter 1982
Jupiterin kuut
Suomentanut Kristiina Rikman
Tammi 2017
****
Arvostelukappale - kiitokseni kustantajalle

34 kommenttia:

  1. Kiintoisa ja kiva postaus! Mukavaa, että kuut kumottivat loppuun saakka. Munro on todella hurjan taitava, herkkä, inhimillinen ja sopivasti pikku-pirullinenkin kuvatessaan meidän naisten toilauksia ja rakkauksia; kelpo novellikooste:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep :) Munro tuntuu niin kiltiltä, mutta siellä se pirullisuus luuraa! Minusta ei helppo luettava, koska pitää koko ajan kuunnella mitä hän sanoo.

      Poista
  2. Hauskaa, että päätit antaa Munrolle vielä mahdollisuuden :) Ihailen suuresti Munron kykyä kertoa lyhyessä tekstissä niin elävästi kokonaisia elämäntarinoita. Tietysti se vaatii myös lukijalta tarkkaavaisuutta eri tavalla kuin romaanin lukeminen. Koko ajan on tunne, että jos keskittyminen herpaantuu, jotain oleellista jää huomaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on aivan totta kuten Takkutukalle kommentoin. Ei voi antaa ajatuksien ajelehtia yhtään :) Viisasta olisi lukea ehkä vaan pari novellia perätysten, mutta minulle ahneelle se ei tietenkään sovi! Tykästyin tähän, vaikka edellistä moitin.

      Poista
  3. Kuulostaapa ihan sikakiinnostavalta. Tosin mulla on aika paljon vielä vanhempiakin Munroja lukematta. Novellihaasteeseen on pitänyt Munroakin lukea, mutta kohta alkaa jo tulla kiire. Apua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää jatkaa tätäkin haastetta :) En ole lukenut Munrolta kuin Kalliin elämän tätä ennen, enkä pitänyt. Tässäkin hänellä on hiukan vanhahtava tyyli ja hän kertoo paljon Kanadan oloista, maaseutu vs kaupunki. Mutta aiheiltaan tämä kiinnosti ja vei mukanaan. Munroa on näköjään kuunneltava herkällä korvalla.

      Poista
  4. Minulla on tämä kissan ulkoilutuslukemisena. Olen pitänyt todella paljon ainakin tähän asti lukemistani novelleista. Munro ei petä tälläkään kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli tosi hieno kokonaisuus! Ihanaa, kohta voi lukeakin ulkona!

      Poista
  5. Oletpa lukenut jo suuren saaliin novellihaasteeseen, vau! Meillä vähän kaikki haasteet junnaa paikallaan, mutta josko tässä keväällä saisi draivia päälle. Munroon vahva kiinnostus, ehkä en haasteeseen ehdi, mutta myöhemmin sitten :) /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Novelleita on ollut tosi kiva lukea. Tämä oli kiva Munro, voisit aloittaa vaikka tästä!

      Poista
  6. Minulla on kirja kesken – vasta kaksi novellia luettuna, mutta jo nyt olen mennyttä naista. Kiitos blogistasi, sillä jäin siihenkin kiinni. Saat minusta uuden lukijan. Hyvää kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munron kera on hyvä olla mennyttä naista :) Todella terävä ja hyvä! Mukava kun löysit blogini, toivottavasti viihdyt <3

      Poista
  7. Minunkin piti lukea Munroa novellihaasteeseen, mutta niinpäs vaan on jäänyt lukematta... Dear Life odottelee omassa hyllyssäni, ja tämä uusi suomennos tuli minulle kirjastovarauksena, mutten saanut lukemista alkuun. Kokeilen varmasti uudelleen tätä. Munro on minulle parin kirjan verran tuttu, ja pidin kyllä hänen tyylistään. Sinulla on muuten hurja määrä novelleja luettuna. :) Itse pääsin juuri lukemiin 20 luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukumielentila oli varmaan tähän otollinen, tykästyin ja jaksoin sivuuttaa 'vanhahtavuudet'. Ikuisia totuuksiahan Munro tässä latelee...

      Poista
  8. Luin Jupiterin kuut loppuun tänään ja olen kyllä jälleen vaikuttunut: Munrolla on hillittömän hieno kyky saada kenen tahansa elämä kuulostamaan kiinnostavalta. Rakastan näitä novellien kypsiä naisia, jotka elävät juuri omanlaistaan elämää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munron naisilla on rohkeutta, vaikka aina ei menekään ns. hyvin. Omanlaista elämää ja hyvä niin.

      Poista
  9. "Sisällään hän tikittää ihan itsenään", miten huima lause Munrolta ja tietenkin myös kääntäjältä. Odotan, milloin ehtisin tämän lukea. Kesäksi kai kerään jo pinoa.

    VastaaPoista
  10. Tämä kokoelma täytyy ehdottomasti lukea. Kiitos kiinnostusta entisestään kasvattaneesta postauksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Munro on ajaton, vaikka puhuukin menneistä vuosikymmenistä.

      Poista
  11. Munro on ihana! <3 Ja tää kirja kuulostaa tosi kiinnostavalta! Itse tykkään novelleista tosi paljon ja koen, että ne on tavallaan kirjallisuuden kuninkuuslaji. Pystyykö muutamassa sivussa kertomaan tarinan, joka järisyttää yhtä paljon kuin monen sadan sivun mittainen romaani? Ei kaikki pysty, todellakaan, mutta Munro pystyy. Ihanaa, että nainen sai Nobelinsa!

    VastaaPoista
  12. En ole pitkään aikaan lukenut novelleja. Erilaiset tarinat naisten kokemuksista ovat kiinnostavia.

    VastaaPoista
  13. Jaahas, pitänee testata tämä joskus, jos osuu sopivasti vastaan. Kallis elämä ei uponnut minuunkaan. Usein saattaa kirjailijan lukeminen jäädä kokonaan, jos ensimmäinen käsiin osunut kirjansa ei miellytä. Onneksi on olemassa kirjablogeja, joista voi lukea muiden kokemuksia...

    VastaaPoista
  14. Näitä novelleja voisi kokeilla jossain vaiheessa. En ole lukenut yhtään Munroa, mutta vissiin pitäisi kun on niin tunnettu kirjailija. Kiinnostelee hieman, mitä kaikkea naiset ovat valmiita tekemään pitääkseen miehen ja miellyttääkseen häntä. Luulen, että samastumispintaa en näistä novelleista löydä, mutta eipä se ole aina tarviskaan. Kirjallisuutta voi lukea muistakin syistä, onneksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katriina, Minna ja Elegia kommenteista. Pitää muistaa, etteivät nämä ole ihan just kirjoitettuja, vaan 70-80-luvuilla. Aikaperspektiivin huomioiden omapäisiä naisia.

      Poista
  15. Riitta, voi kamala sentään. En varmaan ole valmis tekemään kovinkaan paljon miellyttääkseni miestä. :D Mutta joo, aina kun luen Munro-postauksen niin tulee olo että kyllä pitäisi lukea enemmän Munroa. En ole häneltä blogiaikana lukenut kuin yhden teoksen ja sekin oli romaani. Taitaa ola hänen ainoa romaaninsa. Toisaalta, kun on paljon Munroa lukematta on paljon hyvää jäljellä. :D

    VastaaPoista
  16. Olen lukenut aiemmin yhden Munron novellikokoelman, jolle en erityisen paljon lämmennyt. Tämä kuitenkin vaikuttaa kiinnostavalta, eli enköhän minä joskus tartu siihen. :)

    VastaaPoista
  17. Luen itse paraikaa Munron kokoelmaa Hyvän naisen rakkaus, joka on tuoreempaa Munroa. Kiinnostavaa verrata sen teemoja tähän. Olen jo muutaman novellin pohjalta tykästynyt Munroon tyyliin ja ihmiskuviin.

    Lukemassasi kokoelmassa kiinnostavimmalta kuulostaa tuo suomalaisopettajanovelli. Voisi etsiä kokoelman käsiinsä ihan vain sen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu, Hande ja Hanna kommenteista. Jep, provosoin vähän tuossa alussa, mutta oli näissä novelleissa aivan päättömiä, miestä miellyttäviä naisia....

      Poista
  18. En ole koskaan lukenut Munroa, olisiko tämä kokoelma hyvä tapa tutustua hänen tyyliinsä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli minullekin vasta toinen Munro. Tästä pidin, Kalliista elämästä en niinkään. Kokeile!

      Poista
  19. Minäkin olen lukenut Kalliin elämän. Olivathan ne kaikessa vähäeleisyydessään omalla tavallaan viehättäviä, mutta eivät kuitenkaan houkutelleet lukemaan enempää, ainakaan toistaiseksi. Tästä kokoelmasta saattaisin pitää enemmän?

    VastaaPoista
  20. Tuo alun sitaatti oli jo sellainen, että tämä pitäisi kyllä ehdottomasti lukea. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.