Raija Oranen - Ackté

Orasen fiktiivisessä elämäkerrassa yli kuusikymppinen Aino Ackté (1876-1944) muistelee ja kirjoittaa elämästään jatkosodan aikana. Hän kaipaa silloista aviomiestään kenraali Bruno Jalanderia, joka on Euroopassa sotatilanteiden vuoksi. Mutta ennenkuin tähän seesteiseen hetkeen on edetty on eletty myrskyisää elämää. On saavutettu suitsutusta ja menestystä huippurooleissa; on maistettu loistoa ja ylellisyyttä; mutta on myös taisteltu kynsin hampain asemasta ja kärsitty karvaita epäonnistumisia; on itketty yöt läpeensä yksinäisyyttä ja mitättömyyden tunteita, koettu kolauksia rakkaudessa.

Ackté saapui Pariisiin äitinsä Emmyn kanssa menestyksen hurmio mielessä, vain 18-vuotiaana. Hänen sopraanonsa olikin ilmiömäinen ja äidin luotsatessa tytär sai Ranskan parhaat laulunopettajat. Kiinnitys Pariisin oopperaan kuudeksi vuodeksi oli huikea saavutus. Nuoresta laulajattaresta tuli Pariisissa sensaatio joka lumosi ja joka täytti katsomot. Ackté oli jo Suomessa rakastunut tulevaan poliitikkoon Heikki Renvalliin ja seurusteli vakavissaan, mutta avioliittoa lykättiin molempien opintojen ja urien vuoksi.

Alkuaikoina Pariisissa äiti Emmy oli tytärtään kohtaan aivan kaamea: mitätöi, läksytti, pomotti ja vahti kaikin tavoin. Oliko hän niin katkeroitunut siitä syystä, että oma laulajanura kariutui raskaaksituloon ja äitiyteen, syyttikö hän tytärtään elämänsä katkerimmasta pettymyksestä? Tosin äiti entisenä menestyneenä mezzosopraanona tiesi mitä menestyvä ura vaati. Äiti ja tytär kävivät toistensa hermoille siihen malliin, että nuori Ackté passitti tämän kotiin Helsinkiin. Kun äiti oli lähtenyt seurasi vapaampia aikoja ja myös illanviettoja Pariisissa asuvien suomalaistaiteilijoiden kanssa.

Oranen kutoo romaanissa kiihkeän rakkaussuhteen Acktén ja Albert Edelfeltin välille, sillä kirjailija uskoo vakaasti, että Edelfelt oli Acktén Glory-tyttären isä - ei sulhanen Heikki Renvall, jonka kanssa solmittiin pikaisesti avioliitto. Voi olla, tai sitten ei. Pitäviä todisteita puolesta tai vastaan ei ole, vaikka hurja huhumylly pyöri Helsingissäkin.  Joka tapauksessa nämä kaksi Suomen kuuminta kulttuuripersoonaa tapasivat Pariisissa usein ja Edelfelt maalasi Acktésta useita upeita muotokuvia.

Richard Straussin Salomena

George Grantham Bain Collection

Orasen Ackté on aikamoinen pakkaus. Hänen kielenkäyttönsä on hyvin rempseää ja hän saa vielä kypsällä iälläkin itkupotkuraivareita. Sopraanon työkaluna on oma ääni, ja olikin hurjaa lukea mihin epätoivoon esiintyvä taiteilija joutui kun ääni reistaili.  Kurkistamme Pariisin oopperan kulissien taakse, missä pelataan armotonta peliä suosiosta ja taistellaan rooleista, joita jaettaessa johtajien rakastajattaret ovat usein etusijoilla.  Saamme tietää että rahalla ostettiin aploodit, hyvät kritiikit ja suotuisat lehtijutut. Pääsemme myös upeisiin ja ylellisiin juhliin, joissa silkki kahisee ja samppanja virtaa.

Oranen kertoo tämän suuren diivan elämänvaiheista eloisasti ja kiinnostavasti, ja oopperamusiikki aarioineen tulee tutummaksi. Orasen Ackté on hyvin inhimillinen henkilö, temperamenttinen mutta herkkä nainen, joka uhrasi paljon piiskaavalle kunnianhimolleen. Puoliso Heikki ja lapset Glory (s. 1901) ja Mies (s. 1908) olivat Helsingissä, kun Aino viiletti maailmalla kärsien yksinäisyydestä hotellihuoneissa.

Ei ollut minulla tasaisen onnen hetkiä, ei tyytyväisyyttä, ei varmuutta siitä, että tekemäni valinnat olisivat olleet parhaakseni tai kenenkään muunkaan parhaaksi. Minä tein kaiken aikaa niin kuin uskoin että minun täytyy. Tosiasiassa minä tein mitä halusin. Minä vain en tiennyt, mitä loppujen lopuksi halusin.

Satakymmenen vuotta sitten, vuonna 1907 kesä oli oikea kesä, toisin kuin nyt:

Tuo helteinen, hehkuva kesä 1907 on mielessäni kuin sarja valokuvia, joissa itse esiinnyn miltei plastisissa asennoissa eri puolilla Tuurholman päärakennusta ja puistoa. Istun salin nojatuolissa upeassa iltapuvussa vieraitten keskellä, seison terassilla kukkien metisessä tuoksussa, viipyilen avatun ikkunan ääressä vastaleikatun nurmen raikkauden tulvahtaessa kasvoilleni, astelen korot kopisten salista ruokasaliin suuren pöydän ääreen. Kuuluu iloista puheensorinaa, soitetaan kepeää musiikkia, avoimien ikkunoiden ja ovien kautta kantaa sisään puunlehtien kahinaa ja tuulen kuiskuttelua, salongista leviää sikarin, viinin, konjakin, makeisten ja hedelmien tuoksu, ja meri kimmeltää aivan terassin edessä, sinkoaa heijastuksia, väreilee.

Tuo sitaatti vei minut ihaniin kuuman kesän tunnelmiin, kauas tästä koleasta heinäkuun aamusta. Orasen teksti on mukaansatempaavaa ja nautittavaa, hienosti kuvailevaa ja sujuvasti luettavaa. Kyllähän Orasen unelmientäyteinen, menneen maailman ja yläluokan glamour naisiin vetoaa, kohahduttavasta romanssista puhumattakaan. Historiallinen ajankuva heijastuu kirjassa loistavasti, olihan Heikki Renvallilla tärkeä osa taistelussa venäläistoimia vastaan ja Suomen itsenäistymisen puolesta. Ennen tätä Orasen kirjaa en oikeastaan tiennyt paljonkaan Acktésta. Romaanin keinoin Oranen lisäsi yleistietoutta ja viihdytti oikein mukavasti. Ackté oli minun makuuni hiukan liiaksi naisten romaanin oloinen, mutta sopi hienosti kesälukemiseksi.

Muissa blogeissa: Hemulin kirjahylly, Kirjasähkökäyrä, Kirjojen maa

Raija Oranen

Ackté

Teos 2016

****

Kirjastosta