9. kesäkuuta 2021

Richard Osman - Torstain murhakerho


Richard Osman (s. 1970) on huippusuosittu brittiläinen koomikko ja juontaja, joka tunnetaan erityisesti television visailu- ja kilpailuohjelmista. Cozy crime -dekkarisarjan aloittava Torstain murhakerho on rikkonut Britanniassa myyntiennätyksiä ja on megatapaus kaikkialla maailmassa. Minä näin dekkarin hyvin elokuvallisena ja Tiinan postauksesta luinkin, että Steven Spielberg on ostanut sen elokuvaoikeudet. Enkä yhtään ihmettele! Jos pitää Agatha Christien Miss Marpleista, pitää varmasti tästäkin.

Dekkarin tapahtumat sijoittuvat kauniissa maalaismaisemassa Kentissä sijaitsevaan Cooper’s Chaseen, joka on varakkaiden eläkeläisten luksusasuinalue. Nyt siellä asuu 300 vanhusta ja aluetta ollaan laajentamassa. Hanketta luotsaavat epämääräiset heput ja se kohtaa vastustusta. Katolinen pappi vastustaa paikalla sijaitseen nunnaluostarin hautausmaan siirtämistä eikä kukkulan laen farmari halua myydä maitaan. Pikkurikolliset kohtaavat väkivaltaisen loppunsa ja Torstain murhakerholaiset ryhtyvät hääräämään tapausten parissa.

Murhia he ovat tutkineet jo pitkään. Yksi ryhmän perustajista, Penny, oli entinen rikospoliisi, joka piti itsellään ratkaisemattomien tapausten aineistoja. Niiden pähkäily piti murhakerholaiset vireinä. Vanhasta kaartista on jäljellä kolme: Elizabeth, Ibrahim ja Ron. Joyce on ryhmän uusin tulokas, sillä Penny ei enää pysty osallistumaan tapausten ratkomiseen. Ryhmän jäsenillä on monenlainen ammattimenneisyys. Ryhmän promoottori Elizabeth on toiminut vakooja- ja muissa peitehommissa ja egyptiläissyntyinen Ibrahim teki uran psykiatrina. 'Punainen’ Ron on kuuluisa ammattiyhdistysmies, jonka poika oli aikoinaan menestynyt ammattinyrkkeilijä, tänään epätoivoinen tositeevee-ohjelmiin pyrkijä. Joyce on ’vain’ sairaanhoitaja, joka ei oikeastaan kuulu joukkoon, mutta hänen bisnesmaailmassa menestynyt tyttärensä Donna osti äidilleen asunnon Cooper’s Chasesta.

Romaani alkaa poliisin pitämällä turvallisuustietoiskulla, mikä ei voisi vähempää kiinnostaa asukkaita. Aina sitä samaa: älä anna pin-lukuja, älä avaa ovea tuntemattomille, pidä ikkunat salvoissa ja sitä rataa. Tiedotustilaisuuden pitäjä on Lontoosta uneliaaseen Kentiin saapunut 25-vuotias konstaapeli Donna de Freitas. Elizabethin aivot sanovat, että siirrossa on jotain mätää: kuka nyt haluaisi Lontoosta uneliaaseen pikkukylään? Donnan pomo on eläkeikää lähestyvä, ylipainoinen ja yksinäinen Chris Hudson.

Murhakerho värvää nuoren konstaapelin tiedottajakseen ja kulkee aina pari askelta poliisin edellä. He etenevät systemaattisesti epäiltyjen kimpussa ja selvittävät paitsi murhat myös monia menneisyyden tragedioita. Cooper’s Chasen asukkaillahan on takanaan pitkä elämä ja monen elämään mahtuu tragedioita sekä epätoivoisia ja salattavia tekoja. Dialogit ovat herkullisia ja huvittavia ja ryhmän jäsenet vallan mainioita. Dekkarissa on monia hilpeitä kohtauksia. Poliisia naruttaakseen tiukka Ron mm. tekeytyy vallan dementoituneeksi ja Elizabethin aviomies Steven jututtaa shakinpeluun lomassa yhtä rikollista, joka paljastaa dementoituneelle miehelle peittelemättä kaikki rikoksensa. Tapaamme myös Joycen sekoittelemassa yhden avioparin tuhkia keskenään. Piti olla tarkkana: puolet kumpaakin tiikerinmuotoiseen peltipurkkiin ja toinen puoli viralliseen uurnaan. 

Dekkarin ollessa kyseessä en halua paljastaa yhtään enempää. Totean vain, että dekkari oli hulvaton ja Jukka Pitkäsen lukemana nautinto. Kuoleman läheisyys leijuu asukkaiden ja ryhmän jäsenten yllä, mutta he nauttivat aivotyöstä, ystävistään ja naukuista niin kauan kuin elämää on. Ja hellyttävää rakkautta, sitä kirjassa on.

 
Shortlisted for the British Book Awards Crime & Thriller Book of the Year 2021
Sarjan toinen osa The Man Who Died Twice ilmestyy syyskuussa 2021
Tiina / Kirjaluotsi kuunteli kirjan englanniksi.


Richard Osman - Torstain murhakerho
Alkuteos The Thursday Murder Club 2020
Suomentanut Arto Schroderus
Otava 2021
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen
_______________

Rauhaisassa luksustason eläkeläiskylässä neljä ystävää kokoontuu joka torstai selvittämään ratkaisematta jääneitä rikoksia, joiden tutkintakansioita yksi joukosta hankkii suhteillaan poliisin arkistoista. Kun kylän alueella tapahtuu raaka murha, joutuu kerho tositoimiin. Hykerryttävä hyvän mielen dekkari on kuin yhdistelmä Minna Lindgrenin Ehtoolehto-romaaneja, Agatha Christien Miss Marpleja sekä suosikkisarja Emmerdalea! Murhamysteeriä ei ole koskaan ratkaistu näin harmailla aivosoluilla!


Niina / Yöpöydän kirjat luotsaa kirjablogien dekkariviikkoa.

4 kommenttia:

  1. Tämä oli ihan pakko laittaa varaukseen, niin paljon kehuja joka puolella. Oli vain yli sata varausta ennen minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tykkäät Mai. Henkilömäärä häiritsi minua vähän, kun ei hahmottanut kuka on kuka. Mutta hauska oli!

      Poista
  2. Tällä voisi lahjoa miestä. Itse en piittaa dekkareista, vaikka matkoilla (mikä outo sana) olen niihin langennut, kun muutenkin kerran kevytmielisiä ollaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, nyt on oltava kevytmielinen ilman matkoja Kirsti! Tämä oli tosi kiva, naureskelin itsekseni dialogeille ja Joycen päiväkirjalle :D

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.