Raija Järvinen - Soidinyöt

Onni läikähtää jossakin kohtaa sisälläni. 

Näin se juuri on. Ei mitään pysyvää, vain hetken häivähdys.

Väyläkirjat on pohjoisen kirjallisuuteen erikoistunut kustantamo, joka 25 toimintavuotensa aikana on julkaissut noin 350 teosta, suurin osa tietokirjoja. Yksi uusimmista tekstillisistä luontokuvakirjoista on erä- ja luonto-oppaana toimivan Raija Järvisen esikoisteos Soidinyöt. Teoksessa Järvinen kertoo sekä päiväkirjanomaisin tekstein että upein valokuvin useamman vuoden keväisistä metson soitimen jäljittämisistä ja luontokokemuksistaan. 

Teos vei tällaisen etelän asukin pohjoisen erämetsiin ihailemaan satumaisia talvimaisemia ja aistimaan luonnon herkkää heräämistä keväisin. Ennen kaikkea teos perehdytti metsojen mystiseen soidinkäyttäytymiseen, josta en entuudestaan tiennyt juuri mitään. Järvinen kuvaa soidinspektaakkelin draamaa selkeästi ja asiantuntevasti. Avoimista teksteistä välittyvät myös onnistumiset ja epäonnistumiset sekä se tavaton sitkeys, jota kunkin kevään parhaan soidinpaikan löytäminen vaatii. 

Useampi musta kukko tepastelee edessäni kaula pitkänä, pyrstö viuhkana. Kanoja niskat kyyryssä hiipii sivummalla, monta lintua lähipuiden oksilla uteliaina kaulat pitkälle kurkottaen. Soidin on sittenkin alkanut! Kello on vasta vartin yli puolen yön. Lintuelo aaltoilee soidinpaikan laidalta toiselle, välillä on kiihkeämpää, välillä suvantovaiheita. Mustia ukkometsoja on kerrallaan näkyvissä viisi tai kuusi, metsän suojasta useammalta suunnalta kuuluu naksutusta.

Puusta lehahtaa jatkuvasti lisää koppeloita tantereelle, niitä on maassa ainakin kolmekymmentä. Edelleen kauempana olevat soivat metsot tekevät tunnusteluretkiä soidinkummun suuntaan ja jopa kummulle asti sillä aikaa, kun isomuskukko on hätistämässä toista tunkeilijaa sivummalla. Isomuksen elämä on yhtä kilpajuoksua reviirin puolustamisessa. Se kiihdyttää juoksunsa hetkessä uskomattomaan vauhtiin ylvään ryhdin lainkaan kärsimättä, vain jalat viuhuvat.

Onhan se uskomaton luonnonnäytelmä! Metsokukko tai -kukot patsastelevat pyrstö komealla viuhkalla, kaula pitkänä ja nokka ylpeästi kohti taivasta. Ne ovat olemukseltaan niin valtavan machoja ja tepastelevat pään liikkumatta kanalauman kukkoina kuin Fabio Fognini tenniskentällä! Soidinääni on kolmeosainen ja välillä hypellään ilmaan koppeloiden huomion herättämiseksi. Koppelot marmattavat puissa, lymyävät maassa ja ilmaisevat halukkuutensa paritteluun kyyristymällä ja levittämään siipensä ja pyrstönsä. Aina ukkometso ei innostu haareminsa naisista, ja koppelot häipyvät tiehensä pettyneinä. Ukkometsojen reviiritaistelut voivat olla rajuja (katsoin yhden videon) ja kaikki poikametsot on häädettävä kiimakummulta.  Hullu metso ei ole pelkkää urbaanilegendaa, sillä Järvinen törmäsi muutamankin kerran metsoon, jota hänen läsnäolonsa laavussa ärsytti. Ote yhdestä pitkästä ja pelottavasta kohtaamisesta:

Etiäinen varoittaa minua taas, näen silmäkulmastani liikkumattomaksi jäykistyneen metson tuijottavan minua ja lähtevän taas syöksyyn minua kohti. Refleksinomaisesti teen samat liikkeet kuin edelliselläkin kerralla ja silmänräpäyksessä vain ohut laavukangas erottaa minut luinen nokka pystyssä näppäilevästä metsokukosta. Metso tuntuu nyt välinpitämättömämmältä ja perääntyy nopeammin, voin taas hengittää ja oikaista selkää.

Metson soidin on erityisesti se, mikä vetää lapsesta asti luontoa rakastanutta Järvistä metsään. Etelässä pankkialalla työuransa tehnyt nainen löysi keväällä 2014 Pyhällä olevan lomamökkinsä läheltä soidinpaikan ja se oli menoa se. Seurasi täydellinen hullaantuminen ja hurahdus. Seuraavat viisi kevättä ovat kuluneet metson soidinta tutkaillessa ja ihaillessa. Järvinen tutkii merkkejä ja jälkiä; hiihtää pakkasessa ja sohjossa, tuulessa ja tuiskussa; hän raahaa varusteitaan, yöpyy laavussa ja odottaa. Joskus vilu ja valvominen palkitaan ruhtinaalliseti, joskus tulee hukkareissu. Useimmiten Järvinen on liikkeellä yksin, jolloin ajatukset voivat vapaasti lentää ja voi miettiä elämää ja sen kulkua.

Ajatus lentää. Ajatus ajatuksen vapaasta lentämisestä tuntuu hyvältä. Nousen ja lähden liikkeelle, kun saan ajatukseni valmiiksi. Kiertelen ja mutkittelen harjanteelta toiselle, ylitän aukeita paikkoja ja katselen vanhoja jälkiäni, jotka juuri ja juuri erottuvat pehmenevästä hangen pinnasta. Mutkat ja pyöreät kaarrot sopivat tähän maisemaan. Lumijäljet kuuluvat luonnon kiertokulkuun. Mietin muita jättämiäni jälkiä tässä elämässä. Milloin ne häviävät? Haluanko edes jättää pysyviä elämänjälkiä?

Kirjan talviset lumimaisemat olivat upeita ja niiden katselu oli viilentävää kesähelteillä. Minusta oli kiehtovaa makustella myös monia itselleni tuntemattomia tai harvinaisempia luontoon liittyviä sanoja, kuten esimerkiksi kuusentarri ja aihkimänty. Kirja vei kiinnostavasti erilaiseen elämänympäristöön kuin omani ja viihdyin myös rehellisen ja elävän tekstin parissa. Kokeneellakaan eränkävijällä ei kaikki mene kuin strömsössä: saapas haukkaa vettä tai suksi jumittuu kinokseen kohtalokkain seurauksin; kuvaustilanteet ovat nopeita eikä kameran säätöihin ehdi paneutua.

Mutta harmitus kestää hetken vain, sillä ihminen ei voi hallita luontoa tai säätä. Vaikka metsoja ei juuri sillä kerralla näkyisikään, pohjoisen luonto tarjoaa nöyrälle kulkijalle aina elähdyttävää kuunneltavaa ja aistittavaa. Kiitän elämyksellisestä kirjasta, joka tutustutti minut metsoihin ja niiden soidinkäyttäytymiseen. Soidinyöt on teoksena kaunis ja laadukas, taitto on ilmavan tyylikäs ja typografia onnistunut - erinomainen lahjakirja luonnonystävälle!

Viritän kameran ja kuvaan ukkoa muutaman tovin. Mutta kun huomaan sen innostuvan 

kameran surraamisesta ja yhä lähestyvän ja käyvän uhittelemaan, pakkaan nopeasti reppuni 

ja hiihdän avoimelle jängälle.

Raija Järvinen - Soidinyöt
Väyläkirjat 2021
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!

_______________

Pyhän luontoretket on Raija Järvisen toiminimi, Facebook-sivu

Luonnossa niin monet eri asiat vaikuttavat tapahtumien kulkuun. Ihmisen on vaikea ymmärtää, että tapahtumat eivät valmistu tai kehity, niitä ei voi varmuudella ennustaa eikä johdatella. Ihminen voi vain tarkkailla – ja ihmetellä. Soidinöiden sivuilla sukelletaan uppuraiseen talvimetsään, kitisevän pakkaslumen pastelliin, helisevään kevätyöhön. Ahtaassa piilokojussa muu maailma unohtuu ja soidinlaulu soi. Onni istahtaa olkapäälle.

Netistä löytyy todella paljon tietoa metsoista. Lukemisen rinnalla googlailin ahkerasti ja katsoin videoita. Tässä linkki Tunturisuden sivustoon, jossa on hyvää informaatiota ja hienoja kuvia.