21. heinäkuuta 2021

Elizabeth Acevedo - Kaikilla mausteilla


Naistenviikko jatkuu.  Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogi haastaa naistenviikkohaasteeseen 
tänä kesänä jo seitsemättä kertaa. Minä julkaisen muutaman bloggauksen naiskirjailijoiden teoksista.
...

Babygirl ei edes itke, vaikka mä naksautan kieltäni paheksuvasti ja puran sen letin jo neljännen kerran. Mä olen meistä se, jolla on itku kurkussa, sillä tällä menolla me myöhästytään molemmat.

Luin vastikään Acevedon säeromaanin Maata jalkojen alle ja viehätyin siitä kovasti. Siksi halusin ottaa lukuun myös nuoresta yksinhuoltajaäidistä Emoni Santiagosta kertovan Kaikilla mausteilla. Tyylillisesti teos on samantapainen, mutta proosaa ja tekstiin Acevedo ripottelee espanjankielisiä sanoja, mikä sopiikin hyvin Emonin puertoricolaisiin juuriin. Emonin isä Julio on Puerto Ricosta, mistä kotoisin olevia siirtolaisia on Yhdysvalloissa todella paljon. Afroamerikkalainen äiti kuoli synnytykseen eikä isästä oikein ollut isäksi kun raskaat muistot painoivat, ja hän muuttikin takaisin Puerto Ricoon. Emoni on kasvanut ja asuu edelleen isänäitinsä, abuelan, kanssa Philadelphiassa.

Julio väittää, että tässä naapurustossa on suhteellisesti enemmän puertoricolaisia kuin missään muualla, jos ei itse saarta oteta lukuun. // Ja jokainen philadelphialainen edustaa omia kotikulmiaan ihan samalla lailla kuin mä. Yksi ekoista asioista, mitä täällä ihmisestä kysytään ja kuullaan, on se, missä se asuu. // Mä? Mä olen puhdasta Fairhilliä, mutta mun sisällä on enemmän kuin yksi kaupunki tai yksi getto. Ja se, joka haluaa oppia tuntemaan mut, saa luvan arvostaa mun monia taivaanrantoja.

Emoni tulee kerrasta 14-vuotiaana raskaaksi ja päättää pitää Emmansa, babygirlin, joka on nuoren äidin silmäterä. Köyhällä asuinalueella asuva Emoni on valloittava persoona: elämäniloinen ja haasteisiinsa päättäväisesti suhtautuva nuori nainen. Isoäidin kanssa on työnjako: Emoni kokkaa kaikki heidän ateriansa, koska kokkaaminen on hänen intohimonsa ja isoäiti auttaa Emman kanssa niin, että Emoni voi käydä koulunsa loppuun.

Lukioon tulee uutena aineena kokkauskurssi, johon Emoni ilmoittautuu innokkaana mukaan.  Arvostetun chef Aydenin johdolla opiskellaan, mutta Emoni ei tyydy annettuun reseptiin, vaan muokkaa sitä intuitiollaan mieleisekseen - ja nuhteita tulee. Kokkauskurssilla hän tutustuu myös rehtiin Malachiin, jonka kansa seurustelu etenee kauniisti ja turhia kiirehtimättä. Äidittä kasvaneella yksinhuoltajaäidillä Emonilla on ympärillään kuitenkin välittävä tukiverkosto: isoäiti Gloria, puhelut Puerto Ricossa asuvan isän kanssa ja sähköpostiystävänä äidin sisko Sarah-täti, joka lähettelee Emonille sukureseptejä. Samanikäinen luokkatoveri Angelica on sydänystävä ja lahjakas taiteilijan alku. Babygirlin isän Tyronen ja tämän kopean äidin kanssa suhteet alkavat selkiytyä myös.

Ilkeät kommentit ja selän takana puhumiset oli ennen kuin Angelica tuli ulos kaapista... // Mä odotin, että Angelicakin alkaisi puhua musta pahaa selän takana, koska niin homma näytti vanhojen kavereidenkin kanssa menevän. Mutta jos me ei oltu läheisiä sitä ennen, meistä tuli silloin entistäkin läheisempiä. Angelica teki laakista lopun jouruiluista. Aina jos se sai vähänkin vihiä, että joku puhui musta, se kävi välittömästi iholle.

Teiniraskaudet ovat Yhdysvalloissa iso ongelma, vaikka ne ovatkin laskusuunnassa. Luin netistä, että vuonna 2017 syntyi lähes 200 000 lasta teini-ikäisille äideille. Acevedo esittää teiniraskauksista totuttua valoisamman puolen: vaikka nuori yksinhuoltajaäiti joutuu aikuistumaan varhain ja kohtaa monenlaisia haasteita ja huorittelua, elämä ei lopu siihen ja unelmiaan voi silti tavoitella.

Pidin todella kirjasta! Kaikilla mausteilla oli valloittavaa kuunneltavaa ja Rebekka Kuukan ääni sopi täydellisesti Emonin osaan. Tarina on eloisa ja lämmin. Oli mukava lukea nuoresta yksinhuoltajaäidistä, joka ei masennu uuden vastuunsa alle vaan kasvaa sen mukana. Itse en ole kovin hyvä kokki, mutta ravintolakeittiöön oli jännittävää kurkistaa. Kuunnellessani tuli mieleeni Laura Esquivelin maagisrealistinen romaani Como Agua Para Chocolate (Pöytään ja vuoteeseen). Daisy Hernándezin Un vaso de agua bajo mi cama on myös taianomainen nuoren kuubalaiskolumbialaisen latinonaisen kertomus Yhdysvalloista ja perheestään.

Elizabeth Acevedo - Kaikilla mausteilla
Alkuteos With the Fire on High
Suomentanut Leena Ojalatva
Karisto 2020
Äänikirjan lukija Rebekka Kuukka
_______________

Emoni Santiago on high school -opiskelija, pikaruokalan työntekijä ja pienen tytön yksinhuoltajaäiti. Kun luokkatoverit katsovat jo tulevaisuuteen, Emonin vaihtoehdot ovat rajatut. Keittiö onkin ainoa paikka, jossa hän voi päästää irti huolistaan. Keittiössä hän saa aikaan taikoja. Kun koulussa alkaa ruoanlaittokurssi, Emoni haluaa osallistua, vaikkei hänellä ole varaa kurssiin sisältyvään opintomatkaan. Hän päättää kuitenkin murehtia sitä myöhemmin. Lähipiirin sekä inspiroivan opettajan kannustuksen avulla Emonille aukeaa uusia, odottamattomia polkuja. 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa aika lohdulliselta kirjalta! Tähän voisi joskus tarttua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hyvän mielen kirja. Emoni oli mahtava persoona.

      Poista
  2. Oletpa ottanut upean kuvan kirjasta! Ja kirjakin kuulostaa tosi hyvältä, lukulistalla on. Mukavaa, että Acevedolta on tullut muutakin kuin säeromaaneja, vaikka toki hän nekin taitaa enemmän kuin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika. Taitonsa ohella Acevedo kiinnostaa myös latinonaisen näkemyksensä vuoksi. Runoilija X pitänee lukea myös.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.