Quynh Tran - Varjo ja viileys

Lokit olivat vaienneet, autot olivat lähteneet parkkipaikalta. Ylitsevuotava yö. Nousin sängystä ja menin heidän luokseen. Himmeä valaistus. Tennisottelu teeveessä. Lasikulhoissa jäähtynyttä ruokaa.

Runeberg-palkinnon juuri voittanut Quynh Tran esikoisteos Varjo ja viileys koostuu lyhyistä novellimaisista katkelmista, jotka kertovat Pietarsaaressa asuvasta vietnamilaisperheestä. Minäkertoja on perheen nuorin poika, noin kymmenvuotias, joka havannoi äärimmäisen tarkasti arkisia tapahtumia ja äitinsä Mán ja isoveljensä Hieun tekemisiä. Heti alussa esikoiskirjailijan teksti valloittaa! Muutamalla lyhyellä lauseella pitempien lauseiden välissä Tran luo tunnelmia yhtä taitavasti ja hurmaavasti kuin Lucia Berlin novelleissaan. Rakastin tätä tehokeinoa. Lyhyet luvut on myös otsikoitu hauskasti: Alhaalta ylöspäin, Anivarhaista, Mukamas, Kalpean kuun tarinoita, Kahden vaiheilla, Ryöppy…

Oli satanut lunta. Aamulla lapset hyppivät ja juoksentelivat kimaltavalla hangella ja heittäytyivät maahan kierimään. Punoittavia poskia. Lumienkeleitä, lumipalloja. Ensilumi. Koulunpihalla raikuva nauru. Napsuvia, kuuraisia puunlatvoja. Pian aurausautot piipittäisivät ja kolistelisivat taas aamun pimeydessä.

Romaanissa on paljon huumoria ja surkuhupaisia sattumuksia. Erityisesti äidin rikastumiskeinot ovat hauskoja. Hän innostuu valokuvaamisesta, mutta hänen kuvansa ovat aina jotenkin epäonnistuneita: epätarkkoja tai ihmisestä puuttuu puoli päätä. Paikallislehdestä saatu hevostenkuvauskeikkakin menee pieleen, sillä kuvia ei koskaan julkaista. Äiti tilaa Vietnamista myös vietnamiksi dubattuja videokasetteja sillä seurauksella, että paikallisia vietnamilaisia riittää kodin ovella jonoksi asti. Sitten äiti keksii mustikkabisneksen. Äidin ystävätär on Norjasta Suomeen tullut Lan Pham, joka pukeutuu nuorekkaasti nahkaan ja niitteihin. Pikkuveli huomaa, että Lan Pham saa äidin sädehtimään. Tämän kanssa äiti unelmoi myös ravintolasta ja kauneushoitolasta, mutta sitten ystävyys loppuu äkisti ja tylysti.

Isoveli ei tykkää koulusta, mutta tytöistä kyllä. Hän on ensin ihastunut kauniiseen Isabellaan ja niin taitaa olla pikkuvelikin. Sitten tulee punatukkainen ja matalaääninen Laura, josta äitikin tykkää (ja pikkuveli!). Äidin ollessa iltaisin pesulassa töissä pikkuveli kuuntelee Lauran ja Hieun kuhertelua poikien huoneesta. Joulun alla Laura jättää Hieun ja se on tälle todella kova juttu. Hieu alkaa viihtyä kaupungilla ja ottaa ensimmäiset kännit. Uuden tyttöystävän kanssa tapahtuu traaginen juttu ja Hieu päätyy psykologin juttusille. Ensirakkauden päättymisen tuskan ja pikkuveljen myötäelämisen Tran sanoittaa tavattoman kauniisti. 

Näin Hieun ikävän öisin. Hän kääntyili unissaan, kaikki pyöri edelleen Lauran ympärillä, hän ei ollut jättänyt meitä, ei vielä, näin hänet kun katsoin Hieuta, ja minä tiesin, kuin yhtäkkisenä oivalluksena minut valtasi vahva aavistus: mikään ei voita sitä miltä tuntuu vastustaa kiusausta.

...

Karusellien valot värisivät savussa. Nuorten läpättävät sydämet. Heitä valui paikalle isoina porukoina, he lukitsivat pyöränsä ja jättivät ne nojaamaan tivolin aitaan. He lähestyivät väkijoukkoja keinuvalla, itsevarmalla kävelytyylillään, ja tajusin että pojissa oli paljon samaa näköä, että Hieu olisi voinut olla yksi heistä. Ajattelin Lauraa. Oliko Hieulla ikävä häntä? Minulla oli.

Pikkuveli on pänttääjä, joka menestyy koulussa ja lyö aineillaan ällikällä äidinkielenopettaja Matin. Äiti ja Hieu eivät ymmärrä pikkuveljen pänttäämistä, mutta antavat pojalle lukurauhan. Hän unelmoi jalkapallotähteydestä, mutta tuumaa kuitenkin olevansa tarkoitettu johonkin suurempaan. Pikkuveljellä on vaikeuksia nukahtaa ja hän kokeilee rentoutusharjoituksia, mutta kokee mystisiä juttuja joskus kun uni ei tule. Pikkuveli ei paljon itsestään kerro, mutta paljastaa itsensä havainnoillaan ja rakastavalla katseellaan äitiin ja veljeen. On katkeraa, että mustikkametsästä pikkuveli jää paitsi koska on liian pieni. Mustikkametsästä tuleekin hänelle pakkomielle ja hänen mielikuvituksensa laukkaa ja hän keksii vaikka mitä ihmeellistä mustikkametsässä tapahtunutta.  Kuvat Másta, Hieusta. Lan Phamista ja Tei-Tei-tädistä  mystisessä metsässä tulevat hänen uniinsa ja lopulta kesken normaalin päivänkin.

Sinä syksynä pänttäsin jumalallisin voimin. // Silmäilin tekstit läpi nopeasti mutta huolellisesti. Kun sen jälkeen kuulustelin itseäni vuoroin panemalla silmät kiinni ja vuoroin lukemalla ulkoa, tieto suorastaan virtasi aivoihini.

Romaanin episodien tapahtumat ovat arkisia ja tylsiäkin, mutta Tran luo tyylillään niihin lumon. Pikkuveli  havainnoi tilanteita ällistyttävällä tarkkuudella ja Tran luo näistä havainnoista nautittavaa ja häikäisevää sanataidetta. Aivan jokaisesta luvusta olisi voinut ottaa näytteen hänen kertojanlahjastaan. Teemu Mäkisen ääni istui romaaniin erittäin hyvin ja Outi Mennan suomennos on häikäisevä sekin. Loppupuolella oli ehkä joku irralliselta tuntuva episodi, jonka olisi voinut jättää pois, mutta Varjo ja viileys saa odottamaan innokkaasti Tranin seuraavaa teosta.

Quynh Tran - Varjo ja viileys

Alkuteos Svalka och skugga 2021

Suomentanut Outi Menna

Teos 2021

Äänikirjan lukija Teemu Mäkinen

_____________________

QUYNH TRAN (s. 1989) on varttunut Pietarsaaressa ja asuu nykyisin Malmössä. Hän on opiskellut Biskops Arnö -kirjoittajakoulussa ja työskentelee psykologina.

Runeberg-palkintoraadin perustelut: 

"Varjo ja viileys on kerronnaltaan visuaalista, herkästi havainnoivaa ja kielellisesti rikasta. Se ei osoittele eikä anna valmiita selityksiä, vaan antaa lukijan luoda omat tulkintansa. Tranin romaani on kuin valokuva, jonka valot ja varjot ja yksityiskohdat piirtyvät vähä vähältä katsojan mieleen. Omaääninen romaani on virkistävä lisä suomalaiseen kirjallisuuteen, sävykäs ja kaunis kokonaisuus."