Tuula-Liina Varis - Muotokuvamaalarin tytär & Naisen paras ystävä

Muotokuvamaalarin tytär

Wsoy 2010
****

Tässä novellikokoelmassa Tuula-Liina Varis paneutuu iän tuomalla ymmärryksellä vanhenemiseen ja vanhusten elämään. Kirjailija oli itse 68-vuotias kokoelman ilmestyessä ja sen viimeisessä novellissa Muistin että unohdin hän puhuu kerrassaan nautittavasti kirjoittamisesta ja omasta ikääntymisestään. Pitkä novelli on mainio, täynnä hersyvää huumoria ja ironiaa, siksipä siteeraus juuri sieltä:

Tänään on syntymäpäiväni. Kauhea latteus sanoa, että ihminen on niin vanha kuin tuntee olevansa, mutta kyllä siinä perää on. Olen ollut paljon vanhempikin kuin nyt. Olin hyvin vanha ensimmäisen avioeroni jälkeen, 23-vuotiaana. Olin finito, elämäni elänyt, en enää koskaan rakastuisi ja menisi naimisiin. (...) Olin vanha ja väsynyt toisen avioeroni jälkeen, vaikka olinkin keskellä ääliömäisen rakastumisen pyörrettä. Olin silloin 33-vuotias. Sitten olin hyvin vanha vuonna 1997, jolloin olin 55-vuotias. (...)  Noista päivistä olen huomattavasti nuortunut, olen paremmassa fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa, enkä tunne itseäni vanhaksi. Edessä ei enää ole vaikka mitä, mutta jotain kuitenkin.

Ihanaa ja lohduttavaa elämän luotausta, eikö? Vaikeuksien silmäkkeessä ollessa tuntuu, ettei tästä selviä mitenkään. Mutta yleensä elämä kantaa, joskin itse kukin havaitsee tämän vasta jälkikäteen. Osiossa Pieni mummosarja kirjailija läväyttää silmille pikkuisten poloisten mummojen osan. Ei ole herkkua olla kotihoidossa, vielä vähemmän laitoshoidossa. Itsemääräämisoikeus on sana vailla merkitystä. Kaiken pitää sujua sutjakkaasti; siksi vaipat, siksi vahva lääkitys. Emmehän me halua itsenäisiä ja oma-aloitteisia mummoja, vaan alistuvia ja mukautuvia, sellaisia jotka vievät mahdollisimman vähän hoitohenkilökunnan aikaa. Huoleti systeemit! Ei yksi pieni mummo jaksa kauaa taistella tylsistyttäviä rutiineita ja arvostuksen puutetta vastaan. Kyllä koneisto hänet nopeasti lamaa ja vie elämänhalun.

Nämä vanhenemista ja arkielämää terävästi ja psykologisesti havainnoivat novellit antavat ajattelemisen aihetta kaikenikäisille lukijoille. Itse mummoutuvaa alkaa ehkä pelottaa oma tulevaisuus; nuorempi oppii ehkä ymmärtämään ja arvostamaan vanhempaa ikäpolvea mahdollisesta dementiasta ja raihnaisuudesta huolimatta. Me kaikki vanhenemme ja joudumme alttiiksi erilaisille hyväksikäytön tavoille, joudumme muiden armoille enempi tai vähempi. Mutta lohdullista on se, että iäkäs täti-ihminen voi olla se joka nauraa makeimmin kuten novellissa Paskiainen!

_______________

Muualla: Luetut, lukemattomat, P. S.Rakastan kirjoja

Naisen paras ystävä

Wsoy 2014
**

Tämä dekkari oli omiaan luettavaksi helteisessä heinäkuussa, sillä kirjan tapahtumat sijoittuvat elokuun helteissä kärvistelevään Joensuuhun. Sikäläinen rikoskomisario Hanna on viisikymppinen, rattijuopon vammauttaman tytön äiti. Naapurustossa murhataan nuorehko eronnut nainen, josta kukaan ei oikein tunnu pitäneen.

Hanna kertoo elämästään ja arjestaan, tutkinnan etenemisestä ja omakotitaloalueen asukkaista. Hän kertoo myös huolistaan tyttärensä tulevaisuuden suhteen. Toinen kertojaääni kuuluu Juhalle, jonka elämä suistui jo lapsuudessa vinoraiteille. Äiti oli alkoholisti eikä pystynyt huolehtimaan pojastaan. Äidin kadottua jälkiä jättämättä, Juha pääsi tavallaan ottolapseksi pari vuotta vanhemman Outin perheeseen. Nämä kaksi jatkoivat yhdessä asumista myös aikuisina ja heidän välilleen kehittyi riippuvaisuutta huokuva rakkaussuhde. Outi on Juhan pakkomielle. Mutta nyt Outi on tehnyt irtioton ja Juha on kostoajatuksistaan tavallistakin enemmän sekaisin. Päässä pyörii, ei Outi saa häntä jättää, mieluummin naiselta henki pois kuin hylätyksi tuleminen.

Varis kuvasi loistavalla psykologisella otteella Juhan sairasta psyykeä. Mies käänsi mustan valkoiseksi selittäessään psykopaattisia toimiaan. Takakannen väittämän mukaan Naisen paras ystävä on trilleri, mutta siihen genreen se on liian kesy. Toki jännitystä riitti etenkin kirjan alussa, mutta sitten jännitys suli Joensuun kuumaan ja hiostavaan kesään. Kirjan parasta antia oli psykologisesti terävä ja selkeä kuvaus tämän sairaan miehen mielestä ja ajatustenjuoksusta.

______________

Muualla: Kirjakaapin kummitus, P. S. Rakastan kirjoja

Tuula-Liina Variksen teokset ovat minua jo aiemminkin ihastuttaneet: 

Huvila, Että tuntisin eläväni & Kilpikonna ja olkimarsalkka. 
Tässä linkissä kaikki bloggaukseni Tuula-Liina Variksen kirjoista. 

Matt Haig - Kuinka aika pysäytetään

Matt Haigin fantasiafiktio Kuinka aika pysäytetään vie hengästyttävälle matkalle halki vuosisatojen. Päähenkilö on nykypäivän Lontoossa historianopettajana toimiva Tom Hazard, joka näyttää nelikymppiseltä, mutta on itseasiassa syntynyt 1500-luvun lopun Ranskassa. Tomilla on vaiva: hän ei vanhene. Samasta vaivasta kärsiviä 'alboja' on muitakin, ja dominoiva Hendrich pitää heitä tyrannimaisessa otteessaan. Tärkein sääntö on se, että rakastua ei saa.

Isänsä kuoltua Tom ja hänen äitinsä joutuivat pakenemaan Englantiin. Se ettei vanhene, tuottaa suunnattomia vaikeuksia alballe ja on uhka hänen läheisilleen: 1600-luvulla kaikki outo tulkittiin noituudeksi. Tom oli nuorena myös naimisissa, mutta noituushuhut alkoivat myllätä, koska muutaman vuoden kuluttua vaimo näytti Tomin äidiltä. Säästääkseen perheensä noitavainoilta Tom joutui pakenemaan ja hylkäämään rakastamansa naisen ja pienen tyttärensä.

Joskus minusta tuntuu, että haluan pysäyttää ajan. Onnellisena hetkenä toivon, etteivät kirkonkellot koskaan enää soisi. (...) Haluan, että kottaraiset pysähtyvät taivaalle kesken lentonsa... Olemme silti kaikki ajan armoilla. Olemme kuin luutun kielet.

1600-luvulta lähtien Tom on kulkenut ympäri maailmaa henkilöllisyyttään vaihtaen, sillä alba pystyy elämään maksimissaan kahdeksan vuotta samassa paikassa, sitten huhut ja epäluulot yltyvät. Hän on saanut selville, että vaimo kuoli ruttoon, mutta uskoo tyttären olevan alba ja elossa. Toive tyttären löytymisestä pitää Tomin hengissä kautta melskeisen historian ja vuosisatojen.

Neljässäsadassa vuodessa maailma on muuttunut. Kerronta risteilee nykypäivän ja historian eri tasoissa. Haig vie lukijan keskelle historian tapahtumia ja näyttää 'silminnäkijän' havainnoin, miten tavalliset ihmiset eri aikakausilla elivät, mitä he tunsivat ja mitä haasteita kohtasivat. Haig näyttää miten elämämme on muuttunut tiedon lisääntyessä ja tekniikan huimasti kehittyessä. Mutta olemmeko oppineet mitään? Ihmiskunta tuntuu alati toistavan kaameita virheitään.

Paikoilla ei enää ole merkitystä ihmisille. Paikat eivät ole tärkeitä. Ihmiset ovat nykyään vain puoliksi läsnä siellä missä ovatkin. Heillä on aina vähintään toinen jalka suuressa digitaalisessa tyhjyydessä.

En juurikaan lue tämän tapaista fantasiafiktiota, mutta elävästi ja kiinnostavasti Haig kirjoittaa.  Kirja oli kuitenkin aika monisivuinen, jotain 360 sivua kaikkiaan. Pitkästyin jonkun verran, pieni tiivistys olisi ollut hyväksi. Eniten kiinnosti 1600-luvun haisevan ja kuhisevan Lontoon kuvaus. Shakespearen ajan teatteriesitysten hurjasta älämölöstä oli myös hauska lukea. Haigin matkassa oli mielenkiintoista. Uskon että teos puhuttelee erityisesti brittilukijoita, sijoittuvathan sen tapahtumat pitkälti Lontooseen ja Englantiin. Haigin sanoma lienee se, että tärkeintä on rakkaus ja että on elettävä tätä päivää. Aika kulkee vääjäämättä vain yhteen suuntaan, emme sitä pysäyttää voi.

On vain nykyhetki. / Niinä hetkinä, jotka pakahtuvat elämästä, nykyhetki kestää ikuisesti, ja tiedän, että minulla on vielä monta nykyisyyttä elettävänäni.

Matt Haig

How to Stop Time 2017

Kuinka aika pysäytetään

Suomentanut Sarianna Silvonen

Kansi Tuomo Parikka

Aula & Co 2018

***

Kirjastosta

_______________

Bloggauksia: Kirjasähkökäyrä, Lumiomena, Mummo matkalla

Vuonna 1975 syntynyt Matt Haig on tämän hetken suosituimpia brittiläisiä kirjailijoita. Hän on kirjoittanut sekä tietokirjoja että romaaneja aikuisille ja lapsille, usein tyylilajina spekulatiivinen fiktio. Hän on saanut kirjoistaan lukuisia palkintoja ja niitä on käännetty yli 30 kielelle.

Samaan vanhenemattomuuden ideaan olen törmännyt aiemmin espanjalaisen Enrique Morielin teoksessa Ajattoman kaupungin varjot. Morielin 'ajaton/iätön' oli paholaisen poika Barcelonassa.

Taustan kuva: Public domain / Suuri Lontoon palo syyskuussa 1666, jota Tom oli sammuttamassa.

Heinäkuun kirjat & huvitukset

Taas on kuukausiyhteenvedon aika. Pitemmittä jaarituksitta tässä, ole hyvä.

HEINÄKUUN ELÄMYKSELLISIMMÄT KIRJAT

Kotimainen: Tuula-Liina Varis - Kilpikonna ja olkimarsalkka ***** Wsoy 1994

Ulkomainen: Ayòbámi Adébáyò / Nigeria - Älä mene pois***** Atena 2018

Runous: Anja Erämaja - Laulajan paperit ***** Wsoy 2005



KLASSIKKOHAASTEESEEN LUETTU
José Saramago - Ricardo Reisin viimeinen vuosi ***** Tammi 2014
Kirja on epäilemättä huipputeos, mutta erittäin haasteellinen ja raskas luettava
- siksi en valinnut sitä elämyksellisimmäksi ulkomaiseksi.



KIRJANKANSIBINGOSSA 4 BINGOA, YHT. 17 RUKSIA
Tältä näyttää tilanne heinäkuun lopussa.
Lista täällä.

HUH, HUH HELLETTÄ!

Luonto kärsii, eläimet kärsivät ja tämä paikoilleen juntattu ihminenkin kärsii.

Onneksi meillä on viilentävä ilmalämpöpumppu, jonka alla viihdyn kirjoineni ja kissoineni.

Kuva: El País

Lukemisen ohella olen katsellut eteläamerikkalaisia ja espanjalaisia elokuvia.

Voisin suositella vaikka tätä: Relatos salvajes - Wild Tales, jos sen jostain löydät.

Elokuva on argentiinalais-espanjalainen yhteistuotanto vuodelta 2014.

Se on melkoisen hurja, kuudesta eri tarinasta koostuva mustista mustin komedia.
Tämä oli isännän vanha nauhoite, ei ainakaan nyt Netflixissä.

Lukuiloa elokuulle!