12. heinäkuuta 2019

Taidehalli - Susanne Gottberg




Taidehallin kesänäyttely Kolmas tekijä sisältää Susanne Gottbergin (s. 1964) upeita lasitutkielmia  ja lasuureja vanerille sekä hänen yhdessä kuvanveistäjä Markus Kåhren (s. 1969) kanssa luomansa vaikuttavan, läpikuljettavan installaation Samaan aikaan toisaalla.
"Kuvanveistosalin täyttävä maalausinstallaatio Samaan aikaan toisaalla muodostuu katosta roikkuvista suurikokoisista pleksilevyistä, joiden molemmille puolille on maalattu arkisia tilanteita ja ihmisten välisiä kohtaamisia. Katsoja määrittää installaatiossa kerrottavaa tarinaa sitä mukaa kuin hän liikkuu tilassa. Maalausinstallaatio on Gottbergin ja Kåhren kolmas taiteellinen yhteistyö. Ensimmäinen nähtiin Amos Andersonin taidemuseossa 2009 ja toinen Hanasaaren ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa vuonna 2017."- Taidehalli

Minusta tämä installaatio oli tavattoman vaikuttava ja isokokoisten töiden (300 x 200 cm) esittämät kohtaukset tai näkymät olivat unenomaisia. Hämärässä salissa hiukan surrealististenkin hahmojen keskellä liikkuessa tuntui epätodelliselta. Voi ajatella, että kohtaukset ovat välähdyksiä jostain kaupungista, vaikka Helsingistä; samanaikaisesti toisaalla tapahtuvia kohtauksia on loputtomasti. Lapsi keinuu, äiti odottaa ovella, joku jää Kalliossa auton alle... Minua kiehtoi kovasti tämän installaation idea ja toteutus.



Tämä sympaattinen huone suorastaan kutsui astumaan sisälle 
- ovikin oli kutsuvasti raollaan.




Yhdessä 2019 & Yhdessä hetki myöhemmin 2019

Hillitynvärisissä maalauksissaam Gottberg paneutuu lasitutkielmiin. Useimmat meistä tunnistavat nämä halvat puristelasiset juomalasit. Lasi on innoittanut Gottbergia tutkimaan kiiltoa ja heijastuksia. Maalauksissa juomalasi on yksin tai kaksin sisäkkäin, pestynä alassuin isoissa pinoissa... Taustat ovat hillittyjä, joskus laseihin heijastuu marimekkomaista värikkyyttä. Näyttelyssä oli myös vanerilevyille laseerattuja objekteja, töitä joissa puun syyt jäivät hienosti näkyviin. Syvyysvaikutelma tuli monesti taidokkaasti esiin.



Lue lisää Taidehallin sivulta. Gottbergille myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen 
Dukaattipalkinto vuonna 1991 ja hänet valittiin Vuoden nuoreksi taiteilijaksi vuonna 1994.


Minulle näyttely oli todellinen elämys. Suositan!
Gottberg tavattavissa näyttelyn viimeisenä päivänä, sunnuntaina 4.8 klo 15–17.

4 kommenttia:

  1. Nonnii, menitkin sinne sitten saman tien! Allekirjoitan kaiken kirjoittamasi, vaikuttava näyttely upealta taiteilijalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän menovinkistä Susu ❤︎ Sekä minä että siippa oltiin fiiliksissä. Kumpikin osuus - sekä lasit että installaatio - mielettömän hienoja!

      Poista
    2. Installaatiosalissa miellytti myös lattian kuviot, kävivät niin hyvin yhteen teosten kanssa.
      On aina ihanaa löytää eri tavalla sykähdyttävä näyttely. Sellaista perusihastumista teoksiin kokee kyllä, mutta tuntuu välillä, että "tämä on jo nähty". Gottbergin näyttelyssä ei tullut sitä fiilistä.

      Vastasin sinulle blogissani ja suosittelin vahvasti tuota Taideruukkia päiväkohteeeksi teille.

      Poista
  2. Todella upean oloinen näyttely. Hauskaa, että näyttelytilana toimii halli. Itse olen tottunut teräshalleissa todistamaan lähinnä jääkiekkoa ja ratsastusta, mukavaa miten luovuutta voi käyttää monenlaiseen.

    https://www.hallipojat.com/rakennuspalvelut

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.