12. syyskuuta 2022

Kjell Westö, Mårten Westö - Vuodet


Piha jolla leikin lapsena vain
villiintyy, puksipuu ja orapihlaja ovat
nyt pujoa ja raitaa, liuskekivilaatat
ovat halkeilleet, minä harmaannun
ja pelkään solujen kapinaa…

Vuodet on Westön veljesten, Kjellin (s. 1961) ja Mårtenin (s. 1967), nostalginen kirjeenvaihto- ja esseekirja, joka tutustuttaa lukijan veljesten lapsuuteen, tärkeisiin muistoihin ja ajatuksiin hyvin monelta osa-alueelta. Suku on kotoisin Pohjanmaalta, mutta veljekset kasvoivat helsinkiläisiksi, juuriaan unohtamatta. Munkkivuori ja Munkkiniemi olivat heidän lapsuusmaisemaansa ja kasvuvuosina raja suomenkielisten ja ruotsinkielisten välillä oli tiukka. Haukkumanimi hurri raikui tuon tuostakin ja turpaan tuli helposti, jos aukoi päätään vääränkielisessä porukassa. Nyt kaksikielinen Helsinki on muisto vain. Isällä oli hyvä toimi Fazer Musiikilla ja perhe oli hyvin toimeentuleva porvarisperhe, joskin elämää varjosti äidin pitkäkestoinen masennus.

Kun kuljeskelen lapsuuteni kortteleissa nykyään, voin edelleen muistaa minua silloin kalvaneen huolen, huolen joutumisesta väärään paikkaan, väärälle reviirille, jossa oli riski joutua tappeluun koska puhui väärää kieltä. - Mårten

Veljeksistä Mårten on jäänyt suomenkieliselle lukijakunnalle, ainakin minulle, vieraammaksi. Hän on julkaissut novelli- ja runokokoelmia sekä toimii kääntäjänä. Kjellin romaaneista olen itsekin lukenut lähes kaikki, osan ennen blogiaikaa. Usein sanotaan, että saman perheen lapset muistavat lapsuutensa eri tavoin, niin on Mårtenin ja Kjellin tapauksessakin. Ainakin jos tarkastelee niitä aiheita, joita he haluavat ottaa tärkeinä esiin ja muutenkin heidän erilaiset luonteensa kuultavat tekstistä läpi. Elämässämme tapahtuu hirveän paljon ja monet tapahtumat ja muistot painuvat unholaan. Kjell puhuu tihentyneistä hetkistä, jolloin ajan lineaarisuus hälvenee, jolloin salama ikään kuin välähtää, ja vuosien tai vuosikymmenten erottamat näyt ovat yhtäkkiä mielessäni sa­manaikaisia. Jotkut näistä ajan tihentymistä säilyvät muistoissamme kristallinkirkkaina ja juuri näitä hetkiä molemmat ovat esseisiinsä valinneet.

Kuuden vuoden ikäero oli suuri teini-iässä ja veljekset sanovatkin tutustuneensa toisiinsa paremmin vasta aikuisina. Mårten näyttäytyy rauhallisemmalta ja harkitsevammalta ja minusta oli mukava lukea hänen kokkaus- ja puutarhaintohimoistaan. Kjell oli nuorena sanojensa mukaan temppuja tekevä ’ilveilijä’ ja keräsi vihamiehiäkin (Hufvudstadsbladetin case!),  mutta iän karttuessa isoveli on Mårtenin mukaan rauhoittunut. Yhteistä veljille oli / on rakkaus jalkapalloon ja muuhun urheiluun sekä musiikkiin, minkä olen saanut todistaa monista Kjellin romaaneista - viimeksi Tritoniuksesta. Molemmilla on kesäpaikka Nauvossa ja luonto on tärkeää: Kjell kalastaa, Mårten puutarhuroi.

Mikä minua oikein riivasi siihen aikaan, paitsi ilmiselvä narsismi? Lähtikö käytökseni epävarmuudesta sen suhteen, kuka oikeastaan olin? Hyvin mahdollista, sillä identiteettini oli horjuva monella tärkeällä akselilla - ujo-ekstrovertti, ylimielinen-nöyrä, jätkämäinen-androgyyni, porvarillinen-antiporvarillinen ja niin edespäin. - Kjell

Jo tuotantonsa perusteella koen Kjellin olevan ensisijaisesti vahva Helsingin kuvaaja. Itse muutin Helsinkiin vuonna 1969 ja oli kiinnostavaa lukea veljesten nuoruuden Helsingistä. Löysin monia omia muistoja, mutta vanhaa Fredriksbergiä en muista. Kavahdan sen nykyistä betonista mammuttimaisuutta, ja niin tuntuu tekevän Kjellkin.

Pasilan ruotsinkielinen nimi oli ennen Fredriksberg, nyt se on Böle. Jäljellä on vain muutama puutalo ilman puutarhaa, talot kyyhöttävät hytisten yl­leen kohoavien virastojen ja toimistorakennusten varjossa. // Pasilasta kirjoittaessani käytän tunteellista retoriikkaa, joka on ehkä tyypillistä nykyaikaistamisen ja purkamisvimman luvatun vuosikymmenen alussa eli vuonna 1961 syntyneelle ihmiselle. Kerron maalailevasti Pasilasta ja sen villiintyneistä puutarhoista ja vinoista katoista kuin kadonneesta ihmisenkokoisesta idyllistä…

Veljesten rakastama Helsinki on muuttunut, vanhaa on purettu, uutta rakennettu ja kaksikielisestä kaupungista on tullut monikielinen. He kirjoittavat kauniisti äidistään ja tomerasta mummustaan, rakkaudesta ja lapsista. Itsestäänselvästi myös kirjoittamisen ihanuudesta ja tuskasta sekä kirjailijapiirien keskinäisestä kateudesta (kustantamon Finlandia-tilaisuus 2006!). He kirjoittavat matkoista, Berliinin muurin murtumisesta ja miten he ovat kokeneet monet historian tapahtumat. Kirja oli mielenkiintoinen, avoimen ja rehellisen tuntuinen ja haikeakin kuvaus muistoista, elämän kulusta ja lähihistoriasta. Kannattaa kuunnella myös äänikirjaa, sillä kirjailijat lukevat tekstinsä itse.

Kjellin kirjat blogissa:
Westö & Itkonen - Levottoman ajan kirjeitä
Westö & Claire Aho - Helsinki 1968


Kjell Westö, Mårten Westö - Vuodet
Alkuteos Åren
Suomentanut Laura Beck
Kannen kuva Tuuli Juusela
Otava 2022
Äänikirjan lukijat Kjell Westö, Mårten Westö
____________________

Esseen, kronikan ja novellin välimaastossa liikkuvissa teksteissään Kjell ja Mårten nostavat menneiltä vuosilta muistoja, niin yksityisiä kuin kollektiivisia, ja peilaavat niitä nykyhetkeemme ja sen kriiseihin ja vaatimuksiin.  

6 kommenttia:

  1. "Tiheentyneet hetket, jolloin ajan lineaarisuus hälvenee ja jolloin salama ikäänkuin välähtää" kiteyttää mainiosti teoksen hengen ja muistojen merkityksen.

    Hyvätasoista ja kaunista sekä syväluotaavaa tekstiä. Nostalgista ja rehellisen oloista. Näiden vellosten muistikuvien ja muistojen kirjaaminen osoittautuu loistoideaksi, jonka anti koituu lukijan iloksi ja mielihyväksi. Sama perhe - erilaiset ja osin yhteneväiset muistot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli kyllä hieno kirja. Luin ja osin kuuntelin. Pidin kovasti Mårtenin äänestä.

      Poista
  2. Kirjan kannessa on mainio kuva veljeksistä. Saa nähdä tuleeko luettua. Tuo äidin masennus on ollut kurjaa, mutta kiinnostavaa kirjan kannalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poikien äiti sairastui ensimmäisen kerran Kjellin syntymän jälkeen synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Hänellä oli onneksi välillä myös terveitä aikoja. Kauniisti pojat äidistään puhuivat.

      Poista
  3. Tämä kyllä kiinnostaa jostain syystä, vaikken edes tunne Helsinkiä enkä ole kirjailijoiden ikäinen. Kjellin romaanit ovat kyllä hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veljesten vuoropuhelu puhutteli minua, samoin kuin Kjellin ja Itkosen Levottoman ajan kirjeet. Kokeile joskus kun on sopiva aika.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.