14. huhtikuuta 2022

Laura Andersson - Kuolema Kulosaaressa #1


Laura Anderssonin esikoisteos Kuolema Kulosaaressa aloittaa uuden Lili Loimola ratkaisee -dekkarisarjan. Tapahtumien kehyksenä on ankea, sodasta toipuva Helsinki vuonna 1946. Lili on 38-vuotias, Yhdysvalloissa sotavuodet kotiapulaisena palvellut nainen, joka palaa Suomeen tuoreen aviomiehensä kanssa. Laivalla Lili nimittäin tutustui komeaan Riku Loimolaan, sirkuksessa jonglöörinä toimineeseen mieheen. He ovat pennittömiä, lyöttäytyvät yhteen ja muuttuvat salamannopeasti aviopariksi. Suuresta rakkaudesta ei ole kyse, enemmänkin yya-sopimuksesta ja puolisot nukkuvatkin eri huoneissa.

Laivalla Lili ja Riku olivat ratkaisseet käden käänteessä yhden kiristystapauksen ja siitä innostuneena Lili päättää ryhtyä yksityisetsiväksi. Hän saakin ensimmäisen toimeksiannon ja lähtee tekemään tutkimuksia kulosaarelaiseen yläluokkaiseen taloon, jonne sadonkorjuujuhliin oli saanut kutsun Rikun avulla. Utelias Lili törmää huvilassa nuuskiessaan itkeskelevään palveluspoikaan, jonka mukaan palvelustyttö Eevi on kadonnut kuin tuhka tuuleen. Rohkeana naisena Lili marssii Helsingin rikospoliisiin ja rikostarkastaja Elias Huhdan juttusille. Ja niin uskomatonta kuin se onkin, rikostarkastaja Huhta lähtee Lilin kanssa selvittämään Eevin tapausta ja avautuu myöhemminkin monimutkaistuvan jutun käänteistä Lilille.

Kulosaaressa upeassa kivilinnassa asuvat Aaltokosket ovat kartuttaneet varallisuutensa autobisneksellä ja nuorella Henryllä on ollut mitä ilmeisemmin suhmurointia natsien kanssa sota-aikana, joskaan tätä ei enempää avata. Hän oli sodan aikana kuitenkin jatkuvasti liikematkoilla ja jätti isoäitinsä Helenan yksin suremaan kuollutta miestään. Sodan aikana isoäiti sai tulipalossa pahoja vammoja kasvoihinsa, mutta tuntuu nyt sodan päätyttyä heränneen eloon: Helena pukeutuu näyttävästi, järjestää upeita juhlia ja istuu juhlien kuningattarena rullatuolissaan stilettikorot jalassa.

Pidin kovasti sodanjälkeisestä Helsingistä tapahtumien paikkana. Sodanjälkeisistä vuosista irtoaa varmasti paljon Lilin seuraaviin seikkailuihin ja ajankuvaa oli kivasti ripoteltu elävöittämään kerrontaa: elintarvikkeiden säännöstely on edelleen voimassa ja huoneenvuokralautakunta pakkosijoittaa asunnontarvitsijoita perheisiin. Läsnä on monen perheen suru sodassa menetetyistä tai vammautuneista perheenjäsenistä eikä sodasta palaavien rintamamiesten asema ole helppo. Pommitusten jäljet kaupungilla muistuttavat kuluneista tuhon vuosista. Iltahämärillä monet homomiehet etsivät seuraa Tähtitorninmäellä ja Esplanadin puistosta Ruotsalaisen teatterin takana. Riku Loimolakin siellä käyskentelee ja kohtaa yllätyksekseen ilmeisesti homojen ratsiaa suunnittelevan rikostarkastaja Huhdan.  Tämä on hetki isolla H:lla.

Dekkarin tarina etenee seikkaperäisesti ja liikkuu eri puolilla Helsinkiä. Tulee kaksi ruumista ja kaksi murhayritystä ennen kuin kaikki langat loksahtavat paikoilleen. Dramaattinen loppunäytös käydään Aaltokoskien hulppeassa huvilassa Kulosaaressa. Kuolema Kulosaaressa oli sujuvasti kirjoitettu, mutta olisin kuitenkin kaivannut vähän enemmän jännitystä ja huumoria. Rikostarkastaja Huhdan mietteet  dekkarin lopussa vihjaavat kiinnostavin koukuin seuraaviin osiin. Vaikuttaisi siltä, että Lilin ja Rikun yksityisetsiväbisnes tulee kasvamaan ja kukoistamaan Helsingin rikospoliisin suopealla siunauksella. 

Kirjasta on blogannut myös Kirsin kirjanurkka.

Laura Andersson - Kuolema Kulosaaressa #1
Otava 2022
Äänikirjan lukijat Elena Leeve, Mikko Kauppila
____________________

Laura Andersson on kirja-alan ammattilainen ja syntyperäinen helsinkiläinen. Hän rakastaa Agatha Christietä ja 1930–40-lukujen screwballkomedioita, jotka ovat inspiroineet Lili Loimola ratkaisee -sarjaa. Kuolema Kulosaaressa on Anderssonin esikoisromaani.


4 kommenttia:

  1. Kiinnostava dekkariuutuus, koska siinä on historiaa mukana. Olen myös Christien dekkareiden fani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 40-luvun Helsinkiin oli kiinnostavaa uppoutua. Uskon että sarja kehittyy edetessään. Aineksia on!

      Poista
  2. Tällaisesta dekkarista en ollut vielä kuullutkaan. Sodanjälkeinen Helsinki kuulostaa tosiaan kiinnostavalta miljööltä. Toivottavasti seuraavissa osissa tulee lisää sitä kaipaamaasi jännitystä - ja huumoriakin kenties.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ilmestynyt ihan just. Minusta tässä on aineksia kehittyä, vaikka tämä ensimmäinen osa tuntui vähän kuivalta. Asiaan saattoi vaikuttaa myös naislukijan asiallinen ääni.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.