Akwaeke Emezi - Makeaa vettä

Luin keväällä nigerialaisen Akwaeke Emezin toisen romaanin Vivek Ojin kuolema, ja minusta se oli häikäisevä ja dramaattinen. Nyt on saatu suomeksi myös Emezin esikoinen Makeaa vettä, joka on osin omaelämäkerrallinen. Romaani kertoo nigerialaistytöstä nimeltä Ada, joka on vastaus vanhempiensa rukouksiin. Mutta ilo lapsesta ei kauaa kestä, sillä Adasta kehittyy kiukutteleva ja oikutteleva lapsi. Hän on kuin riivattu ja ihmiset uskovat tytön olevan ogbanje Igbo-kulttuurin uskomusten mukaan. Ogbanjet ovat pahoja henkiä, henkilapsia, jotka syntyvät yhä uudelleen samoille vanhemmille ja tekevät heidän elämänsä helvetiksi. Useimmat ogbanjet kuolevat jo lapsina, mutta Ada selviytyy aikuisuuteen ja kamppailee jatkuvasti itsetuhoa vastaan.

Divine spirits born to human mothers, ogbanje are liminal deities in constant transit. In order to rejoin the spirit world, they die over and over again, deliberately leaving their human families bereft.

Adan vanhemmat olivat asuneet Britanniassa, mutta lääkäri-isä Saul menetti työnsä virkavirheen vuoksi. Elämä Nigeriassa ei ota sujuakseen ja sairaanhoitajaäiti Saachi lähtee töihin Saudi-Arabiaan, joten jo Adan lapsuus on sirpaleinen. 16-vuotiaana Ada muuttaa opiskelemaan Yhdysvaltoihin, jossa hänen ogbanje-minuutensa pirstaloivat häntä entistä pahemmin. Erityisen ilkeä on naispuolinen minuus Asughara, jolle Ada ’uhraa’ viiltelemällä itseään käsivarsista ja reisistä.

Asughara on myös hyvin seksuaalinen minuus ja Adan elämään ilmaantuu poikaystävä toisensa jälkeen. Asugharan käskyttämänä meno on aika villiä ja hän panee Adan myös näännyttämään itseään nälkään. Jossain vaiheessa kuvioon astuu myös lempeämpi maskuliininen minuus, Pyhä Vincent. Ada tapaa näitä minuuksiaan mielensä marmorihuoneessa.

Makea vettä oli minulle hyvin häkellyttävä kuuntelukokemus enkä varmasti kaikkea ymmärtänyt. Mutta maagisen hyvinhän Emezi kirjoittaa! Kirja on kahminut voittoja ja palkintoehdokkuuksia. Emezi puhuu itsestään me-sanalla, sanoo olevansa seksuaaliselta suuntautumiseltaan ei-binäärinen ja kiistelee maannaisensa Chimamanda Ngozi Adichien kanssa mediassa transsukupuolisuudesta.

Emezin tuotanto:
Freshwater: A Novel, 2018
Pet, 2019
The Death of Vivek Oji, 2020
Dear Senthuran: A Black Spirit Memoir, 2021
Bitter, 2022
Content Warning: Everything, 2022
You Made a Fool of Death with Your Beauty, 2022

Tiina Laitila Kälvemarkin hienossa teoksessa H2O puhutaan myös sivupersoonista.

Akwaeke Emezi - Makeaa ve

Alkuteos Freshwater 2018
Suomentanut Satu Karhulahti ???

Kansi Ulla Donner
Kosmos 2021
Äänikirjan lukija Amira Khalifa
____________________

Kommentteja kirjasta Literary Hub

Akwaeke Emezin ylistetty esikoisromaani on synkkä ja koskettava kasvukertomus sekä kuvaus erityislaatuisesta tavasta kokea todellisuus. Adasta kasvaa ailahteleva ja särkynyt lapsi. Kun Ada varttuu ja muuttaa Yhdysvaltoihin opiskelemaan, hänen sisällään elävät erilaiset minuudet saavat enemmän valtaa. 

Akwaeke Emezi (s. 1987) on nigerialaistaustainen kirjailija ja videotaiteilija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Emezi on ehtinyt menestyksekkään kirjailijanuransa aikana kahmia tunnustuksia, palkintoja ja ehdokkuuksia.

Akwaeke Emezi, Mariana Enríquez, Ocean Vuong

Luettuja ja kuunneltuja on aika paljon bloggaamatta enkä ehdi laatia niistä kunnon arvioita. Siksi niputan tähän bloggaukseen kolme järisyttävää nuorten kirjailijoiden teosta eri puolilta maailmaa: Nigeriasta, Argentiinasta ja Yhdysvalloista. Kuuntelin nämä kirjat äänikirjoina. Lukijat olivat erinomaisia, mutta silti suosittelen niiden lukemista paperikirjoina. Kaikkien kirjojen teksti olisi nähtävä omin silmin, jotta voisi paneutua niiden hienouksiin ja vaikuttavuuteen, toisin kuin äänikirja mahdollistaa.

Akwaeke Emezi - Vivek Ojin kuolema ****

Alkuteos The Death of Vivek Oji 2020
Suomentanut Sari Karhulahti
Kosmos 2021

Äänikirjan lukija Jani Toivola

”Dramaattinen kertomus perheestä ja ystävyydestä, menetyksestä ja siitä, mitä emme pysty näkemään. Teos on ollut valtaisa arvostelumenestys, ja se nousi suoraan The New York Timesin bestseller-listalle. Teos on Emezin toinen julkaistu aikuisten romaani."

Akwaeke Emezi (s. 1987) on nigerialaistaustainen kirjailija ja videotaiteilija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Emezi on ehtinyt menestyksekkään kirjailijanuransa aikana kahmia tunnustuksia, palkintoja ja ehdokkuuksia.

Emezi paljastaa eri henkilöiden kertomana, kuka Vivek Oji todellisuudessa oli ja mikä kaikki johti hänen kuolemaansa. Kirjan alussa äiti löytää ainoan poikansa alastoman ruumiin kotinsa terassilta. Hän on kauhuissaan ja haluaa yrittää ymmärtää mitä tapahtui. Tarinan edetessä käy riipaisevan selvästi ilmi, etteivät vanhemmat lainkaan nähneet poikaansa, eivät sitä kuka hän oli. Vivek oli erilainen eikä hänenlaistaan suvaittu. Sisäinen ristiriita oman identiteetin ja ympäristön painostavien odotusten ja suvaitsemattomuuden välillä aiheutti Vivekille omituisia muistinmenetyksiä ja tajunnanmenetyksiä. Isä oli miesten mies ja määräsi herkän pojan armeijaan, surullisin seurauksin. Vivek meni yliopistoonkin, mutta vakavasti masentuneen Vivekin oli palattava kotiin, hän laihtui eikä syönyt juuri mitään. Vivekin elämässä oli kuitenkin rakastettu, serkku, ja välittäviä ystäviä, jotka näkivät Vivekin ja yrittivät suojella häntä.

Vivekistä kerrotaan pääosin toisten suulla, mutta lopussa hän saa itsekin kertoa tarinansa. Ja serkku pelkää ja vapisee totuuden paljastumisen pelossa. Tarinan taustalla heijastuvat Nigerian nykytilanne, poliittiset levottomuudet ja ulkomaalaisten naisten turvaton asema nigerialaisten miestensä armoilla. Nigerwives-yhdistyksestä voi lukea lisää Wikipediasta.

Kartanon kruunaamaton lukija bloggasi kirjasta myös.

_________________________________________________________________________________

Mariana Enríquez - Mitä liekit meiltä veivät ****

Alkuteos Las cosas que perdimos en el fuego 2016

Suomentanut Sari Selander

Kansi Anna Morrison
Wsoy 2021
Äänikirjan lukija Karoliina Niskanen

"Mitä liekit meiltä veivät on poliittisen historian ja pop-kulttuurin läpitunkemaa sukupolvikirjallisuutta. Väkevät, trillerimäiset tarinat jäävät kummittelemaan lukijansa mieleen pitkäksi aikaa.”

Mariana Enriquez (s. 1973) on argentiinalainen kirjailija, joka on julkaissut sekä novelleja että romaaneja. Tämän kokoelman novellit ovat hyvin rajuja ja edustanevat kauhugenreä mm. Lovecraftin hengessä. Järkyttävintä niissä on se, että useimmat novellit ovat saaneet inspiraationsa tositapahtumista. Teoksen lopussa suomentaja Sari Selander valottaa novellien taustoja mieleen jysähtävästi.

Novellit kertovat Buenos Airesin katulapsista, huumeenkäyttäjistä ja prostituoiduista sekä maassa yleisestä taikauskosta ja lähisuhdeväkivallan karmeista ilmentymistä. Naisten tappaminen polttamalla oli maassa varsinainen epidemia, mistä naiset saivat idean polttaa itse itseään. Monissa novelleissa vilahtaa kaikuja Argentiinan sotilasjuntan terroriteoista 1970-luvulla. Löysin Wikipediasta kirjan englanninnoksesta Things We Lost in the Fire novellien nimet:

The Dirty Kid

The Inn

The Intoxicated Years

Adela's House

An Invocation of the Big-Eared Runt

Spiderweb

End of Term

No Flesh Over Our Bones

The Neighbor's Courtyard

Under the Black Water

Green Red Orange

Things We Lost in the Fire

_________________________________________________________________________________

Ocean Vuong - Lyhyt maallinen loistomme ****

Alkuteos On Earth We’re Briefly Gorgeous 2019
Suomentanut Tero Valkonen

Kustantamo S & S 2021
Äänikirjan lukija Valtteri Turunen

"Kirjeessään lukutaidottomalle äidilleen poika uskaltaa paljastaa elämästään puolia, joista äiti ei tiedä mitään: hän kertoo rakkaudestaan kaltoinkohdeltuun Trevoriin, seksistä, huumeista, halustaan löytää kauneutta. Kertojan henkilökohtaisten kokemusten lävitse romaani laajenee käsittelemään amerikkalaisen nykytodellisuuden kipukohtia: maskuliinisuuden kriisiä, huumeongelmaa, väkivaltaa ja rasismia, rotua ja luokkaeroja.”

Ocean Vuong (s. 1988) on vietnamis-amerikkalainen runoilija, jonka esikoisromaani Lyhyt maallinen loistomme on riipaisevan intiimi kuvaus ensirakkaudesta, mieheksi kasvamisesta ja oman äänen löytämisestä.  Pikkukoiraksi kutsuttu parikymppinen poika kirjoittaa kirjettä lukutaidottomalle äidilleen. Äidin ja pojan kanssa elää myös isoäiti, jonka karu kohtalo Vietnamin sodan aikana Saigonin ilotaloissa tuo mieleen tuon sodan mielettömyyden. Sota on jättänyt myös äitiin posttraumaattiset jälkensä ja hän on hyvin väkivaltainen poikaansa kohtaan. Riipaisevaa oli lukea siitä, kun poika sanoo isoisänsä olevan jokainen amerikkalainen Vietnamin sodan veteraani. Isoisäkseen hän löytää heistä yhden, joka on kiltti ja ystävällinen. 

Marjatta mietiskeli taannoin kääntäjän mahdotonta tehtävää Vuongin taidokkaan tekstin äärellä. Lainaus hänen blogistaan:

"Mietin suomentajalle mahdottomia kohtia: 
 - I know. It's not fair that the word laughter is trapped inside slaughter. 
Miten suomenkielestä käännettäisiin toiseen kieleen esim. semmoinen, että ies on vangittu sanan mies sisään. Mahdottomuus!
- Only when I utter the word do I realize that rose is also the past tense of rise. That in calling your name I am also telling you to get up. I say it as if it is the only answer to  your question - as if a name is also a sound we can be found in. Where am I? Where am I? You're Rose, Ma. You have risen."

Simone de Beauvoir - Erottamattomat

Simone de Beauvoir (1908–1986) kirjoitti pienoisromaanin Erottamattomat jo vuonna 1954, mutta se julkaistiin Ranskassakin vasta viime vuonna. De Beauvoir piti teosta liian henkilökohtaisena eikä halunnut julkaista sitä. Teoksessa kirjailija esiintyy nimellä Sylvie ja hänen rakas luokkatoverinsa Élisabeth Lacoin (1907-1929) nimellä Andrée. Lukija tietää, että Andrée kuolee nuorena ja de Beauvoirin minäkertoja selittää, mitkä syyt mahdollisesti johtivat ystävän menehtymiseen. Hän kokee myös koko elämänsä syyllisyyttä siitä, että tukahdetun Andréen kuolema oli tavallaan lunnasraha hänen omasta vapautumisestaan. Kirjassa on kirjailijan kasvattityttären Sylvie Le Bon de Beauvoirin esipuhe, joka selventää hienosti teoksen taustaa.

Lukija voi ottaa aikahypyn 1910-20-lukujen sovinnaiseen ja hyvin uskonnolliseen ilmapiiriin. Romaanin alussa eletään vielä ensimmäisen maailmansodan vuosia ja katolilaisesta tyttökoulusta osa on muutettu sotasairaalaksi. Kahdeksanvuotias Sylvie on temperamentinen pariisilaistyttö, mutta hän on ruvennut kiltiksi ja jopa rukoilemaan Ranskan puolesta. Ensimmäisenä koulupäivänä hänen viereensä istahtaa uusi oppilas, pienikokoinen ja hento Andrée, mutta silti sanavalmis ja itsevarma. Käyttäytyminen oli tuolloin monien sääntöjen säätelemää, jopa pienet tytöt teitittelivät toisiaan. Heti ensimmäisestä koulupäivästä Andrée lumoaa Sylvien ja tämä rakastuu vierustoveriinsa pienen tytönsydämensä kiihkeällä palolla. 

Tyttöjen kodit ovat oikeastaan hyvin erilaisia: Sylvien koti on vaatimattomampi, Andréen perhe on melko varakas mutta kovin meluisa, sillä perheessä on paljon lapsia. Andréen äiti on hyvin hurskas nainen, jonka päätehtävä elämässä tuntuu olevan järjestää kuudelle tyttärelleen sopivat naimakaupat. Äiti on hallitseva ja määräilevä, mutta silti Andrée jumaloi tätä. Ystävyyden alkuaikoina äiti suhtautuu Sylvieen neutraalisti, mutta tyttöjen tullessa teini-ikään hän katsoo, ettei vapautunut Sylvie ole Andréelle sopivaa seuraa.

De Beauvoir näyttää, miten Andréen fyysinen ja psyykkinen terveys alkavat murentua. 15-vuotiaana tyttö kokee elämänsä ensimmäisen ison menetyksen: hän ja lapsuusystävä Bernard ovat rakastuneet tulisesti, mutta molempien vanhemmat kieltävät heitä tapaamasta toisiaan. Epätoivoisella Andréella on itsetuhoisia ajatuksia ja hän haluaa vain kuolla.  Hän on menettänyt ensirakkautensa ja ainoan ihmisen, joka on häntä koskaan rakastanut. Vuodet kuluvat äidin hallitessa ja kyykyttäessä tytärtään ja sälyttäessään tälle ylenpalttisesti velvollisuuksia. Herkällä Andréella ei ole hetkeäkään aikaa itselleen, ei edes rakkaalle viululleen. Äti miettii vain säätyyn sopivia naimakauppoja ja kihlaa esikoistyttären kaljuuntuvalle vanhemmalle miehelle. Siskon kohtalo surettaa Andréeta, ensi vuonna olisi hänen vuoronsa. 

Äiti sallii Andréen opiskella kolme vuotta Sorbonnessa, mutta työuraa ei voi ajatellakaan. Hänen piireissään naisen ’urana’ on joko luostari tai avioliitto. Tyttöjen läheinen ystävyys säilyy, vaikka Sylvie on menettänyt lapsenuskonsa ja ryhtynyt ateistiksi. Andréeta uuvuttaa paitsi määräilevä äiti, myös uskonnon ja heränneen seksuaalisuuden ristiriita. Kaksikymppisenä Andrée kokee uuden pettymyksen rakastuessaan. Laihtunut, uupunut ja hyvin stressaantunut Andrée sairastuu aivokalvontulehdukseen tai aivokuumeeseen ja kuolee. Tarkkaa diagnoosia ei ole.

De Beauvoirin kerronta ja traaginen tarina ystävyydestä imaisi mukaansa. Nautin suuresti dialogista ja ajankuvasta. Seurapiirityttöjen ahtaat rajat 1900-luvun alun Ranskassa eivät tuntuneet hyviltä. Jumalanpelko, synnintunto, siveyden ja säädyllisyyden vaatimus sekä äidin tottelemisen pakko olivat ahdistavaa luettavaa. Naisen osa oli sopeutua eikä Andréesta ollut uhmaamaan tapoja ja sovinnaisuuksia. Kirjan lopussa on hyvin vaikuttava kohtaus, joka melkein itketti. Mukana on myös valokuvia oikeista ystävyksistä sekä heidän välistään kirjeenvaihtoa. Kirjaa kannattaa kuunnella myös äänikirjana, sillä Heljä Heikkisen ääni istuu loistavasti tarinaan ❤︎

Simone de Beauvoir - Erottamattomat

Alkuteos Les inséparables 2020

Suomentanut Lotta Toivanen

Kansi Sanna-Reeta Meilahti

Kosmos 2021

Äänikirjan lukija Heljä Heikkinen

Kirja saatu kustantajalta - kiitos!

__________________________

Simone de Beauvoir on yksi maailmankirjallisuuden merkkinimiä. Ranskalainen filosofi ja kirjailija muistetaan erityisesti feministisestä teoksestaan Toinen sukupuoli (1949), josta peräisin on hänen kenties tunnetuin lauseensa ”naiseksi ei synnytä, naiseksi tullaan”. Hän julkaisi elinaikanaan runsaasti romaaneja, esseitä ja omaelämäkerrallisia teoksia.

Aino Vähäpesola - Onnenkissa

Aino Vähäpesolan esikoisteos Onnenkissa sai paljon huomiota julkaisuvuonnaan ja se oli myös HS-esikoispalkintoehdokkaana. Kuuntelin esikoiskirjailijoita Helsingin kirjamessuilla ja siitä asti olen halunnut tutustua teokseen, mutta vasta nyt se päätyi lukuun. Minua kiinnosti Edith Södergran ja houkutti kirjan ihastuttava kansi, joka mukailee valokuvaa Södergranista Raivolassa Totti-kissa sylissään.

Kirjan minäkertoja kuvaa autofiktiivisesti elämäänsä ja tutkii väitöskirjaansa varten Södergranin runoja feministisestä näkökulmasta. Hän löytää feminististä ajattelua Södergranin aikanaan sekä ihailua että ihmetystä herättäneestä modernistisesta ja loppusoinnuttomasta runoudesta. Kirjassa on nuoren opiskelijan arkea, joogaa, seksiä ja biletystä. Koska minut erottaa kirjailijan sukupolvesta muutama vuosikymmen, olisin toivonut enemmän Södergrania ja vähemmän autofiktiota. En tuntenut kirjaa ns. omakseni enkä osannut haltioitua Vähäpesolan kaikista pohdinnoista, vaikka sujuvakynäinen hän onkin. Rohkea ja avoin hän on myös, siitä plussat. Nuorten naisten autofiktiolla (Sisko Savonlahti, Saara Turunen) on toki lukijansa ja ansionsa, mutta ei puhuttele minua.

Kiinnostavinta antia minulle olivat Edith Södergranin runouteen ja elämään liittyvät mietteet. Siteeraan kaksi runoa, jotka on suomentanut Pentti Saaritsa. Vähäpesolan kirja sai nimensä runosta Onnenkissa ja Vierge moderne taas näyttäytyy kirjailijalle feministisenä ja rajuna yli sadan vuoden takaa.

ONNENKISSA

Minulla on onnenkissa sylissä,

se kehrää onnenlankaa.

Onnenkissa, onnenkissa,

nämä kolme hanki minulle:

hanki kultainen sormus

joka kertoo että olen onnellinen;

hanki minulle kuvastin

joka kertoo että olen kaunis;:

hanki minulle viuhka

joka leyhyttää pois ahdistavat ajatukseni.

Onnenkissa, onnenkissa,

kehrää vielä vähän tulevaisuudestani!

_____

VIERGE MODERNE

En minä ole nainen. Olen neutri.

Olen lapsi, hovipoika ja rohkea päätös,

olen naurava häive helakanpunaista aurinkoa...

Olen kaikkien ahnaitten kalojen verkko,

olen malja kaikkien naisten kunniaksi, 

olen askel kohti sattumaa ja turmiota, 

olen hyppy vapauteen ja itseyteen...

Olen veren kuiske miehen korvassa, 

olen sielun vilu, lihan kaipuu ja kieltäymys,

olen uusien paratiisien portinkilpi.

Olen liekki, etsivä ja ripeä,

olen vesi, syvä mutta polviin saakka uskalias,

olen tuli ja vesi rehellisessä yhteydessä ja ehdoitta.

"Runossa puhuu vallankumouksen keulahahmo. Runon nimi ja ideologia toistuu aikakauden filosofien feministisessä visiossa ’uudesta naisesta’. Runon uusi nainen on lähes raivoisan salliva itseään ja oletettavasti muitakin kohtaan. Hän tunnustelee sukupuolen rajoja. // Puhuja laajenee kohti muiden sukupuolten laatikoita. Hän laajenee muihin ulottuvuuksiin, muihin luonnon elementteihin. Hänen identiteettinsä ei ole litteä vaan moniulotteineen. Hurmoksellinen ja ohjelmallinen ääni ja rytmi tekevät tästä identiteetin laajenemisesta juhlallista paisumista, rynnäkköä."

Aino Vähäpesola - Onnenkissa
Kansi Anna Salmi
Kosmos 2019
Kirjastosta
_______________
HS
Kirjojen kuisketta
Lukuisa
Mitä luimme kerran

Södergran Biografiakeskuksessa

Södergranin runoja

Onnenkissan piti olla kirja Edith Södergranista tai oikeastaan siitä, miksi Södergranin runot ovat ajankohtaisia juuri nyt. Mutta samalla siitä tuli autofiktiivinen romaani naiseudesta, joogasta, seksistä, kuolleen miehen asennosta, raitapaidoista ja elämästä setien ehdoilla rakennetussa maailmassa. Onnenkissa liikkuu esseen, autofiktion ja romaanin välimaastossa ja pakenee määrittelyjä. Se on nerokkaan kaunis ja ikiaikaisen viisas kirja, jonka proosa on valaisevaa ja lohdullista. 

Aino Vähäpesola (s. 1994) on helsinkiläinen kustannustoimittaja, joka valmistelee gradua Edith Södergranin runojen feministisestä luennasta. Onnenkissa on hänen esikoisromaaninsa.

_____

PS

Sanoin yllä, etteivät nuorten naisten autofiktiot puhuttele minua. Poikkeuksiakin on. Emma Kantasen esikoisteoksesta Nimi jolla kutsutaan öisin pidin todella paljon.

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo - Vihan ja inhon internet

Sarjakuvaformaatti on mainio valinta tälle verkkovihasta kertovalle tietokirjalle. Vihan ja inhon internet on isokokoinen ja näyttävä teos, joka läväyttää lukijan silmille kaikessa karuudessaan sen, miltä vihapuhe voi näyttää. Taitavasti kuvitettuina törkeät rasistiset ja seksistiset solvaukset ja raiskausfantasiat eivät voi kätkeytyä pienen siistin vihapuhe-sanan alle. Yhdessä tämä tiimi, toimittaja Johanna Vehkoo ja sarjakuvataiteilija Emmi Nieminen, ovat tehneet loistavaa työtä. Teokselle on ansaitusti myönnetty vuoden 2018 Nuori Voima -palkinto.

Koskettavinta, ja hyvin vaikeaa, oli yrittää asettua kirjassa esiintyvien todellisten naisten uhkaavaan ja ahdistavaan tilanteeseen. Sukupuolensa vuoksi juuri naiset, niin kantasuomalaiset kuin maahanmuuttajataustaiset,  joutuvat vihapuheen / verkkovihan kohteiksi yleisemmin kuin miehet. Riittää että nainen ajaa 'väärää' asiaa tai ilmaisee julkisuudessa 'väärän' mielipiteen, vaikka kuinkakin pienesti. Yleisimmin vihapuhetta masinoivat keski-ikäiset valkoiset heteromiehet, jotka kokevat asemansa uhatuksi. Oman pahan olon ja syrjäytyneisyyden syy vieritetään naisille ja eri vähemmistöön kuuluville. Jotkut miehet lähettelevät vihaviestejä kännipäissään 'muistamatta' tekoaan jälkikäteen, tai kiusaavat pelkästä kiusaamisen ilosta. Suomessa vihapuheen määrä verkossa alkoi kasvaa rajusti vuoden 2015 turvapaikanhakijavyöryn myötä.

Vihapuheen ilmenemismuodot ja sen systeemit konkretisoituvat eri ammateissa toimivien naisten järkyttävän rankkoina kokemuksina. Näitä viharyöpytyksen kohteiksi joutuneita naisia esiintyy teoksessa omalla nimellään parisenkymmentä. Teos selvittää myös termistöä: mm. mitä tarkoittaa Musta PR, mitä Doxaus; mikä ero on vihapuheella ja viharikoksella. Puheenvuoronsa saavat alan tutkijat sekä virkavalta. Aika käsittämättömältä tuntui se, että poliisi usein vähättelee kohteen kokemaa pelkoa ja hätää ja esitutkinnat jäävät usein kesken - jos niitä ylipäätään aloitetaan. Kirja antaa myös ohjeita, mitä tehdä jos itse joutuu verkkovihahyökkäyksen kohteeksi.

Tuntuisi tässä kirjassa rohkeasti omalla nimellään esiintyvien ihmisten kannalta hyssyttelyltä, jos emme näyttäisi koko sitä karua totuutta, jonka kanssa he joutuvat elämään. Ongelman esittäminen kaikessa inhottavuudessaan on välttämätöntä ratkaisujen kehittämiseksi. On myös syytä ymmärtää, miten paljon näennäisesti tasa-arvoisessa yhteiskunnassamme esiintyy naisvihaa.

Hupi on tästä teoksesta kaukana, mutta Maria Petterssonin mieleen tuli mainio idea: hän julisti blogissaan Suuren vihaviestikilpailun, jossa ilmaisun ammattilaiset,  Antti Holma, Anna Kontula, Krista Kosonen, Rosa Meriläinen, Riku Rantala ja Heikki Valkama, laittoivat viestit vihaisuusjärjestykseen ja arvioivat vihakirjoittajan omaperäisyyttä, kielenkäyttöä ja vihan laatua - oliko se tylppää ja padottua vai vivahteikasta ja pirskahtelevaa. Käy katsomassa: Suuri Vihaviestikilpailu & Mitä kertyneellä rahalla tehtiin.

Vihan ja inhon internet on silmiä avaava, asiallinen ja runsaasti tutkittua tietoa sisältävä teos kaiken ikäisille lukijoille. Turha tietysti on toivoa, että se tavoittaisi myös vihaviestejä lähettelevät miehet. Mutta todennäköisyys, että he törmäävät asiaan, kasvaa sitä mukaa mitä enemmän verkkovihasta mediassa puhutaan. Vihan ja inhon internet herättää havainnoimaan verkossa esiintyvää vihapuhetta ja toivottavasti toimimaan sen hillitsemiseksi ja ehkäisemiseksi. Jos mitään ei tehdä, naisten sananvapaus on vaarassa kaventua kun vihapuheen pelossa ei uskalleta ilmaista omaa mielipidettä. Eikä tämä suinkaan ole muutaman naisen kokema ongelma, vaan kyse on koko yhteiskunnan turvallisuudesta ja vakaudesta. Suomessakin on jo esimerkkejä siitä, miten vihapuhe voi eskaloitua agressiiviseksi ja vaaralliseksi toiminnaksi.

Kuva: Kosmos

Emmi Nieminen & Johanna Vehkoo

Vihan ja inhon internet

Kansi Emmi Nieminen

Kosmos 2017

****

Kirjastosta

_______________

Kirjasta on blogattu runsaasti, tässä kolme: Kirjanurkkaus, Luettua elämää, Yöpöydän kirjat

Johanna Vehkoo on toimittaja, joka toimii Feministisessä ajatushautomo Hatussa ja on yksi tutkivaa journalismia julkaisevan Long Playn perustajista.

Emmi Nieminen on sarjakuvaan keskittynyt kuvataiteilija ja kuvittaja, joka on ollut kahdesti ehdolla Sarjakuva-Finlandia-palkinnon saajaksi. 

Tekla Inari - Siniset vuodet - Blue Years #runosunnuntai

If you want to know when the right moment is: it's now.

Always now. There really is nothing else.

Siniset vuodet vai alakulon vuodet? Se on kysymys, joka ensiksi tuli runokirjan nimestä mieleen. Runoilija on valinnut sinisen, jota minäkin ajattelin mielikuvissani ensin. Mutta saatuani kirjan käsiini ymmärsin, että alakulostahan se joka tapauksessa puhuu: rakkauden menettämisestä, värien katoamisesta. Kannet ovat raskaan tummanharmaat, raskaammat kuin betoni. Kaupunkilaistytön ankea elämänpiiri.

Siniset vuodet - Blue Years on kokeellinen runokirja, joka yhdistää kuvaa ja sanaa. Runoilijan itse ottamat arkiset valokuvat ilmentävät runominän alakuloista ja tyhjää mieltä. Kuvat on napattu sieltä täältä, sattumanvaraisesti, kauneutta etsimättä, kuvauskohteita asettelematta. Kuvien arkinen rumuus viestii samaa: täällä asuu ikävä, täällä asuu kaipuu. Mitään suurta valokuvataidetta kuvat eivät tarkoituksellisesti ole, lisäävätpä oman panoksensa runominässä vellovaan harmauteen ja sydänsuruun. Kirja on kauttaaltaan kaksikielinen, englanninnokset ovat Kasper Salosen käsialaa.

Tekla Inari on 80-luvulla syntynyt helsinkiläinen taiteilija (lue lisää bloggauksen lopusta). Runot on kirjoitettu puhelimella ja kuvatkin puhelimella otettuja. Painos on 600 kpl ja jokainen kirja on numeroitu, kirjastosta lainaamani kirja on nro 57. Runot vaikuttivat minusta arjen mieleen tuomilta seilaavilta ajatuksilta ja kertovat nuoren naisen pettymystä ja kokemusta kaaosmaisessa maailmassa. Muutamasta pitemmästä runosta löysin todella koskettavaa menetetyn rakkauden ikävää:

Rakas,
muistatko vielä minua?
Tapasimme omenankukkien aikaan
sähkönsinisellä vuosikymmenellä.
Olin se tyttö,
joka tarttui mustan takkisi liepeestä
kun poltit kadulla tupakkaa
ja nauroit auringolle ja pilville.
...

Tapaa minut tänään
tällä sateen lävistämällä kadulla.
Etsi niiden puiden alta,
joiden oksilta runot roikkuvat.
Olen yhä täällä, en vielä muualla
odotan happea, varjoa, sinistä hetkeä
mahdollisuutta kuiskata loppuun
avaruuksia yhteen kurovat sanat.
...

Vuoret kuiskivat:
elämä on lyhyt.
Ei saisi hävetä.
Häpeän kumminkin.
Pimeitä kasvojani, 

hopeaista yksinäisyyttä
sitä, että sinut
minä menetin.
...

Arjen jatkaminen
on ainoa mahdollisuus.

Arki on ruusuni.
...

Lukukokemus oli mielenkiintoinen. Koin Siniset vuodet - Blue Years pienenä poikkitaiteellisena teoksena enkä vastaavaa ole aiemmin kokenut tai lukenut. Ensimmäisellä lukukerralla mikään ei liikahtanut, ihmettelin vain; toisella joidenkin runojen herkkyys ja ikävä sittenkin tulivat liki.

Muissa blogeissa: Kirjapöllön huhuiluja, Reader why did I marry him?

Tekla Inari
Blue Years
Englanninkieliset käännökset Kasper Salonen
Graafinen suunnittelu Tekla Inari & Jaakko Suomalainen
Kosmos 2017
***
Kirjastosta
_______________

Kustantajan sivuilta:

Miltä tuntuu olla samaan aikaan sekaisin ja rakastunut? Mistä löytää merkitys valmiissa maailmassa? 

Siniset vuodet kuvaa kahden nuoren aikuisen sydäntäsärkevän rakkaustarinan pirstoutuneessa nykymaailmassa. Enimmäkseen älypuhelimella kuvattu ja kirjoitettu teos on mustan huumorin ja melankolian sävyttämä kuvaus sitoutumattomuudesta. Se nauhoittaa riipaisevasti ja runollisesti nuoruutta 2000-luvulla: vimmaa, sydänsurua, itsekkyyttä; murhetta, säätöä, hauskuutta.

Tekla Inari sekä valokuvaa että kirjoittaa. Kollaasimaisissa, kuvaa ja tekstiä yhdistävissä teoksissaan hän pyrkii yhdistämään henkilökohtaisen, yhteiskunnallisen ja esteettisen. Hänen ensimmäinen teoksensa, sodan traumaa Suomessa nuoren naisen näkökulmasta kuvaava Perintö / Legacy (Musta Taide / Aalto ARTS Books, 2015) valittiin vuoden kauneimpien kirjojen joukkoon.

#runo18-haaste 

❤︎
Harmaasusi