30. huhtikuuta 2021

Huhtikuun luetut ja kuunnellut


Huhtikuu on ollut upeiden kirjojen kuukausi. Melkein jokaisen voisin nostaa esiin kuukauden elämyksellisimpänä. Luin tai kuuntelin yhteensä 14 kirjaa. Aika montaa niistä sekä luin että kuuntelin ja merkitsin äänikirjaksi, jos kuuntelua oli enempi osa. Jakelen tässä taas noita tykkäämissydämiä - melkein jokaiselle, hassua.


Hanna Hauru - Viimeinen vuosi ***** Like 2021
"Varjo on asunut elämäni yllä ja vaisua iloa on ollut vähän."⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Noilla sanoilla alkaa Hanna Haurun romaani Viimeinen vuosi, joka vie 1950-luvun Pohjois-Pohjanmaan pikkukylään, jossa talvi on armoton ja nälkä jokapäiväinen vieras. Sinne vaatimattomaan ja syrjäiseen mökkiinsä on jämähtänyt umpimielinen, erakoitunut kirjailija Ilmari. Takana on nuoruuden loiston päivät, jolloin valmistui kirja per vuosi. Nyt valmistuu vain köykäisiä ansaintamielessä tekaistuja novelleja, joskin uusi teos on työn alla.⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Minulla ei oikeastaan ole sanoja kuvaamaan huikeaa lukukokemusta, joka tuntui vievän kauas kirjailijan kaiman köyhyyskuvauksiin. Hauru piirtää lyhyessä romaanissaan kirjailija Ilmari R:n elämänkaaren tarkasti ja rikkain nyanssein. Miehen yksinäisyys ja ulkopuolisuus huokuvat joka sivulta. Tarinahan on sinänsä hyvin surullinen kertomus kyläyhteisön syrjimästä onnettomasta miehestä, mutta Haurun kaunis kieli koskettaa ja tarkat lauseet piirtävät miehen hahmon elävänä näkökenttääni. Luontokuvaukset Hauru sanoittaa käsittämättömän vivahteikkaasti. Tuntuu, että aivan jokainen lause on harkittu ja hiottu viimeisen päälle, kaikki turha on karsittu. Tämä on upea ja tasapainoinen kokonaistaideteos, joka vie digiajan ihmisen kauas suomalaisten menneisyyteen. ⠀


Anneli Kanto - Rottien pyhimys ***** Gummerus 2021 #äänikirja
Uusimmassa romaanissaan Rottien pyhimys Anneli Kanto solahtaa hämmästyttävän sulavasti keskiajan katolisen uskon hallitsemien ihmisten ajatusmaailmaan. Romaani selittää myös tarkoin Hattulan Pyhän Ristin kirkon upeita seinämaalauksia. Kanto nostaa yllättävästi yhdeksi päähenkilöistään koko kyläyhteisön marginaaliin viskaaman nuoren naisen - naisen! Tiilimestari Rutgerin suojissa kasvaneen juron Pelliinan kauniit saviastiat miellyttävät linnanrouvan silmää markkinoilla ja niinpä hän ehdottaa tyttöä maalarimestareiden oppitytöksi. Mikä kuohutttava ajatus, sillä nainen kirkkomaalarina olisi suoranaista jumalanpilkkaa. Mutta ei auta ja onneksi tyttö osoittautuu oppivaiseksi ja hänen työpanoksensa projektissa kriittisen tärkeäksi. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Kannon teksti on rehevää ja riemukasta. Minua ilahduttivat ja huvittivat henkilöiden mitä originelleimmat kirosanat ja puuskahdukset. Ja kuinka kätevästi Härkäpään talon vintiöstä Mulli-Pekasta tulikaan Uppsalan katedraalikoulussa latinaa oppiessaan Petrus Herckepaeus! Onhan tämä aivan huikea historiallinen romaani kiehtovasta aiheesta! Teemoja romaanissa on paljon, mutta lukija voi uppoutua luottavaisesti Kannon vietäväksi, hänen verevään kieleensä ja aivan mahtavaan tarinaansa. 

⠀⠀⠀⠀⠀
Elizabeth Strout - Olive, taas **** Tammi 2021 #äänikirja
Voi Olive miten ihana sinä olet! Iso ja lihava, vanheneva ja pisteliäs nainen, mutta sittenkin niin rakastettava ja inhimillinen! Edellisen osan lopussa Olive ja Jack Kennison tapasivat vähän onnettomissa merkeissä, mutta nämä kaksi yksinäistä vanhusta tarrautuvat toisiinsa kuin hukkuvat laudankappaleeseen ja löytävät toisistaan turvaa ja lohtua leskeyteensä. He ovat molemmat isomahaisia ja kolhoja, ja kummallakin on ongelmaa suhtautumisessa ainoaan lapseensa. Strout näyttää, että rakkaus voi elää yli puolue- ja varallisuusrajojen, sillä Jack on avoautollaan ajeleva Harvardin mies ja republikaani, kun taas köyhästä kodista lähtöisin oleva Olive ei voi sietää pröystäilyä eikä nykyistä oranssitukkaista presidenttiä.⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Romaanissa Olive vanhenee ja ikääntyminen on hänestä syvältä. Itsenäinen ja itsepäinen nainen joutuu alistumaan mm. sellaisiin elämän banaaleihin juttuihin kuin vaippoihin ja palvelutalossa asumiseen. Särmikkään ja suorasukaisen Oliven parissa aika hujahti todella mukavasti, joskaan aivan kaikkiin sivuhenkilöistä kertoviin tarinoihin en saanut otetta. Mutta kyllä Olive, taas riemastuttavaa kuunneltavaa Erja Manton lukemana oli!⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀

MUUT ULKOMAISET
Simone de Beauvoir - Erottamattomat **** Kosmos 2021 ❤︎
Daisy Hernández - Un vaso de agua bajo mi cama ***** Rey Naranjo 2018 #äänikirj❤︎
Keigo Higashino - Myrkyllinen liitto **** Punainen Silakka 2021#äänikirja
Sergio Augusto Sánchez - Sade piiskaa asfalttia **** Aviador 2021
Domenico Starnone - Paljastus **** Wsoy 2021
Alex Schulman - Eloonjääneet ***** Nemo 2021 ❤︎
Colson Whitehead - Maanalainen rautatie ***** Otava 2021

MUUT KOTIMAISET
Silvia Hosseini - Tie, totuus ja kuolema **** Gummerus 2021 #äänikirja ❤︎
Marianna Kurtto - Seitsemäs piste ** Wsoy 2021 #äänikirja
Salla Leponiemi - Niin kauan kuin tunnen eläväni. Elin Danielson-Gambogi ***** Gummerus 2021 ❤︎
Markku Välitalo - Hiljaisilla havumailla ***** Omakustanne 2020 ❤︎


Jaa, se olis sitten vappu - ja koleaa perinteiseen tapaan.
Ennen kaikkea toivoisin, että oikea kevät alkaisi ja hiirenkorvat puhkeaisivat.
Hyvää vappua ja loistavia lukuelämyksiä toukokuuhun!

9 kommenttia:

  1. Kiitos jälleen kiinnostavista vinkeistä ja mukavaa vappua!

    Minä kuuntelin viimeiseksi äänikirjana tarinaa kummituksista. Siinä käytiin läpi hotellien kummituksia ja oli jännä havaita, kirjan voima. Heti teki mieli ko. hotelleihin. Kirja herättää uusiin ajatuksiin ja kirjaesittelyt vinkkaavat, jos itse ei jotain huomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Äänikirjat ovat tulleet jäädäkseen, kuuntelen melkein joka ilta. Mutta paneutuakseen kieleen ja tekstiin tarkemmin, on lisäksi välillä luettava myös.

      Poista
  2. ...niin ja valtavan mukavaa vappua!
    ❤️🎶🥂🍾🌷🌞💐🥳🎉🎠💃😎🦋🍀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa ja vappuriehaa titta! Alkoipa aamuni iloisesti😁❤️ Skål keväälle! 😎

      Poista
  3. Huh huh, mikä kirjamäärä! Kevät tulee, onhan huomenna jo toukokuu 😎
    Iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella on addiktionsa Millin. Aurinkoista vappua.

      Poista
  4. Paljon ennätät lukea.
    Ennen harmittelin keväisin, kun tahdoin pihalle ja lukeminen jäi vähemmälle.
    Olen kuluneen talven aikana pakottanut itseni totuttelemaan äänikirjoihin. (Sisäistän paremmin lukemani kuin kuulemani).
    Nyt olen ollut piha-askareissa kuulokkeet korvilla. Vinkkisi perusteella kuuntelin viimeksi Olive Kitteridge ja Olive taas. Kaikkeen näemmä tottuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjoilla on paikkansa, mutta se ei ole hyvä valinta kaikille kirjoille. Juonivetoisille sopii hyvin, mutta tekstin hienouksista ei voi nautiskella samoin kuin paperikirjaa lukiessa.. Sama juttu kuin sinulla: vaikka lukija olisi kuinka hyvä, on puute ettei näe tekstiä. Äänikirjoista bloggaaminen on hankalaa. Usein harpon vielä e-kirjan tai paperikirjan bloggauksen tueksi.

      Poista
  5. Paljon kaikkea mielenkiintoista olet lukenut! Rottien pyhimys kiinnostaa itseäni erityisesti.

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.