MEMENTO
Kun minä kuolen
haudatkaa minut hiekkaan
tämän kitaran kera.
Kun minä kuolen
appelsiinilehtoon,
rautayrttien keskeen.
Kun minä kuolen
haudatkaa minut
vaikka tuuliviiriin.
Kun minä kuolen!
...
Cuando yo me muera,
enterradme con mi guitarra
bajo la arena.
Cuando yo me muera,
entre los naranjos
y la hierbabuena.
Cuando yo me muera,
enterradme si queréis
en una veleta.
¡Cuando yo me muera!
Lorcan runoissa kuultaa kuuma ja köyhä Andalusia, Córdoba ja Granada, hänen synnyinkaupunkinsa. Runot puhuvat vaikeasta rakkaudesta ja tulisista tunteista; myös dramaattisesti kuolemasta. Espanjaksi sanalla kuolema - muerte - on ärrineen kohtalokkaampi kaiku kuin meillä. Lorca ripottelee runoihinsa kielikuvia ja symboliikkaa, joka ei oikein suomalaiselle lukijalle avaudu. Symboliikkaa Carrague selventää mm. näillä huomioilla:
Lukiessaan läpi Canciones-kokoelmaa lukija kohtaa sellaista abstraktisuutta ja hienostunutta symboliikkaa, että on tarpeen jonkinlainen viitetaulukko (mikä on poikkeuksellista Garcia Lorcan runoudessa yleensä):
granaattiomena = intohimo
taivas = ihanne
sitruuna = onni (ei katkeruus, kuten saattaisi luulla)
hämähäkki = perikato
nainen = suru
ja niin edelleen, joka auttaa lukijaa tajuamaan runoilijan oman loogisen järjestyksen muodon.
Lorcan runot avautuivat minulle vaikeasti, vaikka kuinka yritin eläytyä Andalusian kuumuuteen ja viime vuosisadan alun tunnelmiin. Viikko sitten kirjoitin elegiasta Valituslaulu Ignacio Sanchez Mejíasin kuoleman johdosta. Se on hieno, ja samaa dramatiikkaa ja tiheätunnelmaista uhkaa edustaa romanssi kansalliskaartista - Romance de la Guardia Civil española. Runo kertoo Jerez de la Fronterassa jouluaattoa viettävistä mustalaisista, joita kansalliskaarti vainoaa:
Ratsut mustat ovat.
Mustat ratsuilla raudat.
Miesten viitoissa kiiluvat
mustetahrat ja vaha.
Kellot pysähtyvät.
Pulloissa konjakki
välttääkseen epäilyksiä
pukeutui marraskuuksi.
//
Katot sortuvat maan rakoon,
Etäällä ruskottaa.
On aamulla kiviset ääret,
kivihartiat notkuvat.
...
Los caballos negros son.
Las herraduras son negras.
Sobre las capas relucen
manchas de tinta y de cera.
Los relojes se pararon,
y el coñac de las botellas
se disfrazó de noviembre
para no infundir sospechas.
//
Cuando todos los tejados
eran surcos en la tierra,
el alba meció sus hombros
Runouden kääntäminen kielestä ja kulttuurista toiseen on haasteellista - en kadehdi suomentajaa. Eikä toki ole minun asiani miettiä käännöksen oikeellisuutta tai onnistuneisuutta. En malta tässä kuitenkaan olla sanomatta, että hierbabuena on (viher)minttu eikä rautayrtti. Yllä olevan viimeisen säkeistön käännöksessä Rossi on ottanut aika tavalla vapauksia. Toki kääntäjällä on valta tulkita, mutta alkuperäisen ajatuksen saisi esiin tarkemmin vaikkapa tähän tyyliin: Kun kaikki katot olivat / (kyntö)vakoina maassa, / aamu keinutti olkiaan / pitkässä kivipinnassa. Otan tähän vielä yhden käännösvertailun, Matti Rossi vs Katri Kaarniala.
Rossi:
Minä haluan vain yhden käden.
Haavaisen käden, jos vain mahdollista.
Minä haluan vain yhden käden
vaikka saisin viettää tuhat vuoteetonta yötä.
//
Kaikki muu katoaa ja on
kuin nimetön punastus, kuin kiertotähti.
Kaikki muu on muuta, tuulen murheita,
ja lehvät pakenevat linnun siivin.
Kaarniala:
En tahdo muuta kuin käden,
haavaisen käden, jos mahdollista.
En tahdo muuta kuin käden
vaikka makaisin tuhat yötä vuodetta vailla
//
Kaikki muu kuluu pois.
Punerrus, jo nimetön. Iankaikkinen tähti.
Kaikki muu on muuta: apea tuuli
kun lehdet pakenevat suurin parvin.
Lorca:
Yo no quiero más que una mano;
una mano herida, si es posible.
Yo no quiero más que una mano
aunque pase mil noches sin lecho.
//
Lo demás todo pasa.
Rubor sin nombre ya. Astro perpetuo.
Lo demás es lo otro; viento triste,
mientras las hojas huyen en bandadas.
Rossi on keksinyt lintuja ja siipiä viimeiseen säkeistöön, vaikka niitä ei siinä ole.... Katri Kaarnialan suomentamia Lorcan myöhempiä (eroottisia) runoja on ilmestynyt suomeksi kokoelmassa Hämärä rakkaus. 30-luvun runot (ntamo 2018). Vilkaisin tuota ntamon kokoelmaa, ja sen runot ovat selkeämpiä ja ymmärrettävämpiä. Entuudestaan Lorcan runoutta tuntematta uskoisin, että Andalusialaisissa lauluissa on edustava otos runoilijan varhaisemmasta tuotannosta. Mukana on monenlaista ja eri kokoelmista, myös vimmaisia runoja New Yorkin vierailulta: Harlemin kuningas ja Oodi Walt Whitmanille. Lorca haastaa nykypäivän lukijaa, joka tulee toisesta kulttuurista.
Federico García Lorca - Andalusian lauluja
Esittely Francisco Carregui
Otava 1963, uusi painos 2002
***
Kirjastosta
_______________
Runopostaukseni ilmestyvät jatkossa satunnaisina sunnuntaina. Viikottainen tahti tuntuu tällä hetkellä liian tiukalta.
