3. maaliskuuta 2019

Federico García Lorca - Andalusian lauluja #runosunnuntai


Google kertoo likipitäen kaiken, mutta ei kertonut kuka Francisco Carrague on tai oli. Hän on kuitenkin se henkilö, joka on kirjoittanut tähän kokoelmaan esittelyn, jossa kerrotaan myös Lorcan elämästä. Esittely on sinänsä ansiokas, mutta korviini särähti todella pahasti muutama kommentti Lorcan homoseksuaalisuudesta: sukupuolinen vinoonkasvu /  epänormaalin rakkauden ylistys / harhaviettisyys. Toki on otettava huomioon, että elettiin 60-lukua ja homoseksuaalisuuden kriminalisointi poistettiin Suomen rikoslaistakin vasta 1971 ja virallisesta sairausluokituksesta vasta 1981. Mutta silti.

MEMENTO
Kun minä kuolen
haudatkaa minut hiekkaan
tämän kitaran kera.

Kun minä kuolen
appelsiinilehtoon,
rautayrttien keskeen.

Kun minä kuolen
haudatkaa minut
vaikka tuuliviiriin.

Kun minä kuolen!
...

Cuando yo me muera, 
enterradme con mi guitarra 
bajo la arena. 

Cuando yo me muera, 
entre los naranjos 
y la hierbabuena. 

Cuando yo me muera, 
enterradme si queréis 
en una veleta. 

¡Cuando yo me muera!

Lorcan runoissa kuultaa kuuma ja köyhä Andalusia, Córdoba ja Granada, hänen synnyinkaupunkinsa. Runot puhuvat vaikeasta rakkaudesta ja tulisista tunteista; myös dramaattisesti kuolemasta. Espanjaksi sanalla kuolema - muerte - on ärrineen kohtalokkaampi kaiku kuin meillä. Lorca ripottelee runoihinsa kielikuvia ja symboliikkaa, joka ei oikein suomalaiselle lukijalle avaudu. Symboliikkaa Carrague selventää mm. näillä huomioilla:

Lukiessaan läpi Canciones-kokoelmaa lukija kohtaa sellaista abstraktisuutta ja hienostunutta symboliikkaa, että on tarpeen jonkinlainen viitetaulukko (mikä on poikkeuksellista Garcia Lorcan runoudessa yleensä):
granaattiomena = intohimo
taivas = ihanne
sitruuna = onni (ei katkeruus, kuten saattaisi luulla)
hämähäkki = perikato
nainen = suru
ja niin edelleen, joka auttaa lukijaa tajuamaan runoilijan oman loogisen järjestyksen muodon.

Lorcan runot avautuivat minulle vaikeasti, vaikka kuinka yritin eläytyä Andalusian kuumuuteen ja viime vuosisadan alun tunnelmiin. Viikko sitten kirjoitin elegiasta Valituslaulu Ignacio Sanchez Mejíasin kuoleman johdosta. Se on hieno, ja samaa dramatiikkaa ja tiheätunnelmaista uhkaa edustaa romanssi kansalliskaartista - Romance de la Guardia Civil española. Runo kertoo Jerez de la Fronterassa jouluaattoa viettävistä mustalaisista, joita kansalliskaarti vainoaa:

Ratsut mustat ovat.
Mustat ratsuilla raudat.
Miesten viitoissa kiiluvat
mustetahrat ja vaha.

Kellot pysähtyvät.
Pulloissa konjakki
välttääkseen epäilyksiä
pukeutui marraskuuksi.
//
Katot sortuvat maan rakoon,
Etäällä ruskottaa.
On aamulla kiviset ääret,
kivihartiat notkuvat.
...

Los caballos negros son. 
Las herraduras son negras. 
Sobre las capas relucen 
manchas de tinta y de cera. 

Los relojes se pararon, 
y el coñac de las botellas 
se disfrazó de noviembre 
para no infundir sospechas. 
//
Cuando todos los tejados 
eran surcos en la tierra, 
el alba meció sus hombros 
en largo perfil de piedra.

Koko pitkä romanssi espanjaksi

Runouden kääntäminen kielestä ja kulttuurista toiseen on haasteellista - en kadehdi suomentajaa. Eikä toki ole minun asiani miettiä käännöksen oikeellisuutta tai onnistuneisuutta. En malta tässä kuitenkaan olla sanomatta, että hierbabuena on (viher)minttu eikä rautayrtti. Yllä olevan viimeisen säkeistön käännöksessä Rossi on ottanut aika tavalla vapauksia. Toki kääntäjällä on valta tulkita, mutta alkuperäisen ajatuksen saisi esiin tarkemmin vaikkapa tähän tyyliin: Kun kaikki katot olivat / (kyntö)vakoina maassa, / aamu keinutti olkiaan / pitkässä kivipinnassa. Otan tähän vielä yhden käännösvertailun, Matti Rossi vs Katri Kaarniala.

Rossi:
Minä haluan vain yhden käden.
Haavaisen käden, jos vain mahdollista.
Minä haluan vain yhden käden
vaikka saisin viettää tuhat vuoteetonta yötä.
//
Kaikki muu katoaa ja on
kuin nimetön punastus, kuin kiertotähti.
Kaikki muu on muuta, tuulen murheita,
ja lehvät pakenevat linnun siivin.

Kaarniala:
En tahdo muuta kuin käden,
haavaisen käden, jos mahdollista.
En tahdo muuta kuin käden
vaikka makaisin tuhat yötä vuodetta vailla
//
Kaikki muu kuluu pois.
Punerrus, jo nimetön. Iankaikkinen tähti.
Kaikki muu on muuta: apea tuuli
kun lehdet pakenevat suurin parvin.

Lorca:
Yo no quiero más que una mano;
una mano herida, si es posible. 
Yo no quiero más que una mano 
aunque pase mil noches sin lecho. 
//
Lo demás todo pasa. 
Rubor sin nombre ya. Astro perpetuo. 
Lo demás es lo otro; viento triste, 
mientras las hojas huyen en bandadas.


Rossi on keksinyt lintuja ja siipiä viimeiseen säkeistöön, vaikka niitä ei siinä ole.... Katri Kaarnialan suomentamia Lorcan myöhempiä (eroottisia) runoja on ilmestynyt suomeksi kokoelmassa Hämärä rakkaus. 30-luvun runot (ntamo 2018). Vilkaisin tuota ntamon kokoelmaa, ja sen runot ovat selkeämpiä ja ymmärrettävämpiä. Entuudestaan Lorcan runoutta tuntematta uskoisin, että Andalusialaisissa lauluissa on edustava otos runoilijan varhaisemmasta tuotannosta. Mukana on monenlaista ja eri kokoelmista, myös vimmaisia runoja New Yorkin vierailulta: Harlemin kuningas ja Oodi Walt Whitmanille. Lorca haastaa nykypäivän lukijaa, joka tulee toisesta kulttuurista.

Federico García Lorca - Andalusian lauluja
Suomentanut Matti Rossi
Esittely Francisco Carregui
Otava 1963, uusi painos 2002 
***
Kirjastosta
_______________

Runopostaukseni ilmestyvät jatkossa satunnaisina sunnuntaina. Viikottainen tahti tuntuu tällä hetkellä liian tiukalta.

1. maaliskuuta 2019

Paula Nivukoski - Nopeasti piirretyt pilvet


Vaikka kuihtuus sun talosi, en ikinä sua hylkää.

Paula Nivukosken (s. 1985) esikoisteos Nopeasti piirretyt pilvet vie 20-luvun pieneen maaseutuyhteisöön Isoonkyröön. Aihe on tavattoman mielenkiintoinen, sillä siirtolaisuus 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa erityisesti Pohjanmaalta oli suurta. Useimmiten lähtijä oli perheen pää, vaimo ja lapset jäivät kotiin. Tuhannet huoltajaa vaille jääneet lapset olivat suuri ongelma kunnille. Usein isä ja puoliso jäi sille tielleen: perusti maailmalla uuden perheen tai kuoli sairauksiin ja huonoon elämään. Siirtolaisuus oli myös yksi tapa ottaa avioero, täysin harkiten. Varmaa oli se, että kotiin jäänyt vaimo, amerikanleski, joutui yhteisössään silmätikuksi.

Nopeasti piirretyt pilvet perustuu Nivukosken oman isoäidin tarinaan, ja romaani onkin hieno kunnianosoitus kirjailijan omille juurille. Keskiössä on Liisa, vauraan pohjalaistalon tytär. Isä kuolee nuorena tubiin; perheen esikoispoika Taisto on kuollut jo vauvana. Surussaan katkeroitunut ja kovettunut äiti moittii tyttäriään Senniä ja etenkin vanhinta Liisaa. Mitään ei Liisa osaa tehdä äidin mieliksi, vaikka yrittää kynsin hampain pitää talon suvussa, kuten isän kuolinvuoteella lupasi.

Nappi napilta Liisa oli onnellisempi. Koko ihana elämä oli alkamassa juuri nyt.  // Huntu laskeutui Liisan kasvoille kuin kesä.

Elämä on köyhää, elämä on raadantaa, mutta nuorilla on unelmansa. Kotivävyksi Koskiluhdan taloon tulee komea ja ihana Koiviston Kalle, syntyy kaksi lasta. Mutta Kalle on heikommasta puusta veistetty kuin Liisa: tarvitaan vain muutama huono satovuosi, kun ympäristön esimerkki nostattaa miehessä sammumattoman Amerikankuumeen. Huutokaupalla myydään tilan parhaat lypsylehmät, jotta tienataan lähtijälle piletti ja Liisa saattaa miehen lapsineen Vaasaan, junaan, maailmalle.

Nivukoski kirjoittaa kaunista ja runollista tekstiä eläytyen Liisan arkisen elämän haasteisiin tavattomalla herkkyydellä. Sisko Sennin lähdettyä Vaasaan ompelijanoppiin, Liisa putoaa kivistävään ja sydäntäsärkevään yksinäisyyteen ja umpioon. Nurkissa pyörii kolme pientä lasta, äidin ilkeät sanat viiltävät ja juorukellot kilkattavat. Pientä lohtua tuo lapsuudenystävä Elsa, joka salaa omat murheensa ystävältään. Liisa hyppää kaupalle turhankin takia, toivoen että miehen kirje odottaisi. Mutta Kallen lyhyet kirjeet eivät paljon lohtua tuo; odottaminen on ikuista,  ikävöinti on ikuista. Lupauksistaan huolimatta miestä ei kotiin kuulu - ei jouluksikaan vaikka aina niin lupaa ja Liisa lapsineen odottaa.

Tuli juhannus ja joulu. Tuli joulu. Päivät repeytyivät kuluneiksi kuukausiksi. Vuosien kulumisen huomasi aina joulusta. Miten kipeästi kaikki oli samoin. Perunalaarit enää puolillaan. Virsuissa reikä. Reiässä nuhruinen sukka. Virret vähissä.

Vihdoin vuosia odotettuaan Liisa ymmärtää hyväksyä kohtalonsa. Miehen ikuisen rakkauden valat olivat tyhjää sanahelinää. Tarvitaan vielä kaamea katastrofi, joka osoittautuu sittenkin siunaukseksi onnettomuudessaan. Liisassa nousee viha ja ärräpäät, ja hän kasvaa lopulta täysvaltaiseksi emännäksi taloonsa ja ottaa elämänsä ohjat tukevasti omiin käsiinsä muilta kyselemättä - ja ansaitsee yhteisönsä ihailun ja kunnioituksen.

Nopeasti piirretyt pilvet hyväilee hiotulla ja naisen sieluun eläytyvällä tekstillään. 20-luvun pohjalainen yhteisö herää eloon mottoineen: talo ilman poikaa on surkuteltava; on elettävä Herran nuhteessa, ei saa antaa aihetta juoruakoille; on oltava ylpeä, omaa onnettomuuttaan ei saa näyttää. Nykylukijan vinkkelistä on liki mahdoton ymmärtää Liisan kapeaa tilannetta ja umpiota. Useimmissa lähihistoriastamme kertovissa romaaneissa on läsnä näkökulma nykyisyyteen, henkilöhahmojen suvun tuleviin vaiheisiin. Tässä ei, vaan lukija saa upota täysillä menneeseen maailmaan ja pohjalaiseen maisemaan. Hieno esikoisteos.

Kuva: Petri Mulari
Paula Nivukoski - Nopeasti piirretyt pilvet
Kansi Päivi Puustinen
Otava 2019
****
Lukukappale kustantajalta - kiitän
_______________
Helmet-haaste: 4, 11, 36, 49

Kirjarikas elämäni 

Amerikanleskistä / Heli Jokinen




Muistaakseni luin sukututkimusta tehdessäni mm. tämän Heikki Ylikankaan teoksen: Tervasta teollisuuteen: Ylihärmän kehitys varhaisista ajoista nykypäiviin (1989). Ensimmäisen mieheni suvusta löytyi Hilma, joka jäi amerikanleskeksi Kauhavalle, kun puoliso Taavetti Juhonpoika lähti Ameriikkaan. Löysin miehen sitten Ancestry.comista nimellä David Johnson - hänellä oli parikin vaimoa ja liuta lapsia molempien kanssa. Jäljitin näitä jälkipolvia nykypäivän Minnesotasta - mielenkiintoista.

27. helmikuuta 2019

Kooste helmikuun luetuista


Tervetuloa maaliskuu, lisääntyvä valo ja paljastuva maa! Helmikuu oli aika raskas kuukausi tappoliukkaineen ja vaihtelevine säineen, mutta nyt voi alkaa odottaa jo kevättä. Toivottavasti pienoinen (bloggaus)väsymyskin tässä hellittää... Luin helmikuussa 11 kirjaa, ja ilokseni muutaman myös espanjaksi.


ELÄMYKSELLISIN KOTIMAINEN
Laura Laakso - Mrs. Milkyway **** Aviador 2019
"Kannattaa kiinnittää ehkä tuplat tai jopa triplat turvavyöt ennen kuin lähtee Laura Laakson Mrs. Milkywayn matkaan - sen verran hurjaa ja ilmakuoppaista lento on. ⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀⠀
Laakso höystää tarinaansa asiantuntevin ilmailutermein ja intertekstuaalisin kirjallisuusviittein. Mrs. Milkyway - Mrs. Linnunrata - Mrs. Maitotie on mielikuvituksellisinta mitä pitkään aikaan olen lukenut. En tiedä kuka tässä kelasi pelkojaan ja lapsuustraumojaan - lentoemäntänainen vai kirjallisuusguru - mutta hulvatonta ja nautittavaa teksti oli. Romaanissa puidaan paljon kirjoittamisen ja kirjailijuuden haasteita. Uskon että osa pelkojen kelaamisesta on kirjailijan omaa - vaatii rohkeutta ja todellista uskallusta laittaa itsensä likoon näin persoonallisella ja kokeilevalla tekstillä!”

Muut lukemani kotimaiset:
Marja Toivio - Lapsilta kielletty *** Arktinen Banaani 2018
Eeva Kilpi - Kootut novellit ***** Wsoy 1987

ELÄMYKSELLISIN ULKOMAINEN
Almudena Grandes - Los pacientes del doctor García ***** Tusquets 2017
"Tohtori Garcían potilaat (ei suomennettu) sijoittuu Espanjan sisällissodan aikaan ja sen jälkeisiin diktatuurin ja kylmän sodan vuosiin. Päähenkilöt ovat kaksi ystävystä: varakkaan perheen lääkäripoika Guillermo, joka varakkuudestaan huolimatta on republikaani sekä äärimmäisen kurjan lapsuuden kokenut Manuel, joka opiskelee stipendien turvin asianajajaksi ja päätyy maailmalle punaisten vakoojana soluttautuen toisen maailmansodan jälkeen Clara Staufferin verkostoon, joka auttaa natseja ja muita sotarikollisia pakoon Perónin hoiviin Argentiinaan.⠀

Grandesin teksti on vetävää ja elävillä kuvauksilla ja takaumilla ryyditettyä. Hän luo hienon faktan ja mielikuvituksen kudelman, jossa vilisee todellisia historian henkilöitä. Grandes on koulutukseltaan historioitsija ja se näkyy taitavuudessa ja asiaan perehtyneisyydessä. Tohtori Garcían potilaat on yli 700-sivuinen romaani, mutta vauhdikas ja jännittävä kuin trilleri. Loistava teos espanjaksi lukeville ja historiasta kiinnostuneille.”⠀

Muut lukemani ulkomaiset:
Luis Sepúlveda - La sombra de lo que fuimos **** Espasa 2008
Fiona Barton - Lapsi *** Bazar 2019
Luis Sepúlveda - Un viejo que leía novelas de amor **** Tusquets 1988
Lytton Strachey - Kuningatar Viktoria **** Into 2019

ELÄMYKSELLISIN RUNOKOKOELMA
Aki Salmela - Eläimen varjo *** Tammi 2019
"Aki Salmela tuntuu saaneen innoituksensa italialaiselta runoilija-filosofilta Giacomo Leopardilta (1798-1837), jonka paimentolaisen öistä laulua hän referoi. Kokoelma alkaa faabeleilla otsikolla Antropomorfisia eläimiä. Nämä 15 faabelia paljastavat kukin jotain ihmisestä ja näyttävät kuinka naurettavaa on luulotella olevansa maailman ehdoton keskus, jonka ympärillä kaikki pyörii. Osiot Yksinkertaisia asioita ja Lauseita sisältävät aforismin kaltaisia lyhyitä ajatelmia, jotka tuntuivat koleilta ja kyynisiltä, vaikka niistä herkullista itseironiaa ja rentoa huumoriakin löysin. Mutta kyllähän Salmela ihmisen pienuuden runoillaan osoittaa.”

Muut lukemani runokokoelmat:
Juha Vakkuri - Kirjeitä 15-vuotiaalle maalivahdille **** Like 2000
Eeva Kilpi, Ellen Thesleff - Laulu rakkaudesta *** Wsoy 1991


Ihanaa keväänodotusta ja hyviä lukuhetkiä maaliskuuhusi!