2. marraskuuta 2016

Mark Levengood - Vasten auringon siltaa

Missä kukat kauneimmat, Riemujen rikkaus ja surujen summa, Niin pieni ihmissydän on... Vasten auringon siltaa jatkaa nimellään Levengoodin monen aiemmin julkaistun teoksen iskelmäteemaa, sillä hän tunnustaa rakastavansa Katri Helenaa. Viisikymppinen Levengood vietti lapsuutensa Suomessa, parikymppisestä lähtien hänen elämänsä on ollut Ruotsissa ja Tukholmassa. Puolisonsa Jonas Gardellin kanssa he ovat pitäneet yhtä jo 30 vuotta ja parilla on kaksi lasta. Monipuolisesti juontokeikkoja tekevä Levengood on kirjoittanut useita kirjoja ja toimii myös Unicefin hyväntahdon lähettiläänä.

Levengood pitää punaisesta ja näyttävästä pukeutumisesta. Ja voi hyvä tavaton miten charmikas ja sympaattinen hän olikaan joulunpunaisessa puvussaan Helsingin kirjamessuilla Baba Lybeckin haastattelussa! Pehmeällä laulavalla suomellaan hän hurmasi varmasti jokaisen naisen jutustellessaan kevyesti elämänsä sattumuksista. Harmikseni en päässyt paikan päälle, mutta onneksi Teema näytti haastattelun suorana.

Haastattelussa Levengood tunnusti kärsivänsä kasvosokeudesta ja puhui monista tapauksista, joista hän kirjoittaa myös tässä kirjassa. Tätä ei tainnut olla kirjassa ja muistini mukaan se meni jotenkin näin:

Hänen isäpuolensa tykkäsi määrätä testamentissaan jokikisestä pienestä yksityiskohdasta niin että miehen kuollessa testamentti oli jo varsin paksu nivaska. Isäpuoli myös valmisti kotiviiniä, ehkä perunoista tai omenista... Vainajan asuntoa selvitellessään Levengood & kumppanit löysivät varmaan 40 pullollista tuota hirveän makuista juomaa. He miettivät päänsä puhki mitä niillä tekisivät. Sitten heillä välähti: he antaisivat hautajaisvieraille kullekin pullon näiden lähtiessä - sanoen että Se oli isän tahto. Niin tehtiin ja hautajaisvieraat poistuivat tyytyväisinä myhäillen kun vainaja oli eläessään heitäkin muistanut. Mitä jälkeenpäin kommentoitiin, sitä Levengood ei kertonut.

Ihana haastattelu - olisin katsellut ja kuunnellut Levengoodia vaikka kuinka pitkään. Heittäydyn nyt hiukan leikilliseksi: Levengoodin hurmaava persoona ja positiivisuus saavat minulta täydet *****

Vasten auringon siltaa -teoksen takakannessa sanotaan Kepeästi vakavia tarinoita, ja se luonnehtii 135-sivuista pikku kirjasta hyvin. Levengood on parantumaton optimisti, mutta löytää vastoinkäymisistäkin hyvää ja opettavaista. Työssään Unicefin lähettiläänä hän tutustuu eri tavoin kärsiviin lapsiin. Tästä lohduttomuudesta oli kirjassa esimerkkinä taideterapia Betlehemissä.

Aina on liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus. Mutta koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen aikuiselämä.

Näennäisesti kepeän jutustelun ohessa Levengood jakaa lukijalle elämänohjeitaan, joista voi ottaa itselleen sopivaa sovellettavaksi jos tarvitsee vahvistusta omalle ajattelulleen. Pitkän parisuhteensa salaisuudeksi hän mainitsi haastattelussa sen, että antaa toiselle tilaa. Ja rakkauden. Meillä on paljon rakkautta, Levengood totesi luontevasti. Herttainen hyvän tuulen kirja.

Toisaalla blogeissa: Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia, Kirsin Book Club

Mark Levengood
Solblekt av livet 2015
Suomentanut Maija Kauhanen
Schildts & Söderströms 2016
**
Kirjastosta

6 kommenttia:

  1. Harkitsin keväällä tuon kirjan lukemista, mutta olen ohittanut herran tähänkin asti, joten päätin jatkaa ohitusta osin kirjaston jonojen takia. Luettavaa tuntuu riittävä muutenkin. Pakko priorisoida luettavat. Yhden haastattelun näin keväällä ja pidin henkilön ulosannista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Levengood oli hurmaava tuossa Baba Lybeckin haastattelussa. Siinä tosin melkein jo puhuttiin tämän kirjan anti. Hurjasti on luettavaa, kannoin tänään kirjastosta 10 :))

      Poista
  2. Levengood on niiiiiiiin suloinen ja söpö ja onnellinen ihminen. Hän on todella luonnossa ihan sama kuin mitä hänen kirjansa ovat, niin luonteva ja vailla tärkeilyä. Olen nähnyt hänestä useita tv-haastatteluja, ja hänellähän oli muutama vuosi sitten myös oma sarja Suomen tv:ssä.
    Levengood on niitä kirjailijoita, joka kirjoittaa aina omasta elämästään, mutta siihen ei kyllästy, koska hänen oman elämänsä kuvauksen kautta aukeaa paljon yhteiskunnasta ja ihmisistä. Näennäisen kevyt on myös painavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä Marjatta - suloinen, söpö ja onnellinen! Miksihän me suomalaiset täällä lahden tällä puolella ollaan niin jöröjä, sulkeutuneita ja tyytymättömiä. Onkohan Ruotsin ilmanalassa jotain joka on Levengoodinkin noin positiiviseksi muovannut :) No, tämä oli tietysti leikkiä, mutta oli ihana katsella ihmistä joka on noin sinut elämänsä kanssa!

      Mukavaa lomaa sinne lämpöiseen - täällä tuiskuaa ja lunta tulee taivaan täydeltä.

      Poista
  3. Tämä kirja oli suuri pettymys, ei pitäisi kaikkien maailman ihmisten luulla, että heistä on kirjailijoiksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Persoonanahan Levengood on aurinkoinen, positiivinen ja sympaattinen. En minäkään tästä innostunut. Kiitos kommentista - hyvää pääsiäistä!

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.