20. maaliskuuta 2019

Emma Puikkonen - Lupaus


Vuonna 2016 ilmestynyt Emma Puikkosen upea  Eurooppalaiset unet oli ehdolla Finlandia-palkinnon ja Tulenkantaja-palkinnon saajaksi, ja minulle se oli Blogistania-äänestyksessä vuoden paras kotimainen. Romaani pureutui maagisella tavalla Euroopan lähihistorian kriiseihin. Lupaus käsittelee myös ajankohtaista ja mieltä ravisuttavaa aihetta, ilmastonmuutosta. Romaanin päätarinalinja kertoo naisesta ja äidistä, joka sairastuu vakavasti ilmastoahdistukseen, tekee outoja tekoja ja joutuu kymmenien kaltaistensa saman diagnoosin saaneiden kanssa kuntoutukseen. Toinen, lähes tasavahva tarinalinja kertoo napajäätiköiden sulamista tutkivasta työryhmästä.

Kun aviopuoliso häipyi omille teilleen, Rinna kasvattaa yksinhuoltajana tytärtään Seelaa, joka on äitinsä silmäterä. Jokainen vanhempi haluaa suojella lastaan kaikelta pahalta. Rinnan isäkin lupasi aikoinaan pelastaa tyttärensä aina ja ikuisesti, mutta nyt isä on vanha ja dementoitunut ja lupaus on rauennut. Rinna on antanut tyttärelleen samantapaisen lupauksen, mutta merkit ilmaston lämpenemisestä ja tutun maailman romahtamisesta hyökyvät raskaina mieleen. Rinna surffaa kuumeisesti netissä eivätkä maailmantuhon ajatukset jätä hetkeksikään rauhaan. Netistä löytyy Oy Suoja Ab, joka markkinoi useista moduleista koostuvaa maahan kaivettavaa bunkkeria. Kaivuri tulee ja myllää lapsuuskodin kauniin puutarhan piloille, mutta Rinnan mieli on hyvä: siellä oltaisiin turvassa myrkyiltä ja ydintuholta. Ahdistus ja huoli nielaisevat naisen yhä syvemmälle, hän ei enää nuku, jää kokonaan pois töistä ja keskittyy vain bunkkerinsa varustamiseen.

Tytär Seela näyttäytyy romaanissa eri-ikäisenä, suloisena vauvana ja tiuskivana teininä, puutiaisaivokuumetta sairastavana lapsena. Pidin kovasti äidin ja tyttären lämpimästä ja rakastavasta suhteesta ja heidän satuhetkistään, jotka toivat hienosti esiin lapsen valtavan mielikuvituksen. Äiti ja tytär elävät symbioosissa, irrallaan muusta yhteisöstä. Rinna käy alkuun töissä, mutta ystäviä tai lähempää kontaktia työtovereihin ei tunnu olevan. Isän ohella Rinnan toinen tärkeä mies on veli Robert, joka elää kaukana Lontoossa ja tutkii jäätiköiden sulamista. Lapsuuskodin puutarhan pilaamisesta ja rakkaan kiipeilypuun kaatamisesta syntyy iso lihava riita.

Lupaus on hauras, herkkä ja koskettava tarina lastaan rakastavasta äidistä, jonka vastuu kasvaa liian suureksi - hätä ryöpsähtää yli. Robertista kertovat luvut oli tavattoman kauniisti kirjoitettuja. Tuli tunne, että Lupaus ei ole niin hiottu kuin esikoinen, ehkä ei aivan loppuun asti harkittu. Minua hämmensi nimittäin kirjan loppupuolella Robertin tarinan saama iso osuus ja hänen rakastettunsa Neevin vanhemmista kertovat sivut, sillä ne tuntuivat tarpeettomilta romaanin kokonaisuudessa. Mutta ehkä tässä rosoisuudessa piilee romaanin viehätys? Puikkonen tuo ajatuksiin kaiken sen ahdistavuuden, mitä kohti ollaan menossa - ehkä kaikki tämä tulee tapahtumaan oikeastikin:

  • Etelä-Euroopan maat muuttuvat liian kuumiksi asua ja ilmastopakolaiset vyöryvät kohti pohjoista; 
  • ruoantuotannossa syntyy vaikeuksia ja monet eläinlajit kuolevat sukupuuttoon, koska eivät pysty sopeutumaan muuttuneisiin ilmasto-oloihin; 
  • yhteiskunnissa seuraa levottomuuksia ja anarkiaa; aktivistit yrittävät estää lentoliikennettä ja hallitukset kaatuvat. 

Eurooppalaiset unet tunkivat uniini, saman teki Lupaus. Tulevaisuus askarruttaa, ja lastenlasten kohtalo. Pelastummeko me kun ilmastoahdistuneet istuttavat uutta mäntymetsää? Kuinka monta miljardia puuta tarvitaan?

Emma Puikkonen - Lupaus
Kansi Emmi Kyytsönen
Wsoy 2019
***
Kirjastosta
_______________
Helmet-haaste: 16 (todellisen ja epätodellisen rajamailla), 22 (käsittelee ilmastonmuutosta), 40 (mielenterveysongelmia)

6 kommenttia:

  1. Minulta on vielä Eurooppalaiset untekin lukematta, mutta listalla on. Ja listalle kyllä lentää tämäkin, sillä aihe on tärkeä ja on hienoa, että sitä käsitellään kaunokirjallisuudessakin. Ja itse asiassa minulla Helmet-haasteessa onkin tuo kohta 22 edelleen auki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on mitä tärkein! Jostain syystä tämä ei puhutellut minua samalla tavalla kuin Eurooppalaiset unet - sehän vei kertakaikkiaan mennessään!

      Poista
  2. Kirjan aihe saa minulta kympin. Minusta kirjan tarina kertoi osuvasti siskon ja veljen tarinoita rinnatusten, mutta erillään toisista. Minua olisi lisäksi kiehtonut Seela ja hänen mietteensä äidinsä sairastumisesta, sillä hänen maailmansa muuttui myös äidin sairauden myötä.
    Jotain hyvin rosoisen kaunista tässä kirjassa oli, mietin vielä mitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli paljon rakkautta, niin Rinnan ja tyttären välillä, kuin myös veljeen. Ajankohtaisuudessaan tärkeä kirja.

      Poista
  3. Emma Puikkonen osaa niin hienosti sanallistaa ajankohtaisia ilmiöitä ja niihin liittyviä tunteita, että en osaa kuin ihastella. Tarinaa kuunnellessa tuntui välillä pakahduttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaus puhuttelee / resonoi varmasti etenkin heissä, joilla on pieniä lapsia.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.