23. huhtikuuta 2019

Kesän ja syksyn uutuuskirjat


Kävin läpi kustantajien kesän ja syksyn 2019 uutuusluetteloita, ja mieletön määrä kiinnostavaa luettavaa löytyi taas. Viime syksynä ja tänä keväänä ilmestyneitäkin on vielä lukematta, mutta minkäs teet. Listasin tähän minua kiinnostavia kirjoja ja latasin myös ne kansikuvat, jotka olivat tässä vaiheessa saatavilla. Kustantajat ovat aakkosjärjestyksessä.

Otavalta ja Tammelta tulee paljonkin kiinnostavaa... Jännäreitä ilmestyy myös runsaasti, mutta omaan lukupinooni niitä eksyy hyvin vähän. Olen havainnut, että tämmöinen lista toimii hyvin kaavailtujen lukemisten runkona. Eihän se toki täydelleen toteudu, joku vaihtuu toiseen, mutta listan perusteella on kätevää tehdä kirjastovarauksia. Aika moni tämän listan kirjoista oli jo nyt varattavissa Helmet-kirjastoissa. Toivon, että listani antaa lukuvinkkejä sinullekin!



Lukuviikkoa vietetään 22.4. - 28.4. Euroopan laajuisesti 
teemalla Koko Eurooppa lukee! 
Näillä vinkeillä toivottelen antoisia tulevia lukuhetkiä!


BASAM BOOKS
Beth Kempton - Wabi Sabi / toukokuu
Malla Rautaparta - Hyvän hengityksen anatomia / toukokuu


BAZAR
Rosella Postorino - Suden pöydässä / elokuu

DOCENDO
Anna Burns - Maitomies / lokakuu
Pekka Hakala, Juha Metso - Viipuri. Venäläisten kaupunki / lokakuu

GUMMERUS
Fred Vargas - Muistoksi käynnistäsi / kesäkuu
Aho & Soldan - Suomi 1950-luvun väreissä / elokuu
Kim Thúy - Vi / lokakuu

INTO
Eva Park - Viimeisellä rajalla / lokakuu

LIKE
Shaun Usher - Kirjeitä jotka mullistivat maailmaa / toukokuu
Sofi Oksanen - Koirapuisto / syyskuu


MYLLYLAHTI
Tuire Malmstedt - Mykkä taivas / syyskuu

OTAVA


Pajtim Statovci - Bolla / elokuu


 Olli Jalonen - Merenpeitto / syyskuu
Heidi Köngäs - Mirjami / syyskuu
Kristiina Sandu - Vesileikit / syyskuu


Petri Tamminen - Musta vyö / syyskuu

S & S
Rebecca Solnit - Miehet selittävät minulle asioita / elokuu


SILTALA
Riitta Konttinen - Aino Sibelius / syyskuu

TAMMI


Riitta Jalonen - Tanssikaa! / elokuu


Édouard Louis - Ei enää Eddy / elokuu
Haruki Murakami - Tanssi tanssi tanssi / syyskuu


Sara Stridsberg - Rakkauden Antarktis / lokakuu

WSOY
 Austin Kleon - Varasta kuin taiteilija / elokuu


Heli Laaksonen - Aurinko. Porkkana. Vesi. / elokuu
Elena Ferrante - Amalian rakkaus / syyskuu


 Eeva Kilpi - Punainen muistikirja / syyskuu

18 kommenttia:

  1. Itse en ole varmaankaan vielä selannut ihan kaikkia katalogeja. Niistä tekee kyllä aina niin ihania löytöjä. Sinun listaltasi kiinnostavat ainakin Mykkä taivas ja Viimeisellä rajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuire Malmstedtin esikoisdekkarista Pimeä jää tykkäsin kovasti, joten kiinnostaa jatkokin. Ei lopu luettavat!

      Poista
  2. Kylläpä on tulossa hyvää luettavaa. Itse en ole katsellut katologeja lainkaan, mutta jo näistä sinun ehdotuksistasi saa kivoja vinkkejä. Tuire Malmstedt kiinnostaa, samoin Riitta Jalonen, Riitta Konttinen ja Pajtim Statovci.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin Anneli! Ja entisetkin lukematta... Aurinkoista viikkoa!

      Poista
  3. Olen yrittänyt varata vain muutaman uutuuskirjan, mutta tiukkaa se tekee, kun tulossa on upeita teoksia. Bolla ja Koirapuisto ovat todella kiinnostavia kirjoja.

    VastaaPoista
  4. Kiva kooste! Itse vasta tänään aloin selata katalogeja. Nyt tällä kohtaa meillä on kolme samaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luen vähemmän jännitystä kuin sinä, mutta eikö ole upeaa tarjontaa taas!

      Poista
  5. Voi hurja, onpa meikäläiselle haastetta! Kaikki vaikuttavat heti mielenkiintoisilta. Petri Tamminen erityisesti kiinnostaa, häneltä olen lukenut jo monta aiemmin ja olen myös ollut hänen kirjoittajakursseillaan opissa. Hän on mielenkiintoinen kirjailija omassa tyylissään.
    Toisaalta lukuhaastettani helpottaa se, että olen rajannut lukemiseni mahdollisimman uusiin suomalaisiin, joten ei haittaa, vaikka kaikki muu jää lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotimaiset nykykirjailijat ovatkin toinen toistaan taitavampia. Teen nykyään tämmöisen listan, en ehdi kaikkea lukea....

      Poista
  6. Kirjojen suhteen vallitsee runsauden pula.
    Vielä on monta hyvää odottamassa lukemista ja pitäisi jo lisää valita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on todella upeita kotimaisia kirjailijoita. Heitä luen nykyään eniten.

      Poista
  7. The list of books you chose is interesting. I enjoyed even only seeing each cover. Enjoy reading as much as possible.

    Yoko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hi Yoko, thank you for popping by. Tomorrow I'll post about Hiro Arikawa's cute novel Tobinenko Ripouko - Wandering Cat Chronicles - I liked a lot!

      Poista
    2. Regarding your inquiries, I have no problem at all. Please do as you like. I’m interested in 100 years of Finland-Japan diplomatic relations. Look forward to seeing your new post.

      Yoko

      Poista
  8. Niin paljon on lukemattomia listallani ja lista senkun pitenee! Kiitos vinkeistä ja mukavaa kevättä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitenee täälläkin! Vaikka luen paljon. kaikkea ei millään ehdi.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.