23. marraskuuta 2019

Kaunein kansi & onnea voittajalle!


Kiitos kaikille Kaunein kansi -äänestykseen ja arvontaan osallistuneille! Kärkikolmikko erottui selvästi, mutta kaikki yhdeksän kantta saivat ääniä. Äänestys oli äärimmäisen tiukka ja tuli tasapeli. Kaksi kauneinta ovat Johanna Venhon Ensimmäinen nainen, jonka kansi on Satu Konttisen käsialaa, ja Pajtim Statovcin Bolla, jonka kannen on suunnitellut Mirella Mäkilä.  Nämä kaksi olivat myös omia suosikkejani enkä pystynyt tekemään valintaa niiden välillä. Niinpä vedin arpaa, joka julisti omaksi suosikikseni Ensimmäisen naisen. Kolmannelle sijalle tuli Katri Kirkkopellon Lintu Sininen, jonka kansi on myös hänen suunnittelemansa. Julkaisen alla muutaman perustelun, joita oli aivan ihana lukea. Kiitos ❤︎

 BOLLA / Mirella Mäkilä
Kansi kuvaa hyvin kirjan sisältöä, mikäli on uskominen Pajtim Statovcia, jota kävin 
kirjamessuilla kuuntelemassa. Kansi on lisäksi tyylikäs ja herättää huomiota.
*
Harmaan / mustan värisävyihin yhdistetty hätkähdyttävän värinen, 
läpikuultava käärme. Pelkkä ulkonäkö jo herättää uteliaisuuden.

ENSIMMÄINEN NAINEN / Satu Konttinen
Kirjan kansi kuvaa hienosti kirjan tunnelmaa. 
*
Ajaton, herkän kaunis, muotokuva on hieno.
*
Hieman salaperäinen ja yhtä aikaa herkkä ja vahva.


LINTU SININEN / Katri Kirkkopelto
Lintu Sininen on kaunein kansikuva. Suosittelen myös tätä satukirjaa luettavaksi. 
Kirjan mukana tulee hienoa musiikkia sisältävä cd.
*
Kaunein kansi on Lintu Sinisellä. Sitä oli myynnissä siellä missä olin kesällä töissä 
ja ihailin sitä joka päivä.


MUISTA KANSISTA SANOTTUA: Wabi-Sabin kannessa viehätti yksinkertainen tyylikkyys ja rauhallisuus. Eläimen varjon kansi oli kuin hienoa ja kallista vanhaa tapettia. Tämä täyteys, tämä paino -kokoelman kansi oli herkkä ja yksinkertainen. Nopeasti Piirrettyjen Pilvien kannessa ihastutti maalauksellisuus, muodot ja värit. Punaisen vatteen kannen terävät kynät kuvaavat hienosti kirjan sisältämää upeaa kirjeenvaihtoa. Mykän taivaan kansi on hyvin kaunis ja samalla arvoituksellinen, joutsen tuo jännitteen, joka sitten selviää kirjan luettuaan.


Satunnaisgeneraattorin suorittamassa arvonnassa onni suosi Helenaa!
Mukavia lukuhetkiä Clare Mackintoshin teoksen Lopun jälkeen parissa.

Päätin arpoa vielä kaksi yllätyspalkintoa, ja kirjat osuivat seuraaville:
Saassalle Alex Michaelideksen Hiljainen potilas
&
Joannalle Jussi Mäntysaaren Anti-Jante

Onnea kaikille ja kiitos osallistumisesta. Kirjat lähtevät kunhan posti taas kulkee.
❤︎

2 kommenttia:

  1. Kiitos arvontapalkinnosta, viestisi oli tämän päivän iloisin uutinen! Laitoin sähköpostitse yhteystietoni sinulle. t. Helena

    VastaaPoista
  2. Oi ihanaa, katsoin juuri uutisista palkitsemistilaisuutta. Muistin arvontasi ja tulin kurkkaamaan voittajaa.
    Sydämellinen kiitos lisäarvonnasta. Ihanaa päästä lukemaan tuo kirja. Laitan sähköpostia. Onnittelut myös muille voittajille.

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.