4. tammikuuta 2022

Paloma Sánchez-Garnica - Últimos días en Berlín


Paloma Sánchez-Garnican (s. 1962) muhkea lukuromaani Últimos días en Berlín (Viimeiset Berliinin päivät) oli toinen Premio Planeta -ehdokkaista vuonna 2021; se tuli toiseksi ja voitti 200.000 euroa. Romaanin aikajänne on pitkä ja juoni historiallisessa kontekstissa taitavasti punottu. Romaanin tapahtumat ja henkilöt liikkuvat vallankumouksen Pietarista 1917 nousevan natsismin Berliiniin 1933 ja siellä sodan päättymiseen asti. Sánchez piirtää vaikuttavan ja hurjan kuvan siitä, mitä Hitler ja Stalin aiheuttivat ihmisille älyttömillä ideologioillaan ja terrorillaan. 

Päähenkilö on espanjalaisvenäläinen Yuri Santacruz, joka syntyy Pietarissa noin 1910. Hänen isänsä Miguel oli töissä Espanjan Venäjän suurlähetystössä ja rakastui venäläiseen Veronicaan. Syntyi neljä lasta, joista Yuri oli vanhin. Ennen vallankumousta elämä oli hyvää ja perheellä kaunis koti, mutta vallankumous muutti kaiken: tuli anarkia, nälkä ja puute polttopuista. 1921 Pietarissa riehui lisäksi lavantauti ja nälkiintynyt vastasyntynyt Sascha sairastui vakavasti. Oli päästävä maasta pois, mutta passeja oli vaikea saada. Vihdoin oltiin asemalla, mutta äiti Veronicaa ei päästettykään lähtemään; myös yksi pojista, Kolja, hukkui aseman väentungokseen. Traumatisoituneet isä, Yuri ja sisko yrittävät rakentaa elämäänsä Berliinissä.

1933 Hitleristä tulee valtakunnankansleri ja nuori Yuri päätyy töihin Espanjan suurlähetystöön Berliinissä, asuntona on rouva Metzgerin vaatimaton ullakkohuone. Vuosikaudet Yuri yrittää selvittää äitinsä ja veljensä kohtaloita Venäjällä. Samaan taloon muuttaa korkea natsiupseeri, jonka kauniin vaimon Claudian ja Yurin välille kehkeytyy epätoivoinen ja kiihkeä romanssi, joka on tietysti hengenvaarallinen molemmille. Claudia on kiihkeä natsiaatteen kannattaja, kuten niin monet muutkin naapuruston asukkaista. Mitään pysyvää ei naimisissa olevan natsivaimon ja ei-natsin rakkaussuhteesta voi tulla. Tiet eroavat, mutta intohimo ja rakkaus säilyvät.

Yuri alkaa seurustella rouva Metzgerin lääkärityttären Kristan kanssa, on jo kosinutkin tätä. Mutta lähtiessään Venäjälle etsimään johtolankoja äidistään ja veljestään Yuri vangitaan ja hän joutuu vuosiksi Siperiaan Stalinin vankileirille. Tällä välin romahtavassa Berliinissä nämä kaksi samaa miestä rakastavaa naista, Claudia ja Krista, ystävystyvät ja tukevat toisiaan kokemissaan sodan kauhuissa. 

Últimos días en Berlín on komea, taidokas ja koskettava lukuromaani ihmisistä historian pelinappuloina. Se on myös kaunis rakkaustarina kolmiodraamasta, jossa samaa miestä rakastavat naiset ystävystyvät, sillä muuta vaihtoehtoa heillä ei ole selvitä natsien ja venäläisten naisiin kohdistamista julmuuksista ja raiskauksista. Ajankuva on hieno ja eläytyvä, natsiaatteen kiihkeys, ilmiannot ja vehkeilyt tulevat iholle. Omaan makuuni kirjan loppu oli turhan makea, mutta silti tämä oli erinomainen ja imussaan pitävä lukuromaani. Espanjalainen äänikirjatoteutus oli myös hyvä ja Neus Sendra selkeä-ääninen lukija. Lämmin suositus espanjaksi lukeville.

Paloma Sánchez-Garnica - Últimos días en Berlín
Planeta audio 2021
Äänikirjan lukija Neus Sendra
______________________

Sánchez puhuu kirjastaan lyhyesti Youtubessa.


5 kommenttia:

  1. Tämän lukemista olen harkinnut. Kiitos hienosta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä yhdistyi hienosti Stalinin Nevostoliitto ja Hitlerin Saksa, kiinnostavia asioita suomalaisellekin lukijalle. Sanchez on tehnyt taustatyönsä hyvin.

      Poista
  2. Kuulostaa kiehtovalta, löytyisiköhn suomeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on vasta ilmestynyt, toivottavasti suomennetaan.

      Poista
  3. Toivottavasti tosiaankin suomennetaan, kuulostaa todella hyvältä romaanilta!

    VastaaPoista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.