17. maaliskuuta 2022

Harri Hertell - Tiedän sen olevan rakkautta


Päivät toistensa kaltaisia
kuin samaa loputonta lumisadetta
katselen sitä mutta
en enää näe maisemaa tai itseäni

Enostonen väki muisti minua mukavalla yllätyksellä - kiitos! Harri Hertellin seitsemäs runokokoelma Tiedän sen olevan rakkautta tuntuu suoralta jatkumolta hänen edelliselle runokokoelmalleen Kaikki tunteet sallittuja. Keskiössä on isän tunnot ja pikkulapsiarki kahden tyttären isän ja esiintyvän taiteilijan näkökulmasta. Ylimääräistä haastetta perheelle on tuonut pandemia-aika, jolloin esiintymistilaisuuksia ei ollut eikä niin ollen tienestejäkään. Hertelliä ahdisti se, miten hän pystyy elättämään perheensä ja tietysti se, miten kertoa pienille lapsille vaarallisesta viruksesta. Nyt pienten lasten vanhemmat ovat saaneet vielä uuden haasteen: miten kertoa lapsille sodasta Euroopassa.

Kokoelman runot on ryhmitelty kahden otsikon alle: Niille joilla on kyky haaveilla & Ulkona enemmän rakkautta kuin pystymme näkemään. Runojen otsikot ovat myös hyvin kuvaavia: Päivät toistensa kaltaisia,  Kun ontto merkityksettömyys yrittää astua sisään, Minä pelkään, En ymmärrä mitä tapahtuu, Marraskuun puolivälissä etc.

Runoista huokuu korona-ajan typertyneisyys ja epäusko. Vallitsee omituinen tapahtumattomuus, vaikka arkinen elämä jatkaa kulkuaan, lehdet julkaisevat päivän tartuntalukuja & koronakuolemia ja viranomaiset pitävät tiedotustilaisuuksiaan. Aikuinen ei voi kaataa huoltaan ja ahdistustaan pienten lasten niskaan. Toisaalta vanhempi on myös saava osapuoli, sillä lapset jatkavat arkeaan ja leikkejään kivuttomammin kuin aikuiset.

Helmikuun lopulla
tytär leikkii pihalla keijua
kauhoo lapiolla
lumen alle vihreinä hautautuneita kasveja
sanoo kaivavansa esille kevään
joka pian taas saapuu
yhtä taianomaisena
kuin lapsen mielikuvitus.

Juuri kun olen kieltämässä lapsia
hyppimästä lätäköissä
mietin hetken millaista olisi jos
he todella tottelisivat

Hertell sanoittaa koskettavasti mielessään liikkuvia ajatuksia ja arkisia tuokiokuvia perheensä elämästä. Aina hän ei jaksa olla läsnä lapsilleen, mutta intoutuu myös järjestämään kotona Italian matkoja itse leivottuine pizzoineen ja gondoliajeluineen - olohuoneen sohvalla. Lapset ovat täysillä mukana ilmiömäisellä mielikuvituksellaan! Mustassa koronaputkessa lapset ovat Hertellille sanomattoman suuri onni ja voimavara: hän on vakuuttunut siitä, että yhdessä jaksetaan, koska rakkautta on ylen määrin.

… kun kaikki on epäselvää
pelon lätäkköä
jatkan kulkemista
hymyilemättä näen hyvän
lasten leikkivän
vaikka jokin sisälläni on joustanut
liian monta kertaa
venynyt
pettynyt
odottanut
toivonut
että muutos tulee
ja aina kun se näyttää olevan lähellä
ei siitä koskaan saa otetta.

Tiedän sen olevan rakkautta koskettaa arkisilla havainnoillaan ja sopii myös runoihin tottumattomalle lukijalle. Lue myös postaukseni kokoelmasta Kaikki tunteet sallittuja, jossa kerron Hertellistä enemmän.

Harri Hertell - Tiedän sen olevan rakkautta
Enostone 2022
Arvostelukappale kustantajalta - kiitos!
____________________

Positiivinen ja elämänmyönteinen Tiedän sen olevan rakkautta kuvaa elämää poikkeusoloissa. Runoissa puhutaan arjesta, jossa tavallinen elämä pitää yksilöt liikkeessä globaalin kriisin keskellä, jossa epävarmuudenkin keskellä on oikeus tuntea onnea.

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi koskettavalta - ja ymmärrettävältä. Uusissa runoteoksissa pelkään aina että en ymmärrä mitään. Tämä vaikuttaa helposti lähestyttävältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Tämä toi mieleen omiakin pandemia-ajan fiiliksiä.

      Poista
  2. Muistan, kun meillä oli lapsina tapana kokeilla ojissa, kuka uskalsi mennä syvimmälle, niin että melkein vesi meni kenkään. Tietysti se toisinaan menikin. Minusta lätäkköleikit ovat kivoja ja lapset nauttivat niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 😘 Hermostuksissaan vanhemmat kieltävät lapsiltaan sitä sun tätä ja käskevät olemaan hiljaa. Ymmärrettävää, mutta iskisi suuri hätä, jos lapset istua nyhjöttäisivät jossain nurkassa!.

      Poista

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.