24. maaliskuuta 2022

Ville Peltola - Rivien väleihin putoajat


Masentava kotikaupunkimme laahusti kohti myöhäistä keskiviikkoiltapäivää Antin nostaessa valkoisen Hondan natisevaa kytkintä. Auto yökkäsi väsyneesti, nytkähti ja sammui, mutta jo vartin päästä oltiin valtatiellä kaupungin ulkopuolella. Radion ainoa toimiva kanava soitti särisevää iskelmää ja auto tuntui sittenkin rullaavan tyydyttävästi.

Tamperelaisen Ville Peltolan esikoisteos Rivien väleihin putoajat yllätti iloisesti. En tiedä mitä odotin, mutta tämä oli lämminhenkinen ja tragikoomisuudessaan koskettava. Kirja on ilmestynyt yhteisörahoituksella vuonna 2020 ja äänikirjana tänä vuonna. Näin päähenkilön, 35-vuotiaan Mikon, elämäntarinassa jotain kaurismäkeläistä ja onhan tässä myös pitkä ja vaiheikas roadtrip Pohjois-Suomen kautta Uumajaan isää etsimään. Työtön Mikko elää peruspäivärahalla, on avoliitossa Katrin kanssa ja käy tämän vaatimuksesta terapeutti Erkan juttusilla selvittelemässä päätään ja ongelmientäyteistä lapsuuttaan. Nyt on taas tullut sanomista, joten Katri on heittänyt Mikon ulos ja ilmoittanut perään olevansa raskaana, mutta sanonut ettei Mikkoon kohdistuisi mitään vaateita.

Eikö se tajunnut, että yksinhuoltajan arki oli ihan helvetin rankkaa ja tulisi vaikuttamaan lapseenkin ihan varmasti, tavalla tai toisella. Ei tietenkään tajunnut, koska se vietti lapsuutensa kokonaisessa, rakastavassa perheessä, missä ei oikeasta elämästä opi yhtään mitään. Pitäisiköhän sitä varoittaa?

Mikko bunkkaa kaverinsa Antin kämpillä ja kaverukset ovat samanlaisia rivien väliin pudonneita: ei koulutusta, ei pysyviä työpaikkoja; kalja maistuu ja tupakka savuaa. Tarinan edetessä selviää takaumista, ettei Mikon lapsuus todellakaan ollut helppo. Äiti ei pystynyt huolehtimaan pojasta oman alkoholisminsa takia, joten seurasi lastenkotia, sijaisperhettä ja koulukotia. Mikko on koko ikänsä uskonut yhtä Markkua isäkseen, mutta nyt äiti väittää sen olleen valhe. Mikon biologinen isä on äidin mukaan Uumajassa asuva Albert Verkeer, jota tapaamaan Mikko ja Antti suuntaavat surkeassa kunnossa oleva autonrämä alla ilman pennin hyrrää.

Internet tiesi kertoa, että isäni Albert Verkeer omisti pienen taidegallerian ja -lainaamon Uumajan laitamilla... // Ehkä äidin ja Albertin suhde oli ollut niin kivulias, että se oli päättänyt pysyä kaukana ihan kaikista taiteilijoista ja kokeilla vaihtelun vuoksi, millaista olisi rakentaa yhteistä elämää väkivaltaisten ja viinaanmenevien paskapäiden kanssa.

Roadtripillä Mikko ja Antti tutustuvat moniin kaltaisiinsa, ottavat rahattomia ja pulassa olevia kyytiin ja auttavat heitä monin tavoin. Mikkoa pohdituttaa oma isyys kovasti ja nähdessään muiden kovia kohtaloita ja suurta rakkautta läheisiin ja vammaiseen lapseen, hän herää ajattelemaan, ettei isyys olisi ollenkaan niin paha juttu. Sisimmältään Mikko on fiksu ja empaattinen ihminen, joka on joutunut syrjäytyneeksi yhteiskunnan hylkiöksi pääosin ilman omaa syytään. 

Peltolan kieli on suureksi osaksi puhekieltä ja kielenkäyttö ajoittain roisia ja kirosanojen täyteistä, mikä istuu hyvin Mikon hahmoon. Teksti on kuitenkin persoonallista ja kivasti kuvailevaa, mistä pidin paljon. Koska kuuntelin äänikirjan, en paneutunut kovin tarkasti tekstin mahdollisiin stilisointitarpeisiin. Niitä on nähnyt Meridian analysoivassa arviossaan. Tarina on karu ja melankolinen, mutta keventävällä huumorilla höystetty. Äänikirjana Rivien väleihin toimi erinomaisesti ja minusta tämä toimisi herkullisesti filmitoteutuksena.

Ville Peltola - Rivien väleihin putoajat
Kansi Ville Peltola
Saga Egmont 2022
Äänikirjan lukija Ville Saarenketo
____________________

Rivien väleihin putoajat kertoo nimensäkin mukaisesti ihmisistä, jotka tavalla tai toisella ovat ulkokehällä, pudonneina ja syrjäytyneinä. Juodaan viinaa, muistellaan rikkonaista lapsuutta ja näytetään väläyksiä sekavasta nykyhetkestä. Puolivälissä kirja muuttuu roadmovieksi, kun päähenkilö Mikko päättää reissata Ruotsiin iäti kadoksissa ollutta isäänsä etsimään. - Kulttuuritoimitus

Ville Peltola on Tampereella asuva kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa on vuonna 2020 julkaistu Rivien väleihin putoajat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Thank you for your comment ♥ All comments containing an advertising link shall be removed.

Kommentoimalla HYVÄKSYT, että Google kerää sinusta määrättyjä tietoja. Mitä ne ovat, löytyy sivulta Yksityisyydensuoja ja Googlen sivulta.