Ahnehdin näitä esitietoja kuten lyyraviikuna selkäni takana ahnehtii multansa märkää, kuulen sen vuolaan juomiskelun niskani tienoilla. Vedän muovitaskusta esitietojen alta käsiini huolilomakkeen ja palvelukoordinaattorin yhteenvedon: matkin lyyraviikunan ja muun tämän olohuoneen sadan kasviluikeron valojen ja vesien maiskuntaa, kun selaan papereita nopeasti läpi.
Elina Airion esikoisromaani Metsässä juoksee nainen on häkellyttävä sekoitus lapsiperheen todellista hätää ja irreaalista outoutta. Keskiössä on kaksi naista, autettava ja auttaja. Kahden lapsen äitiyslomalla oleva äiti Mimi on uupunut ja kärsii ehkä synnytyksenjälkeisestä masennuksesta. Vanhin tytär Mesi on kuusivuotias ja päiväkodissa, Marja vasta kuusiviikkoinen vauva. Äiti ei jaksa lastensa kanssa kuormittavassa arjessaan, hänen mielenterveytensä rakoilee. Aviomies ei näe vaimonsa hätää ja tuntuu olevan aina töissä tai työmatkalla, etäällä vaimonsa kaaoksesta.
Mesin päiväkodissa on tehty huoli-ilmoitus, sillä tytär on kertonut äidin telkeävän hänet ja vauvasiskon lukkojen taakse lastenhuoneeseen. Mesin kehossa näkyy myös mustelmia ja tyttö kieltäytyy lähtemästä äitinsä mukaan päiväkodista. Palvelukoordinaattori on tavannut Mimin yhden ainoan kerran ja tämän tapaamisen perusteella on myönnetty perhevalmennusjakso, jota toteutetaan ostopalveluna. Olennaisten perhevalmentaja saapuu Mimin kotiin, jossa häntä odottaa ihana ja hyvinvoiva viherkasviviidakko, kuin ei mitään oikeaa ongelmaa kodissa olisikaan ja äiti suhtautuu erittäin rakastavasti vauvaansa.
Yhdessä käydään läpi valittua perhevalmennusmallia, johon äiti suhtautuu epäilevästi ja vihaisesti. Perhevalmentaja tuo esille erilaisia tapoja kohdata vanhempi tytär ja kannustaa tätä, jotta eristyksistä päästäisiin. Perhevalmentajan tuntiin aikataulutetut kotikäynnit ovat kuitenkin täysin riittämättömiä Mimin tapauksessa. Hän on itsekin nääntyä kahden pienen lapsensa kanssa ja jatkuvasti kiristyvien tulostavoitteiden puristuksessa. Itseasiassa hän haluaisi vaihtaa työtä, mutta kaikista hakemuksista tulee hylky. Hän ymmärtää Mimin ahdinkoa ja käyttää tähän sallittua enemmän aikaa ja siivoaa jopa Mimin harhoissaan aikaansaamaa kodin sekasortoa.
Vanhempi tyttö oli päiväkodissa, kun hän tarttui veitsen muoviseen kahvaan. Vauva nukkui kantorepussa ja lepäsi unessa hänen rintojensa päällä lämpimänä. Heillä molemmilla oli hiki. Hän käänsi kärjen pois tyttösestään, kun tarttui lihaveitseen. Ja yritti teurastaa ne kaikki.
Mimi seisoo jo olohuoneen multaisessa silmässä ja näyttää ahdistuneelta. Hän avasi ulko-oven hätäisesti ja kiirehti tänne edeltäni, rikospaikalle. Mimi silittelee sormiaan, raaviskelee välillä niskaansa ja näyttää vaikealta. Jokin on tainnut kaatua, minä onnistun sanomaan hänelle, kun tuijotan tätä kotia.
Airion kieli on erittäin omaperäistä ja ilmaukset ja sanat persoonallisia. Romaanissa on dystopian ja kauhun elementtejä sekä tapahtumien että viherkasviviidakon liikehdinnän tahoilta. Mimi ei saanut riittävää apua perhevalmentajan suosituksista huolimatta, vaan tapahtumat kärjistyivät. Kuuntelin romaanin osittain kaksi kertaa, sillä sekä juoni että kieli kieputtivat minua. Minusta Metsässä juoksee nainen on omaperäinen ja kantaaottava debyytti, joskin kirjasta jäi hyvin surullinen ja ahdistunut olo: tällaiseenko dystopiaan meidän hyvinvointiyhteiskunta ja sosiaaliturva ovat menneet tai menossa? Hoitoala on aliarvostettu ja palkkakuopassa ja riittävää, oikea-aikaista apua on mahdoton saada.
Minä haluaisin huokaista. Haluaisin mennä tuuletusikkunalle ja huutaa. Haluaisin soittaa esihenkilöstölle ja ilmoittaa että nyt eroan, että nyt tämä jumalauta loppuu, että te olette rahanahneina laittaneet yrityskoneistonne turhanpäiväiseen valmennustyöhän naisen, joka tarvitsee terapeuttista työotetta, jotakin todellisella koulutuksella varustettua, sensitiivistä jatkuvuutta.
Kirjaluotsin bloggaus.
Gummerus 2022
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
____________________
Elina Airio (s. 1991 Nokialla) on opiskellut kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa. Sosiaalialalla työskentelevä Airio asuu perheensä kanssa Itä-Helsingissä ja liikakastelee kotikaksion vallanneita viherkasveja.
Tämä teos kiehtoo minua. Jo kirjan nimi houkuttelee lukemaan.
VastaaPoistaKirja kuulostaa myös pelottavalta. On kuitenkin hyvä, että näistä asioista kirjoitetaan.
Synnytyksenjälkeinen masennus tunnistetaan nykyään paremmin. Luulen että minulla oli se nuorimman pojan synnyttyä tai sitten olin vaan uupunut yövalvomisista ym. Airion kieli ja ote ovat kiehtovia.
PoistaKirjalla on tosi hyvä nimi. Aihepiiri kammoksuttaa minua, vaikka psykologiset aihepiirit yleensä kiinnostavat. Masentunut äiti, pienet lapset ja veitset ovat liikaa minun mielikuvitukselleni.
VastaaPoistaKun odotin esikoistani, eräs synnytyspsykoosiin joutunut vastasyntyneen äiti oli tappanut vauvansa veitsillä. Pelkäsin hirvittävästi, että minullekin iskee psykoosi, vaikka mitään oireita ei ollut ja että tekisin vauvalle jotakin. Minulla on villi mielikuvitus. Herätin myös joka yö lapsen isän, kun näin kammottavia unia, että vauva on tukehtunut hänen alleen, kun sitäkin oli tapahtunut joissakin perheissä. Meidän vauva nukkui turvallisesti omassa sängyssään.
Kiitos kommentistasi Mai. Väsynyt äiti on kyllä altis monille mielenterveyden häiriöille. Vieläkin muistan tuon kevään, kun parivuotias ja vastasyntynyt vauvani olivat tulehduskierteessä. Kun toinen parani, toinen sairastui taas. Ei siinä juuri nukuttu. En ole eläissäni ollut niin väsynyt.
PoistaTässä romaanissa oli rankkaa se, että äiti ei saanut riittävää apua. Perhevalmentaja kyllä näki, että paljon enemmän olisi tarvittu, mutta apua ei tullut, oli kai liian kallista.